Ei tuntunut ihmeelliseltä. Ei, vaikka Tuuli Takala, 26, oli juuri saanut tietää päässeensä opiskelemaan oopperalaulajaksi.
Takala oli yksi harvoista: Sibelius-Akatemian oopperaluokalle valitaan oppilaita vain joka toinen vuosi ja heitä aloittaa vähän, noin kymmenen opiskelijaa. Määrä vaihtelee vuosittain.
Olisi voinut ajatella, että Takala olisi ollut haljeta riemusta myös toisesta syystä.
Edeltävän seitsemän vuoden ajan hän oli toistuvasti hakenut opiskelemaan laulua. Kolmeen eri korkeakouluun, seitsemän eri kertaa. Ja nyt hän oli päässyt opiskelemaan Suomen arvostetuimpaan paikkaan, Sibelius-Akatemiaan.
Puoli vuotta aikaisemmin hänen olonsa oli sitä vastoin tuntunut oikeasti ihmeelliseltä. Hämmentyneen, epäuskoisen onnelliselta. Koska silloin Takala sai soiton kansallisoopperasta.
”Kun kävin koelauluissa, luulin, että kyse on jostain pikkuroolista. Joku semmoinen missä sanotaan moro lavalla ja se on siinä”, Takala kertoo.
Pienestä roolista ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan Taikahuilu-oopperan yhdestä pääroolista. Syksyn produktiossa Tuuli Takalan haluttiin laulavan Yön kuningattaren rooli.
Kuusivuotiaana Tuuli Takala meni Tapiolan kuoroon. Siellä hän lauloi sinisessä kaavussa kymmenien muiden kuorolaisten kanssa aina täysi-ikäiseksi saakka.
Abivuoden jälkeen piti tehdä päätöksiä. Takala haki Sibelius-Akatemiaan lukemaan musiikkikasvatusta. Hän ei päässyt.
Seuraavana vuonna Takala tiesi jo haluavansa opiskella klassista laulua ja haki Akatemian laulumusiikin osastolle. Hän ei päässyt. Varmuudeksi hän haki vielä uudestaan musiikkikasvatukseen. Hän pääsi. Hän aloitti kandiopinnot laitoksella. Ajatus laulamisesta ammattina, ei laulun opettaminen, tuntui kuitenkin ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Seuraavana vuonna Takala haki Metropolia-ammattikorkeakoulun klassisen yksinlaulun opiskelijaksi. Hän ei päässyt. Seuraavana vuonna hän haki uudestaan. Hän ei päässyt. Takala haki jälleen. Hän ei päässyt.
Keväisin toistui aina sama kuvio: Ensin Takala laittoi hakupaperit. Sitten tuli kutsu ensimmäiseen vaiheeseen. Takala lauloi hyvin. Sitten tuli kutsu toiseen vaiheeseen. Takala lauloi jälleen hyvin.
Hän oppi, että vaikka itselle jäi hyvä fiilis, se ei tarkoittanut yhtään mitään.
Koska lopuksi hänelle tuli aina vain tieto siitä, ettei hän päässyt.
Ovatko odotukset omasta itsestä täysin vääristyneet, hän mietti. Taas piti odottaa vuosi ja taas käyttää yhtä paljon aikaa valmistautumiseen, enemmänkin.
Välillä Takala reppureissasi ja asui ulkomailla. Oli aikaa ajatella.
Lopulta Tuuli Takala kuitenkin pääsi kaikkialle, johon halusi: neljännellä hakukerralla Metropoliaan ja nyt tänä vuonna Sibelius-Akatemiaan.
Sibelius-Akatemian laulun ainejohtaja ja oopperalaulaja Petteri Salomaa sanoo, että on tyypillistä, että sisään pääseminen kestää. Laulajaksi kypsyminen on yksilöllistä.
”Usein nuoren laulajan kohdalla tapahtuu todella paljon asioita yhdenkin vuoden aikana. Välillä tulee joku loksahdus, uusia vaikutteita, jotain, joka sitten vapauttaa tietynsorttista energiaa.”
Takalalle on käynyt hänestä nimenomaan näin.
”Tuuli on laulanut koko ajan hyvin. Nyt hänelle on tullut äänellisesti uutta potentiaalia käyttöön”, Salomaa sanoo.
Salomaata uskoo, kun ajattelee Takalan kulunutta vuotta. Ensin hän pääsi keväällä kansainvälisen laulukilpailun finalistiksi Wienissä ja sai siellä erikoispalkinnon. Kesällä Takala voitti Suomen arvostetuimman nuorten laulajien Timo Mustakallio -laulukilpailun. Lisäksi hän sai Kangasniemen laulukilpailussa jaetun ykköspalkinnon.
Salomaan mielestä Takalassa on muutakin kuin luontaista lahjakkuutta. Oppiainejohtaja kutsuu sitä työkyvyksi. Se tarkoittaa sitä, mikä pistää hakemaan kouluihin lannistumatta, aina uudestaan ja uudestaan.
”Tuuli pystyy kehittämään itseään. Se on hänessä olennainen tekijä.”
Lavan värimaailma muuttuu siniseksi. Mozartin 1700-luvulla säveltämän Taikahuilun paha nainen, Yön kuningatar, lipuu lavalle.
Tuuli Takala kävelee askeleet itsevarmasti. Der Hölle Rache kocht in meinem Herzen -aaria alkaa.
Kun Takala laulaa aarian koloratuurikuvion, hänen kätensä on vähän viistosti taaksepäin. Laulu tulee vapaasti, pidäkkeettä.
Kun kuningatar lopettaa, taputukset ovat kovemmat kuin kertaakaan aiemmin illan aikana. Yleisöstä kuuluu huutoja.
Kuningattaren kasvoilla häivähtää hetken aito onnistumisen ilo. Sitten kuningatar on taas paha ja julma.
Takalan tulkinnan on sanottu olevan täydellinen. Laulua on kiitelty sanoilla puhdas ja varma.
Se on merkittävää, sillä aariaa pidetään erityisen vaikeana juuri koloratuurikuvion vuoksi. Se on fyysisesti ja psyykkisesti vaativa, eivätkä kaikki sopraanot pysty laulamaan sitä. Moni, joka saa äänen aikaiseksi harjoituskopissa, mykistyy lavalla.
Taikahuilu on yksi maailman esitetyimmistä oopperoista, joten roolin osaajalle on aina kysyntää. Kansainvälisten agentuurien edustajatkin ovat sanoneet Takalalle niin. Ensi kesänä Takala on jälleen Yön kuningatar, sillä kertaa Savonlinnan oopperajuhlilla.
Pari päivää myöhemmin Musiikkitalon kahvilassa Takala näyttää ihan vain opiskelijalta. Täällä Takala käy iltapäivisin kahvilla toisten oopperaluokkalaisten kanssa. Nutturalle lassotuissa pitkissä tummissa hiuksissa on liukuvärjäys. Oranssinkeltainen villahuivi kiertää kaulan monen monta kertaa.
”Nyt ajattelen, että suhtauduin torjutuksi tulemiseen liian vakavasti. Että se määritteli tasoni laulajana, vaikka se ei sitä tee.”
Syksy on ollut kiireinen: Takala on ollut mukana oopperaproduktioissa Helsingissä ja Kokkolan oopperan Espoon vierailussa.
”Kovasti jännitän, saanko tehtyä tämän maisterin loppuun”, laulaja sanoo.
Koska nyt on käynyt niin, ettei tutkinnolla ole enää väliä. Tuuli Takala on jo oopperalaulaja.
Teksti: Johanna Mitjonen
Kuva: Nick Tulinen
