Olisinpa liian hyvännäköinen mies. Liian hyvännäköinen nainen en tahdo olla. Liian hyvännäköiset naiset joutuvat helposti pilkan tai häirinnän kohteeksi, mutta miehet saavat lekotella rauhassa muotikuvissa ja mutristaa huuliaan keskittyneinä kuin he yhtä aikaa laskisivat derivaattoja ja hamuaisivat suullaan nänniä.
Minä olen ihan hyvännäköinen, mutta en liian. Tunnen joitakin liian hyvännäköisiä miehiä. Yksi heistä sai kerran asunnon puoli-ilmaiseksi. Toinen lennätettiin toiselle puolen maailmaa juttelemaan elokuvabisneksestä vaikka ei ollut koskaan näytellyt minuuttiakaan missään. Minä olen ulkonäölläni saanut lähinnä suuseksiehdotuksia ikääntyneiltä herroilta.
Urheilen saadakseni liian hyvännäköisten miesten neliönmalliset, pulleat rintalihakset, mutta tissini ovat eri paria. Ne muistuttavat minua päivittäin siitä, että täydellisyyden tavoittelu johtaa usein vinoihin lopputulemiin: Mies halusi näyttää Justin Bieberiltä, käytti neljä miljoonaa kauneusleikkauksiin, mutta näyttääkin nykyisin Visulahden vahakabinetin Sauli Niinistöltä. Nainen kävi Thaimaassa hakemassa edulliset persesilikonit ja kuoli.
Sitä paitsi täydellisyys voi onnistuessaankin olla luotaantyöntävää. Jossain Bratislavan takana valmistetaan Bel ami -tuotantoyhtiön homopornoa.
Bel ami -maailma on täydellinen kuin haalistunut IKEA-kuvasto. Pojat ovat reippaita tsekkinuorukaisia, puhtaita kuin auringossa kuivunut lakanapyykki. He heittelevät palloa valtavat kikkelit reisiin läiskien ja nauravat kuin eivät ikinä vaatteita olisi käyttäneetkään. He loikoilevat sohvilla ja antautuvat usean hengen seksuaalisiin seikkailuihin niin kuin helle olisi polttanut pois kaiken häpeän heidän ihonsa alta.
Minä olen aina inhonnut heitä, heidän puhdistettuja vartaloitaan. Kiihotun ennemmin katselemalla vaikka lattialistoja. Minua kiusaa se, että usein pojat ovat rahalla ja huumeilla nalkkiin houkuteltuja rutiköyhiä heteroita, joita koulutetaan homopornotähdiksi viemällä heiltä vapauden rippeet ja oma tahto. Opeteltujen hymyjen takana on injektioneuloja, erektiolääkkeitä ja paskaa.
En voi olla näkemättä pyrkimystä olla liian hyvännäköinen, ja se hermostuttaa minua. Samoin lapsitähdet kykykilpailuissa ja musikaaleissa, balettitanssijat ja aasialaiset superpianistit ahdistavat minua. En näe taitoa, näen vain piiskaa käyttävät soitonopettajat ja murtuneet varpaat varvastossujen sisällä.
Mutta liian hyvännäköiset miehet eivät koskaan ole pyrkineet olemaan liian hyvännäköisiä. Sattumalta he vain ovat. Sattumalta heidän hiuksensa kihartuvat täydellisesti vaikka heillä olisi tapana ryypätä siltojen alla. Kun yksi heistä kertoo, että sai taas jostain syystä ilmaiseksi siirron business-luokkaan, tarkastusmaksun anteeksi tai yleisesti onnea, kadehdin häntä ja haluaisin olla hän.
Minua suututtaa, että olen aivan liian tietoinen siitä tosiseikasta, etten voi tehdä asialle mitään.
Jos todella pyrkisin olemaan liian hyvännäköinen, päätyisin vain johonkin kauheaan turmioon. Bratislavan pornoteollisuuteen minua ei sentään huolittaisi, koska minulla tuskin olisi riittävän esteettiset kivespussit. Toisaalta jos oikeasti olisin liian hyvännäköinen, olisinko edes tietoinen edellytyksistäni?
Kenties asia olisi minulle vaikea.
Minua olisi ehkä homoteltu lapsesta asti liian pitkien silmäripsieni takia. Inhoaisin sitä, että ulkonäöstäni puhuttaisiin aina.
Minulla olisi keskinkertaisen näköinen tyttöystävä, joka pelkäisi jatkuvasti menettävänsä minut ex-misseille ja tästä syystä pettäisi minua karvaisen kitaristin kanssa. Jäisin yksin ja kasvattaisin pitkät hiukset, jotka rispaantuisivat niin, että minulla olisi lopulta kauhea tätimallin otsatukka eikä kukaan ajattelisi, että olen liian hyvännäköinen paitsi uusi, ex-missinä työskentelevä tyttöystäväni, jonka kasvot olisivat halvaantuneet epäonnistuneen kauneusleikkauksen jäljiltä. Kavereille luonnehtisin häntä siten, että suuteluetäisyydeltä jokainen on kaunis. Silloin kaverini olisivat yhä vakuuttuneempia siitä, että kuulun johonkin seksuaalivähemmistöön. Ainakaan sellaisista epäilyistä minun ei tällä hetkellä tarvitse kärsiä.
Teksti: Antti Holma
Kuva: Jussi Särkilahti
Kolumnisarjassa kirjailija ja näyttelijä Antti Holma asettuu toisten ihmisten asemaan.
