Sotilasslangissa kenraaleita kutsutaan heidän kauluslaattojensa leijonien vuoksi kissamiehiksi. Vuoden 1996 alussa kissamiesten päämajaan Kasarmitorin reunalle ilmestyi kissanainen, kun asessori Kaarina Buure-Hägglund otti Pääesikunnan oikeudellisen osaston komentoonsa.
Asessori on puolustusvoimien johtava juristi ja komentajan oikeudellinen neuvonantaja. Hän valvoo, että kaikki tapahtuu puolustusvoimissa laillisesti.
Protokollassa asessori kuuluu kenraalikuntaan. Rinnastus on osa puolustusvoimain tsaristista perinnettä: kaikki virat on sidottu sotilasarvoon.
Buure-Hägglundin harmaan jakkupuvun kauluksissa ei kuitenkaan ole vaakunaleijonia. Vain rinnukseen kiinnitetty siniristilipulla koristettu nimilaatta muistuttaa, minkä viraston palveluksessa hän työskentelee.
Muutenkin maallikon mielikuva kenraalista sopii Buure-Hägglundiin huonosti: asessorin yllättävän vaatimattomassa työhuoneessa hymyilee lämminhenkinen ja hyväntuulinen rouva.
Sen sijaan Buure-Hägglundiin taitaa päteä se, mikä todellisuudessa tavallisesti pätee myös kenraaleihin. Turha jäykkyys ja tiukkapipoisuus on hävinnyt, kun ihminen on sujut itsensä kanssa ja saavuttanut riittävän suvereniteetin.
Sotilasasioiden kanssa Buure-Hägglund ei ollut juuri missään tekemisissä ennen 1990-luvun alkua. Hän valmistui 1960-luvulla oikeustieteen kandidaatiksi, täydensi tutkintoaan Yhdysvalloissa ja teki pitkän uran Helsingin yliopistossa ja oikeusministeriössä.
Kokemusta uranuurtajuudesta miesvaltaisessa yhteisössä hänellä on jo ajalta ennen puolustusvoimia. Kun naiset alkoivat toden teolla saada jalansijaa oikeustieteellisissä tiedekunnissa 1970-luvulla, vuonna 1978 tohtoriksi väitellyt Buure-Hägglund oli mukana ensimmäisten joukossa.
Sittemmin juristi kiinnostui myös sotilasasioista, ja on oikeastaan aika luontevaa, että Buure-Hägglund on nykyisessä virassaan. On nimittäin osittain hänen ansiotaan, että naiset nykyisin palvelevat Suomen armeijassa.
”Maanpuolustuskurssilla ihmettelin, miksi Suomessa ei ole naisupseereita. Otin asian puheeksi puolustusministeri Elisabeth Rehnin kanssa, ja erinäisten vaiheiden jälkeen minut nimitettiin naisten asepalvelusta valmistelevan toimikunnan johtoon”, Buure-Hägglund muistelee.
Toimikunnan ajalta Buure-Hägglundille jäi paljon kontakteja, jotka osaltaan siivittivät hänen astumistaan korkeaan sotilasvirkaan. ”Jouduin tutustumaan puolustusvoimiin perusteellisesti. Se tuntui kiehtovalta maailmalta.”
Naisten asepalvelusta vastustettiin kiivaasti, vaikka sen kannatus olikin koko ajan vastustusta suurempaa. Värikästä keskustelua kesti kolmisen vuotta. Lopulta asia siunattiin eduskunnassa äänin 103-66 vuoden 1995 alkupuolella, ja Buure-Hägglundin sanoin ”melkoinen urakka” oli ohitse.
”Olen suorastaan yllättynyt siitä, miten hyvin naisten asepalvelus on sujunut ja kuinka hyvin heihin on suhtauduttu puolustusvoimissa. Alun perin odotin suuria vaikeuksia”, asessori toteaa viiden vuoden kokemuksen perusteella.
Buure-Hägglund on toiminut esimerkkinä myös muille naisille: ensi vuoden alusta pääesikunnassa sotilaslakimiehen virkaan astuu merivoimissa palvellut naisaliluutnantti.
Naisten hyvä vastaanotto puolustusvoimissa johtuu osittain siitä, että armeijaan hakeutuu motivoituneita ja tasokkaita naisia. ”Ensimmäisinä vuosina saatettiin valita parhaat päältä, kun tulokkaita olisi ollut enemmän kuin pystyimme ottamaan. Sittemmin joukko on hieman tasoittunut, mutta jotain armeijassa palvelevista naisista kertoo se, että heitä pääsee aliupseerikouluun suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin miehiä.”
Monissa muissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, naisten asepalvelus ei ole sujunut yhtä ongelmattomasti kuin Suomessa. Yhdysvaltain ammattiarmeijan sotilaista joka kymmenes on nainen. He ovat toisinaan joutuneet syrjinnän ja seksuaalisen häirinnän kohteeksi, ja naisten ja miesten välistä käyttäytymistä säätelee tiukka ohjeistus. Buure-Hägglund on sitä mieltä, että kysymys on kulttuurierosta.
”Amerikassa viettämieni vuosien aikana panin merkille, että naisen asema yhteiskunnassa ja miesten asenteet ovat täysin erilaisia kuin Suomessa. Meidän ei ole tarvinnut säätää tiukkoja ohjesääntöjä siitä, kuinka naisten pitää armeijassa käyttäytyä tai kuinka heitä pitäisi kohdella. Riittää, että miehet ja naiset sijoitetaan eri tupiin.”
Buure-Hägglund on kuitenkin realisti. ”Totta kai seksististä kielenkäyttöä kuulee meilläkin. Olisi epänormaalia, jos näin ei olisi, sillä vastaavaa tapahtuu jokaisessa työyhteisössä. Rajuja tapauksia ei ole kuitenkaan korviini kantautunut.”
Nainen kenraalin arvoisessa virassa ei ole kaikkien sotilaiden mieleen. ”Täällä on aivan varmasti sellaisia miehiä, joiden mielestä on väärin, että asessorin tehtävää hoitaa nainen. He pitävät sen kuitenkin omana tietonaan, sillä minulla on tietty asema”, Buure-Hägglund sanoo itsevarmasti.
”Minun on ollut melko helppo sopeutua, sillä hierarkkisessa järjestelmässä jokaisella on oma selkeä paikkansa. Virkani tuo automaattisesti mukanaan kunnioittavan asennoitumisen. Eräs kenraali totesi kerran, että minulle on vain hyötyä siitä, että olen nainen. Hän taitaa olla oikeassa.”
Terveen itseluottamuksen ohella Buure-Hägglundilla on toinenkin perinteisesti sotilaisiin yhdistetty luonteenpiirre: hän kuntoilee paljon. Buure-Hägglund pyöräilee töihin kesät talvet, ja hän on osallistunut monena kesänä Sulkavan soutuihin eri joukkueissa.
Eikä Buure-Hägglund ole tanssiparketillakaan kadettikoulun tanssikurssin käyneitä upseereita kömpelömpi: nuoruudessaan hän oli erinomainen jive-tanssija.
Työtovereitaan Buure-Hägglund kehuu. ”Upseerit ovat erittäin kohteliaita ja noteeraavat.” Miehinen karisma onkin tehnyt asessoriin aina vaikutuksen. ”Hän oli intohimoinen James Deanin ihailija. Taisi nähdä Nuoren kapinallisen lähes kaksikymmentä kertaa. Meitä muita tyttöjä hän toisinaan hätkähdytti porkkananpunaiseksi värjätyillä hiuksillaan”, ystävä kertoo.
”Olen saanut upseereilta palautetta, että tähän sisäänlämpiävään herraseuraan on hyvä saada ulkopuolista näkemystä”, Buure-Hägglund sanoo. Hänen suhtautumisensa työhönsä ja työyhteisöönsä kertoo myös jotain hänestä itsestään. ”Hän on hyvin tarkka naisen asemasta, mutta kunnioittaa miehiä lujasti. Ihmisen ammattitaito ja osaaminen ovat hänelle tärkeämpiä kuin sukupuoli”, ystävä mainitsee.
Ulkopuolisuus on tuonut buure-Hägglundille myös haasteita. ”Minusta oli mielenkiintoista tulla aivan uuteen toimintakulttuuriin, jossa juristin asema on erilainen kuin siviilissä. Sotilasyhteisössä sotilaat vetävät linjat. Tehtäväni on ymmärtää heidän ajattelutapaansa ja oppia vielä päälle organisaation toiminta.”
Hyöty on kuitenkin varmasti ollut molemminpuolista, sillä puolustusvoimat ei voi olla enää sulkeutunut laitos. ”Puolustusvoimien on nykyisin tunnettava myös siviiliyhteiskunta ja tehtävä tiivistä yhteistyötä sen kanssa. Tämä korostaa entisestään juristien asemaa. Sotia ei käydä enää korvessa, vaan kriisejä ratkaistaan siviilien keskellä, Suomen tapauksessa pääkaupunkiseudulla.”
Pääosa asessorin ajasta kuluu sotilasoikeudellisten kysymysten parissa. Lähitulevaisuuden asioista Buure-Hägglundia askarruttaa eniten lakiesitys siviilipalvelusajan pituudesta, jota käsitellään parhaillaan eduskunnassa.
”Siviilipalveluksen kesto on puolustusvoimille elämän ja kuoleman kysymys. Me täällä uskomme vakaasti yleiseen asevelvollisuuteen, sillä Suomi on suuri maa, ja kansa on pieni. Tarvitsemme toimivan reservin, jos haluamme puolustaa koko maata. Tähän emme kykene ammattiarmeijalla”, Buure-Hägglund sanoo.
”Lainsäädännössä aseellinen palvelus on pääsääntö, josta voi poiketa vakaumuksen vuoksi. Nyt tätä mahdollisuutta on ryhdytty käyttämään muistakin syistä”, Buure-Hägglund jatkaa ja vakavoituu entisestään.
”Jos siviilipalvelusaikaa lyhennetään liiaksi, tulee siviilipalveluksesta nuorille miehille liian houkutteleva. Se romuttaisi käytännössä yleisen asevelvollisuuden.”
Siviilipalveluksen sopivaan pituuteen asessori ei ota kantaa. Hän kuitenkin mainitsee olevansa nykytilanteeseen tyytyväinen: asevelvollisuusjärjestelmä toimii kiitettävästi. Puolustusvoimien miesvahvuutta voidaan pienentää, mutta uskottavaa puolustusta ei saa vaarantaa, Buure-Hägglund arvioi.
Toinen puolustusvoimia kiusannut asia, johon Buure-Hägglund ei halua ottaa suoraa kantaa, on kysymys Suomen liittymisestä Ottawan miinasopimukseen. ”Puolustusvoimien näkemys tästä asiasta on kuitenkin selvä”, hän sanoo.
Buure-Hägglundia ihmetyttää ihmisten tietämättömyys ja väärät käsitykset miinoihin perustuvasta puolustuksesta. ”Kerran pohjoisessa järjestetyn sotaharjoituksen yhteydessä eräs rouva kielsi meitä tulemasta mailleen, koska hän pelkäsi, että sotaväen jäljiltä maahan jää miinoja. Miinat pidetään rauhan aikana varastoissa. On valitettavaa, että jotkut luulevat niiden olevan tälläkin hetkellä kaivettuina itärajalle.”
Muutenkin keskustelun kääntyessä miinoihin Buure-Hägglundin puheisiin tulee annos sotilaallista pragmaattisuutta. ”Suomalaisten tulisi pitää mielessä, että panssareita vastaan taistelevat sotilaat eivät ole anonyymeja tappajia, vaan meidän poikiamme, isiämme ja veljiämme. Miinat takaavat heidän turvallisuutensa.”
Arno Ahosniemi
Kuva: Ville Palonen
