Taluttaja vai talutettu?

Kohuisan Man’s Best Friend -albumin kannessa pukuun sonnustautunut miesoletettu tukistaa leikkisästi kontillaan olevaa laulaja Sabrina Carpenteria. Tästä herää ikiaikainen kysymys: kuuluuko feminismin kritisoida naisia, jotka esineellistävät itseään mediassa? Väittelyä harrastava opiskelija Amanda Vilén otti kantaa puolesta ja vastaan.

T:Teksti:

|

K:K: Island Records

Pro: Sabrina Carpenter esittää kannessa seksikästä koiraa: miten tämä voisi olla voimaannuttavaa? Carpenterin tasoisella esiintyjällä on huomattavasti vaikutusvaltaa nuoriin naisiin. Artistin nokkela brändi lähinnä vahvistaa perinteisiä sukupuolirooleja kimaltelevalla, näennäisesti voimaantuneella tavalla ja siirtää niitä uudelle sukupolvelle. 

Contra: Jotkut juhlivat Carpenteria epäironisesti naisena, joka on polvillaan, mutta vaikka Carpenter esittääkin kannessa koiraa, biiseissä hän kouluttaa elämänsä miehiä. Ambivalentit ja välillä koomisen miesvihamieliset (ks. esim. Manchild) sanoitukset selventävät asiaa. Kappaleella Tears Carpenter käyttää positiivista vahvistusta opettaakseen miesystävälleen peruskäytöstapoja. Hän kääntää monella kappaleellaan kannessa esitetyn valta-asetelman päälaelleen. Eli ei Carpenter palvele ainakaan pelkästään mieskatsetta vaan käyttää esimerkiksi BDSM-kuvastoa havainnollistamaan heteronaisten kokemusta heteronormatiivisuuden ansassa. 

Pro: ”Esineellistäminen” sisältää jo itsessään oletuksen autonomian puutteesta. Simone de Beauvoir kuvailee teoksessaan Toinen sukupuoli (1949), kuinka patriarkaatissa subjektin ominaisuudet opetetaan pojille ja objektin ominaisuudet tytöille, ja maskuliininen subjekti aktiivisesti esineellistää objektin. Objektin ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi se alistuneisuus ja passiivisuus, jota Carpenter toisintaa kannessaan. 

Contra: Siveä julkisuuskuva ei suojele esineellistämiseltä. Margaret Atwood vertaa teoksessaan Ryövärimorsian (1993) patriarkaatin esineellistävää katsetta urkkivaan silmään pimeän huoneen avaimenreiässä. Jopa se, ettei yritä vedota tähän katseeseen, on eräänlainen patriarkaalinen fantasia. Jos eksyy oudoille Reddit-kanaville, joilla äänestetään kuuminta naisjulkkista, Sabrina Carpenter esiintyy äänestyksissä huomattavasti harvemmin kuin Ivy League -tutkinnon ja ”siveellisen” julkisen kuvan omaava näyttelijä Natalie Portman. Harry Potterin älykästä noitaa esittävän Emma Watsonin 18-vuotissyntymäpäivänä valokuvaajat yrittivät ottaa kuvia hänen hameensa alta. Esineellistäminen on siis väistämätöntä, ja eikö suostumukseton esineellistäminen korosta vielä vahvemmin naisen alistuneista asemaa?  

Pro: Carpenterin ja muiden artistien julkinen kritisointi voi silti muistuttaa näiden sukupuoliroolien jatkuvasta olemassaolosta ja tarpeesta haastaa niitä aikana, kun naisten asema jopa lain edessä heikkenee maailmalla. 

Contra: Jos Carpenter esineellistää itseään myydäkseen albumiaan, eikö se ole juuri sellainen aktiivinen strateginen toimi, joka vahvistaa naisen toimijuutta julkisesti? Turha vihata yksittäistä pelaajaa, sillä kukapa ei olisi esineellistänyt itseään. Yhtä lailla Linkedinissäkin asetutaan kuvainnollisesti vaikutusvaltaisten miesten jalkojen juureen. Tarkoitus pyhittää keinot, ja Carpenter käyttää asemaansa muun muassa puolustaakseen transihmisten oikeuksia Yhdysvalloissa. 

Pro: Linkkarissa ei sentään tarvitse olla kirjaimellisesti polvillaan ukkojen edessä, riittää kun kyyristelee näytön ääressä ja runoilee hieman elämää mullistavasta konsulttiharjoittelusta. 

Kirjoittaja on oikeustieteen opiskelija ja Helsinki Debating Society ry:n jäsen. Järjestö on opiskelijoille suunnattu seura, jossa voi väitellä eri aiheista ja oppia riitelemään paremmin.