Veroparatiiseja käsittelevän mainion Aarresaaret-kirjan kirjoittaneen brittitaloustoimittaja Nick Shaxsonin lehdistötilaisuudessa oli ruuhkaa, ja kullakin vieraalla oli aikaa korkeintaan yhteen kysymykseen.
Mahtaako herra Shaxson olla sosialisti, tiedusteli yksi epäileväisenä.
Saahan sitä kysyä, mutta jälkikäteen kummalliseen paikkaan osunut kysymys nauratti. Jos aikaa olisi riittänyt, mitenköhän toimittaja olisi jatkanut?
”Nick Shaxson, hyväksytkö Tsekkoslovakian miehityksen?”
”Nick Shaxson, mikä on suhteesi Taisto Sinisaloon?”
Tänä syksynä olen joutunut kaksi kertaa tilanteeseen, jossa baariseurueeseeni tunkee humalainen partasuu tivaamaan, ovatko tytöt taistolaisia. Siihen on sitten yritetty uupuneen vitsikkäästi ja toista loukkaamatta kertoa, että kun me ei oltu niihin aikoihin vielä joudettu syntymäänkään, ja SKP:n hakeutuessa konkurssiin vuonna 1992 minä tongin onkimatoja tunkiolta kunnan lastenleirillä. Että kiitos, setä, kysymästä, mutta ehkä tämä diskurssi ei nyt ihan meitä kosketa.
Partasuu on kuitenkin vaatinut tuomitsemaan Stalinin murhatyöt ja Ukrainan pakkokollektivisoinnin, ja kiltisti olemme niin tehneet.
Mutta ei se ikinä riitä. Partasuu, yleensä eläkeikään saapunut entinen toimittaja, sairastaa 1970-luvun traumaa. Se tauti on parantumaton.
Trauma vaatii sullomaan koko maailman muottiin, joka määrittyi silloin, kun traumaatikko oli nuori ja koki elämänsä tärkeimmät poliittiset pettymykset. Pahinta on, jos joku väittää, että ehkä niillä pettymyksillä ei enää ole niin kauheasti väliä.
Traumaatikko vastustaa lohenkalastuskiintiöitä, koska Heidi Hautala kannattaa niitä, ja Heidi Hautala on stallari.
Vuosituhannen vaihteen aikaan nämä partasuut olivat pelottavia tyyppejä. He käyttivät ääntään yhteiskunnan ylärappusilta. Noihin aikoihin erehdyin kerran paheksumaan lehdessä mielenterveyshuollon leikkauksia, ja seuraavana päivänä iltapäivälehden pääkirjoitus moitti minua stalinistiksi. Ystävät ja opettajat varoittelivat. Älä suututa noita, niitä on kaikkialla, sanottiin. Et saa ikinä töitä jos ne ajattelevat sinusta noin.
Moni tämän lehden lukijoista on minua nuorempi. Näin kokeneempana henkilönä aion jakaa teille nyt viisauden timantin: älkää aliarvioiko luonnollista poistumaa.
Iltapäivälehden partasuu, joka aikanaan haukkui teini-ikäistä Nikkasta stallariksi, on nyt eläkkeellä, kuten kohta kaikki kanssatraumaatikkonsakin. Se tie kuljetaan yllättävän äkkiä. Ystävien ja opettajien varoitukset eivät toteutuneet ja sain töitä.
Jokaiseen sukupolveen mahtuu jääränsä, jotka hukuttavaan kaunaansa takertuessaan yrittävät riuhtoa viattomia sivullisia mukaansa uppeluksiin. Heidän miellyttämiseensä ei kenenkään nuoremman kannata tuhlata aikaansa. Luonnollinen poistuma on kärsivällisen nuoren paras ystävä.
Teksti: Hanna Nikkanen
