Dosentti Johan Bäckman käy yksinäistä taistelua, jossa henkilökohtainen ja poliittinen sekoittuvat.
Na-na-na-na-na-na-na-na Bääääckmaaaan!
Dosentti-ihmisoikeustaistelija-antifasisti Johan Bäckman rientää pelastamaan milloin suomalaista sananvapautta, milloin venäläisäitien huostaan otettuja lapsia.
Uusimman Ylioppilaslehden kansijutussa kerrotaan, millaista Bäckmanin kanssa oli asioida. Se tehdään niin läpinäkyvästi kuin mahdollista, sillä Bäckmanin puheisiin pitää suhtautua varauksella.
Valtiotieteellisestä tiedekunnasta väitellyt tohtori käy sotaa viestimiä vastaan. Sodassa oikeaa tietoa ei ole, on vain propagandaa. Dosentti kertookin lukevansa kirjoja psykologisesta sodankäynnistä.
On vähän hämärää, miksi hän toimii kuten toimii. Bäckman saa jatkuvasti tappouhkauksia, eivätkä suomalaiset mediat tai yliopisto ole ottaneet häntä vakavasti enää vuosiin.
Bäckmanille henkilökohtainen vaikuttaisi olevan poliittista ja toisinpäin. Se, ettei häntä itseään päästetä puhumaan medioihin, tekee medioista epädemokraattisia. Se, että häntä pyydetään esittelemään väitöskirjansa lähteet, tekee siitä yleisluontoisen ongelman opiskelijoiden oikeusturvassa: ketä tahansa voidaan syyttää aineiston tekaisemisesta, ellei aineistoa pidä tallessa.
Ja tietenkin se, että Bäckmanilla itsellään on jo kahdeksan vuotta kestänyt huoltajuuskiista tyttärestään, tekee huoltajuuskiistoista ihmisoikeusongelmia.
”Huoltajuuskiista on kuitenkin eri asia kuin huostaanotto. Huoltajuuskiista on se, että entiset puolisot riitelevät, mahdollisesti vuosia, ja sitten lapsi eristetään toisesta vanhemmasta”, Bäckman sanoo.
Ja jatkaa: ”Eli mä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka erotetaan oikeudettomasti lapsestaan, kuten venäläisiä äitejä, sehän on ihan hirveää. Huoltajuuskiista on tietysti myös valitettavasti ihmisoikeusongelma. Siinä rikotaan tyttären ihmisoikeuksia.”
Helsingin Sanomat kertoi eilen sunnuntaina, että muutkin kuin Bäckmanin tytär ovat kärsineet. Mies on vainonnut lapsensa äitiä ja tämän perhettä vuosikausia.
Koska Bäckmanin omat asiat ja yhteiskunnalliset ongelmat liittyvät toisiinsa näin saumattomasti, motiiveita pohtiessa on hyvä myös muistaa, että dosentilla on tiiviit suhteet Venäjälle.
Hän on tuonut Putin-nuoria osoittamaan mieltä Sanomataloon ja esitellyt Anton-poikaa koskevassa huoltajuuskiistassa dokumenttia, jonka sanoi olevan peräisin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ltä.
Bäckman kertoo myös olevansa Kremliä lähellä olevan Maailma ilman fasismia -järjestön ihmisoikeuskomissaari, jonka ”tehtävänä on valvoa Suomen ihmisoikeustilannetta ja ihmisoikeussopimusten toteutumista Suomessa ja raportoida siitä”.
Se voi kuulostaa huvittavalta, mutta ei ole. Bäckman ei ole lietsonut huostaanottovalheita Venäjällä yksin. Myös esimerkiksi Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov osallistui kampanjointiin tehokkaasti. On aika epätodennäköistä, että hän olisi tehnyt sen siksi, että luuli juttujen pitävän paikkansa.
Räikeästi uutisoituja huostaanottokiistoja pidetäänkin Venäjän propagandana.
”Ehkä jotkut tahot käyttävät niitä sisäpolitiikan välineenä”, kommentoi presidentti Sauli Niinistö.
Bäckman itse kiistää olevansa Kremlin ”palkkalistoilla”, mutta se ei tietysti takaa yhtään mitään. Hän sanoo sekaantuvansa yhteiskunnallisiin asioihin kahdesta syystä: siksi, että häntä pyydetään ja siksi, että haluaa kehittää yhteiskuntaa.
Se voi pitää paikkansa, tai sitten ei. Kannattaa kuitenkin huomata, että Bäckman on varakkaasta perheestä ja että töitä voi tehdä ilmaiseksikin.
Ei Bäckman välttämättä rahaa tarvitse. On mahdollista, että hän tarvitsee vain jotain tekemistä.
Teksti: Aurora Rämö
Kuva: Helen Korpak
