Täältä katsottuna Suomi vaikuttaa kaukaiselta kolkalta, jonka asukkaat tykkäävät eristää itsensä yhä kauemmas toisistaan. Marketista ostetut tomaatit maistuvat vedeltä, keskustan vilkkain katu näyttää aaveiden valtaamalta ja kotibileet lopetetaan kymmeneltä. Ei voi olla kysymättä: mikä ihmeen maa se Suomi on?
1. Liikenne.
Suomessa voi ylittää tien ilman, että tarvitsee pelätä auton alle jäämistä. Julkiset liikennevälineet ovat ilmastoituja, penkit ergonomisia, ja, niin kliseistä kuin se onkin, toisen viereen ei istuta ennen kuin on pakko.
Miten turvallista. Kuinka tylsää!
Bangkokissa ilma löyhkäsi ilmansaasteista. Autot törmäilivät toisiinsa. Kadulla vilisti rottalauma. Kuumuutta. Meteliä. Kohtuuttomuutta.
Liftasin Pattayalle sataakolmeakymppiä kulkevan rekan kyydissä. Rakensin itselleni ”kärryn” puulaatikosta, johon olin kiinnittänyt pyörät. Kiinnitin kärryn köydellä rekan takaosaan ja koitin olla tipahtamatta. Kun katsoin vasemmalle, vieressä juoksevien antilooppien lauma pöllytti hiekkaa silmiini.
Minua ei kuitenkaan pelottanut. Olin täysin kiinni hetkessä.
2. Tunnollisuus.
Suomessa käydään töissä, kun ollaan sovittu. Kytätään kellokorttia. Kyräillään kollegoita. En kai vahingossakaan tee enempää kuin tuo?
Amerikassa puolestaan keskitytään uraan. Työ menee jopa oman hyvinvoinnin edelle. Kun kerroin amerikkalaiselle ystävälleni olevani kolmen viikon vapaalla, hän kysyi ”Are you tripping, man?” Hän oli itse lomaillut viimeksi vuonna 1991.
3. Ongelmat.
Jo viikon reissaamisen jälkeen sellaiset huolet kuin ”Kulkeeko bussi tänään aikataulussa, kun on pakkasta?” tai ”Miksei ihastus vastaa viestiin?” tuntuivat samaan aikaan naurettavan vähäpätöisiltä ja monimutkaisilta.
Kun sohvasurffasin melbournelaisen hipin luona, tunsin kiitollisuutta asioista, joita pidin Suomessa itsestäänselvyytenä. Puhdas pyyhe. Toimiva internet-yhteys. Kahden, toisilleen entuudestaan tuntemattoman ihmisen välille muodostuva yhteys, aito kohtaaminen.
Kahdeksan tunnin bussimatkan jälkeen kupillinen riisiä lattialla uuden tuttavuuden seurassa syötynä oli kevyesti parempaa, kuin mikään ruoka, mitä olen hienoimmassa ravintolassa syönyt.
4. Ihmisyys.
Kun tansanialainen Airbnb-emäntäni mursi jalkansa, hän totesi, ettei tässä kuussa budjetti veny lääkärikäyntiin.
Yksissä tuumin päätimme valmistaa kipsin padassa ja kiinnittää sen hänen jalkaansa. Kun projekti oli valmis, hän katsoi minua silmiin. Hänen muistonsa siirtyivät aivoihini ja minun ajatukseni siirtyivät hänen aivoihinsa.
Silloin tajusin, että muidenkin kulttuurien ihmisillä on ihan samanlaisia iloja ja suruja kuin meillä. Hänkin oli kokenut ensimmäisen lemmikin kuoleman. Jännityksen ennen ensitreffeille menoa. Riemukkaat naurut ystävän kanssa. Sanoja ei tarvittu…
5. Vesi.
Kun on ollut hetken aikaa poissa, myös suomalainen vesijohtojärjestelmä näyttää naurettavan ylelliseltä. Samasta hanasta tulee sekä kylmää että lämmintä vettä! Voiko tämä olla edes laillista? Kuka tämän maksaa? Berliinissä voisi kuitenkin tilata puhelinapplikaatiolla suoraan kotiin
kokaiinia, viiniä ja Rakastajan. Siellä ei harrasteta normeja tai kafkamaisia sääntöjä.
6. Julkisilla paikoilla oleskelu.
Suomessa on kauhisteltu viime aikoina niin sanottuja katupartioita. Kuka hullu norkoilee vapaaehtoisesti kaupungilla! Noin epämääräistä toimintaa eivät harjoita muut kuin natsit.
Italiassa ei vastaavaa ihmeteltäisi. Siellä lapset kirmaavat pimeän tultua piazzalla. He syövät jäätelöä – sulassa sovussa fascistien kanssa.
Ihmiset ymmärtävät toisiaan.
Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuva: Jussi Särkilahti
Kirjoittaja surffaa mieluummin netissä kuin sohvalla
