En ole erityisemmin pitänyt pillustani. Kun se muuttui teini-ikäisenä pikkulapsen silkkiliinasta naisen karvaiseksi vulvaksi, en halunnut ajatella mitä kosken, kun masturboin. Itsetyydytyksen olin keksinyt paljon ennen kuin sillä oli mitään tekemistä seksin kanssa, mutta yhtäkkiä pillussani oli jotain epämääräistä ja hävettävää, ällöttävääkin.
Koulussa esiteltiin joku kliininen kaavapiirros aikuisen sukuelimistä, puhuttiin riskeistä, taudeista ja raskaudesta. Se ei auttanut. Sellaiset romanttiset vouhotukset kuin oman kropan hyväksyminen tai omaan pildeen rakkaudella tutustuminen jätettiin suosiolla kuumissa aalloissa tantraaville viisikymppisille.
Keskenkasvuisissa teiniporukoissa pidettiin omia oppitunteja. Siellä kerrottiin lihaverhoista, haisevista toosista ja liian löysistä ruukuista. Kovin moni arvostelija ei ollut koskaan pillua nähnytkään, mutta totta kai siitä puhuttiin rehvakkaasti arvostellen, aivan kuin hyväksytyille genitaaleille olisi olemassa tarkat kriteerit, joista poikkeaminen olisi haitallista koko evoluutiokehitykselle.
Tuherojen tuomarointi liittyi mielessäni ajatukseen, jossa seksi kuuluu vain täydellisemmille tytöille. Niille silkkialusvaatteissa sipsuttaville cosmogirleille, joilla on pinkeät posliinimirrit, timmit cheerleader-reidet eikä koskaan yhtään näppylää perseessä. Niille, jotka osaavat luonnostaan meikkiniksien lisäksi erilaiset intiimit karvanpoisto-, kauneudenhoito- ja miehenmiellytysvinkit.
Minusta ei tuntunut yhtään sellaiselta. Koin olevani puuvillakalsongeissani epäseksikäs epänainen, jolla kenties oli vielä vääränmallinen vagina!
Seksin harrastaminen, sitten kun siihen lopulta joutui, tietysti hävetti. En pitkään aikaan uskaltanut antaa kenenkään nuolla pilluani, vaikka joku jopa innokkaasti tarjoutui. Tuntui inhottavalta päästää toinen niin lähelle katselemaan sitä osaa itsestäni, jota en itsekään halunnut nähdä. Mitä jos kundi ajattelee, että hyi vittu?
Kun sitten hieman rohkaistuin ja levitin haarani, jännitys vei nautinnon oraalihommista. Fiilistelyn ja nauttimisen sijasta mielessä pyöri, onko minun rumempi kuin toisten ja onkohan sillä nyt tylsää siellä, kun en tule jo.
Tässä ei sinänsä ole mitään erikoista. Netti on väärällään huolestuneita kyselyjä oman rasian ulkonäöstä ja häpyhuulten mallista. Sieltä löytää vääntöjä oikeasta karvoituksen määrästä ja pelkoja siitä, että alapää tuoksuu tai tuntuu väärältä. Miehet ovat huolissaan peniksensä koosta, mallista, seisokista, liian nopeasta laukeamisesta tai vaikeuksista tulla ollenkaan.
Jalkoväliin tiivistyy se, kokeeko kelpaavansa sänkyyn tai ylipäänsä oman sukupuolensa edustajaksi. Koskaan ei voi olla tarpeeksi hyvä – aina olisi tarjolla vielä joku parannusratkaisu karvanlaseroinnista kullinpidennykseen, viagrasta vaginoplastiaan.
Totuus on tietysti, ettei mitään mallinaisen pillustandardia ole olemassa, niin kuin ei myöskään täydellistä peniksen pituutta tai yhtä oikeaa seksikästä häpykarvamuotia. Seksi ei ole fitness-laji, joka on tarkoitettu vain täydellisille vartaloille. Eikä se ole pornoa, josta kuuluu leikata pois kaikki performanssia häiritsevä inhimillisyys.
Nämä ovat tylsistä tylsimpiä totuuksia, joita on tolkutettu lääkäripalstoilla iät ja ajat. Silti niitä ei huomaa tai usko, ennen kuin lakkaa välittämästä. Tai ennen kuin joku toinen nuolee pilluasi niin kuin ei voisi koskaan saada tarpeekseen. Ja se tuntuu niin hyvältä, että teini-ajan kuvitteelliset Miss Tussu -kisat tuntuvat vain… no, hyi vittu miten typerää.
Teksti: Mari Suonto
Kuva: Jussi Särkilahti
Kolumnisarjassa Mari Suonto kirjoittaa seksistä.
