Kansantaloustieteen laitos, ekonometrian johdantokurssi. Seitsemäs harjoituskerta. Perustele yksinkertaisella esimerkillä, että epälineaarisella muunnoksella g:R->R E(g(x)) ja g(E(x)) voivat poiketa systemaattisesti toisistaan. Hepreaa?
Ehkä sittenkin sanskriittia, saattaisi sanoa kauppatieteen tohtori Tiina Vainio, joka on koonnut Kristiina-instituutille viime viikolla alkaneen luentosarjan feministisestä taloustieteestä.
Taloustieteitä liippaavilla luennoilla kulttuurintutkijat pääsevät ääneen vain harvoin, mutta Vainio kutsui ensimmäiseksi vieraakseen suomentaja-kielitieteilijä Virpi Hämeen-Anttilan. Aiheena oli sanskriitin kieli miesten prestige-kielenä – vallan merkkinä ja välineenä.
Muinaisessa Intiassa sanskriitti oli niin pyhä kieli, että sen puhuminen ja kirjoittaminen oli sallittua vain miehille. Käytäntö sulki naiset tehokkaasti vallankäytön ulkopuolelle.
Väittääkö feministinen taloustiede siis, että talouden kieli on nykynaisille yhtä luoksepääsemätöntä kuin sanskriitti intialaisille sisarillemme? ”
Tämä on oikeastaan tarkoituksellinen provokaatio”, Tiina Vainio ilakoi. ”Sitten voidaan keskustella siitä, onko talous sukupuolikysymys vai ei – ja todeta, että on ja ei ole.”
Äkkiseltään on helppo arvailla, että feministinen taloustiede tarkoittaa esimerkiksi tutkimusta, jossa ruoditaan naisten asemaa työmarkkinoilla, palkkaeroja tai kotitöiden taloudellista arvoa.
Niistäkin on kyse, Vainio vahvistaa. Tosin pohjoismaisessa talouden ja työelämän tutkimuksessa sukupuoli osataan jo ottaa huomioon. ”Se on teemana jo niin tuttu, että kukaan ei voi vastustaa sitä leimautumatta naurettavaksi”, Vainio arvioi.
Mihin feminististä taloustiedettä sitten vielä tarvitaan?
Kyse on kritiikistä, joka kohdistuu matemaattisen esittämisen ja mallintamisen ylivaltaan taloustieteissä. Talouden maailma rakennetaan matemaattisten mallien turvin vaikeaksi ymmärtää.
Siis vallankäyttöä sanskriitin malliin.
”Yhtä hyvin eteesi voitaisiin laittaa jotain mandariinikiinaa, ja jos et varttitunnissa omaksu sitä, sinut leimataan marginaaliin. Se on asiaan-kuulumaton, väkivaltainen akti, jota kansantaloustieteeksi kutsuttu tieteenala harrastaa ihan järjestelmällisesti”, Vainio sanoo.
”Minulla on vahva epäilys, että esimerkiksi valtioneuvostossa on yksi ministeri ylitse muiden, eikä se ole pääministeri. Tämä perustuu siihen, että sillä ministerillä on salkussaan tietoa, joka on niin hämyä taustoiltaan, että siihen ei pääse käsiksi.”
Kun puhuja on liiketaloustieteestä väitellyt tohtori, purkausta on turha yrittää laittaa naisellisen numerolukutaidottomuuden piikkiin.
Viesti onkin, että talous-sanskriitti etäännyttää myös mieskansalaisia: se valikoi ihmiset, jotka ovat tarpeeksi päteviä osallistuakseen keskusteluun vaikkapa terveydenhuollon priorisoinneista. Kyse ei ole pelkästä sukupuolesta, vaan yhteiskunnallisen vallankäytön purkamisesta.
Mutta hetkinen, mihin ne naiset jäivät? Jos kyse kerran on taloustieteen matemaattisuuden kritiikistä, miksi kurssin nimessä kummittelee sana feministinen?
”Kai se feminismi siihen eteen liitettynä on semmoinen perinteinen herja koko sitä tietokäsitystä kohtaan”, Vainio miettii. ”Feminismihän voidaan määritellä esimerkiksi henkilökohtaisen poliittisuudeksi tai vallitsevan tiedonkäsityksen härnäämiseksi.”
Kyse on siis naistutkimuksen oppihistoriasta, tiedon- ja tieteenkritiikin suunnasta, josta on totuttu käyttämään nimitystä feministinen.
Vainion mielestä kansantaloustieteen tietokäsitys on pahasti poskellaan. ”Giganttinen kysymys on se, että talous-tiede väittää tietonsa olevan arvovapaata!” Kun puhutaan taloudesta, puhutaan tavallisesti myös eksaktilta vaikuttavasta datasta.
Feministitutkijoiden näkökulmasta tiedon täsmällisyys on harhaa. Vektorigeometrian – nykyajan nuolenpääkirjoituksen – kanssa puuhatessa unohdetaan, että kaikki tieteellinenkin tieto on sosiaalisesti tuotettua. Myös taloustieteellä on esimerkiksi ihmiskuva, joka taustaoletuksena vaikuttaa siihen, mitä tutkitaan, miten tutkitaan ja millaista tietoa arvostetaan.
Yhteiskunnan kannalta onkin kohtalokasta juuri se, että taloustiede vetäytyy piiloon kaavioidensa taakse, Vainion sanoin matemaattiseen mallitaivaaseen, ja väittää, että se ei tieteenalana voi ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja siinä väistämättömiin arvovalintoihin.
Ajatus on tuttu muista yhteyksistä. Samaa ovat sanoneet esimerkiksi globalisaatiokriitikot, joiden mielestä isot kansainväliset talousinstituutiot, kuten Maailman kauppajärjestö WTO, ovat väärässä väittäessään, että niiden toiminta perustuu vain talouden lakeihin ja on siksi epäpoliittista ja neutraalia. Kansalaisjärjestöjen mielestä instituutioiden toiminta on poliittista mitä suurimmassa määrin: ne vaikuttavat valtioiden päätöksiin ja miljoonien ihmisten elämään. ”
Jos vähän oikaistaan mutkia, voi sanoa, että taloustieteen näkökulmasta esimerkiksi hyvinvointivaltio on lähinnä tulonjako-ongelma. Kysymys on rahasta ja sen jakamisesta ja sillä siisti”, Tiina Vainio kuvaa.
Hänen mielestään taloustieteen pitäisi kuitenkin puhua myös arvoista ja oikeudenmukaisuudesta. Siitä, millaista yhteiskuntaa rahaa jakamalla rakennetaan. Näistä keskusteluista taloustieteilijät Vainion mukaan lintsaavat turhan usein – ja syyttävät tumpeloita poliitikkoja taloustiedon vääristä tulkinnoista.
”Taloustiede on vastuussa tiedosta, jota se tuottaa! Taloustieteen pedagogian pitää muuttua niin, että tämä kerrotaan myös opiskelijoille”, Vainio esittää.
Kristiina-instituutin luentosarja ja sitä keväällä seuraava seminaari ovatkin yhdenlainen opetuslaboratorio. Tavoitteena on tuottaa yliopistolle joukko nuoria tutkijoita, jotka pystyvät penkomaan talouden ilmiöitä monitieteisesti. Luentoja vetävät esimerkiksi metsäekonomisti, joka pohtii rahan käsitettä, ja oikeustieteilijä, jonka aiheena on liikesopimusten irrationaalisuus. Myös taloustieteiden opiskelijoita toivotaan mukaan tunneille.
Aivan vaivatta sillanrakennus taloustieteiden ja feministisen lähestymistavan välillä ei näytä sujuvan. Vainio tarjosi luentosarjaa korvaavaksi kurssiksi myös kansantaloustieteen laitokselle. Ajatus ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä lähestymistapaa pidettiin laitoksella ”enemmänkin sosiologisena” – liian kaukaisena oppiaineen varsinaisille sisällöille, laitokselta kommentoidaan.
Vainion pari vuotta sitten toimittama artikkelikokoelma Naisten talouskirja herätti kärkeviä reaktioita taloustutkijoissa. Yliopisto-lehden mielipidekirjoituksissa kiisteltiin sivukaupalla siitä, osataanko sukupuoli jo huomioida taloustieteissä vai ei ja tunteeko kirjan toimittaja ylipäätään aihepiiriään tarpeeksi hyvin. Ikävimmän palautteen karaistunut naistutkija kuittaa yksittäistapauksiksi. Silti taloustieteen tutkijayhteisö kuulostaa Vainion puheissa sisäsiittoiselta setäkerholta, jossa uusia ajatuksia säikytään.
Kannattaako siis puhua feministisestä taloustieteestä? Ehkä juuri sanavalinta säikyttää pois perinteisen taloustieteen herrahenkilöt, jotka eniten kaipaisivat uutta monitieteisyyttä ajattelunsa höysteeksi.
”Kieltämättä sellainen vaara on olemassa”, Vainio sanoo. ”Jos joku näkee koko käsitteen jonain separatistisena lesbojulistuksena, niin siitä voi olla jonkinmoinen matka siihen, että ymmärtää, että tässä onkin kysymys taloustieteen tietokäsitysten kritiikistä.”
Noora Jokinen
Monitieteinen tutkimus ja feministinen taloustiede keskiviikkoisin klo 14-16 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, ls 312.
