Laura Gustafsson antaa äänen marginaaliin ajetuille naisille. Esikoisromaani Huorasatu on tarina vangeista, lapsiorjista, prostituoiduista ja paskaduunareista.
Kun kirjailija ja käsikirjoittaja Laura Gustafsson oli pieni, kotona opetettiin, että huoraksi kutsuminen on törkeintä, mitä toiselle voi tehdä. Tässä kuussa ilmestyy hänen esikoisromaaninsa Huorasatu, joka sai inspiraationsa Gustafssonin viime vuonna kirjoittamasta samannimisestä näytelmästä.
Yrittääkö Gustafsson nyt aikuisena samaa kuin lutkamarssijat, neutraloida seksuaalisesti aktiivista naista kuvaavan haukkumasanan?
”En. Mulle toisteltiin, että huora on kaikkein rumin ja hirvein sana, jolla ihmistä voi loukata. Nyt haluan maistella ja pohtia sitä.”
Huorasatu-näytelmä syntyi Teatterikorkeakoulussa, jossa Gustafsson opiskelee dramaturgiaa. Hän on jo valmistunut kandidaatiksi kotimaisesta kirjallisuudesta.
”Istuskelin yliopistolla kolme vuotta ja yritin olla fiksu. En ajatellut, että opinnot ikinä johtaisivat mielekkääseen työhön. Samalla tajusin, että en halua opiskella kirjallisuutta vaan luoda sitä.”
Gustafsson oli päättänyt jo lapsena, että hänestä tulee taiteilija.
”Ensin halusin kuvataiteilijaksi, mutta en oppinut piirtämään. Yritin soittaa kitaraa, mutta olen epämusikaalinen. Plan C oli kirjoittaminen, ja se sujui jo aika hyvin.”
Gustafsson onkin tuottelias. Kuluneen vuoden aikana hän on opiskellut täyspäiväisesti, kirjoittanut kuunnelman, novelleja, esikoisromaanin ja kaksi omaa näytelmää sekä osallistunut lukuisiin muihin.
Elokuussa Ylellä esitetty kuunnelma Madly in love ei saanut Gustafssonin perheeltä varauksetonta hyväksyntää. Täti kyseli sisarentyttären mielenterveyden perään kuultuaan kohtauksen, jossa nainen harrastaa seksiä miehen kanssa samaan aikaan kun syö tätä elävältä.
”Mua kiinnostivat oman kehtaamisen rajat. Ja kyllä mua hävettikin, kun opettajat, näyttelijät ja Ylen ihmiset luki ja analysoi käsikirjoitusta. Niin paljoa ei hävettänyt, että olisin sensuroinut itseäni.”
Raakuutta on Gustafssonin muissakin teoksissa. Huorasadussa sydämiä revitään rinnasta ja ihmisiä silputaan jätemyllyssä, opinnäytetyö Anomaliassa äiti pahoinpitelee lapsensa kuoliaaksi. Yksikään teatteri ei ole vielä suostunut ottamaan Anomaliaa ohjelmistoonsa. Miksi Gustafssonia kiehtovat morbidit aiheet?
”Yritin miettiä sitä kaksi vuotta psykoterapiassa, mutta en saanut vastausta.”
”Äitini kommentoi, että nyt kyllä perse näkyy ja että nuo on katutytön kengät.”
Toinen teoksia yhdistävä piirre on se, että ne antavat äänen alistetuille ja marginaalissa oleville: lapsiorjille, prostituoiduille, paskaduunareille, vangeille, naisille. Romaanissa alistajina toimivat erilaiset miehet – sovinistit, sotahullut, tunnezombit.
”Stereotypiat ovat totta, olen tavannut sellaisia miehiä. Kaikki miehet eivät tietenkään sorra tai alista. En halua, että ihmiset lukevat kirjaa ja ajattelevat, että miesvihaaja ja telaketjufeministi. Olen toki feministi, usein myös telaketju, mutta en miesvihaaja.”
Sitä paitsi Gustafsson on kohdannut halveksuntaa pääasiassa naisten taholta.
”Mä pukeudun tietyllä tavalla, joku voisi sanoa huorahtavasti. Mun mielestä tämä näyttää hyvältä, mutta jotkut naiset suhtautuvat väheksyen. Oma äitini kommentoi usein, että onpa liian lyhyt hame ja nyt kyllä perse näkyy ja että nuo on katutytön kengät. Kiellän sitä arvostelemasta mun pukeutumista – en mäkään sano toisten vaatteista mitään, vaikka aika usein voisin.”
Gustafsson lisää alistettujen listaan vielä eläimet. Kahden kissan omistaja on vegaani.
”Samastun eläimiin voimakkaammin kuin ihmisiin. Olen miettinyt, mitä voisin tehdä eläinten hyväksi, paitsi olla sortamatta niitä lisää. Kannatan kyllä kettutyttöjen toimintaa ja ihailen ihmisiä, jotka lähtevät barrikadeille. Aktivismi kuitenkin vaatii sosiaalisuutta. Mun on vaikea olla ihmisten kanssa.”
Vaikeaa oli myös paskaduunissa. Gustafsson sanoo, että hänen on vaikea nähdä suurta eroa prostituution ja kahdeksan euron tuntipalkalla tehdyn paskaduunin välillä.
”Yhdelle siivoaminen on nöyryyttävää, toiselle prostituutio ja kolmannelle kaupan kassalla oleminen.”
Nyt, kun Gustafsson voi valita, hän elää kirjoitustyöllä, vaikka sitten hieman niukemmin.
”En pysty tekemään useimpia töitä, koska ne ovat niin ahdistavia. Olen poiminut mansikoita ja ollut töissä siivoojana, tehtaalla, puhelinmyynnissä ja pesulassa. Kaikki olivat hirveitä ja ahdistavia töitä. Hyvä, että joku voi tehdä niitä, mutta mä en voi. Siksi mä kirjoitan.”
Huorasatu julkaistaan 27.9.
Älykkö, kulttuurivaikuttaja, glamourblondi, näytelmäkirjailija, neiti, vegaani, dramaqueen. Näillä sanoilla kirjailija Laura Gustafsson kuvailee itseään.
KUKA
Laura Gustafsson, 28, opiskelee dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa. Hänen esikoisromaaninsa Huorasatu ilmestyy syyskuussa, uusin näytelmä Hevoshullu saa ensi-iltansa Lappeenrannan kaupunginteatterissa lokakuussa. Gustafsson voitti viime keväänä Vasemmistonuorten novellikilpailun. Hän työskentelee usein yhdessä ohjaaja-avomiehensä Sakari Hokkasen kanssa.
Himottaa
”Tofu.”
Kaduttaa
”Olin eilen poikaystävälleni todella ilkeä.”
Kyrpii
”Päivi Räsänen. Klassikko.”
Sanat Maria Pettersson
Kuvat Pietari Hatanpää
