Naisen urakehityksen tiellä on paljon esteitä. Keskiarvojen valossa naiset ovat miehiä fiksumpia, mutta työelämään siirryttäessä koulun penkillä opittu tunnollisuus voi osoittautua jalkaraudaksi. Pahimmillaan nainen jämähtää ensimmäiseen työtehtäväänsä.
”Miehillä on kyllä erilainen suhtautuminen itseensä ja työhön”, Jenny Sandgren, 23, sanoo ja vaikenee äkisti aivan kuin hän vahingossa olisi tullut sanoneeksi jotakin peruuttamatonta. Hetimiten hän tarkentaa sanomaansa: ”Ehkä miehet ovat.. jotenkin uratietoisempia kuin naiset.”
Jenny opiskelee viidettä vuotta tietojenkäsittelytiedettä, eikä hänen luulisi erityisemmin vaivaavan mieltään sellaisilla asioilla kuin työnsaanti tai ura. Jennyn alalla on jo pitkään ollut huutava työvoimapula. Ohjelmointikielten taitajalle töitä on riittänyt opiskelun ohessa, liiankin kanssa. Kokemuksensa puolesta hän voisi milloin tahansa siirtyä työelämään, lopullisesti.
Mutta työelämä – tai pikemminkin se, ettei hän vielä ole sinne kokonaan siirtynyt – saa hänet mietteliääksi, kun puheena ovat miesten ja naisten erilaiset urakaaret. Hän ei ole voinut olla huomaamatta, että hänen alallaan miehet alkavat tehdä uraa paljon nuorempina kuin naiset. ”Siinä vaiheessa, kun nainen tulee työelämään, jätkät on uraputkessa yleensä jo viisi vuotta edellä.”
Jennyn mukaan pääsyy tähän on mies- ja naisopiskelijoiden erilainen suhtautuminen opintoihin. Työuran auettua miehet jättävät herkemmin pänttäämisen eivätkä enää palaa yliopistoon loppututkintoa suorittamaan. Jotkut perustavat heti ensimmäisen vuoden jälkeen oman yrityksen. ”Jostain syystä ajatus omasta firmasta on taas meille tytöille aika vieras”, Jenny pohtii.
Valtaosa hänen tuntemistaan naispuolisista opiskelijoista sen sijaan tähtää loppututkintoon. Kesäisin kyllä tehdään alan töitä, mutta ura on jotakin, jota aletaan luoda vasta valmistumisen jälkeen.
Kiltit tytöt ahertavat
Jennyn on vaikea selittää, mistä miesten ja naisten ero oikein johtuu – eritoten kun työnantajat eivät näy edellyttävän tutkintoa.
”Tyttöjä näyttää kiinnostavan kirjat ja teoria, kun kundeilla puolestaan näyttää olevan selkeä käsitys siitä, mitä työ tietotekniikan parissa on”, hän selvittää. Mutta selitys ei vie oikeastaan alkua pitemmällä: Miehillä on erilainen suhtautuminen itseensä ja työhön.
Jenny ehdottaa, että tutkinto merkitsee naisille jonkinlaista turvatakuuta, joka hankitaan pahimman varalta. ”Jos tulee avioero, niin naisella on ainakin tutkintopaperit turvanaan”, hän perustelee, mutta pelottavan perinteinen sukupuoliasetelma ei oikein näy kelpaavan hänelle itselleenkään.
Kasvatusssosiologi Elina Lahelman mukaan miesten ja naisten erilainen suhtautuminen opiskelemiseen juontaa kaukaa.
”Tyttöjä kannustetaan tunnollisuuteen jo leikkikoulusta lähtien”, hän toteaa ja lisää, että poikia kannustetaan rikkomaan rajoja.
Tutkijana hän perustaa väitteensä lukuisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin tutkimuksiin, joiden mukaan kouluvuosista periytyvä kuvio on useimmiten tiedostamaton ja toimii hienovaraisten vihjeiden varassa. Niin opettajat kuin vanhemmat suhtautuvat tiedostamattaan eri tavalla tyttö- ja poikalapsiin. Tyttö palkitaan, jos hän kiltisti tekee läksynsä.
Koulussa vietettyjen vuosien varrella tytöt sisäistävät, että menestyäkseen kannattaa tunnollisesti opiskella. Tai darwinistisemmin ilmaistuna: ne tytöt, jotka opiskelevat tunnollisimmin, saavat parhaimmat numerot – ja jatkavat yliopistoon.
Naisten urakehityksen kannalta koulusta opittu malli on sikäli ongelmallinen, että akateemisessa maailmassa ja työelämään siirryttäessä tunnollisuus kääntyy itseään vastaan. Akateemisen naisen kannalta kohtalon – tai pikemminkin koulutusjärjestelmän – ivaa on, että yliopistotasolla hiljaista puurtamista ei enää palkita samalla tavalla. Vastikään Tampereen yliopistossa valmistuneen Leena Ahrion tutkimuksen mukaan pelkän miehisen aihevalinnan ja käsittelytavan takia miesopiskelijat erottuvat edukseen. Naisten opinnäytteet muodostavat eräänlaisen harmaan massan, jonka seasta esiin nousevat miesten keskimääräistä paremmat – ja huonommat – arvosanat.
Suomen akatemian tilaamaa, vastikään ilmestynyttä Naisen tutkijanuran edistäminen -tutkimusta mukana tekemässä ollut professori Auli Hakulinen lähestyy samaa ongelmaa rakenteellisesti. Naisen on ylipäänsä vaikea luoda akateemista uraa tiedemiesten yhteisössä, sillä esikuvat puuttuvat.
”Miehillä on yliopistoon tullessaan tietty itsevarmuus, joka taas naisopiskelijoihin täytyy pumpata.”
Tunnollisen opiskelemisen varaan laskeminen on sinisilmäistä erityisesti silloin, kun koulutus ei suoraan pätevöitä tiettyyn ammattiin. Kansainvälistä politiikkaa valtiotieteellisessä opiskeleva Kati Rajala, 26, on huomannut, että maisterin paperit eivät välttämättä takaa työpaikkaa. Hän on juuri saanut gradunsa valmiiksi ja etsinyt jo puolen vuoden ajan koulutustaan vastaavaa työtä. ”Olihan se shokki, kun aluksi lähetin 60 työhakemusta, joista vain kahteen sain vastauksen ja nekin olivat kielteisiä.”
Töitä hakiessaan Kati on omakohtaisesti kokenut, että monet työnantajat arvostavat enemmän alan kokemusta kuin koulutusta. Kun cv:ssä ei ole oikein mitään alaan liittyvää aikaisempaa työkokemusta, jo työhaastatteluun pääseminen tuntuu toiveajattelulta. ”Onhan tämä aika huvittavaa, kun on puurtanut vuodesta -78 lähtien koulun penkillä, mutta tärkeämpää on, että on ollut edes pari kuukautta oikeanlaisessa työssä.”
Kati ei haluaisi yleistää, mutta on huomannut, että naisilla on taipumus tyytyä lukioaikaisiin kesäduuneihin kaupan kassana tai vastaavissa tehtävissä. Miehet sen sijaan soittelevat virastoihin ja pankkeihin heti ensimmäisenä opiskeluvuotena. ”Mutta jos joku kundi on saanut sillä tavalla työpaikan, niin kyllä olisin minäkin”, Kati tokaisee päättäväisesti ja patistaa naisia hakemaan mitä tahansa toivealansa työkokemusta jo varhaisessa vaiheessa opintoja.
Ja sitten työelämään
Vaan aukeaako naisen uraputki, kunhan vain saa ensimmäisen koulutusta vastaavan työpaikan? Taloustutkija Juhana Vartiainen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta varoittaa, että kaikkein kouriintuntuvimmat ongelmat – ja palkkapussiin eniten vaikuttavat – saattavat tulla vasta kauan sen jälkeen kun Ylioppilaslehti on lakannut tulemasta postiluukusta.
Hän on tutkinut miesten ja naisten työtehtävien eroja metalliteollisuudessa ja huomannut, että naiset jämähtävät huonompiin ja vähemmän haasteellisiin työtehtäviin. ”Naisen ura tyssää nimenomaan alkupäähän”, hän kertoo ja on varovaisesti valmis yleistämään näkemyksensä koskemaan myös toimialoja.
Vartiaisen mukaan 30 ikävuoden tienoilla naisen eteneminen pysähtyy kuin itsestään. Useimmilla naisilla tähän sijoittuu lapsen tekeminen. Mutta se ei Vartiaisen mukaan selitä, miksi naiset eivät työhön palattuaan etene parempiin tehtäviin. ”Naisilla ei ole sellaista miehille luonnollista urakehitystä, että iän myötä karttuu palkkakin.”
Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että elämäntilanteesta ja kyvykkyydestä riippumatta naisen otsassa on ikuisen synnyttäjän tai miehensä perässä muualle muuttavan työntekijän leima. Vartiaisen mukaan tämä näkyy hyvin yritysten sisäisessä koulutuksessa. Johto suosii miehiä, vaikka naiset ovat keskimäärin koulutustaustaltaan parempia.
Vartiaisen mukaan yrityselämän (asenne)kulttuuri muuttuu auttamattoman hitaasti. Yksi keino olisi lakisääteisesti pakottaa miehet isyyslomalle, jolloin he olisivat yhtä riskialttiita sijoituksia yrityksille. Mutta sitä odoteltaessa Vartiainen patistaa naisia perustamaan omia yrityksiä ja rekrytoimaan naisia. ”Jos kerran naiset ovat lahjakkaita ja koulutetumpia kuin miehet, kyllä he pärjäävät omillaan”, hän rohkaisee.
Otto Mattsson
Kuva: Sanna Skants
