21-vuotias lähetti 150 työhakemusta, sai nolla työpaikkaa. Suomen työttömyys on koko EU:n toiseksi korkeinta. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa korkeakoulutettujen joukossa. Espoossa on 19 000 työtöntä ja 570 avointa työpaikkaa. Nuorten työllisyystilanne on hälyttävä.
Vastaavat uutisotsikot ovat pitkin syksyä vyöryneet silmille. Tilanne voi tuntua työnhakijasta syystäkin epätoivoiselta, kun jopa entry-level-työpaikasta kisaa usein satoja paperilla päteviä hakijoita ja työn saadakseen on läpäistävä monivaiheinen rekrytointiviidakko.
Olen seurannut läheltä, miten kipeästi töihin haluavat, taitavat ihmiset eivät lukuisista yrityksistä huolimatta pääse nyt edes työhaastatteluun asti. Se syö itsetuntoa, lisää ammatillista epävarmuutta ja tekee tulevaisuuden suunnittelemisesta mahdotonta (kummasti nuoret eivät ole vieläkään ryhtyneet innolla synnytystalkoisiin).
Toisaalta myös nämä otsikot ovat totta: Nuorten työhakemusten laatu on romahtanut. Työnhakijat eivät valmistaudu työhaastatteluihin. Tekoälyn tekemät hakemukset yleistyvät. Hakijat eivät vastaa puhelimeen, peruvat haastatteluita viime hetkellä eivätkä halua tehdä iltatöitä, koska se rajoittaa harrastuksia.
Vaikuttaa siltä, etteivät työnantajien ja työnhakijoiden odotukset tällä hetkellä kohtaa.
Osittain kyse on työelämätaidoista, joita tulisi tasa-arvosyistäkin opettaa jo peruskoulussa. Näin tehdään hyvä CV ja työhakemus, näin toimitaan työhaastattelussa, se puhelin kannattaa sitten pitää äänellisellä edes rekryjen ajan. Osittain kyse on epäonnistuneesta politiikasta, joka pakottaa työttömät hakemaan tiettyä määrää paikkoja sanktioiden uhalla ja hautaa työnantajat tekoälyhakemuksiin.
Silti pohdin, ovatko työnhakijat tässä kurjassa taloustilanteessa välillä turhankin nirsoja. Olen nimittäin todistanut läheltä myös sitä, miten nuori kieltäytyy varmasta kesätyöpaikasta, koska työnkuva kuulostaa tylsältä ja työtön korkeakoulutettu jättää hakematta oman alan vakityöpaikkaa, koska siihen kuuluu vuorotyötä. Samalla harmitellaan, kuinka siihen kivaan virka-aikaiseen työpaikkaan oli taas kerran satoja hakijoita. Jännä juttu!
Tähän väliin kaikki mahdolliset disclaimerit siitä, että työpaikkoja on nyt aidosti tosi vähän ja moni työnhakija kyllä yrittää kaikkensa ja elämme turhan suorituskeskeisessä kulttuurissa ja täytyy muistaa oma arvo ja kaikkien terveys ei välttämättä kestä vuorotyötä ja on eriarvoistavaa, kun verkostojen merkitys korostuu ja työn ei pitäisi olla koko elämä ja alas kapitalismi jne.
Pidän silti hälyttävänä, jos osa työnhakijoista ei tässä poikkeuksellisen vaikeassa työmarkkinassa ole valmis ottamaan vastaan vähän vähemmän mieluista työtä, joustamaan hetkeksi omista harrastuksista tai edes vastaamaan puhelimeen, kun potentiaalinen työnantaja soittaa.
Ajatusta on vaikea sanoittaa kuulostamatta kokoomuksen vaalistartin esipuhujalta, joten vetoan taas omiin ja lähipiirini kokemuksiin: mieluisan työn saaminen on huomattavasti helpompaa, jos on jo valmiiksi töissä. Vaikka työ ei olisi täysi napakymppi, se kerryttää osaamista sekä verkostoja ja näyttäytyy ulospäin motivaationa. Työntekijä on lisäksi huomattavasti paremmassa neuvotteluasemassa esimerkiksi palkan ja työehtojen suhteen, jos työnantaja joutuu edes näennäisesti kilpailemaan hänestä.
Siispä: menkää töihin, myös niihin epätäydellisiin, jos teillä vain suinkin on mahdollisuus. Työpaikkaa voi nimittäin aina vaihtaa, ja tässä tapauksessa vaihtamalla usein paranee.
