Anna Löllö, 81-vuotias entinen sotavanki ja pikkulotta: ”Olen kotoisin Karjalasta Hyrsylän kylästä Suojärven pitäjästä. Venäläiset miehittivät kylän, kun talvisota syttyi marraskuussa 1939. Aluksi olimme vankeina omassa kylässämme. Silloin oli vielä ruokaa.
Helmikuussa he tulivat aamulla ennen kuutta. Heillä oli pyssyt ja kaikki. Äiti meinasi ihan kuolla siihen, säikähti. Yksi, joka osasi suomea, sanoi, että meillä on kaksi tuntia aikaa. Kehotti panemaan lämpimät vaatteet päälle, koska meidät siirrettäisiin muualle. Sanoivat, että suomalaiset tulee ja tappaa teidät.
Matkustimme kuorma-auton avolavalla toistasataa kilometriä. Oli kova pakkanen, moni pikkulapsi kuoli. Minunkin selkäni taakse kuoli naapurin emännän vauva.
Interposolkan vankileiri oli vanha luostari. Ei meidän kohtelussa ollut valittamista muuten, mutta ruokaa ei ollut. Oli vain leipää, jossa oli sahajauhoa mukana. Sitä syötiin veden kanssa, ja karkeaa, ruskeaa suolaa.
Leirillä meillä oli pieni huone, jossa nukkui 14 henkeä vieri vieressä, meidän perhe ja vanhimman siskoni perhe. Sisko synnytti leirillä toisen lapsensa. Äiti toimi kätilönä.
Huoneessa oli lämmitteenä vain kamiina. Polttopuut piti hakea itse metsästä.
Hajuun ei tottunut. Kaikkialla oli luteita, täitä ja lentäviä torakoita. Vessoja ei ollut. Tarpeilla käytiin pihalla, siellä näkyi paljaita pyllyjä kyykkimässä. Keväällä, kun lumi suli, kenkiin tarttui kakkaa.
Minulla oli vain yksi vaate, kirjava flanellimekko. Pyykkiä ei pesty. Saunassa kävin kerran yli kolme kuukautta kestäneen vankeuden aikana.
En minä kuolemaa pelännyt, se täytyy sanoa ihan rehellisesti. Minä pelkäsin, että perhe erotetaan. Sillä uhkailtiin.
Pääsimme pois 25. toukokuuta. Meidät vietiin Viikin kartanoon Helsinkiin. Minut punnittiin rajalla, painoin 25 kiloa. Toinen keuhkoni oli vioittunut kylmästä ja aliravitsemuksesta.
Jos jotain olen sodasta oppinut niin sen, etten ikinä halveksi ruokaa.”
Teksti: Sonja Saarikoski
Kuva: Noora Isoeskeli
Juttusarjassa haastatellaan uhanalaisia ihmisryhmiä.
