Sami Markkasen Ilmaa kevyempi -esikoisromaanin tapahtumat on rajattu pääsiäisviikkoon. Lyhyestä aikajänteestä huolimatta kirjan tarinan kuvaileminen on hankalaa. Ilmaa kevyempi on kuin episodielokuva, jossa eri juonenpäät ja tulkinnat hipovat toisiaan. Alaotsikko, Mahdollisuuksien kirja, luonnehtii hyvin kokonaisuutta.
Kirjavan henkilögallerian hahmoilla ei aluksi näytä olevan juuri tekemistä toistensa kanssa. Ihmiset ja tapahtumat liikkuvat Helsingin ja Pieksämäen välillä. Ratkaisu on onnistunut ja luonteva, ovathan kyseessä kirjoittajan opiskelu- ja synnyinpaikkakunta.
Folkloristiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä opiskellut Markkanen, 34, on aikaisemmin julkaissut tekstejään erilaisissa antologioissa. Hänen ensimmäisessä romaanissaan pikkuhiljaa paljastuville ja toisiaan risteäville kohtaloille yhteistä on lohduttomuus.
Sokeutunut vanhus Taimi odottaa yksin kerrostaloasunnossa poikaansa palaavaksi kotiin – turhaan. Toisaalla maailmanmenoa pohtii aikuisviihdeliikkeen pitäjä Jormakka, jonka asiakkaaksi saapuu säälittävä toppatakkimies.
Kolmikon elämään sekaantuu entinen veturinkuljettaja Markku, jonka mielenterveys ei vaikuta olevan tasapainossa. Huteralla pohjalla tuntuu olevan myös Markun entisen vaimon Outin ja tämän nykyisen miesystävän Cederin suhde.
Kukin Markkasen hahmoista yrittää erottaa elämänsä todellista kuvaa muistojen keskeltä. Tehtävä ei ole helppo; kaikkea ei halutakaan muistaa.
Siksi ihmiset puhuvat toistensa ohi, aistit pettävät ja uni vaikuttaa valvetta todemmalta. Varmuuden kadotessa jäljelle jää toivo, jonka syrjässä roikutaan itsepintaisesti kiinni.
Henkilöhahmot kohtaavat murtautuessaan toistensa elämänpiiriin – jopa toistensa koteihin – turvaa hakien. Jokainen on menettänyt jotain ja etsii korvaajaa paikalle.
Linnut toistuvat romaanin kuvastossa. Sen sijaan, että lentäisivät vapaina, ne ovat monesti yhtä haavoittuneita ja maahan sidottuja kuin ihmiset.
Niidenkin on vaikea löytää tietä ulos ahtaasta todellisuudesta.
Kirjan nimen keveys nousee esiin sen kielessä, oivaltavissa vertauksissa, joita Purhonen viljelee taajaan.
Asiakkaan hikisen käden kaupan tiskiin lyömä rahatukko aukeaa kuin ihmissyöjäkukka, jossa on kolikkohede, eurokki. Sokean naisen eteinen on kuin kuivunut puronuoma ja keski-ikäisellä rakennuksella on väsynyt, sykkivä yökerhosydän.
Luonto ja ihminen näkyvät toistensa läpi kerronnassa, joka on yhtä aikaa kaunista ja groteskia.
Purhonen katkoo sanoja ja ajatuksia luottaen ihmisten kykyyn täyttää aukot mielikuviensa ja päättelykykynsä turvin. Tämä pätee sekä tarinan henkilöihin että lukijaan.
Palaset loksahtavat paikoilleen kirjan päättyessä, mutta silloinkaan ei löydetä varmoja vastauksia. Jokainen matkan varrella kohdattu esine ja yksityiskohta osoittautuu tärkeäksi.
Ilmaa kevyempi on hieno romaani, jota ajoittainen vaikeus silti rasittaa. Osa hahmoista tuntuu hukkuvan kielellisten havaintojen alle, eikä tekstiin aina jaksa keskittyä loppuun asti.
Välistä kirjassa esitetty maailma tuntuu myös kohtuuttoman surulliselta. Viimeisiä rivejä lukiessa päällimmäiseksi tunteeksi jää silti ilmava toiveikkuus.
Markkasen teos ei päästä lukijaa helpolla. Sille, joka pitää arvoituksista, se kuitenkin tarjoaa mielenkiintoisen kertomuksen.
Ilmaa kevyempi saa kysymään, miksi ja kenties etsimään kysymykseen vastausta.
Sanni Purhonen
Sami Markkanen:
Ilmaa kevyempi.
Kustannusliike Daimon,
2007. 128s.
