Joukkomme on pieni mutta päättäväinen, kun marssimme sisään Uuteen ylioppilastaloon. Toisin kuin Vanhan valtaajien vuonna 1968, meidän ei tarvitse edes rikkoa ikkunaa, sillä pääovet aukeavat itsestään.
On tullut aika radikalisoitua. Iskuryhmämme aikoo vallata takaisin ylioppilasliikkeen kulttuurihistoriaa pursuavan rakennuksen, jonka kapitalistiset juonet ovat vieneet mennessään. Olemme valmiita jäämään tänne vaikka yöksi.
Etenemme läpi marmorin ja sametin koristaman aulan. Lasilevyjen välissä liehuu sähköinen vesihöyrytakka, sohvapöytiä painavat kiviset shakkilaudat. ”Love”, julistaa ystävänpäiväkoriste pöydällä, jolla on tarjolla kurkkuvettä ja omenia. Jostain uhkuu tuoksutikkujen pistävä odööri.
Ylioppilaskunta on selvästi etääntynyt liikaa tavallisista opiskelijoista.
Vastaanottotiskillä meidän on tarkoitus ilmoittaa, että Uusi on nyt vallattu. Ystävällisesti hymyilevä virkailija ei kuitenkaan puhu suomea, joten meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin maksaa kiltisti 465,26 euroa yöstä NH Collection Helsinki Grand Hansa –hotellissa.
Viiden opiskelijan pakollinen ylioppilaskunnan jäsenmaksu ei silti mene hukkaan, sillä asiamme käy selvästi ilmi hotellihuoneen ovenkahvaan kiinnittämästämme kyltistä: Ei saa häiritä. Please do not disturb. Uusi ylioppilastalo, tai ainakin huone 305, on vallattu.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta rakennutti Uuden ylioppilastalon vuonna 1910 aivan nykyiseen ydinkeskustaan Mannerheimintien varrelle.
Sen suunnittelivat arkkitehdit Armas Lindgren ja Wivi Lönn, ja talon alkuperäisiä käyttäjiä olivat yliopiston suomenkieliset osakunnat. Jylhästä rakennuksesta on tullut opiskelijoiden kotipesä, jossa on istuttu kokouksissa, pidetty juhlapuheita ja katseltu aamuyöllä viinilasin takaa, kuinka Helsinki ympärillä heräilee.
Tornikupolissa on vielä 2010-luvulla kokoontunut opiskelijoiden pyörittämä kansankeittiö, jossa on tarjottu kikhernepastaa sekä villasukkasillaan keskusteltu talouskasvun rajoista ja suomalaisen anarkismin historiasta.
Nyt kupolista löytyy moderniin mixologiaan erikoistunut cocktailbaari, jossa luodaan kokemuksia ja tarjotaan elämyksiä kaupungin kattojen yllä.
Uuden A-rappu on ollut näihin päiviin asti opiskelijoiden käytössä. Pian opiskelijat kuitenkin kenkäistään sieltäkin.
Hyy myi marraskuussa keskustakiinteistönsä, mukaan lukien Uuden ja Vanhan ylioppilastalon, työeläkevakuuttaja Kevalle. Talot olivat panttina lainoissa, joilla Hyy ja sen omistama Ylva-konserni rahoittivat surullisenkuuluisia kiinteistöhankkeitaan.
Näihin hankkeisiin kuului muun muassa viiden tähden Grand Hansa –hotelli, jota varten Uusi ylioppilastalo ja sen viereiset Seurahuone sekä Hansatalo yhdistettiin. NH Collection –ketjun sivustolla ”upper upscale -luokan” hotellin kerrotaan olevan yksi Helsingin ylellisimmistä yöpymispaikoista.
Opiskelijaliikkeen kädenjälki näkyy jatkossa tässä luksushotellissa, jonka rakennuttamisen myötä Hyy viimeistään menetti kaiken. On siis jo aikakin testata, oliko wörtti.
Japanilaistyylisen älypöntön kaukosäätimellä voi valita, toivooko mieluummin suolihuuhtelua vai alaselän pesua.
Olisimme tietysti tahtoneet Ylva-sviittiin, mutta se on valitettavasti varattu. Meidät majoitetaan siis ihan tavalliseen Grand Studioon. Sekin on lähes 40 neliötä, suurempi kuin keskimääräinen opiskelijayksiö. Odotukset ovat korkealla, sillä hotellin nettisivujen mukaan huoneessa on muun muassa King Size –vuode, sadesuihku ja ”erilaisia tyynyjä”.
Kun astumme huoneeseen, se tuntuu ahtaalta. Värimaailma on häikäisevän harmaa. Huoneen ikkunasta näkee sisäpihalle ja vastapäiseen rakennukseen, jossa joku selaa tietokoneella Slackia. Mutta kukapa tahtoisi ihastella Helsingin helmikuuta ikkunasta, kun suoraan sängyn edessä on lähes ikkunan kokoinen taulutelevisio!
Heittäydymme pehmeille vuoteille pelottomasti kuten kokeneiden squattaajien kuuluu. Katsomme The Voice of Finlandia ja ihmettelemme sängyn yläpuolelle lätkäistyä irrallista ornamenttia. Puukoukero yrittää kaiketi olla nyökkäys talon jugend-tyylille, mutta näyttää halvalta.
Lähetämme kaukopartion kylpyhuoneeseen. Ja kas! Sieltä löytyy hohtoa: kylpyamme sekä vessa, jossa voi valita japanilaistyylisen älypöntön kaukosäätimellä, toivooko mieluummin suolihuuhtelua vai alaselän pesua. Peiliä reunustavat läpinäkyvät lampunvarjostimet, joiden muoto tuo mieleen masturbaatiohihan.
Kovat ajat vaativat neuvokkuutta, joten pihistämme huoneesta kaiken, mitä irti lähtee. Pumppaamme shampoota ja hoitoainetta omiin puteleihin, kiillotamme kengät kertakäyttöisellä pakkauksella, otamme hammasharjasetin, pesusienen, jopa muovisen suihkumyssyn, vaikkei sellaiselle ikinä olekaan mitään käyttöä.
Hotelliketju NH Collectionilla on yli sata hotellikohdetta ympäri Eurooppaa, latinalaista Amerikkaa ja Lähi-itää. Katsomme huoneemme taulutelevisiosta mahtipontisen esittelyvideon, jolla vilahtelee kirkkaasti valaistuja pilvenpiirtäjiä suurkaupungin yössä, värikkäitä kaloja kristallinkirkkaassa meressä ja Persianlahden keinosaaret. Extraordinary cities. Extraordinary moments.
Jos aiemmin luksus oli pinnallisempi transaktiokokemus – merkkilaukkuja ja samppanjaa vip-porukan kesken kattohuoneistossa – nyt se on maksimaalista hyvinvointia, kehon äärimmäisen tarkkaa biohakkerointia ja pitkäikäisyyden, intensiivisten tunteiden ja kokonaisvaltaisten elämysten tavoittelua.
Hyvä olo on uusi ultimaattinen statussymboli, ja yhä yksilökeskeisemmässä maailmassa brändeiltä odotetaan hyperpersonalisoitua kokemusta. Mitä juuri minä voin tästä kokemuksesta saada, mitä muut eivät?
Lähdemme etsimään vastausta Grand Hansan käytäviltä. Pari bisneshenkilöä harppoo määrätietoisesti aulan läpi kohti respaa. Toisella on olallaan tietokonelaukku, toisella iso urheilukassi.
Aulassa kaiuttimista soi ”pariisilainen” musiikki, mutta Seurahuoneen päätyyn edetessämme korviin kantautuu vain tyhjä ilmastoinnin humina. Eräästä ilmanvaihtoluukusta on irronnut peitelevy, pölyinen ritilä möllöttää katonrajassa. Missään ei näy juuri ketään.
Yli 4000 euroa yöltä maksava presidenttisviitti on varattu talon tuoreen omistajan eli Kevan käyttöön.
Harhailemme kylmillä käytävillä ja availemme ovia, jotka eivät kirjaimellisesti johda mihinkään. Takana on pelkkä seinä. Juhlasalissa kokoontuu Japanin suurlähetystö.
Sokkeloiset käytävät on vuorattu niin monella tuhkan, kiven, pölyn ja sadepilven sävyllä, että ennen pitkää tuntuu kuin kaikki muut värit olisi imaistu maailmasta tyhjiin. On kuin kävelisi takahuoneiden loputtomassa liminaalitilassa tai Dyson-imuribrändin kuvastossa. Extraordinary moments, indeed.
Noin 163-neliöinen ja yli 4000 euroa yöltä maksava presidenttisviitti on aulassa seisovan kyltin mukaan varattu talon tuoreen omistajan eli Kevan käyttöön. Sviitin varusteluihin kuuluu muun muassa limusiinipalvelu lentokenttäkuljetuksiin, pullo samppanjaa sekä yksityinen sisäänkäynti Kaivokadulta. Kuulostaa kieltämättä eksklusiiviselta.
Yritämme vallata myös Kupoli-kattobaarin, mutta se on maanantaisin suljettu, joten palaamme tukikohtaan. Korkkaamme hotellihuoneessa pramean lasisen vesipullon, mutta kaadamme siitä laseihin vasta huuhdeltuamme ne ensin huolellisesti. Toimittaja Paavo Teittisen Finlandia-palkitun Pitkä vuoro –kirjan mukaan kun ei voi olla täysin varma, onko hotellisiivooja pyyhkinyt juomalasit vessarätillä.
Luksushotellin pehmeissä lakanoissa nukutun yön jälkeen (kiitos ”NH Sleep Better” –konsepti!) suhtaudumme rahakkaaseen elämään jo huomattavasti myönteisemmin.
Ennen nukkumaanmenoa testaamamme tilava kuntosali, hulppeat saunatilat ja vaahtokylpy kuohuviinin kera tuntuivat kieltämättä ylellisiltä, vaikka pullo olikin oma ja kohtuuhintainen. Tällaiseen talonvaltaukseen voisi tottua.
Lähes kahdentoista opiskelijalounaan hintainen aamupala tekee myös vaikutuksen. Ruokaa on valtavasti ja vegaanisiakin vaihtoehtoja useampia. Pelkästään erilaisia mehuja on niin monta, ettei kaikkia jaksa maistaa.
Kuulemme yhden virkailijan kiittävän suomen kielellä, mutta muuten palvelu pelaa englanniksi. Kieliasiasta Google-arvosteluissa valittaneet suomalaisasiakkaat ovat saaneet Guest Relations Manager Erkki Kerttulalta lohduttavan vastauksen, että vaikka yli 85 prosenttia hotellivieraista puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä, ”vuorossa on kuitenkin aina joku, joka puhuu suomea”.
Hotellin rakennuttanut Ylva kertoo jokaisessa mahdollisessa käänteessä sitoutuneensa tiukkoihin vastuullisuusperiaatteisiin sekä Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteeseen. ”Luomme palveluita ja toimintaa, jotka kannustavat uudelleenajattelemaan ympäristöä ja muuttamaan elintapoja”, konsernin nettisivuilla kerrotaan.
Mikään ei kieltämättä huuda vastuullisuutta yhtä keuhkoja särkevän kovaa kuin kertakäyttöisiä tohveleita ja lukuisia yksittäisiä pikkupyyhkeitä tarjoava luksushotelli, joka majoittaa lähinnä kansainvälisiä liikematkalaisia ja ympäri maailmaa lenteleviä konferenssivieraita sekä tarjoaa aamiaisella niin isoja annoksia, että osa ruuasta lentää varmuudella roskiin.
Tällaiseen talonvaltaukseen voisi tottua.
Nyt kuitenkin nautimme mustikkamehusta ja pannukakusta. Liki vuorokausi kapinointia on imenyt meistä voimat. Ikkunapöydästä avautuvat näkymät Kaivopihalle.
Lounasaika ei ole vielä alkanut, mutta kuvittelemme, kuinka aitiopaikalta voisi katsella alhaalla Unicafelle talsivia opiskelijoita ja lapata suuhun savustettua kalaa, leppähaloilla palvattuja leikkeleitä ja omien toiveiden mukaan paistettua munakasta. Tämän kaiken on tarjonnut ylioppilaskunta, jonka jäsenten pitäisi maksaa koko asumislisänsä verran viettääkseen yhden yön itse rakennuttamassaan luksushotellissa.
Hyyn kiinteistöhankkeiden jalo päämäärä oli tehdä niin kovaa tuottoa, ettei opiskelijoiden tarvitsisi maksaa enää ylioppilaskunnan jäsenmaksua, mutta tavoite karkasi viimeistään pandemian ja Ukrainan sodan myötä. Nyt opiskelijat pääsevät todistamaan kulttuurihistoriansa siirtymistä kansainvälisen hotelliketjun ja eläkeyhtiön käsiin tilanteessa, jossa työttömyys ja leikkaukset painavat muutenkin ryhtiä lysyyn.
Nuorten aikuisten nettovarallisuus on Suomen Kuvalehden selvityksen mukaan laskenut kolmessa vuosikymmenessä 25 000 eurosta 10 000 euroon. Samassa ajassa eläköityneiden seniorien varallisuus nousi 60 000 eurosta 175 000 euroon.
Kuten Ylioppilaslehden entinen päätoimittaja Adile Sevimli Helsingin Sanomien kolumnissaan kirjoittaa, kapitalismi edustaa kasvavalle joukolle nuoria ”ilmastonmuutosta ja riistoa”, ”syyllisyyttä, ei mahdollisuutta”.
Toisaalta Kevan kiinteistösijoitusjohtaja Carl-Henrik Roselius huomautti Kauppalehdessä, että ylioppilastalojen myynnissä piilee kuin piileekin opiskelijoille mahdollisuus. Roseliuksen mukaan myynti hyödyttää opiskelijoita, koska ”nykyopiskelijoissa ja alumneissa on monia meidän tulevia eläkeläisiä”.
Ylioppilastalon valtaus päättyy uloskirjautumiseen aamupalan jälkeen tasan kello 12. Yksi avainkortti on kadonnut, mutta saamme silti poistua rauhanomaisesti, sillä minibaariin ei ole kajottu.
Olemme raukeita, kylläisiä ja tyytyväisiä. Valtaus on kaikin puolin onnistunut: saimme tuhlattua jonkun muun rahoja, tuhottua ilmastoa sekä tuettua monikansallista yritystä ja tietysti eläkeläisiä.
Siis tehtyä kaikkea sitä, minkä parissa Hyy ja Ylvakin ovat viime vuosina opiskelijoiden asiaa edistäneet.
Hotelliyön maksoi Ylioppilaslehden Kustannus Oy, jonka omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.
