Tatu Salonen tunnustaa heti olevansa toipuva älypuhelinriippuvainen.
”Se oli ihan järkyttävä addiktio. Sain itseni kiinni siitä, että räpläsin puhelinta kaikkialla: bussipysäkillä, syödessä tai jos keskustelukumppanin kanssa tuli hiljainen hetki.”
Koska Salonen on omien sanojensa mukaan myös ”kaikki tai ei mitään -ihminen”, hän päätti lopettaa älypuhelimen käytön kokonaan. Facebookiin hän näpytteli päivityksen, jossa ilmoitti, ettei häntä saisi enää kiinni Whatsappin kautta. Luuri vaihtui Nokian uudelleenlanseeraamaan 3310-klassikkoon.
Arkielämä ilman älylaitetta oli työlästä. Verkkopankkia oli mahdotonta käyttää, parkkiaikaa ei voinut ostaa eikä bussireittejä tarkastella. Myös ystävien suunnitelmista oli mahdotonta pysyä kartalla ilman yhteisen keskusteluryhmän kyyläämistä.
Parin viikon päästä seurasi retkahdus.
Myös tutkija Sakari Taipale Jyväskylän yliopistosta on huomannut, että omassa tuttavapiirissä saatetaan nykyään tehdä päivityksiä älypuhelinpaastoista vaikkapa joulupyhien alla. Hänen mielestään some- ja älypuhelinlakot liittyvät aikamme laajempiin trendeihin: itsen kontrollointiin ja paremman elämänlaadun tavoitteluun kaikilla osa-alueilla.
Mutta mitä ihmiset kaipaavat, kun he haikailevat aikaa ennen älypuhelimia?
Tatu Salonen kertoo kaipaavansa omaa ajattelua, joutilaita aikoja ja aitoja kohtaamisia. Sakari Taipaleen mukaan älypuhelin aiheuttaa monelle kokemuksen arjen pirstaloitumisesta, kun jatkuvasta tavoitettavissa olemisesta on tullut normi.
Samalla älypuhelimen käytön rajoittaminen on tutkijan mielestä myös sosiaalinen signaali: päivitys some- tai älypuhelinpaastosta on osoitus toimivasta elämänhallinnasta.
”Silloin annetaan ymmärtää, että sosiaalinen media on pintaa, eikä siellä tarvitse välttämättä olla”, Taipale sanoo.
Laihdutustutkijat puhuvat toistuvasti elämäntapamuutosten puolesta tiukkojen mutta väliaikaisten dieettien sijaan. Sakari Taipalekaan ei usko, että pikapaastoilla saavutetaan pysyviä muutoksia älylaitteiden käytössä. Kuten Salosen tapauksessa, retkahdus on lähinnä ajan kysymys.
Sen sijaan Taipale kannustaa pohtimaan omaa teknologiasuhdetta ja rajaamaan käyttöä osana arkea. Niin tekee esimerkiksi Kasper Kotisaari. Hän jättää älypuhelimen kotiin nykyään parina päivänä viikossa. Kotisaari ei haikaile aitojen kohtaamisten perään ja pitää teknologiaa hienona asiana, mutta päätti silti alkaa vähentää älypuhelimen käyttöä saatuaan kolmen päivän käyttökiellon Facebookiin. Silloin Kotisaari huomasi, kuinka automatisoituneesti keho käytti puhelinta.
”Huomasin, että refleksi oli jo niin pitkälle kehittynyt, että otin kännykän taskusta, avasin näppäinlukon, menin selaimeen ja aloin kirjoittamaan, ennen kuin muistin, että ai niin, enhän minä pääse sinne.”
Älypuhelimen jättäminen kotiin ensimmäistä kertaa tuntuikin yllättävän ihanalta.
”Oli kuin olisin vapautunut lumouksesta.”
Kokemus oli niin hyvä, että Kotisaari päätti alkaa järjestää ihmisille mahdollisuuksia viettää aikaa ilman teknologiaa. Ensimmäinen ”teknologiaton picnic” pidettiin maaliskuun lopulla.
Kotisaari kutsuu teknologiatonta piknikkiä humoristisesti ysärilarpiksi. Myös Sakari Taipale näkee niin sanotussa ”dumb phone movementissa” kaipuun 1990- ja 2000-lukujen estetiikkaan. Sama trendi on ollut nähtävillä esimerkiksi videopeleissä.
Ovatko ihmiset luopumassa älylaitteistaan kokonaan? Siihen Taipale ei usko, mutta käytön vähentäminen saattaa silti olla yleistymässä. Britanniassa havaittiin viime vuonna ensinmmäistä kertaa, että nuorten päivittäinen älypuhelimen parissa vietetty aika kääntyi laskuun.
No, oikeasti laskua oli vain muutama minuutti. Mutta se oli silti ensimmäinen lasku mittaushistorian aikana.
