Neljänkymmenenviiden neliön kaksio Pengerkadulla Kalliossa vuonna 1938 valmistuneesta kerrostalosta, hinta 298 000 euroa.
Neljänkymmenenseitsemän neliön kaksio Kaarikujalla Kontulassa vuonna 1967 valmistuneesta kerrostalosta, 300 metrin päässä metroasemalta, hinta 106 000 euroa.
Kalliossa on Slushin toimitusjohtajan sanoin ”kiva viba”. Se on muuttunut alueeksi, jossa riittää viinibaareja, kortteliravintoloita ja kaupunkikulttuuria. Kaikkia ei kuitenkaan hyggeily hymyilytä. Köyhällä ei ole Kallioon varaa.
Ei ihme, että monet pitkään Kalliossa asuneet pitävät tiukasti kiinni kymmenen vuotta sitten napatuista edullisista yksiöistään, joiden iäkkäät omistajat eivät ole älynneet nostaa vuokraa. Nimittäin jos tällä hetkellä mielii Kallioon yksin asumaan (niin kuin moni tekee), voi napata itselleen kahdenkymmenen neliön kopin, josta maksaa yli kahdeksansadan euron vuokraa kuussa.
Kompleksina tunnetun klubi-baarikeskittymän menomestojen määrä on tuplaantunut viidessä vuodessa ja kylkeen on noussut useita mainos- ja viestintätoimistoja. Niiden työntekijät inspiraatiopalaveeraavat ja instagrammaavat karjalanpiirakoitaan Hakaniemen torikahvilan aidoissa tunnelmissa. Tuttava bileissä valitti syyskuussa, kuinka Bar Conin ja spirulinaolutta tarjoavan Paneman tyylisissä paikoissa kiteytyy gentrifikaatio-Kallion ärsyttävyys.
Kaikki on liian keskiluokkaista, liian harkitulla tavalla rentoa. Slush-bileet ovat Kalliossa, parhaat bileet ovat muualla.
Missä on uusi Kallio?
Vastaus on, ettei uutta Kalliota ole. Kalliossa ja Sörnäisissä asuu 20 000 ihmistä yhden neliökilometrin alueella, eikä vastaavaa asukastiheyttä kokonaisella neliökilometrillä ole missään muualla Suomessa. Samanlaista toimivaa kivijalkakaupunkia ei ole, eikä sitä todennäköisesti tule (looking at you Kalasatama ja Redi, Keski-Pasila ja Tripla).
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jokin muu alue voisi olla trendikäs.
Näin on kovaa vauhtia käymässä Herttoniemelle ja Roihuvuorelle, jota Image-lehti kutsui vuoden takaisessa asumisjutussaan ”uudeksi Käpyläksi”. Väite on helppo allekirjoittaa, kun vierailee Roihuvuoren Rio -kahvilassa lokakuisena lauantai-iltana.
Pöydissä istuu kiireettömän näköisiä läppärityöskentelijöitä nauttimassa kahvista ja viinistä. Vihreä lamppu valaisee viehkeästi seinällä olevaa taulua, jossa Urho Kekkonen tuijottaa. Taustalla soi Ismo Alanko.
Tarjolla on erilaisia teelaatuja Roihuvuoren kirsikkapuiston japanilaisteeman mukaan. Listalta löytyy matcha-lattea, kombuchaa ja kahdenlaista smoothieta.
Teltan vieressä on kyltti, jossa lukee: ELÄ HYVÄ ELÄMÄ – LEV ETT GOTT LIV.
”Äiti, saadaanko me haamukakkua?” lapsi kysyy äidiltään ja kurkistelee vitriinin Halloween-aiheisia suklaakakkuja.
Jonossa seisoo kaksi päälle kolmekymppistä naista, jotka keskustelevat äiti–lapsi-joogasta. Molemmat päättävät tilata lasilliset punaviiniä.
”Meillä olis talon punaviiniä, se on sellaista täyteläistä, vai tykkäättekö kevyemmästä?”
”Kevyempää mieluummin, kiitos.”
Kaverukset siirtyvät juomaan punaviiniä katetulle terassilavalle lämpölamppujen alle, mikä näyttää idylliseltä, aivan kuin suoraan Muumimaasta. Teltan vieressä on kyltti, jossa lukee: ELÄ HYVÄ ELÄMÄ – LEV ETT GOTT LIV.
Kaverukset suostuvat juttelemaan toimittajalle, mutta kun nimiä kysytään, he vastaavat:
”Meidän pitää keksiä jotkut feikkinimet.”
”En mä jotenkin halua esiintyä omalla nimellä missään jutussa.”
Naiset ovat asuneet Roihuvuoressa muutaman vuoden ajan. Toinen heistä asui aiemmin kantakaupungissa Kruununhaassa, josta hän muutti muutama vuosi sitten Roihuvuoreen parisuhteen perässä.
Heidän mukaansa Roihuvuori on nykyään jopa halutumpi asuinpaikka kuin itäinen kantakaupunki.
”Etenkin taiteen parissa työskentelevät haluavat tänne. Ja ne, keillä alkaa olla perhettä.”
Kiinnostuksen kasvu näkyy asumisen hinnoissa.
”Mulla menee nykyään asumiseen kuussa enemmän rahaa kuin Kruununhaassa”, nainen sanoo.
Molemmat kehuvat kaupunginosan rauhallista tunnelmaa sekä Marjaniemen rantaa.
”Täällä on yhteisöllisyyttä ja luontoa.”
”Tää on kyllä jotenkin aika cool paikka.”
Rioa pyörittävä Sanna Warsell tarjoaa lasilliset itsetehtyä, orvokein koristeltua puolukkamehua ja kertoo odottavansa puoliksi kauhuissaan tulevan keskiviikon keikkaa. Silloin Riossa esiintyy malilainen tuareg-kitaristi Ahmed Ag Kaedy. Facebook-tapahtumassa ”kiinnostuneita” on 609. Asiakkaita kahvilaan mahtuu 40.
”Tekisi mieli kieltää, että älkää mainostako tätä paikkaa radiossa”, Warsell sanoo.
Roihuvuoreen ei ole suoraa metroyhteyttä. Ostoskeskuksesta löytyvät wanhat kunnon lähiökapakat Kulmapotku ja Ugly Duckling. Silti viidessätoista vuodessa tunnelma on muuttunut suuresti lähiödekadenssista, josta Avain räppäsi Roihuvuori-kappaleessaan:
”Spurgut, nistit, Roihikkaa hallitsee
Ei filosofia päätä rassaa, viina vallitsee”
Miksei sama muutos voisi tapahtua seuraavaksi Kontulassa? Aikanaan suolle rakennetusta Kontulan lähiöstä matkustaa Helsingin keskustaan 20 minuutissa. Keskieurooppalaisessa suurkaupungissa etäisyys tuntuisi naurettavan lyhyeltä.
Silti hintaero Itä-Helsingin ja kantakaupungin välillä on viime vuosina vain entisestään revennyt, lukuun ottamatta Herttoniemeä ja Roihuvuorta.
Kontulassa asunnot maksavat noin 2000 euroa neliöltä. Se on Helsingissä hyvin halpaa. Herttoniemessä keskihinta on tänä vuonna noussut jo yli 5000 euroon neliöltä, ja Roihuvuoressa lähestytään 4000 euroa neliöltä.
Nuori luova luokka gentrifikoi ensin Kallion, sitten Vallilan, Toukolan ja Hermannin. Kun kantakaupunki loppui kesken, gentrifikoituminen jatkui Herttoniemeen ja Roihuvuoreen.
Miksi ihmiset haluavat mielellään pysytellä kantakaupungin liepeillä?
”Nuoret ikäluokat ovat valmiita tinkimään sijainnin eteen enemmän kuin asiantuntijat ovat uskaltaneet odottaa”, vastaa Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus.
Toisin sanoen jos alueelta ei ole varaa hankkia omistusasuntoa, sitten ollaan herkästi vuokralla ja jos asumiskustannukset eli joko hinta tai vuokra nousee liian korkeaksi, sitten ollaan valmiita tinkimään neliöistä.
”Tämä on ollut trendi koko 2010-luvun, ja viimeiset 3–4 vuotta ovat vahvistaneet ilmiön, kun se on jatkunut hyvästä taloustilanteesta huolimatta”, Brotherus sanoo ja korostaa, ettei ilmiö koske vain nuorempia ikäluokkia. On merkkejä, että sama mieltymysten muutos koskee myös varttuneempia.
Nuori luova luokka gentrifikoi ensin Kallion, sitten Vallilan, Toukolan ja Hermannin. Kun kantakaupunki loppui kesken, gentrifikoituminen jatkui Herttoniemeen ja Roihuvuoreen (Länsi-Herttoniemi on toisaalta aina ollut paremman väen aluetta).
”Kun Kallioon ja Vallilaan ei ole rakennettu lisää asuntoja, joidenkin kantakaupunkiin haluavien on lopulta ollut pakko tyytyä ’A-’- tai ’B+’-alueeseen”, Brotherus sanoo.
Tämän takia Roihuvuoressa eivät enää pommit tipu. Samasta syystä muinoin Punavuorikin muuttui prolepaikasta trendikkääksi. Samoin Kallio.
Miksei ilmiö jatkuisi aina Kontulaan asti?
Suomalaisista lähiöistä väitöskirjan tehnyt maantieteen tutkija Mats Stjernberg suhtautuu muutokseen skeptisesti. Kaupunginosien maineen muutos on ollut Suomessa hidasta. Median iskostamat mielikuvat pitävät pintansa pitkään. 20 vuotta sitten epäsuosittuina pidetyt alueet pysyvät samoina 20 vuoden päästäkin.
”Asuntokanta on Kontulan tyyppisissä lähiöissä vuokratalovaltaista, mikä vaikuttaa sosioekonomiseen profiiliin. Kun vuokrat pysyvät alhaisina, alueella asuu matalatuloisempaa väestöä. Vaikka Kontulan ostarille tehtäisiin suuria uudistuksia, pidän suurempaa sosioekonomisen profiilin muutosta hyvin epätodennäköisenä.”
Juhana Brotherus uskoo, että myös Kalasataman kehitys jarruttaa muuttoliikettä:
”Itäiseen kantakaupunkiin eli Kalasatamaan tulee jopa erittäin paljon uutta asuntotuotantoa, joka saattaa padota kysynnän valumista idempään. Paljon riippuu myös väestönkasvusta”, Brotherus sanoo.
Suomen kaupungistuminen tapahtui paradoksaalisesti juuri lähiöistymisen kautta, hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen yhteydessä.
Asuntoja rakennetaan paljon myös Jätkäsaareen, Hernesaareen ja Keski-Pasilaan. Näistä saattaa hyvin tulla houkuttelevia alueita ihmisille, jotka haluavat asua kantakaupungissa, vaikka alueita ei sinänsä osattaisi rakentaa kantakaupunkimaisiksi (looking at you Kalasatama ja Redi ja Pasila ja Tripla!). Riittää, että ne ovat kantakaupungin välittömässä läheisyydessä.
Gentrifikaation suuren aallon läikkyminen entisestään itään saattaa siis loppua siihen, että kantakaupungin liepeille tulee lisää mahdollisuuksia keskiluokan keskiluokkailla.
Historioitsija Johanna Hankonen on todennut, että Suomen kaupungistuminen tapahtui paradoksaalisesti juuri lähiöistymisen kautta, hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen yhteydessä. Moderniutta ja edistyksellisyyttä korostavissa visioissa ajateltiin, että kerrostalolähiöissä yhdistyisivät kaupungin ja maaseudun parhaat puolet. Suomalaiset lähiöt ovat syntyneet 1950-luvun jälkeen, suuri osa on rakennettu 1960- ja 1970-luvulla erityisesti eteläisiin teollisuuskaupunkeihin.
Lähiöihin muutettiin maaseudulta ja ne vetivät puoleensa etenkin perheitä. Julkisissa keskusteluissa alettiin nopeasti moittia lähiöiden harmautta ja tekemisen puutetta.
”Lähiöissä asuvia pidettiin juurettomina. Oli levottomia lapsiperheitä, joiden lapsista kasvoi myöhemmin levottomia teinejä”, kertoo Mats Stjernberg.
Mediasta tuttujen mielikuvien muodostuminen alkoi jo 1970-luvulla, vaikka Helsingissä oli tuolloin pienet sosioekonomiset erot.
”Työttömyys oli vielä vuonna 1990 korkeimmillaan vain kolme prosenttia, kun verrataan Helsingin eri kaupunginosia. Määrä kymmenkertaistui laman huippuvuosina. Laman jälkeen tapahtui segregoituminen, ja murros iski erityisesti lähiöiden asukkaisiin.”
Myös tuolloin tilanne oli pahempi Lahden tai Porin kaltaisten pienempien kaupunkien lähiöissä kuin Helsingissä.
Helsingin kaupungin julkaiseman tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun lähiöissä asuvien sosioekonominen asema on heikentynyt 1990-luvulta lähtien. Silti lähiössä asuvien kokemus oman asuinalueensa rauhallisuudesta ja turvallisuudesta on vain hieman huonompi kuin muiden kerrostaloalueiden asukkailla, selviää maantieteilijä Teemu Kemppaisen parin vuoden takaisesta väitöstutkimuksesta.
Näin on myös yhdessä Suomen pahamaineisimmista lähiöistä, Kontulassa.
Kontulan vuonna 1967 rakennettu ostoskeskus veti puoleensa väkeä kauempaakin. Kontulaan muutettiin myös muualta Helsingistä, ei ainoastaan maaseudulta. Jouko Kokkonen kuvaa historiikissaan Kontula: Elämää lähiössä (2002) ostarin avajaisia suurena kansanjuhlana. Avajaispäivänä paikalle laskeutuivat helikopterin kyydissä Batman ja Robin, ja alueen lapset kävivät kahmimassa jaossa olleita karamelleja. Ostoskeskuksen lihamestarit grillasivat viereisessä metsässä kokonaisen härän päivän kunniaksi.
Mopo-baarissa tuoppi keskikaljaa – anteeksi, lageria – maksaa 2,90 euroa. Kello ei ole edes kuutta illalla, mutta baari on lähes täynnä.
Metro tuli Kontulan ostoskeskukseen vuonna 1986. 1990-luvun laman aikaan liiketoiminta siirtyi Kontulasta Itäkeskuksen kauppakeskukseen, ja ostoskeskuksen tilat täyttyivät kaljabaareista.
2010-luvulla iso osa Kontulan ostarin lama-ajan kaljakuppiloista on kadonnut. Tilalla on ”ihan saatanasti hyviä ravintoloita”, sanoo Mopo-baarissa tavattu Tony Kaven, joka on asunut Kontulassa yli 30 vuotta.
Lisäksi ruokapaikat ovat edullisia. Kymmenellä eurolla syö sekä hyvin että laadukkaasti.
Ravintoloita pyörittävät maahanmuuttajat tai maahanmuuttajien jälkeläiset. Kontulan asukkaista yli neljäsosa puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.
Ulkomaalaistaustaisten ihmisten kasvanut määrä on Kavenin mukaan Kontulan näkyvin muutos.
”Täällä on pieni porukka, joka ei siitä pidä, mutta suurin osa on aivan ok sen kanssa”, Kaven sanoo.
Kaven työskentelee uimavalvojana ja sanoo tuntevansa ”kylän aika hyvin”.
Onko joskus ollut halua muuttaa muualle?
”Never. Lapset ovat kasvaneet osittain Myllypurossa, ja kun on Itis, niin täällä on kaikki. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt Stadissa, vuosia sitten.”
Mopo-baarissa tuoppi keskikaljaa – anteeksi, lageria – maksaa 2,90 euroa. Kello ei ole edes kuutta illalla, mutta baari on lähes täynnä.
Kahden pöydän takaa nousee nainen, joka kävelee luoksemme ilmeisen varmana siitä, ettemme ole koskaan aiemmin käyneet Mopossa.
Toinen meistä on, Kontula Electronicin aikaan!
”Kuudelta alkaa kahden euron kaljat. Eli kannattaa toisenkin tuopin ajan miettiä jatkoa”, nainen sanoo.
Mietimme jatkoa toisen tuopin ajan.
Kun Viidestoista yö lauletaan baarissa vartin sisään toistamiseen karaokena, naiset laittavat kätensä korviin ja jupisevat ärsyyntyneenä, että ”olis nyt JO hiljaa”. Joku nuokkuu pöydässä. Tv-ruudussa Sauli Niinistö pitää puhetta YK:n kokouksessa.
1980-luvulla tehdyssä sosiologisessa Lähiöravintola-tutkimuksessa todettiin, että keskiluokan paheksumilla lähiöbaareilla on asiakkailleen tärkeitä sosiaalisia funktioita.
Kapakka on tarjonnut tilan vapaamuotoiselle seurustelulle ja tutustumiselle, ehkä jopa harrastusporukan löytymiselle. Tämä oli tärkeää aikanaan etenkin miehille, jotka olivat sisäistäneet maaseudun patriarkaaliset arvot, mutta joilta oli atomisoivan kaupungistumisen jälkeen puuttunut yhteisöllisyys. Lähiöbaarit tarjosivat miehisen kanssakäymisen muotoja, joilla ei ollut mitään tekemistä työn kanssa.
Ehkä lähiöbaarien tarjoama yhteisö voi yhä ehkäistä ihmistä syrjäytymästä? Ainakin vastustus ostarin potentiaalisia uudistuksia kohtaan on osalla paikallisista kovaa.
Kontula on ”ihmisläheinen paikka”, jossa ”köyhätkin saa kännin ja ruoan”, ”ei steriili paska, joka Myllypuro on”, Tony Kaven sanoo.
Hänen mukaansa kaikki Kontulassa pelkäävät, lanataanko ostari samoin kuin Myllypurossa.
”Ostari pilattiin täydellisesti. Siellä oli kymmenen ravintolaa, nyt niitä on kaksi, joista yksi on kunnollinen. Ihan perseestä.”
Kontula on ”ihmisläheinen paikka”, jossa ”köyhätkin saa kännin ja ruoan”, ”ei steriili paska, joka Myllypuro on”.
Myllypuron uudistettu ostoskeskus on tiivis kasa asuintaloja, joiden alimmat kerrokset on varattu liiketiloille. Niissä on kauneussalonkeja, eläinlääkärikeskuksia, kirpputoria ja myös tyhjiä tiloja, kun ostoskeskukseen kaavailtu liiketoiminta ei ole kannattanut.
Jos Kontulaan tulee Myllypuron kaltainen uusi ostari, ”sama fiasko”, Kaven on kärjistäen valmis panemaan sinne pommin.
”Olemme nähneet esimerkin siitä, mitä ei haluta. Myllypuron kohtalo olisi pahin asia. Siellä ei ole ketään, kun taas täällä on paljon ihmisiä”, Kaven sanoo.
Lisärakentamista Kaven ei vastusta. Hänestä Kontulan ostarin ympärille voi hyvin rakentaa lisää korkeitakin kerrostaloja. Ostaria ei saa kuitenkaan pilata, Kaven sanoo.
Hypoteekkiyhdistyksen Brotherukselle Myllypuron muutos on ”varmaan kirkkain osoitus siitä, miten uudis- ja täydennysrakentaminen muuttaa alueen ilmettä voimakkaasti ja virkeämpään suuntaan”.
Toisaalta Myllypuro sai heti metroaseman viereen Metropolian kampuksen.
”Oppilaitos tuo dynamiikkaa, jota ei muuten voi rakentaa.”
”Jos Pariisin keskihinta on 10 000 euroa neliöltä, niin kyllä Helsingin kantakaupungin arvokkaimmat alueet voivat, ja tulevat, yhä kallistumaan.” – Juhana Brotherus
Myllypurossa gentrifikaatio on siis hyvässä vauhdissa, ja alueella on Brotheruksen mukaan edelleen ”aika vahvaa potentiaalia”. Asuntojen neliöhinta on nyt 3000 euroa. Jos kiikaroi asuntoa halvalla ja sillä ajatuksella, että myymällä sen tekee vielä joskus suuren voiton, Myllypuro voi olla asuntosijoittajien suosikki hyvin pian.
Paljon riippuu siitä, tuleeko kantakaupungin asuntojen hinnoissa joskus raja vastaan. Brotheruksen mukaan moni ajatteli kipurajan tulleen vastaan 7000 euron keskineliöhintojen kohdalla, mutta hän itse ei usko, että rajaa olisi vielä saavutettu.
”Jos Pariisin keskihinta on 10 000 euroa neliöltä, niin kyllä Helsingin kantakaupungin arvokkaimmat alueet voivat, ja tulevat, yhä kallistumaan.”
Paljon riippuu myös siitä, osaako Helsinki tehdä itäisistä alueista kantakaupunkimaisia. Miten uusi yleiskaava, Raide-Jokeri, niin sanotun ratikkakaupungin leviäminen Otaniemestä Pitäjänmäkeen, Maunulaan, Oulunkylään, Viikkiin ja aina Itäkeskukseen asti vaikuttaa? Jos pikaraitiotien ympärille rakennetaan urbaania ympäristöä, jossa päivittäiset askareet ovat saavutettavissa myös kävellen, entistä harvempi on todennäköisesti valmis tinkimään neliöistä vain kantakaupunkisijainnin takia.
Tässä vaiheessa kaikki on kuitenkin arpapeliä, jos asuntoon sijoittamista miettii.
Roihuvuoren ja Kontulan väliin asettuu Itäkeskus, jota on jo nähty Instagramissa kutsuttavan ”Suomen Neuköllniksi”. Berliiniläisen verrokkinsa tavoin siellä on maahanmuuttajataustaisen yhteisön liiketoimintaa.
Kun lauantai-iltapäivänä kontulalaisissa kaljakuppiloissa ollaan jo hankittu tukeva nousuhumala, Puhoksen ravintola Kirkukissa juodaan oluen sijaan teetä. Iltapäivä kurdiravintolassa on pyhitetty perheen ja ystävien kiireettömälle tapaamiselle. Ihmiset istuvat mattojen päällä loošeissa syömässä ja kahvittelemassa.
Taustalla soi muun muassa Aseel Hamimin ja Hussain Al Ghazalin Meshtaq Moot. Seurueemme kasvissyöjä ”ratkeaa” kokeilemaan kehuttua lammasvarrasta. Naan-leipä on sitkoista, ja sitä tekisi mieli syödä, kunnes vatsa räjähtää.
Ravintolassa on oma sali shisha-piipun polttamistarkoituksiin. Hohtavat värikkäät piiput on kuitenkin kääritty sivuun salin ulkopuolelle, jossa ne nököttävät rivissä niin kuin ahtaalle ajetut käärmeet. Tupakkaa ei sisällä käytettävissä vesipiipuissa saa olla, ja yrttiseoksetkin täytyy polttaa muilta piilossa.
Vieressä on ”etninen kauppa” Beno, joka on täynnä asiakkaita. Niin täynnä, että Beno muuttaa pian Puhoksen sisällä suurempiin, Intersportin entisiin tiloihin.
Vihannesosastolta löytyy niin eksoottinen etelän hedelmä, ettei myyjä itsekään tiedä, mikä se on.
Yksi seurueemme jäsen nappaa Benosta mukaan makedonialaista ”kaviaaria” Baš Ajvaria eli munakoisosta ja paprikasta tehtyä taivaallisen maukasta kasvistahnaa. Ei ole vielä löytynyt kantakaupungista!
Myyjä esittelee puolestaan vihannesosastoa, josta löytyy niin eksoottinen etelän hedelmä, ettei myyjä itsekään tiedä, mikä se on.
”Pohjoisafrikkalaiset näitä ostavat, auttaa kuulemma diabetekseen!” myyjä sanoo ja maistaa hedelmää raakana. Ilmeestä päätellen ei olisi kannattanut, minkä myyjä myös auliisti myöntää. Googlauksen jälkeen selviää, että kyse on karvaskurkusta.
Puhoksen ostoskeskusta odottaa iso uudistamishanke, joka käynnistyy tällä tietoa vuonna 2021. Todennäköisesti iso osa vanhaa ostaria puretaan ja tilalle rakennetaan asuintaloja, joiden alaosissa on liiketiloja kaupalle ja erilaisille yrittäjille.
Myllypuro all over again. Myllypuron uudistus houkutteli asunnonostajia. Ostoskeskusuudistuksen tarkoituksena oli ehkäistä segregaatiota, mutta sen seurauksena vanhan rakennuskannan hinnat nousivat nopeasti, mikä säteili myös vuokralla asuviin, kirjoittavat maantieteilijät Anniina Miettinen ja Jenni Kerola Versus-verkkomediassa.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) kertoi marraskuun alussa Helsingin Sanomille, että Myllypuron uudistus on hyvä verrokki esimerkiksi Kontulalle.
”Ei ole sattumaa, että nyt ostarilla päivystää usein poliisi. Uusi rakennuskanta ja tiivistyminen on tärkeää”, Sinnemäki sanoi HS:lle.
Mikä olisi sitten tehokkain keino segregaation ehkäisemiseen?
Vastaus ei ole ostoskeskusuudistukset. Segregaatio liittyy ennen kaikkea tulo- ja hyvinvointieroihin, ja näihin vaikutetaan etenkin työllisyys- ja sosiaalipolitiikan keinoin, sanoo tutkija Mats Stjernberg. Panostaminen varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja nuorten palveluihin on myös tärkeää.
Jos koulujen väliset tasoerot jatkavat kasvuaan, pitää Stjernberg kehityskulkua huolestuttavana. Segregoituminen alkaa nuoressa iässä.
”Lapsiperheet valitsevat asuinalueen peruskoulun mukaan. Jos alueella on heikot koulut, sinne ei haluta muuttaa”, Stjernberg sanoo.
The Deuce -laatu-tv-sarja päättyi lokakuun lopussa. Se kertoi tositapahtumiin perustuen, miten Times Squaren alue (nk. Deuce) New Yorkissa gentrifikoitiin: monin osin vilunkipelillä. ”Huonompi aines” joutui muuttamaan pois, kun baarien, yökerhojen ja ilotalojen toimintaa vaikeutettiin tarpeeksi muun muassa aids-paniikin verukkeella. Lopulta vanhat rakennukset purettiin kliinisten lasihirviöiden tieltä.
Mutta auttoiko Deucen puhdistaminen ketään? No, rikkaat rikastuivat ja köyhien elämä vaikeutui entisestään.
Kiinteistökehittäjiä auttava poliisi Chris Alston vie koko projektista vastanneen virkamiehen Gene Goldmanin sarjan lopuksi Bronxiin.
”Emme pelasta ketään. Sysäämme vain paskan eri nurkkaan, jotta ihmisillä on tilaa rakentaa uutta paskaa ja tehdä rahaa. Mitään muuta ei koskaan tapahdu. Joku käyttää dollarin ja tienaa kympin tai satasen tai tonnin. Mutta ihmiset, kaikki ne romutetut sielut, joita poliisina paimensin, he vain sinnittelevät. Joka päivä samaa vanhaa, kunnes viemme maan jalkojen alta. Sitten paikka vaihtuu.”
”Muuttuuko kaupunki paremmaksi vai huonommaksi?” Goldman kysyy.
”En minä tiedä, saatana.”
Oikaisu 2.12. kello 11.25: Jutussa kirjoitettiin alunperin, että ”Kalliossa ja Sörnäisissä asuu 20 000 ihmistä neliökilometrillä, eikä vastaavaa asukastiheyttä ole missään muualla Suomessa”. Tämä oli harhaanjohtaavasti sanottu, sillä esimerkiksi Punavuoressa asuu yli 20 000 ihmistä / neliökilometri. Punavuori on kuitenkin alle puolen neliökilometrin kokoinen alue. Kallio ja Sörnäinen ovat yhdessä Suomen ainoa yhden neliökilometrin kokoinen alue, jossa asuu 20 000 ihmistä.
