Hyvä Henry Laasanen,
Kiitos, että olet antanut kasvosi akateemiselle työttömyydelle. Kirjoitit gradusi jo vuonna 2006, etkä ole sittemmin näkynyt työelämässä. Sen sijaan olet tehnyt urheaa kansalaisjournalistista työtä blogimaailmassa. Kerrot asioista, joista valtamedia vaikenee. Paitsi silloin, kun sinut kutsutaan oman alasi asiantuntijahaastateltavaksi. Tai kun uutisissa on kommentointimahdollisuus. Onneksi akatemia ei kaapannut sinua apurahatutkijaksi. Muuten sinulla ei olisi aikaa mutuun tai miesjoukkojen masinointiin.
Henkilöbrändääjänä olet Suomen ehdoton ykkönen. Harvaa kutsutaan tasa-arvoasioiden kommentaattoriksi kortistosta. Olet median lellikki myös tavoitettavuutesi takia. Muita ansioituneita tasa-arvotutkijoita on vaikea saada langan päähän, sillä työ vie ikävästi heidän huomiotaan.
Kun sinun digitaalinen sulkakynäsi heiluu, kyytiä saavat asianmukaiset akateemiset viittauskäytännöt. Uskollisena lukijanasi olen myös saanut oppia, että tutkimusteksteihinkin voi ottaa luovan lähestymistavan. Positiosi kahdeksan vuotta sitten akateemista työskentelyä viimeksi harjoittaneena yhteiskuntatieteilijänä takaa tulkinnat, joissa on aimo tuulahdus raikasta 1920-lukua. Uuskonservatiivisuutesi nostaa mukavasti epämiehekkäällä kasvisruokavaliolla kituvien verenpainetta.
Neuvojesi myötä osaan olla raapimatta itseäni julkisella paikalla, vaikka kohtu kuinka vaeltaisi. En myöskään lähde salille, sillä sinun mukaasi miehet vihaavat vahvoja naisia. Enkä minä tarvitsisikaan hartiavoimia itseni nostamiseksi palkkatasa-arvon kuopasta. Sehän on vain myytti.
Markkina-arvoteoriasi opetti minulle tärkeimmän talousteesin: tussulla saa turvaa. Voisinpa tehdä sinulle kiitokseksi voileivän.
T. Leena Pihkala
