Helmikuinen myöhäisilta. Vuosi 2002. Salon poliisiasema.
Elokuvaohjaaja John Webster on varma yhdestä asiasta: pian alkaa seikkailu. Hän on ajatellut tulevaa tapaamista koko matkan Espoon kodista vaimon ja kahden lapsen luota määränpäähän Saloon, jossa on tarkoitus kuvata uutta dokumenttielokuvaa.
Poliisiaseman vaaleassa taukohuoneessa ohjaaja liittyy työvuoroon saapuneiden komisarioiden joukkoon. Keikan alkua odotellessa joku selailee papereita, toinen katsoo televisiota.
”Eiköhän lähdetä pihalle”, poliisiryhmän vetäjä Artsi huikkaa sitten. Webster ja kuvaaja istutetaan maijan takapenkille ja viedään pikkukaupungin yöhön katsomaan tarinoita, joissa seikkailua ja surullisia ihmiskohtaloita on enemmän kuin toivoisi.
”Teen elokuvia pienistä ihmisistä ja selviämisestä suuressa maailmassa ja uudenlaisissa tilanteissa”, John Webster kuvailee kolme vuotta myöhemmin juuri valmistunutta elokuvaa. Tumma mies hymyilee vinkeästi mahtipontisen virkkeen kevennykseksi.
Sen edestään löytää -elokuva kertoo poliisityön henkisestä puolesta ja yhteiskunnasta, jossa harva välittää lähimmäisistään. Se on ohjaajan aiempien töiden tavoin maanläheinen tarina, jossa huumori ja vakavuus ovat tarkasti tasapainossa.
Suuren yleisön mieleen ohjaaja on jäänyt laman ajan yksityisyrittämisestä kertovasta Pölynimurikauppiaat-elokuvasta ja europarlamentaarikko Pertti Paasion sukkien etsintää kuvaavasta dokumentista Sukkien euroelämää.
Kaikkiaan ohjaaja on työstänyt kymmenen dokumenttia ja saanut lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia elokuvapalkintoja. Lisäksi Webster on kääntänyt kuunnelmakäsikirjoituksia englannista suomeksi ja ruotsiksi, hoitanut elokuva-alan luottamustoimia ja tehnyt vapaaehtoistyötä laatimalla elokuvan Aids-tukikeskuksen potilaiden työstämästä materiaalista.
Puhuessaan ohjaamisesta 38-vuotias Webster vaikuttaa itsevarmalta olematta ylimielinen. Hän sanoo olleensa kuitenkin hyvin epävarma aloittaessaan elokuva-opintojaan Taideteollisessa korkeakoulussa yli kymmenen vuotta sitten. Vuonna 1988 aloitettu ensimmäinen ohjaustyö, istuutumista käsittelevä dokumentti, on edelleen kesken.
”Voisin etsiä materiaalin ja viedä Stadiaammattikorkeakoulun Luuranko-festivaaleille. Siellä esitetään töitä, joita ei tunneta ja joita hävetään. Aihe oli niin vaikea, etten varmaan osaisi toteuttaa sitä edelleenkään”, Webster sanoo.
Ei ollut mitenkään alusta asti selvää, että nuori ylioppilas Webster aikoinaan lopetti maailmankiertomatkansa ja päätyi TaiK:in ensimmäiselle dokumenttilinjan vuosikurssille. Englannista Suomeen muuttaneiden opettajavanhempien poika kävi luovuuteen kannustavaa ruotsinkielistä Rudolf Steiner -koulua ja katsoi ystäviensä tavoin Fellinin La Stradaa ja Reedin Riemukupla -elokuvia, mutta ei ollut sen kummemmin elokuvahullu. Oikeastaan lauttasaarelaispoika löysi valokuvauksen työnä ja harrastuksena ennen dokumenttia.
”Minulla oli kuitenkin vahva tunne siitä, että haluan mukaan liikkeen ja äänen.”
Webster halusi välittää tietoa ja tarinoita ja uskoi, että sanoma menisi parhaiten perille, kun vastaanottaja eläytyisi viestiin. Kuvajournalismilla tai lehtikirjoittelulla ei Websterin mielestä pystynyt samaan kuin elokuvan keinoin.
Dokumenttiohjaaja John Webster uskoo yhteiskunnalliseen elokuvaan.
Kun Salon poliisiaseman seikkailu alkoi kolme vuotta sitten, Webster ei suunnitellut tekevänsä elokuvaa poliiseista vaan tarinaa poliisin asiakkaista. Hän lähti maijan takapenkille etsimään rikosta, jota olisi seurannut sen tekohetkestä oikeusprosessin loppuun saakka. Rikollisten poimimisen asemesta partioauto poimi kuitenkin usein kyytiinsä lapsia, joita kukaan ei kaivannut.
Webster yllättyi nähdessään, kuinka paljon sosiaalityötä poliisi joutuu tekemään. Salossa sinipukuiset ottivat vastuun asioista, jotka jäivät muilta hoitamatta. Elokuvan nimi Sen edestään löytää hahmottui samasta yhteydestä: minkä perheet ja päättäjät hylkäävät, löytää poliisi edestään.
Valmis dokumentti ei kerro rikoksesta ja rangaistuksesta, vaan ihmisistä virkapukujen takana.
”Näiden ihmisten työtä on siivota kaikki eteen tuleva sotku ja paha olo pois silmistä. He eivät kuitenkaan ole koneita. Niin kornilta kuin se kuulostaa, poliisikin on ihminen”, Webster sanoo.
Sen edestään löytää heijastaa Websterin pyrkimystä tehdä helposti lähestyttäviä ja yleisölle suunnattuja tarinaelokuvia, joissa vakavuutta ryyditetään huumorilla.
”Koen olevani välikäsi todellisuuden ja katsojan välillä, vaikka tietenkin tiedän, että välitän todellisuudesta oman näkemykseni. Pidän tärkeänä, että mahdollisimman moni näkee elokuvani ja ymmärtää sen sanoman. Katsojan pitää voida elää mukana tarinassa päähenkilön kautta.”
Websterin mukaan ihmiskeskeisten tarinoiden kertominen on välillä vaikeaa. Sen edestään löytää -elokuvaa tehdessään ohjaaja joutui miettimään, kuinka suojaisi väkivalta- ja huumekohtauksissa esiintyneiden ihmisten yksityisyyden. Aiemmat elokuvat, kuten venäläisistä seksitanssijoista kertova Tissit ja tango sekä Pölynimurikauppiaat, ovat herättäneet keskustelua niiden etiikasta.
Tissit ja tango -elokuvaa kuvatessaan ohjaaja tiesi, että nuoret tytöt, jotka luulivat tulleensa tanssikouluun, joutuisivat tekemään seksitanssijan työtä. Dokumentin tekijänä hän ei halunnut vaikuttaa todellisuuteen kertomalla tytöille, mistä on kyse. Ihmisenä Webster sen sijaan olisi pitänyt sitä ainoana oikeana valintana.
Pölynimurikauppiaiden kohdalla puolestaan yksi kuvatuista harmistui siitä, miltä hänen elämänsä näytti valkokankaalla.
”Leikkauspöydällä joutuu usein tekemään vaikeita moraalisia päätöksiä. Ystävystyn kuvaamieni ihmisten kanssa, ja siksi tuntuu hankalalta asettaa heidät hetkellisestikin epäsuotuisaan valoon. Silloin täytyy punnita sitä, kenelle elokuvia haluaa tehdä”, Webster sanoo.
Hän korostaa, ettei koskaan tee elokuvia ihmisistä, joista ei välitä. Juuri siksi tilanteet ovat erityisen vaikeita.
”Enää en ryhtyisi samanlaiseen kuin Tissit ja tango -elokuvassa. En jaksaisi sitä kahta kolmea vuotta.”
Webster sanoo oppineensa hankalista tilanteista paljon. Siksi hän haluaa myös opettaa. Ohjaajan nimi näkyy muun muassa TaiK:in, Stadian ja Turun taideakatemian opetusohjelmissa dokumenttielokuvan käsikirjoituskurssin kohdalla. Lisäksi Webster on jakanut tietoaan Etelä-Afrikassa.
Suomalaiset opiskelijat kehuvat opettajaansa vuolaasti. Eräs opiskelija sanoo miehen olevan intensiivinen ammattilainen, jonka opetus on ollut liki innostavinta koko koulutuksen aikana. Toinen kertoo saaneensa TaiK:in valintakoeraadissa istuneelta Websteriltä tarvitsemaansa myötätuntoa ja tukea reputettuaan ensimmäiset pääsykokeensa.
Opiskelijat mainitsevat kehuissaan myös nuorekkaan miehen luontaisen karisman ja vilkkuvat silmät.
”Kaikki tytöt siihen rakastuvat”, eräs opiskelija myöntää.
Webster muistelee omia opiskeluaikojaan, jolloin tukea oppilaille ei juuri herunut. Hän haluaa tehdä asiat paremmin. Se on mahdollista, sillä oppilaitoksiin on pumpattu viime vuosina rahaa, mikä on Websterin mukaan nostanut elokuvaopetuksen tasoa.
Opetuksen suurta määrää Webster arvostelee. Ennen digitalisoitumista opetusministeriössä varauduttiin lukuisten uusien televisiokanavien syntyyn. Ajateltiin, että alalle tarvitaan paljon uutta väkeä. Lopulta kävi toisin, mutta ammattikorkeakoulut ja erilaiset opistot tuottavat edelleen vuosittain lähes 2 500 ammattilaista. Kaikille ei riitä töitä, ja nyt opetusministeriö on alkanut harkita opiskelupaikkojen karsimista.
”Tämän hetken tilanne on opiskelijoiden huijaamista. Nuoret tulevat kouluun intoa puhkuen, ja pettymys on suuri, kun töitä ei ole. Ammattitaitoisia opettajia on myös liian vähän”, Webster sanoo.
Websterin kolme vuotta sitten tapaamat poliisit siirtyvät valkokankaalle tammikuussa, kun Sen edestään löytää saa ensi-iltansa vuotuisilla DocPoint -festivaaleilla Bio Rex -teatterissa.
John Websteriä esitysilta jännittää etukäteen.
”Sitä miettii, miten elokuva otetaan vastaan ja kuinka yleisö löytää sen.”
Ohjaaja kokee olevansa suomalaisilla dokumenttielokuvafestivaaleilla kovien tekijöiden joukossa, sillä suomalainen dokumentti on nykyisin Euroopan, ellei jopa maailman, huipputasoa. Sen persoonallisuutta ja tekijälähtöisyyttä arvostetaan.
DocPointissa Websteriä ilahduttaa monien kotimaisten töiden yhteiskunnallisuus. Ohjaaja uskoo uusimman työnsä kertovan vahvan viestin siitä, kuinka hunningolla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on. ”Toivon, että elokuvani herättää keskustelua siitä, kenellä on vastuu esimerkiksi lapsista. Aihe on rankka, mutta toivon, ettei se ahdista katsojia liikaa”, hän sanoo.
Tulevista töistään Webster ei vielä tiedä, tai ainakaan kerro. Seuraavan seikkailun alkuun asti arki on paperien pyörittelyä ja sähköpostien kirjoittamista.
Jos jotain tulevaisuudesta pitäisi luvata, saattaisi Webster siteerata jo vuosia sitten itselleen vannomaansa valaa. Tähän mennessä lähes kaikissa hänen elokuvissaan kerrotaan melko surullisia tarinoita.
”Voisin tehdä viimein sellaisen elokuvan, jossa rakkaus voittaa.”
Elina Kervinen
kuvat Minna Kurjenluoma
DocPoint -festivaali Helsingin elokuvateattereissa 16.1.2005 saakka. Sen edestään löytää pe 14.1. klo 19 Bio Rex ja la 15.1 klo 15 Kiasma-teatteri.
