Viidennen metrolinjan päässä, kymmenen kilometriä Pietarin keskustan ulkopuolella, harmaan tiilitalon rapun edessä, Zoya ravistelee syyskuisen sateen varjostaan. Talon ympärillä parvekkeet valuvat sadekulumia ja graffitimaalia. Kun katsoo ylös ja puoliympyrän verran ympärilleen, maisema on samalla yksitoikkoinen ja sotkuinen. Kerroksia ja taas kerroksia.
Kun Zoya huomaa miehen talon rappusilla, hän hätkähtää vähän. Tuntematon mies.
Mies on vetänyt tummansinisen tuulitakin hupun päänsä yli ja katselee ovisummeria. Sen viereen on listattu kaikki talon asuntojen numerot. Niitä on laatan mukaan yhteensä 130, kerroksia 16. Mies empii numeroita valitessaan. Hän painaa hitaasti: 1, 1 ja 5.
Zoya kuuntelee. Hakee varmuuden vuoksi puhelinta laukustaan.
Tuut, summeri soi, tuut, tuut, tuut, kunnes loppuu. Kukaan ei vastaa. Mies natkauttaa niskaansa ja ottaa pari askelta taaksepäin. Hän kääntyy ja sytyttää tupakan. Jää rappusille seisomaan.
Zoya astelee vuorostaan summerin eteen niin, ettei selän takana tupakoiva mies näe näppäimistöä. Hän painaa numerot 1,3 ja 1.
”Haloo?” ovipuhelimesta kuuluu.
€¨”Zoya tässä.” €¨
Raskas metalliovi kliksahtaa lukosta. Rapussa Zoya soittaa talon 17. kerrokseen.
”Se poika kuvasi jotain”, hän sanoo puhelimeen.
”Voi olla, että olen vainoharhainen, mutta se nauhoitti kännykällä.”
€¨Puhelimen toisessa päässä oleva vartija lupaa tulla alas. Vartija on kalliista firmasta, jonka pietarilainen HLBTI aktivistijärjestö Coming Out on palkannut avukseen koko viikoksi. HLBTI on lyhenne sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen listasta: se tarkoittaa homoja, lesboja, biseksuaaleja, transsukupuolisia ja intersukupuolisia.
17. kerrokseen pääsee oikeanpuoleisella hissillä, jos tajuaa painaa nappulaa, jonka vieressä ei ole numeroa.
Neljänä edellisenä vuonna Coming Out on järjestänyt viikon kestävän International Queer Festivalin kaupungin museoissa ja yksityisissä taidegallerioissa. Mutta sitten tuli voimaan homovastainen laki. Nyt tapahtuma järjestetään kerroksessa, jota ei virallisesti ole olemassa.
”Minua pelottaa”, Zoya sanoo hississä. Puheesta ei kuule hätäännystä, se on rauhallista ja toteavaa.
”Ihan oikeasti pelottaa.”
On festivaalin viides päivä. Päivä, jolloin 17. kerroksen näyttelytilaan tulee viisi poliisia.
Nuorena Alfred Miniakhmetovin oli vaikeaa ajatella olevansa kiinnostunut pojista. Kun ajatusta ei voinut enää 21-vuotiaana välttää, hän ei osannut reagoida. Homous on epänormaalia, se on väärin, se pitää piilottaa. Niin vanhemmat olivat aina sanoneet.
23-vuotiaana ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa vanhemmille. Ei se voi olla pahempaa kuin jatkuva itsensä kieltäminen. Jos rakastaa perhettään, täytyy olla rehellinen. Eräänä iltapäivänä hän käveli äidin ja isän makuuhuoneeseen ja kertoi olevansa homo.
Se tuskin tuli yllätyksenä. Miniakhmetov oli jo lapsena juoksennellut sen verran vilkkaasti poikien perässä, että vanhemmat olivat varmasti huomanneet. Mutta sitä ei koskaan ollut sivuttu sanallakaan. Sen sijaan vanhemmat olivat kyselleet, milloin tyttöystäviä tuodaan näytille.
Nyt poika piti korjata. Piti yrittää selittää vielä paremmin, että homous on epänormaalia, se on väärin, se pitää piilottaa, se on sairaus.
Mikään ei auttanut. Miniakhmetov oli tuolloin jo muuttanut vanhempien luota Kazanista Pietariin opiskelemaan. Pietariin, Venäjän homopääkaupunkiin. Poika eli toisenlaista elämää, johon perheen tuputtamat morsianehdokkaat eivät enää kuuluneet.
Sen yhden asian Alfred on kuitenkin tehnyt vain kerran. Se tapahtui viime vuoden maaliskuussa, ihan vähän sen jälkeen, kun Pietarin kuvernööri oli hyväksynyt homovastaisen lain.
Alfred ei olisi välttämättä uskaltanut tehdä niin, mutta toinen poika oli rohkeampi.
Ehkä siksi, että hän oli kotoisin Hampurista, ja vain käymässä Pietarissa.
Venäjällä homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos jo paljon ennen kuin suuressa osassa Länsi-Eurooppaa.
Esimerkiksi Länsi-Saksassa, johon Hampurikin kuului, homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1968. Venäjällä kaikista tuli lain edessä samanarvoisia bolshevikkien vallankumouksen jälkeen vuonna 1917.
Stalinin aikana homoseksuaalisuus kriminalisoitiin Neuvostoliitossa uudelleen. Se pysyi rikoksena vuoteen 1993 saakka.
Neuvostoliiton romahdettua koko valtakunta oli sekaisin. Sitten Vladimir Putinista tuli presidentti vuonna 2000.
Ensimmäisessä puheessaan parlamentin ylähuoneelle Putin puhui lain diktatuurista. Ainoa, jota tulee totella kuin yksinvaltiasta, on Venäjän laki.
Ja vuosi sitten laki kirjoitettiin määräämään seuraavaa: ”ei-perinteisiä suhteita” koskevan propagandan julkinen levittäminen alaikäisille on rangaistavaa.
Duuma, jonka edustajista enemmistö kuuluu Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen, hyväksyi lain yksimielisesti. Pietarin itsehallintoalueella laki meni läpi jo aiemmin, helmikuussa 2012.
Valtakunnallisessa laissa ei eritellä, mitä ”ei-perinteinen” tarkoittaa, mutta Pietarin versiossa puhutaan homoseksuaalisuudesta, trans- sukupuolisuudesta ja pedofiliasta, kaikista rinnasteisesti. Vankilaan rikkomuksista ei joudu, mutta sakkoja voi saada.
Homovastaista lakia kutsutaan propagandalaiksi, mutta propaganda ei tarkoita tässä pelkästään vääristeltyä tietoa. Laki kieltää kaiken ”poikkeavaan seksuaalisuuteen” liittyvän tiedon levittämisen, oli se totta tai ei.
Rjazanissa, Lounais-Venäjällä laki hyväksyttiin jo vuonna 2006. Sen jälkeen siellä tuomittiin nainen sakkoihin siitä, että hän liimasi yläasteen lähistölle kaksi julistetta, joissa luki ”homous on normaalia” ja ”olen ylpeä homoseksuaalisuudestani”.
YK:n ihmisoikeustuomioistuin totesi sakkojen loukanneen naisen ilmaisunvapautta, mutta se ei Putinia ja puoluetta haitannut. Eikä sekään, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tai se, että Venäjä on hyväksynyt Euroopan neuvoston suosituksen puuttua seksuaalivähemmistöjen syrjintään.
Lapsia on suojeltava.
Venäjän ensimmäinen Pride-tapahtuma päättyi huonosti.
Moskovan pormestari kielsi sen järjestämisen keväällä 2006, sillä osallistujien turvallisuutta ei olisi pystytty takaamaan. Pormestari sanoi radiossa, että Pride-tapahtuma voitaisiin sallia joissain päin länttä, mutta se on ”täysin mahdotonta hyväksyä Moskovassa, Venäjällä”.
Vastustus olisi kuulemma liian kovaa. Niin se olikin.
HLBTI-aktivistiryhmä kokosi mielenosoituksen Pride-kieltoa vastaan. Heitä seurasivat vastamielenosoittajat, eikä poliisi puuttunut huuteluun ja hakkaamiseen kuin vasta useiden loukkaantumisten jälkeen. Yhteensä 120 ihmistä pidätettiin.
Pridet jatkuivat samalla kaavalla vuodesta toiseen: kaupunki kielsi, mutta ne pidettiin silti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi Venäjälle kielloista sakot. Moskovan ylin tuomioistuin reagoi kieltämällä Pridet seuraavaksi sadaksi vuodeksi.
Pietarissa Pride on järjestetty neljä kertaa. Tänä kesänä vastustajat heitteli€¨vät prideläisiä kiikkerän aidan takaa kivillä, kananmunilla ja savupommeilla. Poliisin erikoisjoukot pidättivät viitisenkymmentä osallistujaa molemmilta puolilta.
”Pridessä kävi niin kuin kaikissa mielenosoituksissa. Poliisi ilmoittaa viisi minuuttia alun jälkeen, ettei enää pysty varmistamaan turvallisuuttamme ja meidän on pakko lopettaa, tai meidät pidätetään”, toinen Coming Outin johtajista, Polina Adrianova, sanoo.
On erikoista, että viranomaiset eivät koe pystyvänsä turvaamaan muutaman sadan mielenosoittajan turvallisuutta, mutta pystyvät silti suojelemaan Venäjän noin 30 miljoonaa alaikäistä.
”Järjestelmä, jossa lainsäädännön toimeenpano on kaoottista, sallii viranomaisten mielivaltaisuutta”, sanoo Aleksanteri-insituutin johtaja Markku Kivinen Helsingin yliopistosta.
Kaoottista se on, koska Venäjällä keskushallinnon viranomaisilla ja kaupungeilla on huonot yhteydet toisiinsa: kukin tulkitsee sääntöjä, miten tulkitsee.
Seksuaalivähemmistöt ovat helppo vihollinen. Venäjällä ei ole seksuaalikasvatusta koulussa eikä aiheesta puhuta julkisesti.
Sellaisesta, mikä ei ole kovin todellista, kenen tahansa on mutkatonta muodostaa mielipide.
”Ellei julkiseksi puhumiseksi lasketa sitä, että jo 1990-luvun lopussa tv:ssä psykologisoitiin homoseksuaalisuuden haittoja. Jotkut nykyisen valtapuolueen edustajat yrittivät ajaa uudelleenkriminalisointia”, sanoo vähemmistöjen ja lain suhdetta tutkiva sosiologi Aleksander Kondakov Pietarin Center for Independent Social Researchistä.
”Propagandalain kehittymisellä on pitkä historia. Ihmisten tietämättömyyttä on helppo käyttää hyväksi poliittisiin tarkoituksiin”, hän jatkaa.
Markku Kivisen mukaan on kyse konservatiivisten voimien, kuten nationalistien ja ortodoksisen kirkon, mobilisoimisesta valtion tueksi. Valtapuolueessa pelätään spontaania vallankumousta, aivan ylimitoitetusti tosin. Hallinto pelkää, koska viime kevään presidentinvaalit eivät menneetkään niin kuin Neuvostoliitossa: yli satatuhatta ihmistä protestoi suurimpien kaupunkien kaduilla Putinin uudelleenvalintaa vastaan.
”Se jakoi venäläiset kahteen leiriin. Niihin, jotka haluavat järjestää yhteiskunnan uudelleen ja niihin, jotka kannattavat virallista lainsäädäntöä”, Aleksander Kondakov sanoo.
Syyskuussa Yhtenäinen Venäjä -puolueen edustaja esitti parlamentin alahuoneelle lakia, jonka nojalla sateenkaariperheiltä voisi ottaa lapset huostaan samalla tavalla kuin huumeidenkäyttäjiltä ja lasten hyväksikäyttäjiltä.
Enää ei tarvitse edes muodostaa mielipidettä, tarvitsee vain valita puolensa.
Seitsemännessätoista kerroksessa odotetaan jo poliiseja.
Avara kattostudio on täynnä Coming Outin väkeä ja festivaalivieraita.
Alfred Miniakhmetov nojaa lantioonsa€¨ja juttelee Zoyalle matalalla äänella. Hänellä on tänään kauluspaita päällään, tänään pitää olla siisti.
Molemmat ovat järjestössä töissä, Miniakhmetov on ollut vapaaehtoisena jo kolmen vuoden ajan. Toisinaan hän saa rahaakin, mutta Coming Out on ahtaalla.
Uuden järjestöjä koskevan lain mukaan sellaisten, jotka saavat rahoitusta ulkomailta, tulee rekisteröityä ”ulkomaalaisiksi agen- teiksi”, eli käytännössä vakoojajärjestöiksi. Se antaa viranomaisille luvan tehdä jatkuvia tarkastuksia ja puuttua mihin tahansa.
Suurin osa Coming Outin rahoista tulee Euroopan komissioilta, muiden maiden ulkoministeriöiltä ja isoilta ihmisoikeusjärjestöiltä.
Venäjältä rahaa tulee vähän. Niin vähän, ettei sillä pystyisi maksamaan edes järjestölle määrättyjä sakkoja, jotka se sai kun jätti rekisteröitymättä ”ulkomaalaiseksi agentiksi”. Rekisteröityminen ei olisi järjestön johtajien mukaan tullut kuuloonkaan, sillä se lopettaisi Coming Outin toiminnan kokonaan.
Muiden maiden kansalaisjärjestöt, Seta muiden mukana, keräsivät rahat 500 000 ruplan eli yli 11 000 euron sakon maksamiseen Coming Outin puolesta.
Muut maat eivät ole innoissaan rekisteröitymislaista, mutta ovat tuominneet erityisesti propagandalain. Pohjoismaiden neuvosto, Euroopan parlamentti ja YK ovat julkaisseet lausunnot, joissa ne moittivat lakia syrjiväksi ja homofobiseksi. Samaa mieltä ovat Australia, Yhdysvallat ja Miss Maailma.
Nimittäin samalla, kun Venäjän hallitus kielsi julkisen homoseksuaalisuuden, se salli julkisen homofobian.
Miniakhmetov ei ollut paikalla kun isku tapahtui, vaikka käy Pietarin kuudesta homoklubista mieluiten juuri Malevichissa. Viime maaliskuussa ei ollut aikaa käydä niin usein baarissa, silloin oli vielä palkkatyöaamuja.
Laki oli tullut voimaan Pietarissa edellisenä päivänä, kun muutama sitä kannattava – Miniakhmetovin mukaan natsi – heitti savu- pommin homoklubille.
Pienemmissä kaupungeissa väkivalta on paljon raaempaa. Venäjän voiton päivänä Volgogradissa 23-vuotias homomies raiskattiin kaljapulloilla ja kidutettiin kuoliaaksi asuintalon takapihalla. Kalloa oli hakattu kivellä.
Syyskuussa joukko miehiä pakotti uzbekkimiehen riisuutumaan alasti ja työntämään lasipullon sisäänsä. Miehen vaatteet sytytettiin tuleen, häntä hakatiin ja uhattiin aseella. Joukko kuvasi tapahtuman ja levitti videota sosiaalisessa mediassa.
Tekijöiden mukaan homomies pahoinpideltiin ”uzbekkien kunnian suojelemiseksi”, videon nähneet medialähteet kirjottavat.
Video ei ole ainoa laatuaan. Venäläisen fasistin Maxim Martsinkevitsin johtama Occupy Gerontofilia -niminen ryhmä on levittänyt puolen vuoden ajan pätkiä, joissa pakottaa nettideitti-ilmoituksilla paikalle huijatut alaikäiset myöntämään olevansa homoja.
Gerontofilia tarkoittaa seksuaalista kiinnostusta vanhuksiin; useat nuorista pojista ovat vastanneet netissä vanhempien miesten tiedoilla jätettyihin ilmoituksiin seksin myymiseksi. Nuoria riisutaan, piestään ja kuulustellaan.
”Näistä rikoksista ulkomaalaisten poliitikkojen pitäisi puhua valtionjohdolle. Ei auta, että he sanovat, että laki on paha, sillä siihen vastataan vain, että kyllä Venäjällä saa olla homo”, Coming Outin Polina Adrianova sanoo.
Venetsia ja Milano ovat jo irtisanoneet ystävyyskaupunkisopimuksensa Pietarin kanssa lain takia. Samaa ehdotettiin Helsingin kau- punginvaltuustossa syyskuussa, mutta aloitetta muutettiin käsittelyssä. Aloitteen tekijä katsoi paremmaksi yrittää vaikuttaa yhteistyön kautta. Sitä paitsi Helsinki ei edes ole Pietarin ystävyyskaupunki.
Adrianova jatkaa: ”Pitäisi kysyä, tutkitaanko väkivallantekoja, pitäisi kysyä, että mitä niille on tehty.”
Ja vastaa itse: ei juuri mitään. Vielä viisi vuotta sitten tilanne oli kuitenkin se, etteivät väkivallan uhrit tehneet edes rikosilmoituksia, joita tutkia.
”Aluksi HLBTI-ihmiset eivät erityisemmin tukeneet aktivistityötä. Asenne oli, että tehdään mitä tehdään suljetuin ovin, niin kukaan ei häiritse. Että onko pakko metelöidä julkisesti, siitä tulee vain ongelmia kaikille.”
Vuosi sitten Andrianova järjestöineen alkoi auttaa rikoksista ilmoittamisessa. Toisinaan työntekijät kävelevät uhrin kanssa käsi kädessä poliisiasemalle. Aktivistit kirjaavat tapaukset ylös ja välittävät tietoja kansainvälisille järjestöille, kuten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle ja YK:lle.
Tähän mennessä Coming Out on raportoinut noin kuudestakymmenestä väkivallanteosta. Sen luvun perusteella on kuitenkin mahdotonta päätellä, onko propagandalaki lisännyt väkivaltaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan: aiemmilta vuosilta ei ole lukuja, joihin verrata. Poliisi ei kirjaa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia rikoksia oikean motiivin perusteella, vaan ne määritellään esimerkiksi huliganismiksi.
Eikä suurin osa edellekään ilmoita viharikoksista, järjestöjohtaja arvioi.
Aivan lamaannuttavaa pelko ei silti ole. Kun avaa Pietarin keskustassa Grindrin tai Hornetin, jommankumman Venäjällä suositun miesseuranhakuun tarkoitetun sovelluksen, puhelimen ruudulle latautuu aina uusia ja uusi kuvia puolialastomista homoista, joiden sijainnin sovellus ilmoittaa metrien tarkkuudella.
Ja toimiihan Venäjällä Coming Outin lisäksi ainakin kolme muuta HLBTI-järjestöä.
Miniakhmetovkin vastaa aina rehellisesti, jos joku kysyy seksuaalisesta suuntauksesta. Mutta kovaan ääneen siitä ei saa puhua.
Kun Miniakhmetov kertoi tv-haastattelussa olevansa paitsi homo, myös vapaaehtoisena Coming Out -järjestössä, hänen pomonsa kutsui hänet kokoushuoneeseen.
Emme voi enää tehdä töitä kanssasi, pomo ilmoitti. Miniakhmetov ei voinut muuta kuin irtisanoutua designstudion projektikoordinaattorin työstään. Uutta työtä ei ole löytynyt.
Sitten poliisit saapuvat. Heille on varattu viisi tuolia kaari-ikkunan alle, yleisön eteen.
Valtion virkamiehet nyökkäävät ja istuvat. He alkavat kertoa, millaista on olla poliisi ja homo.
Se ei ole oikein minkäänlaista. Kenenkään töissä kukaan ei tiedä. Eräs on joutunut puuttumaan keskustan mielenosoituskahakoihin, mutta yhdenkään työpaikalla laista ei ole puhuttu työkavereiden kanssa.
Ja silti se on kaiken lävistävää: yksi, Ju€¨lia nimeltään, kertoo laittavansa töihin joskus korkokengät, jotteivät epäilykset vahvistuisi. Ja jotta vitsit siitä, miksi hän asuu siskonsa kanssa, loppuisivat.
Annalla on 11-vuotias poika, joka asuu hänen ja hänen naisystävänsä kanssa. Nai€¨set ovat nukkuneet samassa sängyssä jo neljä vuotta, mutta eivät ole kertoneet pojalle, millainen heidän suhteensa on. Eivätkä kerrokaan, eivät ennen kuin poika kysyy sitä itse.
Yleisössä Coming Outin Adrianova viittaa. Hän haluaa kysyä jotain.
”Tiedättekö te, mitä propaganda tarkoittaa? Minä en tiedä. Onko poliiseita koulutettu tulkitsemaan, millaisesta toiminnasta voi antaa sakkoja?”
Anna kumartuu nojaamaan eteenpäin.
”Kenellekään ei ole selitetty, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei tiedä. Tulkinta riippuu ihmisestä.”
Julia sanoo myöhemmin: ”En tiedä työpaikaltani ketään, joka haluaisi tehdä pahaa kenellekään. Silti en koskaan, ikinä, tässä maassa tai tässä työssä, tulisi ulos kaapista.”
Se , mitä Miniakhmetov teki kerran hampurilaisen pojan kanssa, on varsin yksinkertaista. Seksiä se ei ollut, sitä Miniakhmetov on harrastanut useammin kuin kerran.
Miehet pitivät toisiaan kädestä kiinni Ligovksy proskektiltä Nevskin kulmaan. Matkaa on vain kolmesataa metriä, mutta se tuntui hurjalta.
Teksti: Aurora Rämö
Kuvat: Eugene Petrushanskiy
