I feel like my life is flashing by
And all I can do is watch and cry
I miss the air, I miss my friends
I miss my mother, I miss it when
Life was a party to be thrown
But that was a million years ago.
Adelen surumielinen ääni värisee kaiuttimissa, kun astun Kaivopihan syrjäisestä käytävästä Myöhä Café & Bariin keskiviikkoaamupäivänä 16. huhtikuuta. Ravintola on juuri auennut ja typötyhjä.
Ohitan hymiöpalauteautomaatin, joka muistuttaa ravintolan omistajasta, opiskelijaravintolaketju Unicafesta. Masiina seisoo vähän orpona ravintolan hämyä vasten. Valitsen hetken empimisen jälkeen paikan tiskin vierestä, koska siinä on tarpeeksi valoa muistiinpanojen tekemiseen.
Tilaan Jaffan ja ilmoitan samalla työntekijälle, että olen tullut istumaan ravintolaan koko sen aukioloajaksi. Siis kello yhdestätoista aamulla kello kymmeneen illalla. Hän sanoo, että okei.
En ole tullut pelkästään testaamaan pakaroideni puutumiskestävyyttä. Olen kiinnostunut siitä, miten suosittu Myöhä on ja miksi siellä käydään. Unicafe ei julkista tietoja yksittäisten ravintoloiden kannattavuudesta, mutta Ylioppilaslehden tietojen mukaan muut ketjun ravintolat käytännössä kannattelevat Myöhää.
Myöhän konsepti poikkeaa merkittävästi perus-Unarista. Ensinnäkin se on toistaiseksi ainoa kokonaan vegaaninen Unicafe. Se on myös eräänlainen opiskelijaruokalan ja baarin yhdistelmä, joka tarjoilee päivisin opiskelijalounasta ja iltaisin alehintaisia hanajuomia ja karaokea.
Vedän tukkimiehen kirjanpitooni kaksi viivaa, kun ensimmäiset asiakkaat saapuvat kello 11.02. Toinen ottaa take away -annoksen, toinen istahtaa pöytään kuulokkeet päässä. Kello 11.09 sisään käy taas kolme ihmistä, kukin yksittäin. Tavallisissa Unicafeissa näkyvästä jonosta ei ole tietoakaan. Toki lounasaika on vasta alussa.
Opiskelijalle 2,95 euroa maksavat lounasvaihtoehdot ovat tänään tomaattinen linssisosekeitto, rapeat kasvisjauhepihvit salaperäisellä ”butter”-kastikkeella sekä satay-härkäpapubowl. Pari euroa enemmän maksava päivän erikoinen on kanaton leike sitruunamajoneesilla ja ranskalaisilla. Lisukkeena on gluteenitonta kaurajyvää, joka näyttää vähän kuivalta kaurapuurolta.
Lounaat valmistetaan läheisen Kaivopihan Unicafen keittiössä, joten vaihtoehdot ovat lähtökohtaisesti samat kuin yläkerrassa. Poikkeuksen tekevät bowlit ja päivän erikoiset, jotka ovat osa Myöhän omaa brändiä.
Rasva tuoksuu. Ensimmäisen tunnin perusteella moni valitsee päivän erikoisen. Sellaisen päätän ottaa myös itse. Ranskalaiset ovat suolaisia ja rapeita, paneroitu härkäpapu-herneproteiinileike vähän kuiva. Hyvä diili alle vitosella.
Mielessä käy, kuinka ison osan katteesta pelkkä kasvisleike vie. Vaikka kasvisruokaa saa tehtyä halvalla, lihaa matkivat tuotteet ovat tyyriitä. Myöhässä vegenugettien, Peas of Heavenin ja Beyond-pihvin kaltaisia herkkuja on tarjolla joka päivä. Niitä näkyy toisinaan myös muiden Unicafen ravintoloiden listoilla.
Syy kalliiden kasvisproteiinien käyttämiseen on yksinkertainen: ne ovat houkuttelevampia kuin peruskasvispöperö. Myös sekasyöjiä halutaan kannustaa valitsemaan useammin kasvisruokaa. Unicafeja pyörittää Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Hyyn omistama kiinteistö- ja ravintolayhtiö Ylva, jolla on kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet.
Opiskelijoista koostuvalla Hyyn edustajistolla on näppinsä pelissä siinä, miksi Ylva panostaa näyttävästi vegeruokaan. Edustajiston hyväksymän tuoreen omistajastrategian mukaan Unicafe tarjoaa tulevaisuudessa enemmän vegaanista ruokaa ja pyrkii kasvattamaan vegaaniaterioiden myyntiä. Lisäksi Unicafen tulee keskittää tuotekehitys kasvipohjaisiin ruokiin ja ottaa erityisruokavaliota noudattavat ihmiset huomioon.
Osa edustajistosta olisi halunnut viedä linjauksen vielä tätäkin pidemmälle. Vuoden mittaan edarikokouksissa on käyty kiivasta keskustelua erityisesti Myöhän tapaan kokonaan vegaanisista Unicafeista, joita sitoutumattoman vasemmiston ja Hyyn vihreiden muodostama Maailmanpyörä on ajanut. Lopulta strategiaan kirjattiin tavoite lisätä täysin vegaanisten ravintoloiden määrää ”pitkällä aikavälillä”.
Samaan aikaan Ylvan ja Hyyn taloustilanne on uskomattoman heikko. Ylioppilaslehden tietojen mukaan edustajisto onkin saanut Ylvan puolelta vahvan viestin siitä, ettei vegaanisten ravintoloiden lisääminen tässä tilanteessa olisi liiketaloudellisesti järkevää.
”Kyllä ne vegaaniset raaka-aineet ovat välillä kalliimpia kuin lihat ja kalat.”
Unicafen liiketoimintajohtaja Anne Immonen ei ota kantaa Myöhän kannattavuuteen tai edustajiston tekemiin linjauksiin.
Hän kertoo puhelimessa, että kaikki opiskelijaravintolat eivät tällä hetkellä edes voisi olla täysin vegaanisia. Syy on hänen mukaansa Kelan asettama kriteeri korkeakouluopiskelijan ateriatuelle: vegaanisen ravintolan pitää sijaita sellaisen ravintolan yhteydessä tai lähellä, joka tarjoaa sekaruokaa.
”Itse luotan siihen, että lisätään tarjontaa vegaanisessa ruuassa ja tarjotaan muita vaihtoehtoja rinnalla. On mahdollisuus valita vegaanista, mutta siihen ei täysin pakoteta”, Immonen sanoo.
Immosen mukaan vegaaniruokaa syödään nykyään Unicafeissa eri ateriaryhmistä eniten juuri siksi, että tarjontaa on viime vuosina lisätty järjestelmällisesti. Tänä vuonna lähtökohta Unicafeissa on, että joka päivä on tarjolla kahta eri vegaanista ruokaa. Kokonaisuudessaan vegaaniaterioiden osuus myynnistä huitelee 50 prosentissa.
Kasvisruuan menekkiä yritettiin aiemmin lisätä myös hintakannusteella, joka teki vegaanisista annoksista 10 senttiä halvempia. Kannusteesta kuitenkin luovuttiin tänä keväänä. Immosen mukaan pienellä alennuksella ei ollut juurikaan vaikutusta siihen, että ihmiset olisivat valinneet vegaaniruokaa useammin.
”Samalla se oli aika kallis kompensointikeino tai luontoteko. Jos haluaa pitää tämmöisen kattavan ja monipuolisen valikoiman, niin kyllä ne vegaaniset raaka-aineet ovat välillä kalliimpia kuin lihat ja kalat”, hän sanoo.
Vähän ennen yhtä iltapäivällä Myöhässä soi Taylor Swiftin Champagne Problems. Ramaisee.
Ulkona on sääsivuston perusteella kaunis, lämmin kevätpäivä, mutta ikkunoista näkyy vain kolho kauppakeskusvalaistus. Ihmisiä kävelee ohi harvakseltaan. Tunnistan Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Erja Yläjärven, mutta hän ei poikkea käymään. Varmaan liian kiire kehittämään tekoälyuutisia.
Viereinen liiketila on peitetty muovihupun alle, vastapäätä oleva puolestaan mainostaa, että ”tässä olisi tila vapaana”. Eat Poké -ravintolassa työntekijä pyyhkii tyhjiä pöytiä ja vetelee tuoleja pitkin lattiaa niin, että kirskunta saa irvistämään.
Myöhässä on käynyt ensimmäisen parin tunnin aikana 40 ihmistä. Hyyn pääsihteeri Paula Karhunen hakee take away -aterian ja lähtee saman tien. Pöydät alkavat olla jo vähän täydempiä. Moni syö yksin katsellen puhelinta tai kuulokkeet päässä. Vain kahdessa pöytäseurueessa ihmiset juttelevat keskenään.
Kattospotit kumottavat yläpuolella kylminä, sisustus on espressohousemaisen muovinen.
Kun haastattelen ruokailijoita, käy ilmi, että moni tulee tänne syömään nimenomaan omaan rauhaan. Jotkut käyvät Myöhässä viikoittain, osa lähes joka päivä.
Kirjallisuuden väitöskirjatutkija Aku Seppänen kertoo käyneensä Myöhässä tällä viikolla päivittäin.
”Täällä on vähemmän ihmisiä, hämärää ja mukava tunnelma. Ei oo kiirettä”, Seppänen kuvaa.
Moni vakiolounastajista ei kuitenkaan käy Myöhässä koskaan iltaisin.
Kolmen aikaan olen taas paikan ainoa asiakas. Alkaa tulla uudelleen nälkä, mutta en käy vielä hakemassa toista annosta. Istumista on jäljellä kuusi tuntia. Hanken-henkinen jäbä valkoisissa puvunhousuissa ja pikkutakissa pysähtyy hetkeksi Myöhän ulkopuolelle Rosebud-muovikassi kädessään mutta jatkaa sitten matkaa.
Unicafen sivujen mukaan Myöhä on ”olohuone, jossa viihdyt ystävien seurassa ihanista juomista, pikkupurtavasta ja karaokesta nauttien myöhäiseen iltaan saakka”. Se ei kuitenkaan ole samalla tapaa viihtyisä kuin peruskapakat vaan tuntuu jäävän kahden konseptin väliin. Kattospotit kumottavat yläpuolella kylminä, sisustus on espressohousemaisen muovinen.
Kuluu yli kaksi tuntia. Sitten, ajassa 17.18, sisään astelee brändiin sopivasti vegaaniaktivisti Benjamin Pitkänen.
Pitkäsen kantaa Unicafejen vegaanisuuteen on turha udella. Hän kertoo olleensa mukana Konkretiaa pöytään -kampanjassa, joka ajoi vuonna 2022 vegaanisen Unicafen avaamista. Päällä on hihaton paita, jonka selkämyksessä lukee isoin kirjaimin ”KILL WORKOUTS NOT ANIMALS”.
Pitkänen ajattelee, että jos kestävyysasiat ottaa tosissaan, Unicafen ja ylipäätään koko opiskelijaruokailun pitäisi olla kasvispohjaista.
”Meillä ei oo enää vuonna 2025 tekosyitä tarjoilla opiskelijaruokailussa eläinperäistä ruokaa. Tää on tulevaisuutta”, hän sanoo.
Pitkänen valmistui maisteriksi jo pari vuotta sitten, mutta sanoo käyvänsä Myöhässä usein.
”Oon ollut mukana ihan alusta lähtien. Tää on ollut sellainen passion project, sydämenasia.”
Myös Pitkäsen afterwork-seuralainen, Jyri Uurtimo, kertoo olevansa vegaani. Kaksikko pohtii, että Myöhä ei sijaitse parhaalla mahdollisella paikalla.
”Tää alue on vähän sellainen, että kaikki raflat on tässä pulassa”, Uurtimo sanoo.
”Tänne ei jotenkin eksy. Ehkä Unicafe ja itsekin voisi mainostaa Myöhää aktiivisemmin, että tänne löytäisi enemmän ihmisiä”, Pitkänen komppaa.
Syön illalliseksi Peas of Heaven -chorizomakkaraperunoita alkoholittoman oluen kera. Makkispekkikset on kuorrutettu runsaalla ketsupilla ja kurkkusalaatilla. Chorizomakkarassa on potkua, mutta kurkkusalaatin imelyys alkaa pidemmän päälle kyllästyttää. Jätän lopulta aterian kesken.
Myöhässä on joka päivä karaoke, mutta tänään järjestetään huhtikuun viikoittainen karaokekeskiviikko-tapahtuma, joita juontaa Ylioppilasteatterin aktiivi Fanni Vihersaari. Hänellä on jaossa drinkkilippuja, joista ensimmäinen menee sille, joka uskaltaa avata karaoken.
Toisen vuoden luokanopettajaopiskelija Onni Tikkala pokkaa lipun vetämällä Eppujen Joka päivä ja jokaikinen yö -kappaleen. Korkeat nuotit osuvat puhtaasti paikoilleen. Tikkanen kertoo nähneensä karaokeillasta esitteen Siltavuorenpenkereen Unicafe Oliviassa.
”Ajattelin, että ei mulla ole muutakaan, tullaan katsomaan, mikä meno”, hän sanoo.
Hän kertoo laulaneensa karaokea aiemmin vain kolmesti mutta tarkoitus on käydä useammin.
”Laita mulle biisi jonoon, mä luotan suhun”, Benjamin Pitkänen huikkaa Vihersaarelle.
Vihersaari valitsee hänelle Kaija Koon Kaunis, rietas, onnellinen -kappaleen.
”Sieltä kannattaa tulla kuuntelemaan karaokea, ohikulkijat!” Pitkänen huhuilee mikrofoniin.
Kappaleen säkeistöt eivät selvästi ole Pitkäselle ihan tutut, ja Vihersaari alkaa pian kompata. Kumpikin vetää täysillä loppuun asti.
Karaoke alkaa saada muitakin osanottajia, mutta joukko pysyy alle kymmenessä.
Viisikymppinen Jari on ystävänsä kanssa viettämässä iltaa ja tarjoutuu useampaan kertaan ”auttamaan” tai viemään minut tanssimaan. Kieltäydyn, ehkä liian ystävällisesti. Jari laulaa Leevi and the Leavingsin Kyllikin ja katselee suuntaani merkitsevästi.
Sä olit mun ainut ystävä
Kun oltiin ne kesät yhdessä
Sä olit mun kissanainen.
Jarin ystävä toivottaa hyvät illanjatkot ja opastaa Jarin toisaalle.
Pieni joukko kiertää karaokessa, ja käyn itsekin vetämässä pari biisiä. Onni Tikkala voittaa toisen drinkkilipun. Niitä on jaossa lähes yhtä paljon kuin paikalla on asiakkaita, joten mielessä käy, kuinka paljon juomia ostetaan illan aikana rahalla. Kun kellon tuntiviisari kipuaa lähelle kymmenen sulkemisaikaa, olo on nuutunut ja kurkku tuntuu paksulta.
Koko päivän kävijäsaldo on kirjanpitoni mukaan 67. Se tarkoittaa noin kuutta ihmistä tunnissa. Se on armottoman vähän, vaikka onkin pääsiäistä edeltävä keskiviikko ja kauniina kevätpäivänä ihmiset ovat voineet viihtyä tavallista paremmin terassilla.
Raahustan Kaivopihan hämärään kankeana mutta tyytyväisenä. On kiva tuijotella muuta kuin ikuista keinovaloa.
