50 Shades of Grey ei kerro seksistä tai romantiikasta, vaan vallasta, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen esseessään.
Lihaksikas adonis puristaa rintakehäänsä vasten naista, joka on haltioissaan uroon komeudesta. Asetelma on nimeltään The Clinch, takertuja.
Se oli mieleenjäävin asento pastellisävyisissä kansissa, kun yläasteikäisinä haimme kirjaston ilmaishyllystä repaleisiksi luettuja harlekiiniromaaneja. Selasimme ”seksi”-kohtauksia, joissa kähistään intohimoisesti, heittäydytään käsivarsille ja kosketellaan määrätietoisesti. Luimme ääneen ja nauroimme.
Esiteinistäkin tuntui uskomattomalta, että joku käytti rahaa niihin kirjoihin. Kuitenkin aika moni teki niin. Kirjastojen ja ruokakauppojen hyllyt notkuivat harlekiineja, Regina-lehtiä sekä muita romanttisia lukemistoja. Niitä lukivat kavereiden äiditkin.
Ehkä siinä oli vain jokin juttu, jota emme silloin tajunneet. Mutta tulemmeko koskaan tajuamaankaan?
Jos tilastoja katsotaan, niin emme. 1980-luvulla romanttinen viihdekirjallisuus löytyi käännöstilastojen kärkipäästä johtotähtinään Danielle Steele ja Nora Roberts. Tänä päivänä vaaleanpunainen höttöromantiikka riutuu. Käännöksien määrä vähenee. Vuonna 2012 Regina-lehtikin lopetettiin.
Kaikki tuntevat enää vain yhden E. L. Jamesin kirjoittamaa menestysromaania 50 Shades of Grey on myyty yli sata miljoonaa kappaletta. Se on tehnyt romanttisesta viihdekirjallisuudesta lähestulkoon monopolinsa.
50 Shadesin kaava muistuttaa kovasti bulkkiharlekiineja: Mies ja nainen, demonien riivaama kontrollifriikki Christian Grey ja neitsyt Anastasia Steele tapaavat, jännite kasvaa ja esteet alkavat kumuloitua. He harrastavat yksityiskohtaisesti, mutta aina samanlaisilla adjektiiveilla kuvattua seksiä ja jahkailevat sivukaupalla, ollako vai eikö olla. Mies vaikuttaa epäilyttävältä ja nainen epävarmalta, mutta selväksi käy, että molemmat ovat hulluina toisiinsa.
Kuten hittisarjoihin kuuluu, 50 Shadesin ensimmäinen osa päättyy jännittävään cliffhangeriin. Seksi tapahtuu, mutta pari näyttää menettävän toisensa lopullisesti.
Muuten tarina on turhan köykäinen kiinnostaakseen. Siksi Christianin ja Anastasian suhteeseen tarvittiin sadomasokismia. Kiitos twistin, kirjat onnistuttiin brändäämään ”rankkoina” kohuteoksina. Perheisiin hankittiin lukulaitteita, jotta työmatkalaiset saattoivat hykerrellä ruoskaniskuille kenenkään huomaamatta – vaikka samat iskut hakattiin myös edessä istuvan matkustajan Kindlellä.
Sarjan muut kulttuuriset ansiot jäivät rahan takomiseen ja siihen, että sadomasokismista tuli trendikästä. Nyt Anttilastakin saa BDSM-aloituspaketteja.
Kulta-aikoinaan romanttinen viihdelukemisto oli ”naisten pornoa”. Kuten kaikki ”naisille suunnatut” kulttuurituotteet, se tarjosi rentouttavan levähdystauon ja keinon irrottautua arjesta. Pyykkivuorta ja telkkaria tuijottavaa aviomiestä saattoi paeta eroottiseen fantasiaan, jossa päähenkilönaisen elämä koostui kuumista katseista sekä hellästä ja ”täyttymykseen” johtavasta seksistä.
Nykyään samat fantasiat saa muualta nopeammin, tyylikkäämmin ja ilmaiseksi. Fanifiktiossa popkulttuurin suosikkihahmojen välille rakennetaan kaikki kuviteltavissa olevat seksikohtaukset. Tumblr-porno näyttää niin estetisoidulta ja coolilta, ettei sen selaaminen tunnu nololta, toisin kuin vaikka pornoelokuvien lataaminen.
80-lukulaisessa höttöromantikassa ei ole enää mitään erityistä: se ei tarjoa nykyihmiselle mitään, mikä ei muutenkin näkyisi liiallisuuksiin asti. Joka ikisessä klikkausotsikossa vatvotaan seksiä ja rakastumista, pinterestit täyttyvät kynttiläillallisista ja televisiossa mennään naimisiin joka ikinen päivä, milloin missäkin.
Tuntuu, kuin seksiä pitäisi ripotella joka paikkaan kaiken varalta, sillä juuri muu ei ihmisiä kiinnosta. He klikkailevat juttuja auki impulsiivisesti, ja kun ihminen ajattelee impulsiivisesti, hänen huomionsa kiinnittyy tietenkin ensimmäisenä seksiin.
Kun kaikkea myydään seksillä ja pornosta on tullut internetin peruskuvastoa, se kärsii inflaation. Romantiikan tilalle taas on tullut lifestyleblogien hempeä itsensähemmottelukuvasto, josta seksi loistaa poissaolollaan. Ja mitä rankempaa pornosta tulee, sitä villimmäksi myös romanttisen viihdekirjallisuudenkin täytyy muuttua, jos se haluaa enää vetää lukijoita puoleensa.
Se on syy, miksi 50 Shades of Greystä tuli niin suosittu.
Kirja vetosi yleisöön ainoastaan siksi, koska kirjasarja onnistuttiin myymään yleisölle paheellisena. Se ei sisältänyt ainoastaan lupausta seksistä vaan jotain enemmän: lupauksen sadomasokismista. Ruoskimista, lyöntejä ja armotonta käskyttämistä.
Tietenkään seksiä ei ole aina näkynyt yltiöpäisesti kaikkialla. Vielä 1980-luvulla valtavirtaelokuvat olivat harvoja paikkoja, joissa aikuiset ihmiset pääsivät katselemaan toisia aikuisia harrastamassa seksiä.
Rypistyviä satiinilakanoita, ujeltava saksofoni ja kamera, joka kriittisellä hetkellä kääntyy kainosti kohti kahisevia verhoja. Hollywoodille seksi oli kuin luontokuvausta, väistämätön tapahtuma ihmisten kokemusmaailmassa, joka katkaisee muut juonenkäänteet kiusallisella tavalla. Katsojat nieleskelivät, punastelivat ja varoivat vilkuilemasta vierustoveria.
Nykyvaltavirtaelokuvasta seksikohtaukset taas jätetään mahdollisimman suuren levityksen varmistamiseksi mieluiten pois kokonaan.
Samanaikaisesti Girlsin tai Game of Thronesin kaltaisissa laatusarjoissa näytetään seksiä niin tiuhaan, etteivät katsojat enää siitä hetkahda. Sarjoissa seksi näyttää ainoastaan seksiltä. Inhimilliseltä toiminnalta, johon ei liity mitään ”kiellettyä” tai ”saastaista”. Ohjaajat luottavat siihen, että ihmiset ovat niin tottuneita seksin näkemiseen mediassa muutenkin, ettei sitä tarvitse suotta piilotella tai romantisoida.
Sarjojen varsinaisten teemojen rinnalla seksi on sivulause, neutraali asia, jota hakevat niin miehet kuin naisetkin. Jos Girls-jaksossa kuvataan naturalistisesti sitä, kuinka mies nuolee Marnien peräaukkoa, se ei ole jakson puhuttavin kohtaus.
Eikä 50 Shades of Greykään oikeasti kerro seksistä tai edes rakkaudesta, vaan elämänhallinnan ja nautinnon yhdistämisestä.
Kun Anastasia tapaa Christianin, hänellä ei ole käsitystä omista haluistaan. Mutta ”onneksi” multimiljonääri saapuu ja näyttää ne hänelle.
Christian luo Anastasialle unelmia tämän itsensä puolesta, tarjoaa pääsyn rikkaimman ”yhden prosentin” joukkoon, elämään, joka koostuu yksityislennoista ja huippusuunnittelijoiden tekemistä iltapuvuista. Pian luksusmerkkejä alkaa vilistä kuin missäkin Sex and the Cityssä: iPod, Blackberry, Versace, Jacuzzi.
Kaikki mitä Christian tekee, niin jännittävät kosketukset kuin yhdessä nautitut kynttiläillalliset, ”paljastuvat” Anastasialle ennennäkemättöminä yllätyksinä. Hän on kuin Kaspar Hauser, kasvanut kellarissa ja raahattu maailmaan, jossa hänelle näytetään kaikki ne hienot keksinnöt, joita hän ei koskaan edes kuvitellut haluavansa.
Ilmaisia ne eivät tietenkään ole. Saadakseen materiaalisen onnen Anastasian on allekirjoitettava sopimus. Siihen Christian on laatinut säännöt heidän suhteelleen:
– pitää nukkua kahdeksan tuntia yössä
– täytyy käydä säännöllisesti kauneushoitolassa
– kehosta huolehditaan personal trainerin ohjauksella
– täytyy syödä valvotusti, eikä saa juoda liikaa alkoholia
– pitää ostaa säännöllisesti uusia vaatteita
Ohjeistus on joka ikisestä blogista ja naistenlehdestä tuttu, ja se tuntuu pikemminkin normilta kuin erilliseltä vaatimukselta. Tietenkin naiset haluavat käydä säännöllisesti salilla, syödä terveellisesti ja silti nauttia elämästään, tahtovathan he tulla mahdollisimman ”kelvollisiksi” ihmisiksi.
Tämä halu ei kuitenkaan herää automaattisesti naisten päissä, vaan kysymys on koko kehoon sisäistetystä vallasta. Sokeasta uskosta siihen, että täydellinen suoritus vie heidät menestykseen ja nautintoon.
Ehkä siksi 50 Shadesin sadomasokismifantasia puhuttelee naisia juuri tässä ajassa. Kirjassa vaateita ei esitä näkymätön ”yhteiskunta”, vaan toinen ihminen, jolloin niihin on paljon helpompi mukautua.
Ihminen kun voi rakastaa sinua, mutta ideologia ei koskaan.
Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuva: Jaakko Suomalainen
