Ulkona sataa kaatamalla, jotenkin eri tavalla kuin yleensä tähän aikaan, vai tuntuuko se vain siltä.
Asetan maljakon laatikkoon ja laatikon käärepaperin päälle niin, että saan mitattua, kuinka paljon paperia tarvitsen. Sitten leikkaan sopivan kokoisen palan irti. Teen sen nykyään saksilla, koska paperirullan terä on tylsynyt ja repii toistuvasti paperin käyttökelvottomaksi.
Paperi, jota täällä käytetään, on sillä tavalla paksua, että teippiä on laitettava paljon, jotta taitteet eivät heti aukeaisi. Liika teippi tekee paketista helposti vähemmän elegantin, mutta tällaisia myönnytyksiä on vain tehtävä.
Kun otan narua, vedän sitä rullasta mieluummin hieman enemmän kuin luulen tarvitsevani. Sillä jos naru loppuu kesken sitomisen, joudun aloittamaan alusta, ja silloin asiakas kirpeyttää katsettaan, tai huokailee, tai pahimmassa tapauksessa ottaa kasvoilleen teennäisen hyväksyvän ilmeen, ja silloin minulle tulee stressaantunut olo.
Muuten narun laittaminen on lempikohtani: vedän narua kierroksen laatikon ympärille, niin kuin minua on opetettu, ja sitten annan sen tanssia sulavasti kulmalta kulmalle tehden lahjasta kauniin. Lopuksi solmin narun ja kiharran ylijäävät pätkät. Laitan paketin paperikassiin, asiakas kiittää ja näyttää tyytyväiseltä, hetken kaikki on valmista.
Hely venyttelee kahvihuoneessa samalla kun pannullinen keittyy. Oli hänen vuoronsa tuoda kahvipaketti, hän toi Löfbergiä eikä Pirkkaa niin kuin jotkut tekevät. Hely on sitä mieltä, että parin euron lisäpanostus kannattaa, sillä hyvä maku suussa tekee päivästä mukavamman.
Nyt Helyn olo on kevyt, ja käsi tavoittaa helposti toisen selän takana. Keho on helppo ja elämä tuntuu helpolta. Talvikampanjan kuvien päättäminen meni viime tinkaan, turha eripura aiheutti jännitteitä ja kiireen tuoma stressi vielä lisäsi pientä kyräilyä. Mutta lopulta asiat saatiin hoidetuiksi ja jo lounaalla kaikki lähtivät yhdessä kiinalaiseen syömään, yhteisen pöydän ääressä Hely koki sellaista kuulumisen tunnetta, jota ihminen elämässään parhaimmillaan kokee. Kun Vilma ja Mika antoivat hänelle vielä erityistä positiivista palautetta viime päivien näppäryydestä, oli Hely niin iloinen, että laittoi bestikselleen tekstarin, jossa hehkutti kuulemiaan kehuja.
Pian kahvi on keittynyt, Hely ottaa keksin ja istuutuu. Hän nojaa tuolin selkään ja miettii, kuinka ihanaa on, kun loppupäivän saa laiskotella hyvällä omallatunnolla.
Vaikka Anna-Mari tietää, että asia ei todellisuudessa ole pelkästään niin, haluaa hän vähän ajatella silläkin tavalla, että kasvava tulos on hänen ansiotaan. Fakta on, että käyrät ovat näyttäneet hyviltä siitä lähtien, kun hän otti hommat vetääkseen. Muun muassa kodintavaroiden myynti, joka aiemmin takkusi, on vauhdittunut sen jälkeen, kun tiheämmät tarjouskampanjat otettiin käyttöön ja asiakkailta alettiin kysyä toivetuotteita – esimeriksi maljakot, joita ei pitkään aikaan kukaan ostanut, ovat nyt myyneet loistavasti.
Illalla sängyssään Anna-Mari miettii mahdollista ylennystä ja sitä, miten se tapahtuisi. Tulisiko pomo hänen huoneeseensa, puhuisi ensin hyvistä tuloksista ja kysyisi sitten, kiinnostaako tehtävä häntä? Tai ehkä hän saisi sähköpostia: avaisi koneen aamulla töihin tultuaan, ja ehdotus olisi siinä. Vaihtoehdot kutkuttavat Anna-Maria. Hän kuvittelee itsensä palaamassa joululomalta uuteen tehtävään, astelemassa kentältä suoraan johtoon. Hän olisi valmis olemaan bosslady. Mielikuva saa hänet kehräämään.
Karoliina näkee peilistä vahingossa asentonsa, hän on lysähtänyt työpöydän päälle, ja käsivarsille kertyy liikaa painoa; ylävartaloa särkee, ja houkutus lähteä kotiin on voimakas. Mutta hän lupasi ottaa asian hoitaakseen, jonkun on otettava, hän ajattelee. Hän haluaa olla sellainen ihminen, joka kantaa vastuuta eikä aina vyörytä kaikkea muiden niskoille. Hän tekee tämän nyt, joku muu tekee joskus muuta.
Puolueessa on mietitty, miten tuoda esiin tarve tukea työpaikkoja, kuinka osoittaa, että pyörät täytyy pitää pyörimässä, kuinka ilmastoahdistus ei saa tuhota tulevaisuususkoa. Karoliina tietää, että sanoo hän mitä tahansa, joku suuttuu. Hän kuulee päässään, kuinka häntä tullaan syyttämään kylmäsydämiseksi, miettii sellaisia sanoja kuin monimuotoisuus, metsät, hiilinielut, päästöt, sulaminen, kasvun seuraukset, prosentit, kuumeneminen… Niitä hän tulee jälleen kohtaamaan. Mutta puhe on kuitenkin kirjoitettava, on pidettävä pyörät pyörimässä, ihmiset tarvitsevat rahaa. Niin Karoliina sanoo peilikuvalleen ja vetää selkäänsä suoremmaksi.
Karoliina avaa läppärin ja melkein säpsähtää ruudun kirkasta valoa. On aika ryhtyä toimeen. Sillä jos hän miettii liian kauan, hän ei enää usko itseään.
Ulkona sataa kaatamalla, jotenkin eri tavalla kuin yleensä tähän aikaan, vai tuntuuko se vain siltä.
