Turun akatemian ylioppilaat herättivät jo 1600-luvulla pahennusta röhnöttämällä kadunposkessa vielä iltapäivällä edellispäivien reissuilta. Venäjän vallan aikana Pietarissa saatiin kuulla, kuinka Turun opiskelijat elämöivät kaupungilla, ahdistelivat naisia ja tappelivat venäläisten sotilaiden kanssa.
Kukkaisideologia valloitti ylioppilaiden raittiusliikkeen 1960-70 lukujen taitteessa. Viinan tilalle tarjottiin underground-mystikkaa ja ruohoa. Helsingissä toiminut Ylioppilaiden Raittiusyhdistys YRY markkinoi itseään tajunnan laajentajana. Se muutti Raitis Ylioppilas-lehtensä nimen Valkolakiksi ja logonsa sienen kuvaksi. Lehden jokaisessa numerossa annettiin yksityiskohtaisia ”varoituksia” huumeiden käytöstä. Oikean slangin ohella ja lukijoille opetettiin mm. eri aineiden oikeat annostukset ensimmäisille ”matkoille”. Ajan hengen mukaan vaadittiin jopa keskioluen vapauttamista.
Muun opiskelijaliikkeen lailla raittiustoiminta politisoitui 1970-luvulla. Suomen Akateemisessa Raittiusliitossa (SARL) ajateltiin, että alkoholiongelmakin johtui yhteiskuntajärjestelmästä. ”Ennen 80-luvun taitetta ei opiskelijaympyröissä voitu henkilökohtaisista valinnoista ja elämäntapaan liittyvistä kysymyksistä puhua. Kukaan ei ainakaan kuunnellut. Kaiken piti ratketa sillä, että vallankumous tulee tai sillä että vallankumouksen uhka torjutaan”, raittiusaktivisti Markku Soikkeli muistelee.
Vappuna 1898 kymmenet tuhannet juomalakkolaiset marssivat vappukulkueissa ympäri maata. Täysraittius oli tuolloin ase kapitalismia vastaan ja samaisen vuoden lopussa kirjallisen raittiuslupauksen oli antanut jo noin 70 000 suomalaista. Liki sata vuotta myöhemmin, 1980-luvulla Soikkeli herätti juomalakkoliikkeen henkiin.
Kännissä raittiusbileisiin
Uusi juomalakkoliike oli epäpoliittinen ja sen vakava perusta pyrittiin kätkemään milloin huumorin, milloin kehitysavun taakse. Raittiusliike löysi hengenheimolaisia muista 1980-luvun vaihtoehtoliikkeistä. Innostus levisi opiskelijajärjestöihin ja ylioppilaskuntapoliitikot haastoivat toisiaan juomalakkoihin lehtien palstoilla.
Sarl järjesti tipattomia bileitä mm. Lepakossa ja Uudella ylioppilastalolla. Soikkeli muistaa 1980-luvun lopusta rankasti poskelleen menneet bileet, joiden dj karkasi toisiin bileisiin ryyppäämään ja bändin soittajat alkoivat hakata toisiaan kesken keikkaa. Raittiusbileiden ovella yritettiin pitää edes jonkinlaista känniseulaa. ”Käytännössä sinne pääsi miten humalassa tahansa, kunhan ne oli isompia ja rumempia kuin minä”, Soikkeli nauraa.
Tiettävästi Helsingin viimeinen opiskelijajuomalakko pidettiin Savolaisen Osakunnan luontokerhossa syksyllä 1991. Viikon nenänvalkaisun suorittaneiden kesken arvottiin kossupullo.
Opiskelijoille suunnattu raittiustoiminta lakkasi 1993, kun Sosiaali- ja terveysministeriö ja RAY päättivät yhdistää raittiusjärjestöt. SARL sijoitettiin työväen raittiusyhdistysten kanssa Suomen Elämäntapaliittoon. ”Uudella liitolla ei ole ollut resusseja opiskelijaraittiuden edistämiseen”, Suomen Elämäntapaliiton Tuulikki Helsti valittaa.
Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Kati Kettusen mukaan Helsingissä ei ole olemassa suojaverkkoa alkoholiongelmaiselle opiskelijalle. YTHS kyllä kertoo kohtuukäyttöön kehoittavasta Paukunvartijat-ohjelmasta, joka sekin on alunperin SARL:in ja Soikkelin ideoita. Soikkeli istuu työhuoneessaan ja odottaa, että uudet opiskelijasukupolvet valtaisivat raittiusliikkeen. ”Se on kenen tahansa ja milloin tahansa vallattavissa – puhelinsoitolla!”
Jan Erola
kuvitus Salla Savolainen
