Mistä tunnistaa itähelsinkiläisen antisankarin?
Itäkeskuksen pornokaupan kupeessa poseeraavista räppäreistä Rotasta ja Rautaperseestä päätellen oleelliset tuntomerkit ovat pilottitakki, nappiverkkarit ja kauhtuneet lenkkarit.
Rotan ja Rautaperseen vetämä rapryhmä Notkea Rotta parodioi lyriikoissaan amerikkalaisen gangsta-rapin kliseitä esittämällä Itä-Helsingin lähiöt Los Angelesin ghettojen veroisina sotatantereina. Jos Pikku G on suomirapin Antti Tuisku, niin Notkea Rotta on puhelaulannan Sleepy Sleepers. Oireellisesti Sleeppareita ja Notkeaa Rottaa kaavaillaan parhaillaan yhteiselle keikalle.
Rotan ja Rautaperseen lähiölook on niin liioiteltu, että yhtyeen koomisuuden alleviivaaminen irtonenällä ja sydänsankalaseilla tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Huoli imagon selkeydestä näkyy kuvaustilanteessakin.
”Ei mitään tavallisia poseerauskuvia”, Rautaperse tuhisee.
”Eikö me voitas kuvissa vaikka juosta tossa parkkihallissa? Niin kuin juostais poliisia karkuun.”
Pellemäiset roolihahmot ovat todellisuudessa vain hulppean vitsin kärki. Koko kaskun ymmärtämiseksi tulee tuntea Notkean Rotan taustalle luotu tarina. Siinä antisankari Rotta ”pöllii pösöjä”, ”koukkii” narkomaaniyksinhuoltajia, pakenee idästä keskikaupungille ja kärsii Bulevardilla kotiikävästä.
Notkean Rotan lähiösaagaa ymmärtääkseen ei tarvitse olla Itä-Helsingistä, mutta siitä on hyötyä.
”Pitääkö olla ihan hissukseen?” Rotta kysyy. Ollaan itähelsinkiläisessä yksiössä, jota hallitsee kirjojen ja levyjen täyttämä kirjahylly.
Bruce Springsteen pullahtaa ulos stereoista, Willie D painuu sisään. Ronskiriiminen rap alkaa säksättää hyllyyn hautautuneista kaiuttimista.
Rotta ja Rautaperse kertovat laveasti musiikkiprojektistaan, mutta keitä he ovat naamareiden takana? Henkilökohtaisiin kysymyksiin kolmekymppiset sanasepot vastailevat penseästi. Ihan kuin sarjakuvamaisen roolin pyörittelyn jälkeen tuntuisi nololta puhua pääsykoesuunnitelmista ja levynteon aiheuttamista aikatauluongelmista.
Rotta tunnetaan siviilissä Mikkona, joka opiskelee yliopistolla yleistä kirjallisuustiedettä – sen minkä musiikkiprojekteilta ehtii. Rautaperseen oikea nimi on Severi. Hän opiskelee sosiaalipsykologiaa avoimessa yliopistossa ja on nuori perheenisä.
Notkean Rotan talvella ilmestyvän levyn työstäminen on kuitenkin jäädyttänyt molempien opintoja. Severikin ehtii paiskimaan lähikaupassa töitä vain osa-aikaisesti. Molemmat haluavat pitää siviilielämänsä visusti kulisseissa.
”Tällaisesta spedeilystä ei halua itselleen pysyvää leimaa. Eikä huvita joutua kadulla kuulemaan, että ’mitä te tiedätte douppaamisesta, ryöstelystä tai muusta mistä te räppäätte'”, Severi selittää.
Olkoon. Keskitytään musiikkiin.
1980-luvun lopussa Mikon koulumatka kulki Herttoniemestä Kruununhaan musiikkipainotteiselle ylä-asteelle. Hip hop -kulttuuri vyöryi Suomeen toisena isona aaltona; välitunneilla uhottiin graffiteista ja rullalaudoista. Mikkokin meni mukaan. Ghetto Boys ja muun muassa Ice-T:n ja Ice Cuben käsittävän Niggers With Attituden uhoräp saivat hänet kiinnostumaan hip hopista entisestään.
Yläasteiässä poika soitti jo itse rumpuja Keskuslämmitys-nimisessä punk-yhtyeessä. Asenne oli tärkeämpää kuin soittotaito. Mikko ja Roihuvuoressa sekä Vesalassa asunut Severi tuntevat lapsuudesta asti. Lukiossa he soittivat ensimmäisen kerran samassa bändissä, jälleen punkia. Sitten oli vuorossa Deep Squat.
”Se oli sellaista eroottismaitohappoista punttisalirypistystä. Mutta mukana oli jo rapin aineksia”, Mikko muistelee.
Deep Squat ramppasi keikoilla siellä missä muutkin aloittelevat bändit: Hakaniemen Factoryssä ja Helsinginkadun Stella Starissa. Välillä aukesivat myös kulttuurikeskus Glorian ovet. Samoilla keikoilla kiersivät usein suomenkielisen rapin pioneeri Liisanpuisto ja Kallion rääväsuuräppäri Petos.
Mikko ja Severi muistelevat rapin, funkin ja punkin sekasikiötä tehtaillutta Deep Squatia lämmöllä, mutta:
”Vitutti, että kun teki omasta mielestä hassunhauskoja englanninkielisiä riimejä, jengi ei tajunnut niitä”, Severi selittää.
Riimejä piti kääntää suomeksi.
Jouluna 2001 Notkean Rotan ensimmäisen Pöhinää-singlen sanat olivat pyörineet Mikon pöytälaatikossa jo pari vuotta. Levystudiossa työharjoittelussa ollut kaveri järjesti hänelle ilmaista äänitysaikaa. Pöhinää on tämän päivän Itä-Helsinki -versio Maukka Perusjätkän vanhasta Säpinää-kappaleesta. Se oli tarkoitettu joululahjaksi Mikon ja Severin kanssa samoissa lähiöissä asuneille kavereille, jotka ymmärsivät biisin sisäpiirivitsit. Pöhinän esikuvat löytyvät edelleen Mikon levyhyllystä, haastattelun taustalla soivan Willie D:n levyltä: Five-0’s (=poliisit) on my motherfucking back / I’m a young black in a badass Cadillac.
Cadillaceihin törmää Itä-Helsingissä yhtä usein kuin saatananpalvojiin suviseuroissa. Siksi amerikkalaisen gangsta-rapin suora kopioiminen ei riittänyt. Jotta vitsi toimisi, piti siirtää esikuvien uho Comptonista Kontulaan ja muokata suomalaistetun sankarin elinpiiri hyvinvointivaltioon sopivaksi.
Toisin sanoen: Uzi-konekiväärillä ammuskelu liikkuvasta autosta vaihtui teollisuusvartijoiden eli ”savitakkiässien” pakoiluun. Prameat amerikanraudat korvattiin käytännöllisillä perheautoilla. Huumeista laulettiin termeillä, joita maallikko voisi epäillä vain riimejä varten keksityiksi.
Metsän keskelle ripoteltujen lähiöiden naisihanteeksi otettiin moninkertainen yksinhuoltaja. Meno-Anuksi ristityn muusan tyyliksi tuli ”Pamela Anderson huonona päivänä”, kuten roolia vetävä näyttelijä Maria Järvenhelmi on kuvaillut. Anun lapsikatraan siittäjät lusivat ympäri Suomen vankiloita.
Lähiötarinasta sovitettiin lopuksi villi lavashow. Meno-Anun ja natsipoliisi Jyrkän täydentämä nelihenkinen kokoonpano pönkittää riimejään vinksahtaneella teatterilla. Keikkojen oheisrekvisiittana nähdään milloin vessanpyttyjä ja kuulustelupöytiä, milloin uimapatjoja.
Johan alkoivat riimit upota kuulijoihin.
Pöhinää-single myi hyvin ja sai Karelia Records -levy-yhtiön tilaamaan Notkealta Rotalta kokonaisen albumin Itä-Helsingin iltasatuja. Vuonna 2002 ilmestynyt levy sai nimekseen Panokset piippuun, pöhinät pönttöön. Kulttibiisissä Rotta mesosi: Kytät on aina mun perässä kun mä posotan pöllityllä pösöllä / Itäväylää, ei jaksa tsiigaa sireenii kun on vetäny vitusti vireenii.
Kappaleen camp-henkinen odysseia jatkuu Meno-Anun hoteisiin, uudestaan varastetun auton rattiin, kassakaappikeikalle ja niin edelleen.
Itse Rotta muistuttaa pikkutuhman Myrkky-sarjakuvan luuserien ja mustan populaarikulttuurin nokkelien pelimiesten ristisiitosta. Hahmolle on käydä kalpaten vähän väliä.
Lain koura pysyy kuitenkin askeleen Rotan perässä, ja superjyrsijällä on varaa uhota: Mä en tuu koskaan raitapaitaa päälleni pukemaan / ennemmin kuolen ja pari vitun poliisii vedan megeen tuolle puolen.
Pitkää levyä varten Notkealle Rotalle piti keksiä joululahjavitsiä kattavampi tarina. Mielikuvitukselle oli tarvetta.
”Emme todellakaan ole eläneet mitään rottaelämää. Biisien sisällöstä 45 prosenttia on havainnoitua tai kuultua, 45 prosenttia silkkaa fiktiota ja jäljelle jäävä kymmenys koettua”, Mikko kertoo.
Suurin osa kuulijoista ymmärtää, että kyse on vitsistä. Silti paketti herättää vaihtelevia reaktioita.
”Keikoilla tullaan silloin tällöin tuputtamaan huumeita Olemme koko ajan varuillamme sen kanssa, miten vakavissaan meidät otetaan”, Severi sanoo.
Projekti haiskahtaa puolihuolimattomalta kännifantasialta, mutta kun kuuntelee Severin ja Mikon analyysia, tarina alkaa näyttää hienosyisemmältä. Ei ole vaikea uskoa, että Severi on kirjoittanut radiokuunnelmia tai että Mikko on päntännyt kirjallisuustiedettä.
”Kun tarinaa lähdettiin syventämään, päähenkilön ympärille luotiin aisapari, vastapooli ja naisnäkökulma. Siis Rautaperse, komisario Jyrkkä ja Meno-Anu”, Severi esittelee Notkean Rotan maailmaa kuin dramaturgi apurahahakemusta.
Myös tyylilaji on huolellisen harkinnan tulosta.
”Setämäinen sormen heristely on aina inhottanut. Ongelmiin voi ottaa kantaa myös umpikieron mustan huumorin avulla”, sanoo Mikko.
Ottaa kantaa? Itä- Helsingin marginaaliräppäreistä Steen 1:stä, Memmy Possesta ja Rotasta jälkimmäinen vaikuttaa kaikkein vähiten kantaaottavalta. Tekijät ovat eri mieltä.
”Esimerkiksi Rahaa Rautaperseelle -biisi kertoo KELA:n luukulla ramppaamisesta. Täkynä on kuvata koko touhu niin rehellisen urposti, että hahmon ylpeys ja sen toiminnan typeryys saadaan kättelemään toisiaan”, Severi analysoi.
”Rotta ja Rautaperse ovat juntteja, mutta tiedostavia juntteja. Lopulta koko tarinassa on myös aika synkkiä ja armottomia elementtejä”, jatkaa Mikko.
Kuten kunnon kertomuksiin kuuluu, Notkean Rotan henkilöhahmot eivät jää polkemaan paikallaan. Ne kehittyvät ja pohtivat aktiivisesti tekemisiään.
”Rotan maailmassa ei ole staattista minää. Se pohjautuu maailmankuvaan, jonka mukaan vaan minuudet on luotu vaihtumaan jatkuvasti”, Severi filosofoi.
Kerrataanpa, mihin Rotan identiteetti on tähän mennessä kehittynyt. Tuoreella Kaupungin vauhdissa -ep:llä Komisario Jyrkän ”kuumotus” on ajanut rottapolon Idästä ydinkeskustan uusmediapoppoon huumediileriksi.
Liituraitajengin sumuisissa jatkobileissä essoilla on kova kysyntä, mutta Rotta kärsii koti-ikävästä. Voit ottaa Rotan idästä, muttet itää rotasta.
Mikko ja Severi lupaavat suuren lähiösaagan jatkuvan ja syvenevän helmikuussa ilmestyvällä Itä Meidän -levyllä. Itä-Helsingin satusedät mainostavat, että luvassa on korkealentoisia käänteitä.
”Komisario Jyrkästä tulee entistä tiukempi tukipylväs, joka tukistaa Rottaa aiempaa ankarammin. Ja Rautaperseen viettiminä marssitetaan riemusaatossa estradille”, Severi sanoo.
Matti Rämö
kuvat Ville Palonen
Gangsta Rap Meets Helsinki. Notkea Rotta ja muita esiintyjiä. Tavastia, Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki. La 23.10. 14 e.
