Keskusta twiittasi syyskuun ensimmäisenä päivänä kuvan pääministeri Juha Sipilästä hahmottelemassa budjettiriihiviestintää fläppitaululle. Noin vuorokaudessa kuva sai aivan uuden elämän lukemattomina variaatioina. Siitä tuli meemi.
Uusiotulkinnoissa Sipilä muun muassa ehdotti TE-toimistojen haastattelumetodiksi jalkapuuta ja esiintyi Kylli-tätinä. Tietenkin ilmiö sai kylkeensä myös oman generaattorin, jolla kuka tahansa saattoi sipaista oman visionsa kaikkien nähtäville.
Kiitos, internet, kuten tällaisissa tilanteissa tavataan sanoa.
Meemit ovat erottamaton osa somekulttuuria. Niissä nauretaan tonnin seteleille, risu-ukoille ja usein myös meemin jakajalle itselleen. Ei siis ihme, että ilmiö on saapunut myös politiikkaan.
Sipilän fläppitaulu sattui olemaan vain tuorein esimerkki tästä: juustohöyläävä Alexander Stubb (kok) höpötteli paskaduuneista jo yli vuosi sitten ja Timo Soinin (ps) jytkytys oli kuin luotu meemiksi.
Suuren maailman puolelta mieleen muistuu vaikkapa Thanks, Obama -hokema, jolla erilaiset arkiset ongelmat pantiin presidentin terveydenhuoltouudistuksen syyksi. Myös Yhdysvaltain presidentinvaaleista tai Brexitistä on juonnettu metatason hassuttelua: Bernie Sanders juoksentelee Sonic-pelissä ja Britannian EU-äänestys esitetään Pokémon-otteluna.
”Sosiaalisen median ympäristö elää kierron varassa. Se kontekstoi asioita, kuten meemejä, loputtomasti uudelleen eri alustoilla”, taustoittaa Katja Valaskivi, journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Tampereen yliopistosta.
#ThanksObama pic.twitter.com/szLQ2w5bm9
— Thanks Obama (@dangitobama) September 16, 2016
Someviestintä on muuttanut politiikan ja median välisiä suhteita, mikä on puolestaan vaikuttanut poliittiseen retoriikkaan. Ensin blogi teki poliitikosta sisällöntuottajan. Sitten Facebook ja Twitter notkistivat entisestään vuorovaikutusta äänestäjien, toisten poliitikkojen ja median välillä.
Muutos ei ole ollut ongelmaton: Valaskivi mainitsee tutun ongelman siitä, miten monimutkaiset asiakokonaisuudet tiivistetään 140 merkkiin. Kotimainenkin politiikka on saanut nähdä monta yksinkertaistamisesta johtuvaa Twitter-biiffiä.
Jossakin välissä yhtälöön sotkeutui myös meemitys. Sekin on eittämättä viestintää, mutta ovatko poliittiset satiirikuvat vaikuttamista vai huutelua?
Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen ei näe meemien jakamista poliittisena aktivismina sinällään.
”Onhan meemeissä se potentiaali, mutta en ole havainnut, että niillä olisi vielä varsinaisesti vaikutettu mihinkään. Toki meemin jakaja voi todeta olevansa ‘hyvä ihminen’, koska ylipäätään jakaa sen. Meemit saattavat kuitenkin olla vain kommunikaatiota, joka pyrkii pelkkään väylän auki pitämiseen.”
Tällaisen ”slacktivismin” eduksi voi siis laskea sen, että se pitää tiettyjä asioita esillä, vaikkei muutosta tapahtuisikaan. Esimerkiksi Facebook-sivu Sama kuva koulutuslupauksesta joka päivä muistuttaa otsikkonsa mukaisesti joka päivä, mitä Stubb ja Sipilä menivät ennen vaaleja esittämään.
Yhtenä meemityksen varjopuolena on tutkijakaksikon mielestä ennakkoluulojen pönkittäminen: meemeillä lietsotaan heidän mukaansa erityisesti tunteita, jotka resonoivat niiden kohdeyleisölle. Näin nämä asiat koetaan, kuten Riikka Slunga-Poutsalo (ps) sanoisi.
Erikoisin esimerkki tästä lienee Yhdysvaltain presidenttipelin perässä julkisuutta saanut ”alt-right” -liike. Se on laitaoikeistolainen, diginatiiveista koostuva ja netissä toimiva hajanainen yhteisö, joka tukee Donald Trumpia ja kommunikoi paljolti meemeillä.
Jo ennestään klassikkomeeminä tunnettua, sarjakuvasammakko Pepeä yhtenä symbolinaan pitävä liike edustaa tyypillistä nykypäivän uuskonservatismia. Se ei pintapuolisesti eroa meikäläisestä Rajat kiinni –porukasta. Liike vastustaa niin feminismiä kuin maahanmuuttoakin ja asettaa ”valkoiset miehet” marginalisoituun ja syrjittyyn asemaan.
Monille tuntuu edelleen ottavan koville se, että maan nykyinen presidentti on tummaihoinen ja että hänen seuraajansa saattaa olla nainen. Näin kirjoittaa esimerkiksi The Atlantic.
@CassandraRules too late, we own Pepe now! pic.twitter.com/8nszl6boUk
— FPM (@HarshObserver1) October 15, 2016
Meemin nouseminen viraali-ilmiöksi riippuu siitä, kuka sitä kierrättää, Lehtonen ja Valaskivi huomauttavat.
”Valmiiksi vallassa olevat instituutiot saavat sisällölleen edelleen eniten huomiota. Kun mediatalo, julkkis tai urheilija nappaa meemin, niin totta kai se näkyy silloin suurimmalle yleisölle. Kierrättämisen mahdollisuus on ehkä demokratisoitunut, mutta sitä ympäröivät yhteiskunnalliset valtarakenteet ovat yhä olemassa”, Valaskivi sanoo.
Koska meemeillä on yhteisöllinen ja anarkistinenkin luonne, menevät ne formaalin instituution käsissä tietenkin pilalle. Mainoksessa tai Yle Kioskin syötteessä meemillä on täysin eri sävy kuin vaikkapa Punk in Finland -foorumilla, joka on tullut tunnetuksi maamme kenties hulvattomimpana poliittisten meemien generaattorina.
Tällaista haltuunottoa on tehty aina, Lehtonen muistuttaa. Se on vallan toimintaedellytys.
”Tumblrin käyttäjät tapaavat sanoa, että meemit menevät Facebookiin kuolemaan”, Valaskivi sanoo ja nauraa.
Toistaiseksi puolueiden oma meemiviestintä näyttää olleen ainakin virallisissa kanavissa niukkaa. Kokoomus- ja vasemmistonuorten Instagram-syötteistä löytyy ryhmäselfieiden seasta muutama nokittelu. Barack Obamalta sentään liikeni pelisilmää kaapata Thanks, Obama –meemi itselleen.
Onko meemeistä sitten mitään hyötyä?
”Ovathan ne hauskoja”, Mikko Lehtonen tuumaa.
”Mutta eivät ne ole pelkkää viihdettä. Vallanpitäjälle nauraminen on poliittinen teko”, Valaskivi jatkaa.
Tutkijat uskovat, että kumuloitumisen myötä myös meemeillä voi tehdä vallankumouksia. Ironisesta meeminjakajasta voi tilanteen sattuessa tulla aktivisti.
Brown Political Review -lehti katsoo meemien vaikuttaneen nuorten äänestäjien mobilisointiin vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ties vaikka Sipilän fläppitaulu käynnistäisi saman ilmiön Suomessa.
Lehtonen tiivistää meemin poliittisen potentiaalin vertauskuvaan:
”Leijonankesyttäjän ja leijonan ero on se, että leijonankesyttäjä tietää olevansa leijonaa heikompi. Sitten kun leijona tajuaa saman, alkaa tapahtua.”
