CD-rom: Egypti sirpaleina

T:Teksti:

Suomenkielisten tietoromppujen määrä ei vielä päätä huimaa, mutta julkaisujen volyymi kasvaa jatkuvasti. Matka muinaiseen Egyptiin (WSOY) on ensimmäisiä markkinoille tuotuja kokonaisesityksiä. Suomenkielisyydestään huolimatta romppu ei ole kotimaista alkuperää vaan käännetty italiankielisestä perusteoksesta.
    Romppujen monet lastentaudit on tähän asti annettu anteeksi. Grafiikan kömpelyys, viimeistelemätön ulkoasu tai kerronnan punaisen langan poissaolo eivät ole haitanneet, kun on ihailtu uutta tekniikkaa. Tämän vaiheen Egyptiromppu sivuuttaa suvereenisti, vaikka videokuvat pyörivätkin kömpelösti nykien. Tekniikka ei ole itsetarkoitus vaan informaatio tarjoillaan niukkoina, vaivattomasti nieltävinä paloina. Helppolukuisuutta on tosin kasvatettu substanssin kustannuksella, ja pidemmän päälle syvempää tietoa väistelevät ohimarssit alkavat harmittaa.
    Tämän vuoksi kirjalla on vielä toistaiseksi huima etumatka. Kirjan aukaisu ei edellytä virrankytkemistä, ohjelmanasennusta tai oikukkaan kovalevyn armoilla olemista. Uteliaisuuden herättäjinä romput ovat sen sijaan pistämättömiä; hyppely tiedonsirun tai vaikkapa oudon termin perässä onnistuu vaivatta ja jättää jälkeensä möyryävän tiedonnälän. Tässä tilanteessa lukija sitten siirtyy tiedoiltaan perusteellisemman kirjan ääreen ….vai onko tämä sittenkin se lopullinen tarkoitus? Pirullinen markkinointikikka!

    *

CD-rom: Kenelle on Fakta tehty?

CD-Fakta 96 (WSOY) pistää miettimään kenelle ja miksi se on tehty. Sen antamat tiedot ovat niin pintapuolisia ja puolivillaisia, että oikeaksi työvälineeksi siitä ei ole. Suomen ensimmäiseksi multimediasanakirjaksi mainostettu romppu vastaa kyllä useimpiin mieleenjuolahtaviin hakusanoihin, mutta aina vain muutamalla rivillä. Sieltä voi tarkastaa milloin kukakin syntyi ja mikäkin sota alkoi, mutta laajempaa selostusta on turha etsiä.
    Kohtuullisen hyvätasoisia kuvia on tuhansia ja ääni- ja filminäytteitä satoja, joten leluna romppu jaksaa viehättää jonkin aikaa. Voi kuunnella Stalinin agitaatiopuhetta tai portugalinkieltä tai katsoa filmipätkää sotaa-ajan Helsingistä. Voi miettiä miksi mukaan on valittu kuva lentävistä horneteista, mutta pupuliini Brigitte Bardotista ei ole kuvan kuvaa. Leluksi Fakta 96 on vain liian kallis, sen suositushinta on 1900 markkaa.
    Faktaa voi siis suositella niille, joilla on rutosti löysää rahaa. Muut voivat luottaa kykyihinsä kaivaa tietoja internetistä tai jäädä odottelemaan sellaista sähköistä tietosanakirjaa, joka tosissaan uhkaa perinteistä Ensyclopediaa. Sen sisältö, grafiikka ja käyttömukavuudet ovat vielä ylivoimaiset.

Miska Rantanen