”Ainii, mut tunnistaa sinisestä takista, ruskeasta hupusta, mustasta piposta ja selässä olevasta repusta.”
Jaakko Fagerlund kertoo tuntomerkkinsä etsintäkuulutushenkeen tekstiviestissä. Kuulostaa huonolta Myyrmanni-vitsiltä, mutta Hämeenlinnan rautatieasemalla istuu nuori lukiolainen pipo syvällä päässä, huppu sen päällä, iso löysä takki aukinaisena ja reppu selässä. Ja näyttää juuri siltä, miltä 17-vuotiaan voi kuvitella näyttävän.
Fagerlund valitsee haastattelupaikaksi Grillerin, lukion vieressä olevan sisäkioskin. Siellä hän muutenkin viettää vapaa-aikaansa kavereiden kanssa. Samassa paikassa oli käynyt pari viikkoa sitten keski-ikäinen mies, joka oli halunnut tietää, onko paikka se kioski, missä ”se pommimies” käy.
”Pommimies” valitsee Iltapalan: lihapiirakka, pari siivua makkaraa, pari munaa, kaikki mausteet. Ja Coca-Colaa. Fagerlund on hyvällä tuulella. Jokin valtakunnallinen järjestö oli soittanut ja kysynyt häntä kotisivujensa tekijäksi, palkkaa vastaan.
”Emmä muista mikä se järjestö oli. Kun kuulin sanat kotisivu ja raha, suostuin. Sentään jotain hyvää tästäkin hässäkästä”, hän hymyilee.
Hässäkällä Fagerlund tarkoittaa lokakuun 11. päivää Vantaalla. Kun ostoskeskus Myyrmannin räjäyttäjän Petri Gerdtin taustoja pengottiin, selvisi, että Gerdt oli keskustellut usein Kotikemian forum -nimisellä internetin keskustelupalstalla. Sivustoa taas ylläpiti nimimerkki Einstein.
Virkavalta kiinnostuikin nopeasti Einsteinista, joka näytti nettikeskustelujen perusteella tietävän paljon räjähteistä. Mitä yhteyksiä hänellä oli tapahtuneeseen?
Mutta ei päästetä poliisia vielä ilmoittamaan Jaakko Fagerlundille, että tämä on pidätetty. Käydään ensin katsomassa, kun 9-vuotias Jaakko tekee kotitehtäviä.
Matematiikan läksyt on nopeasti tehty, niin kuin aina ennenkin. Kolmasluokkalainen Jaakko tekee viimeisenkin lisätehtävän ja ryntää sitten huoneestaan omakotitalon alakertaan. Isosisko, jo yläasteella, tekee siellä omia tehtäviään.
”Mikä tuo on?” Jaakko kysyy.
”Se on neliöjuuri. Tuo taas on potenssimerkki, niitä lasketaan näin…” sisko opastaa.
Ja Jaakko laskee. Viisi kertaa viisi kertaa viisi kertaa viisi kertaa viisi.
Yläasteella sama innostus jatkuu, ja numeroiden lisäksi Fagerlund haluaa tietää kaiken kemiasta: mistä kaikki oikein koostuu? Hän on koko ajan koulun opetusta edellä ja napsii kymppejä matikan ja kemian kokeista.
Isän tuttu tekee kemian oppikirjoja, ja häneltä Jaakko saa sivukaupalla lisätehtäväsarjoja. Hän tekee ne kaikki.
Ylimääräinen valinnaiskurssi kemiasta tuo tietoa jo lukiotasolta: moolilaskut sujuvat pian. Fagerlund asuu kirjastossa ja hakee tietoa kemiasta.
Päivärytmi on aina sama. Koulusta kotiin ja sitten kemian tehtävät. Sitten musiikki päälle ja nettiin. Ensin sähköposti, sitten vakiosivustot: ainakin pitää käydä tietokoneharrastajien Muropaketti-sivuilla. Netistä löytyy myös Kemian opetussivusto.
Hiiliyhdisteitä tutkiva orgaaninen kemia alkaa olla jo Jaakon mielestä epäkiinnostavaa, epäorgaaniset aineet kutkuttavat enemmän. Aineita yhdistämällä voi saada aikaan kaikkea jännittävää, kuten pieniä posahduksia vain vähän aineita lämmittämällä. Niin kuin elokuvissa.
Hän ostaa kavereineen tukuittain ilotulitteita ja tekee niistä itse kasattuja pommeja. Eräänä uudenvuodenyönä poikaporukka sytyttää sorakuopalla Pringles-purkin, joka on ahdettu täyteen tähtisadetikkuja. Parimetrinen liekki palaa muutaman minuutin näyttävästi. Vähän helmeä!
”Nythän sen jo tietää, että pamahduksissa vapautuva energia on siellä atomien välisissä sidoksissa”, Fagerlund sanoo Grillerin pöydän ääressä. Coca-Cola on jo juotu, taskusta löytyi onneksi oma varakokispullo.
Nykyisin juomat täytyy jo ostaa itse. Jonkin aikaa pulloja riitti omasta takaa: Fagerlund voitti 216 kolalitraa kurkkaamalla korkkiin.
Viime kesänä Fagerlundin kemian ja tietotekniikan harrastus oli niin pitkällä, että syntyi idea suomenkielisistä kemia-sivuista. Hänellä oli enemmän levytilaa kuin muilla harrastajilla, joten hän imuroi netistä keskustelusivuston pohjat ja avasi Kotikemian forumin.
Alan harrastajia ei ole Suomessa paljon, ja asiantuntevia vain yksittäisiä eri kaupungeissa. Internetissä oli helppo keskustella, vaihtaa ideoita ja kysyä apua erilaisten teorialaskujen laskemiseen.
Keskustelijoista osa oli teinejä, joilla ei ollut juuri mitään perustietoja. Toiset olivat nelikymppisiä, entisiä panostajia ja sissejä, toiset Einsteinin kaltaisia itseoppineita nuoria.
Käyttäytymiskoodi muodostui nopeasti. Räjähteet olivat keskusteluissa aineita tai tarvikkeita, räjäyttäminen testaamista. Välillä keskusteltiin lain rajoista ja siitä, miten on mahdollista suorittaa räjäyttäjän tutkinto. Sen avulla saisi ostaa laillisesti tuhdimpia tarveaineita.
”Siellä oli hauska kertoa omia ideoita ja saada niihin palautetta, että miten jonkin asian voisi tehdä paremmin”, Fagerlund kertoo.
Einstein oli aktiivinen keskustelija. Hän vastasi perinpohjaisesti: nämä ovat vaaratekijät kuljetuksessa, nämä taas uutta yhdistettä valmistettaessa.
Otetaan nyt vaikka asetoniperoksidi, jonka ainesosat saa lähimmästä ruokakaupasta. Sitä kaikki voivat tehdä, mutta yksi huono puoli aineessa on. Se ei vaadi Fagerlundin mukaan kuin ”ruman katseen” räjähtääkseen käsiin.
Lokakuun alkuun mennessä keskusteluja oli tallentunut Fagerlundin koneelle loputtomasti. Myyrmannin perjantaisen räjähdyksen jälkeisenä sunnuntaina keskusrikospoliisi soitti. Fagerlund lupasi toimittaa koneen tutkittavaksi.
”Mutta seuraavana päivänä mä en ollutkaan enää todistajan asemassa.”
Diida-diida-dii. Maanantaiaamuna 13. lokakuuta Fagerlundin kännykkä soi. Hänet halutaan lisäkuulusteluihin Hämeenlinnan poliisilaitokselle. Siellä poliisit kertovat, että hänet on kiinniotettu. Fagerlund siirretään Vantaan poliisin tiloihin.
Ei mikään mukava alku syyslomalle, mutta Fagerlundia ei pelota. Hän ei ole käsittääkseen tehnyt mitään väärää.
Vantaalla Fagerlundille selviää, että hän ei ole enää kiinniotettu, vaan pidätetty. Kuulusteluja jatketaan lain suomat kolme päivää. Kuulustelijat purkavat pikavauhtia keskusteluja Fagerlundin koneelta, ja paperipino kuulustelijan pöydällä kasvaa päivä päivältä.
”Mites toi meidän rakentama spudari, sellainen viemäriputkesta tehty perunatykki. Me ammumme sillä golfpalloja, onko se laillinen”, Einstein kysyy keventääkseen tunnelmaa.
Tutkijan ilme ei värähdä, kun hän vastaa. ”Me taidetaan takavarikoida se tykki joka tapauksessa meidän pikkujouluja varten.”
Sellissään Fagerlund kirjoittaa päiväkirjaa: Väsyttää, muttei nukuta ollenkaan. En tajua miten jaksan, mutta pääasia on se, että pääsen pois täältä.
Torstaina Fagerlund pääsee kotiin. Matkalla Hämeenlinnaan hän avaa kännykkänsä. Vajaassa tunnissa siihen tulee yli kuusikymmentä muistiin kertynyttä viestiä. ”Kyllä sä jaksat…” ”Mitä hei on tapahtunut…”
Toimittajatkin jatkavat Einsteinin metsästystä. Hän pitää kirjaa siitä, kuinka monta kertaa eri lehdistä soitetaan. Fagerlund uhkaa toimittajia kotirauhanhäirintäsyytteellä, jos soittelu ei lopu.
Osaaottavat viestit vähän naurattavat häntä, eihän jupakka häntä nyt niin hetkauttanut. Eikä liikauttanut sekään, kun yhden uhrin omainen lähetti sähköpostia ja kysyi, onko pojulla nyt paha olo. Ei ole.
Illalla hän kiinnittää kavereineen keltaisen lööpin ystävän seinälle: ”Poliisi nappasi 17-vuotiaan pommiekspertin”. Kaveriporukka naureskelee lööpille ja lehtien kirjoittelulle. Niin kuin Jaakolla muka olisi ollut useampikin tyttöystävä. Yksi vain.
”Tuntuhan se toisaalta hienolta, että yhtäkkiä kaikki halusivat musta jotain. Koulussa kaikki katteli mua käytävällä, sana levisi niin nopeasti”, Fagerlund viittoo lukionsa pihalla.
Täälläkin on tullut tapettua paljon aikaa, vaikka koulurakennus on Fagerlundin mielestä ruma. Eihän siinä ole ”muuta pyöreää kuin kello”.
Huomio mediassa ja koulussa tuntui hyvältä, koska Jaakko sanoo suoraan pitävänsä pätemisestä. Kotikemian forumilla ja muuallakin hän vastaa aina kaikella sillä tiedolla, mitä jostain aiheesta tietää.
Ja vaikka Fagerlundin vyöryttämä tieto olisikin jollakin tavalla auttanut Myyrmannin räjäyttäjää, tunnontuskia hänellä ei ole.
”Jos mä olisin tehnyt jotain väärää, mä olisin vieläkin Vantaalla. Minä en ollut ainoa, joka keskusteli RC:n kanssa netissä. Hän tiesi ilman minuakin, miten tuollainen paukku tehdään. Ja haulijuttukin oli testattu ulkomailla. Eivät ne tapahtumat palaa mun mieleen, koska en koe olevani siitä vastuussa. Lähinnä naurattaa ne lehtijutut musta.”
Fagerlundin kännykkä soi kolmannen kerran lyhyen ajan sisään. Taas äiti.
”Joo joo, faija soitti just siitä samasta jutusta”, Jaakko vastaa teinimäisen tylysti. Saunaan pitäisi mennä.
Vanhempia täytyy kuitenkin kuunnella. Kouluakin tuli hoidettua kaikissa aineissa hyvin, keskiarvo koko ajan 8,5 paikkeilla.
Vanhemmat eivät sen sijaan nauraneet, kun lehdet kirjoittivat pojasta hiukan mitä sattui. Tai siis ”kaikkea paskaa”, kuten Fagerlund asian ilmaisee. Palomies-isä ja opettaja-äiti olivat huolissaan.
”Eiväthän ne voineet tietää, mikä kaikki on totta.”
Fagerlund ei tunnusta säikähtäneensä, mutta suuttuneensa kyllä. Esimerkiksi silloin, kun mediassa puhuttiin höpöjä internetin sensuroinnista.
”Netissä on älyttömästi huumesivuja, joissa keskustellaan ikään kuin teoriatasolla huumeiden valmistuksesta, käytöstä, vaikutuksista ja ohjeistetaan kaikin tavoin. Ihan niin kuin me keskustelemme kemiasta teoriatasolla. Miksei niistä sivuista meuhkata?”
” Ja miksi tiedon välityskanava olisi se paha asia, eikä itse tieto. Internetistä puhutaan aina vain negatiivisessa sävyssä. Munkin keskustelusivusto oli heti pommisivusto, vaikka siellä oli myös keskustelua esimerkiksi kemian teoriasta.”
Vielä yksi asia ärsyttää Fagerlundia. Kuka on keksinyt sellaisen käsitteen kuin netiketti?
”Kukkahattutäditkö sitten määrittelevät, mikä on hyvän maun vastaista? Kuka saa määritellä, mitä esimerkiksi taide on?”
Fagerlund heittää repun selkään, kiskaisee pipoaan syvemmälle ja lähtee kotiin. ”Ai niin, mä arvasin muuten oikein, mitä ainesosia sen Gerdtin pommissa oli. Sellaisen mäkin olisin ehkä tehnyt, jos suunnittelisin samanlaista. Siis jos.”
Hämeenlinnalaisten ei kuitenkaan tarvitse huolestua. Fagerlundin vanhemmat eivät ole antaneet Jaakon vetää vesihanaa huoneeseensa – niinpä siellä ei ole laboratoriotakaan.
”Mutta kyllä mä saan sen hanan vielä, tietysti sillä ehdolla, etten tee enää energeettisiä aineita. Enkä salaile mitään.”
Fagerlundin suunnitelmissa ei ole kenenkään räjäyttäminen. Hän aikoo hakea teknilliseen korkeakouluun lukemaan kemiaa tai matematiikkaa. Mitäpä muuta 17-vuotias kemianharrastaja tulevaisuudelleen suunnittelisi?
teksti ja kuva Riku Siivonen
