Mistä ja milloin kirjoitit ylioppilaaksi?
Helsingin tyttölukiosta vuonna 1962. Koulu sijaitsi nykyisessä Tieteiden talossa Kirkkokatu 8:ssa.
Aloitit Suomen ja yleisen historian opiskelun saman vuoden syksyllä. Kuinka innostuit historiasta?
Valinta oli selvä kansakoulusta asti. Isäni oli kustantaja ja kotonamme oli paljon kirjoja. Ensimmäinen kirja, jonka luin, oli Jokamiehen maailmanhistoria. Olin seitsemänvuotias, ja se lumosi minut täysin. Yliopiston pääsykokeissa sain ponnistella kaikin voimin. Yksi kysymys oli ’Bysantti’ – se kesti sentään tuhat vuotta!
Minkälainen oli ensimmäinen syksy yliopistossa?
Hämmentävä, uusia ihmisiä ja opettajia oli paljon. Akateeminen vapaus oli suuri, mutta opiskelu alkoi heti kovana työnä. Ensimmäiseksi jysähti päähän Viljo Niitenmaan Baltian historia, joka oli maailman tylsin kirja. Nautin silti opiskelusta ja rakastin yliopistoa. Lempipaikkani oli Porthanian kuppila, joka oli hyvin moderni. Se toi mieleen elokuvien amerikkalaiset yliopistot. Päärakennuksen vanhalla puolella istuivat vanhemmat starat Pentti Saaritsasta ja Yrjö Jyrinkoskesta alkaen puhumassa eksistentialismista ja modernista kirjallisuudesta. Kuppiloissa kaikki tietenkin tupakoivat.
Mistä Porthaniassa puhuttiin 1960-luvun alussa?
Kaikesta paitsi opinnoista. Vaikka siitä, onko kirkollisvero oikeutettu. Toimeentulo oli hirveä ongelma. Ihmiset aprikoivat, voisiko vähittäismaksulla ostaa talvikengät.
Opintotukea ei 1960-luvulla ollut. Kuinka rahoitit opintosi?
Olin onnekas, sillä asuin kotona Tapiolassa ja vanhemmat rahoittivat opiskeluni. Monet muut miettivät, riittääkö raha vuokran jälkeen ruokaan. Ihmiset saivat kotoa ruokapaketteja, ja tytöt ompelivat äidin lähettämistä kankaista vaatteita. Valtion takaama opintolaina mahdollisti jo pienituloistenkin opiskelun. Kaikki yrittivät pärjätä vähällä, sillä laina nousi helposti kymmeniin, jopa satoihin tuhansiin nykymarkkoihin.
Jäikö joku opettajista erityisesti mieleesi?
Eino Jutikkala on varmasti jäänyt kaikkien mieleen. Ystävystyin Suomen historian professorin Helge Pohjolan-Pirhosen ja hänen kirjailija-vaimonsa Ursulan kanssa. Arkeologian professori Ella Kivikoski oli äärimmäisen hajamielinen.
Mikä historian kausi tai erikoisala sinua kiinnosti?
Kaikki olivat kiinnostuneita 1800-luvun kulttuurihistoriasta tai 1900-luvun poliittisesta historiasta, mutta minä olin niin pöljä että innostuin keskiajasta. Nyt se on muotia, mutta silloin sitä pidettiin epäedistyksellisenä ja halveksittavana. Keskiajan latinan opettelin itse. Olin tosin lukenut latinaa jo koulussa ja suhtauduin siihen intohimoisesti.
Keitä kuului opiskeluaikojesi kaveripiiriin?
Lähes kaikki olivat historian opiskelijoita. Päiviö Tommila oli assistenttina ja Heikki Ylikangas opiskeli vielä. Kaarina ja Seppo Zetterberg, Päivi Setälä ja Markku Tanner olivat samaa vuosikurssia.
Naiset eivät päässeet 1960-luvulla Vanhalle ilman herraseuraa. Kuinka juhlit opiskeluaikoinasi?
Joskus istuimme ravintoloissa, mutta ravintolat olivat kalliita ja niitä oli vähän. Järjestimme juhlia kotona, joimme halpaa algerialaista punaviiniä ja tupakoimme. Joskus ostimme purkkisardiineja ja valkoista leipää, mikä oli syntiä ja ylellisyyttä.
Kuinka opiskelijapolitiikan radikalisoituminen näkyi opiskeluaikanasi?
Vuoden 1966 vaalit olivat räjähdys, joka aloitti muutoksen. Ilmapiiri muuttui kiihkeäksi jo aiemmin. Itsekin olin täynnä 1950- ja 1960-luvun tunkkaisuutta, tekopyhyyttä ja suvaitsemattomuutta. Kyllästytti, kun koko ajan piti olla loputtoman kiitollinen sodan käyneille vanhemmille. On tyypillistä, että poikani ihailee sotaveteraaneja ja haluaa kuulla äidiltäni niistä ajoista kaiken.”
Julkaisit jo vuonna 1968 esikoisromaanisi Kartanonherra ja kaunis Kirstin. Kirjoititko jo opiskeluaikana?
”En ollenkaan. Ajattelin jäädä yliopistolle, mutta mielikuvitukseni oli liian vilkas. Eino Jutikkala sanoi, että ’te täytätte aukkoja’. Se olisi tietysti tutkijalle sopimatonta. Valmistuttuani olin upseerinrouvana Valkealassa Vekarajärven varuskunnassa. Kirjoittaminen oli siellä ainoa mahdollinen työ. Käytin kirjan pohjana Suomen historian graduani, joka käsitteli aatelistoa Eerik IV:n aikana. En ole koskaan tehnyt kunniallista työtä – vasta viidennen kirjani jälkeen ymmärsin, että tämä on minun hommaani.”
Milloin tajusit, että sinusta on peruuttamattomasti tullut aikuinen?
Kun valmistuttuani muutin pois lapsuudenkodistani ja ryhdyin emännäksi omaan kotiin. Olin erinomaisen onnellinen.
Kirsikka Saari
