Yhdysvalloissa on jo nähty Politically Incorrect -niminen talk show.
Suomessa alkaa saman genren sarja Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!
”Poliittisesti epäkorrekti”, julistaa perussuomalaisten t-paita.
Amerikkalainen konservatiivinen kustantamo julkaisee Politically Incorrect Guides -kirjasarjaa. Se lupaa ”murtaa poliittisesti korrektit myytit” ja tarjota ”runsaasti kylmiä, kovia faktoja”.
Vaikuttaa siltä, että julistautumalla epäkorrektiksi ihminen asettautuu tekopyhän sievistelyn yläpuolelle. Hän kertoo sanovansa asiat rohkeasti niin kuin ne ovat.
Poliittinen korrektius tarkoitti alun perin sellaista kieltä ja toimintaa, joka ei loukkaa vähemmistöryhmiä. Miten kauniista ajatuksesta tuli kirosana?
Politiikan tutkija Iivi Anna Masson mielestä niin tapahtui hyvästä syystä.
”Tuntuu, että poliittisen korrektiuden kanssa on menty hirveän pitkälle ja siitä on tullut itsensä karikatyyri.”
Masso ei kannata kenenkään haukkumista tai kategorisointia. Hänen mielestään poliittinen korrektius on kuitenkin tuonut Suomeen yya:n ajoilta tutun hengenpidätyksen ilmapiirin. Esimerkiksi islamia ei hänen mukaansa saa arvostella edes faktapohjalta.
Masso sanoo, että poliittisen korrektiuden myötä huumori on katoamassa elämästä: aina voi pelätä, että joku loukkaantuu.
”Jonkun loukkaantumisen mahdollisuus on aivan liian leveä kriteeri rajoituksille, koska joku voi loukkaantua mistä tahansa mielipiteistä ja totuuksista.”
Ehkä kyse onkin nimenomaan totuuksista. Poliittisella epäkorrektiudellaan ylpeilevä ihminen kertoo mielestään totuuden. Muut saavat lässyttää mitä haluavat.
Poliittisesti korrekti sen sijaan ajattelee esimerkiksi, että rasistinen puhe johtaa rasistisiin ajatuksiin ja tekoihin. Puheella voi edistää tietynlaista maailmankuvaa – olla heikompien puolella.
Ei ole sattumaa, ettei valkoiselle keski-ikäiselle miehelle ole olemassa korrektia kiertoilmaisua ja että heistä saa edelleen vitsailla. He pitävät valtaa ja määrittelevät usein ainakin omasta mielestään vallitsevan totuuden.
Poliittinen korrektius ymmärretään usein eräänlaiseksi kiellettyjen termien listaksi, joka rajoittaa keskustelua. Tohtorikoulutettava Anna Moring Helsingin yliopiston naistutkimusyksiköstä Kristiinainstituutista on toista mieltä.
Korrekti kielenkäyttö on usein edellytys sille, että asenteiden läpitunkemista aiheista ylipäätään voidaan keskustella, hän sanoo.
”Kun puhutaan esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, ja joku käyttää kieltä väärin, ei vain päästä eteenpäin. Silloin ruvetaan vääntämään siitä, että sä et voi sanoa noin, toi loukkaa.”
Poliittinen korrektius merkitsee yritystä muuttaa asenteita kielen kautta. Termien muutos ei välttämättä vaikuta halutulla tavalla. Masso mainitsee esimerkkinä maahanmuuttaja-sanan kehityksen Ruotsissa.
”Se koettiin huonoksi sanaksi, joten sen tilalle luotiin `uusruotsa lainen`, joka sekin muuttui negatiiviseksi. Sanat kuitenkin muuttuvat negatiivisiksi niin kauan kuin itse ryhmässä tai ilmiössä nähdään jotain negatiivista.”
Moring löytää vastakkaisen esimerkin sanasta ”queer”.
”Sitä on pitkään käytetty negatiivisena määreenä. Nyt se tarkoittaa ainakin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien itsestään käyttämänä hyvinkin positiivisia asioita.”
Termi ”poliittinen korrektius” on itsessään muuttanut merkitystään. Massachusetts Institute of Technologyn professorin Ruth Perryn mukaan termi esiintyi ensimmäisen kerran Maon Pienessä punaisessa kirjassa. 1960-luvun radikaali vasemmisto ironisoi termin avulla oman ajatusmaailmansa dogmaattisuutta.
Ehkä poliittisen epäkorrektiuden hehkutus kertoo siitä, että termi on tullut tiensä päähän. Ehkä on aika keksiä uusi korrektimpi termi kuvaamaan poliittista korrektiutta.
Mutta kumpi loppujen lopuksi muuttaa kumpaa, kieli asenteita vai asenteet kieltä? Moringin mielestä sekä että.
”Niin kauan kuin homo ja idiootti ovat synonyymeja yläasteikäisen suussa, ei tasa-arvo etene eikä yhdenvertaisuus toteudu.”
Ehkä hieman yllättäen Iivi Anna Masso katsoo, että Yhdysvalloissa poliittisella korrektiudella on saatu aikaan ihailtava asennemuutos.
”Kun ei vain ole yleisesti hyväksyttyä heittää typeriä kliseitä naisista tai mustista, ihmiset ovat omaksuneet sen niin pitkälle, että se vaikuttaa ajatteluun. Kun sitä ei sanota, sitä ei myöskään ajatella.”
Ninni Lehtniemi
