You’re a better knife than a person Ylioppilasteatterin Studiossa. Ensi-ilta 21.3.2025, esityksiä 4.4.2025 asti.
Eve: Mitä ajattelit, kun esitys alkoi? Kestikö kauan solahtaa siihen maailmaan vai solahditko ollenkaan?
Roosa: Alku tuntui kyllä tosi oudolta, vaikka Ylioppilasteatterin edellisessä Kissa-esityksessä ehdinkin vähän totutella nykyteatteriin. Joku zombi möyri maassa ja toinen kihisi nurkassa, mutta nopeasti suunta muuttui dom-sub-henkiseksi valtataisteluksi.
Esityksen edetessä pystyin kyllä vähän heittäytymään mukaan, mutta jäi siitä silti erikoinen ja jotenkin ulkopuolinen fiilis. Mitä sä ajattelit alusta ja pääsitkö jutun juoneen lopulta sisään?
E: Ihan ekana mietin, että viimeksi sä pääsit näkemään kissoja ja nyt koiria, koska äänimaailma oli mun mielestä alkuun kuin koiran uikutusta ja läähätystä. Sitten mietin, että jaahas, taas tätä eläimellistä lattialla pyörimistä ja kuolaamista.
Olen viimeisen noin puolen vuoden aikana nähnyt aika monta ”primitiivistä” erite-esitystä. Esiintyjät raahautuvat tai ryömivät vatsallaan lattialla kuin etanat tai alkueläimet ja kuola valuu. Viime syksynä Viirus-teatterin Doves and Bloods alkoi just tuolla tavalla, sitä esitystä kyllä rakastin. Zodiakilla pyörineessä WAUHAUS-kollektiivin Renaissance-esityksessä oli kans jotain samaa henkeä, loppupuolella ”rintamaito” vaan pulppusi suihkulähteenä.
Taas tätä eläimellistä lattialla pyörimistä ja kuolaamista.
Paljon mietin YT:n esityksen aikana myös kontrollia ja siitä irti päästämistä. Kun maailma on usein niin kaamea ja yhteiskunnan vaatimukset kovat, onko sellainen eritteinen riehuminen ihanaa vastapainoa? Ja varsinkin just subina on pakkokin päästää kontrollista irti.
Tiivistetysti ekaksi ärsytti, mutta mulla usein kestää hetki, ennen kuin ”ostan” sen esityksen maailman. Kyllä pääsin sitten mukaan kupletin juoneen ja välillä lumouduinkin. Aika meni tosi nopeasti lopulta!
Mitähän tuo esityksen nimi meinaa? Niillä näyttelijöillä oli ehkä jotain maskeerattuja haavoja ainakin ihollaan?
R: Liittyiköhän se nimi jotenkin itsensä satuttamiseen muiden ihmisten ”avustuksella” ja turvallisesti? Jossain kohtaa jollekin taisi tulla haava ranteeseen, tai ainakin rannetta (ja kylkeä) imeskeltiin kiihkeästi.
Esiintyjien välinen dynamiikka oli aika lumoavaa ja vaati valtavaa heittäytymistä jokaiselta. Pääpiirteittäin ymmärsin tarinan kaaren niin, että subit taistelivat dominan huomiosta (jonka tunnisti huimaavan korkeista mustista korkokengistä, ah upeat haluan!), mutta siitä en kyllä ihan saanut kiinni, miksi subit sylkivät eroottisesti toistensakin päälle. Että juoni jäi lopulta aika pinnalliseksi, jos sellaista koskaan olikaan.
Taistelukohtaus, jossa kaksi sub-oletettua kävivät toistensa kimppuun bassojen pauhatessa symboloi mulle seksuaaliväkivaltaa tai jopa raiskausta, mutta mitä sä ajattelit siitä? Ja ylipäätään esiintyjien välisistä suhteista?
E: Mulle tuli siitä taistelusta mieleen showpaini ja se ihan hauska tv-sarja Glow, joka kertoo showpainijanaisista kasarin Los Angelesissa. Jossain kohtaa mietin sellaisia pysäytyskuvia miesten virallisista painimatseista. Niissä on aina jonkun painihaalareissa hionneet pallit toisen naamalla.
Sitten tuli myös mieleen sellainen kaverusten tai kumppanien leikkipaini esileikkinä tai muuten vain. Kun tahti kiihtyi ja meininki meni rajummaksi, mietin lähisuhde- tai seksuaaliväkivaltaa.
Domina oli upea! Mä ajattelin, että se oli jotenkin äidillinen hahmo ja ne muut olivat sen lemmikkejä, joita se rankaisi mutta myös hoivasi. Huomasitko muuten dominan Lassie-paidan? Tai skotlanninpaimenkoiralta näytti se printti. Muiden vaatteet oli vähän reivihenkiset.
Mä luulin, että dominan paidassa oli nalle, mutta saattoi se olla koirakin.
Oli hienoja tanssiosuuksia kyllä, kuten oli myös Ylioppilasteatterin viimekesäisessä Elävät elävät -näytöksessä. Tämä knife oli kokonaisuudessaan ehkä kokeilevin YT:n esitys, jonka olen nähnyt viime aikoina, muttei paras. Tällä ehkä haluttiin vähän edgyillä ja kohahduttaa, mutta syvempi sanoma jäi uupumaan tai ei ainakaan mulle auennut. Sitten herää kysymys, tarvitseeko aina olla syvällinen sanoma, vai saisiko joskus vain sekoilla.
R: Mä luulin, että dominan paidassa oli nalle, mutta saattoi se olla koirakin. Suretti, kun se otti yhdessä kohtaa ne hienot kengät pois, mutta onneksi ne laitettiin myöhemmin takaisin.
Ja joo, oli hienoa kehollista heittäytymistä, vaikka välillä sitä oli jopa vähän epämukava katsoa. Vähäiset vuorosanat menivät aika lailla täysin ohi, kun tuijotin vain vartaloiden liikettä.
Lavasteet sen sijaan oli tosi hauskat. Katselin välillä esitystä vain pleksin läpi, jolloin se näytti hienon eteeriseltä. Ja kun uskaltauduin vähän kiertelemään tilassa, näin vasta silloin ensimmäistä kertaa nurkassa tönöttävän seksikeinun/kidutushärvelin/mikälie.
Se jäi harmittamaan, että olisi pitänyt laittaa huonommat housut jalkaan, niin olisi voinut katsella myös lattianrajassa olevien aukkojen läpi.
E: Joo, suurin osa runollisesta vuorosanojen lausunnasta meni kyllä ohi, muistan jotain yksittäisiä sanoja vain. Melkein olisi voinut toimia jopa ilman puhetta paremmin?
Se pleksi oli kyllä hieno idea, ja toi ehkä turvaa, että näyttelijöiden BDSM-henkiselle tekemiselle oli vedetty tilassa fyysisesti rajat. Tuollaisissa esityksissä, joissa näyttelijät ovat keskellä ja yleisö heidän ympärillään, yleisöstä tulee tavallaan näkyvämpi osa esitystä versus kun istutaan samansuuntaisissa riveissä lavan edessä. Joskus sellainen voi olla jotenkin kiusallista, mutta tässä yleisö saattoi liikuskella ja ikään kuin piiloutua, liikkua kauemmas tai lähemmäs itse esitystä.
Ja jos joku ei kestä katsoa rajumpia juttuja sellaisenaan, voisi katsominen ”sensuroituna” tai pleksin blurraamana tuntua helpommalta.
Työryhmä: Taisiya Kostyuk (ohjaaja, koreografi), Konsta Thil (ohjaaja, dramaturgi, skenografi, valokuvaaja), Linnea Pikkupeura (tuottaja), Louna Haapavaara (kirjoittaja), Natalia Karjalainen (dramaturgi, kirjoittaja), Tassu Haapalainen (äänisuunnittelija), Aliisa Kirjavainen (valosuunnittelija), Nooa Paukkunen (puvustaja), Helka Indrén (skenografinen assistentti), Olivia Kojola (graafinen suunnittelija). Lavalla Fanni Vihersaari,
Inari Kolehmainen, Olga Kastemaa ja Laura Wiklund.
