Vesa Haapalan esikoiskokoelma Vantaa alkaa joen laskusta mereen.
Jokea pitkin kulkevat 1100-luvun friisiläiset ja birkalaiset kauppamiehet, sen rannoilla etenee moottoritien auto jono ja 1950-luvulla sen varrella käydään keskustelua sotakorvauksista ja Kuurilan juna onnettomuudesta.
Eri aikatasoja ei erotella tekstissä, vaan ne kulkevat rinnan ja limittyvätkin.
Lukija viedään matkalle Vantaanjoelle, jonka rannoilta ja pohjakerroksista runojen puhuja hämmentää esille Etelä- Suomen historian ja oman tarinansa.
Haapala on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen tutkija. Kirjallisuudentuntemus näkyy tekstissä. Lukuisista taitavasti käytetyistä poeettisista keinoista etenkin intertekstuaalisuus toimii tekstissä niin kuin sen pitääkin: se laajentaa teoksen ulottumaan niin historiallisessa kuin kirjallisessakin tilassa kauas.
Laajalle ulottuvan viittausten verkoston kääntöpuolena kokoelma on ensilukemalta raskas. Tekisi mieli tutustua runoihin Googlen kanssa, mutta kannattaa malttaa mielensä. Kuva menneeseen ja nykyisyyteen aukeaa muutenkin, kärsivällisellä lukemisella.
Menneisyyden läsnäolo ja toisaalta häviäminen muodostavat kertomiselle jännitteen. Kertojan isän runot puhuvat historian henkilöiden äänellä. Puhuja toteaa: ”osasit kirjoittaa, loihtia päivänvalon. / Sait mukaasi matkalle, jolta itse katosit.”
Kadoksissa olevan isän lisäksi runoissa puhuu myös toisia, ammoin hävinneitä henkilöitä, kuten sistersiläinen munkki, hirtetty hevosvaras ja Aleksis Kivi. Puhujat luovat intiimiä, paikallista historiaa piirtämällä lukijan eteen kuvia ihmisistä historiallisten henkilöiden takana.
Moni teoksen henkilöistä yrittää kertoa tarinaansa, väsäten ”säettä tupakka- askiin, lehden kulmaan, / mihin hyvänsä silppuun, mitä käsiinsä sai.” Kokoelman teemaksi muodostuu menneisyyden ja nykyhetken luominen kirjoittamalla; vastausten etsiminen kysymykseen, miksi kirjoittaa. Samalla runoissa osoitetaan, kuinka henkilöhistoria laajenee paikallishistoriaksi ja paikallishistoria kattavaksi menneisyyden ja nykyhetken kuvaksi.
Vesa Haapala: Vantaa. Otava. 96 s.
Salla Seuri
