Kun antropologi Senni Jyrkiäinen, 29, sulkee silmänsä ja ajattelee kotikaupunkiaan, hän näkee mielessään kerrostalokotinsa parvekkeelta avautuvan näkymän. Vanhan Qait Bein -linnoituksen rantaan lyövät Välimeren sinivihreät aallot.
Parveke on Aleksandriassa, Egyptin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Se on Jyrkiäisen uusi kotikaupunki.
Mutta nyt hän on syksyisessä Helsingissä, istuu Käpylässä sijaitsevan egyptiläisen ravintolan El Karimin pöydässä ja ikävöi Aleksandriaan.
Jyrkiäinen keskustelee ravintoloitsijan kanssa sujuvasti arabiaksi Egyptin kuulumisista ja tilaa fuulia munakoisolla. Fuul on perinteinen egyptiläinen ruoka: pavuista, valkosipulista, sitruunasta ja jeerasta valmistettua tahnaa, jota syödään Egyptissä yhtä hyvin aamupalaksi kuin päivälliseksi. Fuulin kanssa on munakoisoa – tietenkin.
”Elin Egyptissä munakoisolla”, Jyrkiäinen sanoo.
Asiat olivat järjestyneet paremmin kuin hyvin.
Senni Jyrkiäinen oli saanut paikan Suomen Lähi-idän instituutin tutkijavieraana Egyptistä. Vuoden ajan hän keräisi materiaalia kulttuuriantropologian väitöskirjaansa. Myös VTT:llä työskentelevä aviomies oli löytänyt työprojektin Egyptistä.
Viime kevättalvena aviopari muutti Aleksandriaan.
Jyrkiäinen sai työpisteen 2000-luvulla valmistuneesta kaupungin Uudesta kirjastosta. Nimitystä Uusi kirjasto käytetään erotuksena antiikin aikaisesta.
Kirjat ja kirjastot ovat saattaneet myös Jyrkiäisen ja Egyptin yhteen.
Hän oli lapsena lukutoukka. Häntä kiehtoivat etenkin eri uskontoja käsittelevät kirjat, jotka herättivät kiinnostuksen arabimaihin. Teininä Jyrkiäiseen teki suuren vaikutuksen amerikkalaisen Jean Sassonin hittikirja Prinsessa – Elämää hunnun takana al-Saudin palatsissa. Se oli niin eksoottinen!
Nyt Jyrkiäinen muistelee kirjaa huvittuneena.
”Onhan se hirveän viihteellinen ja kliseinen”, hän sanoo.
Prinsessakirja ei kestänyt aikaa, mutta Jyrkiäisen kiinnostus arabimaita kohtaan jäi. Hän on matkustellut paljon Lähi-idässä: Israelissa, Palestiinassa, Jordaniassa ja Syyriassa. Antropologian opintojen alussa hänellä oli vaikeuksia päättää, mihin arabimaahan keskittyisi.
Vaihtovuonna Berliinissä hän teki viimein valinnan. Hänellä oli siellä Egyptistä innostunut opettaja, joka sai Jyrkiäisenkin kiinnostumaan maasta uudella tavalla. Graduaiheeksi valikoitui egyptiläisten naisten kokemukset julkisesta ja yksityisestä tilasta.
Palattuaan Suomeen Jyrkiäinen aloitti standardi-arabian opinnot Helsingin yliopiston arabian kielen laitoksella.
”Koska olen antropologi, haluan puhua ihmisille heidän omalla kielellään”, hän sanoo.
”Kun saavuin Egyptiin, ihmisiä nauratti puheeni. Siellä selvisi, että olin oppinut kirjakieltä, joka on aika kaukana Egyptin arabian murteesta.”
Myöhemmin Jyrkiäinen on opiskellut kieltä egyptiläisen yksityisopettajan johdolla Kairossa.
Käytännön kielitaito on tullut tarpeeseen, sillä gradun jälkeen hän päätti tehdä vielä väitöskirjan.
Sen aiheeksi tuli egyptiläisten nuorten seurustelu. Aihe on Egyptissä tabu. Perinteisesti nuoret eivät ole siellä ainakaan julkisesti seurustelleet. Monet kyllä löytävät nykyään puolisonsa itse, mutta valinnalle on edelleen tärkeää saada perheen hyväksyntä.
Avioon mennään nykyään vanhempana, sillä nuoret naiset haluavat valmistua yliopistosta ennen häitä.
”Ennen 25-vuotias oli menetetty tapaus, jos hän ei ollut naimisissa, mutta nyt tilanne on erilainen”, Jyrkiäinen kertoo.
”Avioituminen on sen ikäisille kyllä ajankohtaista, mutta epätoivoisia he eivät ole.”
Seksi tai suuteleminen ei Egyptissä useimpien parien kohdalla edelleenkään kuulu aikaan ennen avioliittoa, vaikka seurustelun luonne onkin muuttunut paljon.
Erityisesti sitä on muuttanut sosiaalinen media.
”Se on helpottanut vastakkaiseen sukupuoleen tutustumista. Nuoret voivat olla ihan eri tavalla tekemisissä toistensa kanssa Facebookissa kuin ennen”, Jyrkiäinen sanoo.
Hän haastatteli informanttejaan eri puolilla Aleksandriaa, esimerkiksi kahviloissa. Jyrkiäinen tapasi heidät yleensä iltaisin, kun nuoret olivat päässeet töistä tai yliopistosta.
Mutta heinäkuussa aineistonkeruu keskeytyi.
Vuonna 2011 Kairossa Tahririn aukion mielenosoittajat kaatoivat itsevaltaisen presidentti Hosni Mubarakin hallinnon. Kansa vaati maahan rehellisiä demokraattisia vaaleja. Puolen vuoden päästä kansannousun jälkeen sellaiset pidettiinkin.
”Vaikka niissäkin vaaleissa oli vaalivilppiä, ne olivat kuitenkin demokraattisinta, mitä Egyptissä on nähty”, Jyrkiäinen sanoo.
Vaalit voitti islamilainen Muslimiveljeskunta, ja presidentiksi nousi Mohammed Mursi. Mursi ehti olla vallassa hädin tuskin vuoden.
Heinäkuussa Egyptin armeija syrjäytti presidentin. Toiset egyptiläisistä kokevat, että armeijalla oli kansan tuki, toiset tuomitsevat sotilasvallankaappauksen.
Heinäkuussa maassa alkoivat Mursin kannattajien ja vastustajien väliset väkivaltaisuudet. Elokuussa satoja ihmisiä kuoli, kun armeija hajotti Muslimiveljeskunnan kannattajien mielenosoituksen.
Kun levottomuudet alkoivat kesäkuun lopussa, Senni Jyrkiäinen oli juuri lentänyt miehensä kanssa Suomeen kesälomalle. Tilanteen kärjistymisen vuoksi miehen työnantaja ei halunnut tämän palaavan Egyptiin, ainakaan toistaiseksi.
Mutta Jyrkiäinen lähti takaisin Aleksandriaan. Elämä kaupungissa oli muuttunut: julkisilla ei tuntunut enää turvalliselta liikkua. Jyrkiäinen oppi erottamaan ilotulitteen äänen kyynelkaasupamahduksen äänestä.
Hänen työpaikallaan Uudessa kirjastossakin käytiin riehumassa ja rikkomassa ikkunoita. Turvallisuussyistä se jouduttiin hetkeksi sulkemaan.
Armeija yritti rauhoittaa tilannetta määräämällä ulkonaliikkumiskiellon, joka alkoi iltaisin seitsemältä. Se vaikeutti Jyrkiäisen tiedonkeruuta. Ihmiset eivät ehtineet töiden jälkeen haastatteluihin ennen ulkonaliikkumiskiellon alkamista.
Näkymä Jyrkiäisen parvekkeelta muuttui oudoksi.
Kaupungin maamerkki, Qait Bein linnoitus oli paikoillaan, mutta miljoonakaupungin vilinä oli tiessään.
”Oli outoa nukkua, kun öisin oli niin hiljaista”, Jyrkiäinen sanoo.
Syyskuussa hän päätti palata Suomeen, koska läheiset olivat niin huolissaan.
Hän aikoo kuitenkin palata Aleksandriaan heti, kun tilanne sen vain sallii. Jyrkiäinen on tiiviisti yhteydessä egyptiläisiin ystäviins䀨ja kollegoihinsa ja saa heiltä ajantasaista tietoa maan tilanteesta. Paluuta odotellessa hän litteroi haastatteluita.
”Katson koko ajan paluulentoja”, hän sanoo.
Jyrkiäinen toivoo, että kun hän palaa, näkymä parvekkeelta olisi entisellään. Ei enää luonnottoman hiljainen, vaan äänekäs ja värikäs, kuten hänen kotikatunsa kuuluukin olla.
Teksti: Johanna Mitjonen
Kuva: Niklas Sandström
