Mitä yhteistä on kierrätyspaperille painetuilla kaavakuvilla peniksestä ja kohdusta, kulttielokuva Basic Instinctin vaaraa tihkuvilla seksikohtauksilla ja pornoportaali PornHubin suosituimmalla videolla?
Tietysti se, että mikään niistä ei kuvaa totuutta seksistä, mutta niiden kaltaisten esitysten varaan suomalaisnuorten tiedot seksistä ja seksuaalisuudesta ovat perinteisesti rakentuneet.
Moni on saanut koulutietonsa kurkkujaan karistelevilta ja punastelevalta opettajalta, todennut saamansa sivistyksen riittämättömäksi ja hakeutunut koulua informatiivisemmiksi kokemiensa lähteiden pariin.
Viime vuosina muutoksen tuulet on pantu puhaltamaan kuitenkin myös seksuaalikasvatuksessa. Vaikka paljasta totuutta seksin olemuksesta ei välttämättä kerrota kouluissa vieläkään, on seksuaalikasvatus nyt muutakin kuin perusasioita kuukautisista ja kondomin käytöstä.
Nykyaikaisen seksuaalikasvatuksen pääviesti on kaunis: opettele rakastamaan itseäsi ja kunnioita toisia.
Käytäntö jää kuitenkin yhä jälkeen teoriasta ja opetussuunnitelmasta. Koulukohtaisia eroja on erityisesti opettajista ja heidän taustoistaan johtuen, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteiden osaston biologian didaktiikan yliopistonlehtori Arja Kaasinen.
Helsingin yliopistossa on järjestetty viime vuonna ensimmäinen seksuaalikasvatukseen liittyvä didaktiikkakurssi luokanopettajaopiskelijoille osana terveystietoa. Opettajaopiskelijoita kannustetaan avoimuuteen ja rohkeuteen, ja he näyttävät omaksuvan nämä arvot hyvin.
”He ovat itse saattaneet saada koulusta heikot eväät, mutta ovat erittäin kiinnostuneita opettamaan näitä asioita”, Kaasinen kertoo.
Kaasisen mukaan monet nykyisetkin opettajaopiskelijat ovat kasvaneet ympäristössä, jossa seksistä ja seksuaalisuudesta on vaiettu. Muun muassa siksi seksuaalikasvatukseen pitää saada opettajakoulutuksessa lisää aikaa.
Perinteisesti seksuaalikasvatus on liittynyt Suomessa seksuaaliterveyteen. Kun aids saapui maahan, ymmärrettiin, että jotakin pitää tehdä. Jo 1970-luvulla oli käsitetty, että seksuaalikasvatus kaipaa parannuksia.
Vaikka suomalaisen seksuaalikasvatuksen yliopisto-opetusta pitää vielä kehittää, suunta on Kaasisen mukaan suoraan eteenpäin.
Eikä tilanne ole nytkään huono. 80 prosenttia suomalaisista on Väestöliiton Finsex-tutkimuksen mukaan tyytyväisiä saamaansa seksuaalikasvatukseen. Ne, jotka ovat tyytymättömiä, valittelevat sitä, että koulussa ei anneta konkreettisia esimerkkejä ja neuvoja.
Se, että Suomessa opetettaisiin esimerkiksi seksitaitoja käytännön tasolla, on Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan mukaan hieno mutta mahdoton ajatus. Monessa muussa maassa, vaikka Yhdysvalloissa, ei voida puhua edes kondomin käytöstä varauksitta. Suomalaisissakin kouluissa pitää huomioida maailman kulttuurit ja oppilaiden erilaiset taustat.
Kontulan mukaan nuorten päässä pyörii lähinnä kolme kysymystä: Olenko normaali? Masturboinko liikaa? Onko penikseni normaalin kokoinen?
Koulun tulee kertoa, että olet, luultavasti et ja on.
Seksuaalikasvattaja Sari Hälinen kohtaa Väestöliiton nuorten tiimissä satoja nuoria vuosittain. Seksuaalikasvatuksen puutteellisuus paistaa nuorten kysymyksissä.
Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta keskustellaan liian vähän. Seksifantasiat ovat tabu. Pornon katsominen hävettää. Orgasmista ei puhuta.
Ennen kaikkea Hälinen toivoisi kouluihin puhetta seurustelusta, sydänsuruista ja tunnetaidoista. Miten lähestyä kiinnostavaa tyyppiä, miten antaa pakit tai ottaa ne vastaan tyylillä?
Jotkut kysymykset paljastavat kasvatuksen vakavat puutteet. Nuori saattaa pohtia, miten taivutella seurustelukumppani anaaliseksiin, tai että mikä minussa on vikana, kun toinen haluaa seksiä paljon useammin minä.
Näissä tapauksissa on kyse painostuksesta eli seksuaalisesta väkivallasta. Nuoret eivät Hälisen mukaan miellä tätä itse.
”Että me too vaan.”
Hälisen mielestä juuri koulun pitää saada perusasiat nuorten selkäytimeen: Hevonen saattaa potkia rakkaudesta mutta ihminen ei koskaan. Pyllyä saa kyllä puristaa – kunhan on saanut luvan.
Pelkkä lisääntymisterveyden ja penetraatioseksin perusteiden mutiseva kertaaminen teini-ikäisille ei riitä yksilölle eikä yhteiskunnalle.
Seksuaalikasvatukseen pitää Hälisen mielestä ryhtyä viimeistään heti peruskoulun alkaessa.
Alakoulussa on hyvä aloittaa kehonosien nimeämisestä.
”Toivottavasti yksikään opettaja ei puhu enää etupyllyistä”, Hälinen sanoo.
Ennen kaikkea lapsille pitää opettaa kouluissa tunne- ja turvataitoja, kuten ein sanomista ja oman kehon rajojen tuntemista. Ja sitäkin, että lapsena seksistä ei tarvitse vielä huolehtia.
Kaasinen toivoo, että seksuaalikasvatus leviäisi ympäristöopista ja biologiasta muihin oppiaineisiin. Medialukutaitoa tulee harjoitella, sillä tosiasia on, että nuoret ja lapsetkin katsovat pornoa.
”Emme tietenkään halua, että he perustavat mielikuvansa seksuaalisuudesta pelkästään siihen.”
Samalla populaarikulttuurilla on tärkeä sija nuorison valistamisessa, sillä toisinaan se puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Hälinen kehuu tv-sarja Skamia, Kaasinen Juuso Kekkosen teatteriesitystä Outo homo. Kontula arvioi Sinkkuelämää -sarjan mullistaneen suomalaisten ajattelua.
Hälinen laskee toivonsa siihen, että uusi sukupolvi on yleensä edellistä fiksumpi. Tahdon2013-kampanja, #metoo-ilmiö ja puheenaiheena oleva translaki ovat vahvoja signaaleita siitä, että yhteiskunta alkaa sallia yksilön asettavan itse omat rajansa.
Hegemonia murtuu ja punastelu vähenee hiljalleen.
Juttua varten on haastateltu myös Helsingin yliopiston kasvatustieteiden dosentti Nina Sajaniemeä.
