Ulkopuolisena viihtyvä Kauko Röyhkä on renessanssi-ihminen.
Aloitetaan pohjalta. Nyt sitä on vaikea uskoa todeksi, vaikka siitä on kulunut vasta kuusi vuotta.
”Kun Elämä ja kuolema -levy ilmestyi, julkistamiskeikalle Looseen tuli vain yksi toimittaja, ja sekin tekemään jotain pilajuttua. Olihan se aika kurjaa, saatana, kun kukaan ei vaivautunut paikalle”, Kauko Röyhkä, 52, kertoo.
”Silloin ajattelin, että jatkan pelkästään kirjailijana, ehkä olen liian vanha tähän systeemiin, en tajua heviä tai räppiä, mitä jengi haluaa. Tällaista se on.”
Sellaista se oli. Kaikki muuttui kolme vuotta myöhemmin, kun yhteislevytys vanhan Narttu-kitaristin Riku Mattilan kanssa ilmestyi. Sen jälkeen Röyhkä oli iso muutenkin kuin varreltaan, Juhlaviikkojen Huvilateltta myytiin loppuun. Entistä suuremmaksi hän kasvoi tänä keväänä, kun Kaksi lensi tuulen mukaan -albumi julkaistiin. Sekin oli paitsi taiteellinen myös kaupallinen menestys.
”Tykkään tästä elämäntavasta, siirtyminen työkammioon kirjoittamaan jotain romaaneja olisi aika tylsää. Kyllä mä haluan bailata!”
Kirjoittaminen on kuitenkin Röyhkän toinen ura. Molemmat alkoivat samana vuonna 1980, jolloin parikymppinen kirjallisuudenopiskelija julkaisi Steppaillen-debyyttialbuminsa lisäksi esikoiskirjansa Tien laidalla Waterloo.
”Silloin ei ollut ketään toista rokkaria, joka olisi julkaissut romaanin oikean kustantamon kautta. Mä olin ensimmäinen.”
Röyhkä oli alusta lähtien renessanssi-ihminen.
”Ajat ovat muuttuneet mulle suopeiksi. Kun aloitin, olin sellainen uuden ajan ihminen. En mä koe nyt niin”, hän sanoo.
”Uudistaja? Nautiskelija? Hedonisti? No, olenhan mä sitä kaikkea.”
Tänä vuonna Röyhkältä on uuden levyn lisäksi julkaistu peräti kaksi kirjaa: Kreikkalainen salaatti -romaani ja Rajantakainen Karjala, historiallinen tietoteos valokuvaaja Juha Metson kanssa.
”Halusin tehdä kirjan, joka tavoittaisi nuoria ja olisi inspiroiva. Aikoinaan Akseli Gallen-Kallela, Elias Lönnrot ja muut hakivat innoitusta Karjalasta. Ehkä mäkin haen, haen kaikkea uutta.”
Kun syyskiertue Mattilan kanssa on ohi, alkaa levyttäminen vibrafonisti Severi Pyysalon ja jazzbändin kanssa.
”Täytyy olla notkea rotta, pitää osata tehdä monenlaisia juttuja. Musiikilla, ainakaan sellaisella mitä mä teen, ei pärjää kauaa. Eikä sellaisilla kirjoillakaan, mitä mä teen.”
Tähän mennessä taiteilija on julkaissut 26 albumia ja 19 kirjaa (mukaan lukien pornotähti Henry Saaren- elämäkerta) sekä elokuvakäsikirjoituksia, kuunnelmia ja kolumneja. Röyhkälle on myönnetty Suomi-palkinto ja Valtion taidepalkinto. Menestyksestä huolimatta hän näkee itsensä edelleen ulkopuolisena, ja ilmeisen mielellään.
”Jos ajatellaan perinteisiä rockmuusikoita, vaikka 69 Eyesia, niin en mä ole sellainen. Enkä ole Eppu Normaalin tai Popedan tyyppinen hahmo. Kirjailijat, mitä ne sitten on? On rehvakkaita kirjailijoita, kuten Jari Tervo, ja sitten on tiukkailmeisiä kirjailijoita, kuten Juha Seppälä. En mä ole semmoinenkaan.”
Röyhkän kirjoja on sovitettu näytelmiksi, ja omaelämäkerrallinen Miss Farkku-Suomi -filmatisointi saa ensi-iltansa vajaan vuoden kuluttua. Monessa kaatuneessa elokuvaprojektissa mukana ollut kirjoittaja jättäytyi ulkopuolelle, mutta on silti hankkeesta innoissaan.
”Pikkuhiljaa valo tunkeutuu pimeään. Eihän täällä ole filmattu kuin Antti Tuurin kirjoja. Ei mulla ole mitään häntä vastaan, mutta en pistä pahakseni, jos keskustalainen meininki väistyy.”
Suojattien lauma
Monen mielestä kiinnostavinta laulaja-lauluntekijä Maija Moisiossa on se, mitä kukaan ei ole kuullut: debyyttialbumi, jonka Kauko Röyhkä tuotti. Röyhkän tuotosta ei hyväksytty, vaan syyskuun puolivälissä ilmestynyt albumi äänitettiin ja tuotettiin uusiksi.
”Alkuperäinen oli puolet pidempi, enemmän old schoolia ja paljon kitarasooloja. Julkaistu albumi on suoraviivaisempi”, kertoo tamperelainen Moisio, 21.
Moisio on tehnyt musiikkia puolet elämästään, mutta yleisön tietoon hän nousi tänä syksynä. Siitä on kiittäminen Röyhkää, johon Moisio tutustui Oriveden opiston laululyriikkakurssilla. 16-vuotias teini antoi opettajalleen mp3-demonsa.
”Pyysin häneltä kritiikkiä. En uskonut, että hän olisi ehtinyt kuunnella demoa.”
Kun krapulainen kurssilainen käveli seuraavana aamuna myöhässä kohti luokkahuonetta, kuuluivat käytävälle asti omat sävellykset. Röyhkä soitti Moisiota koko luokalle – ilman lupaa. Siitä alkoi yhteistyö.
”Hän ei puuttunut niinkään teksteihin kuin sovituksiin.”
Moisio ei ole ainoa Röyhkän suojatti. Aikoinaan hän kommentoi myös Minä ja Ville Ahonen -yhtyeen Ville Ahosen demobiisejä. Sanoituksissa Röyhkä on avittanut Olgaa, Costia ja Samae Koskista sekä XL5-poikabändiä. Nyt vireillä on kappaleita Emma Salokoskelle, Poutahaukkojen Marko Haavistolle ja Eleanoora Rosenholmin Noora Tommilalle.
Moision mielestä Röyhkä ei opettajana ole kovin opettajamainen.
”Hän on röyhkeä, mukava, määrätietoinen ja kunnianhimoinen taistelijaluonne. Kauko innostuu vielä tuon ikäisenäkin erilaisista asioista, mikä ei ole kovin tyypillistä keski-ikäisille miehille. Välinpitämätön hyvällä tavalla, ei mieti mitä muut ajattelee. Karismaattinen ja aika haluttu.”
Kauko Röyhkä Helsingin Kirjamessuilla Messukeskuksessa 30.10. klo 14.30-15.30 Musiikkimessujen haastattelulavalla.
sanat Marko Ylitalo, kuva Teemu Granström
