Päätin kesällä viedä itseni treffeille suosittuun julkiseen saunaan Tampereella. Onhan hikisiä vartaloita vasten liimautuminen ja henkeäsalpaavan kylmässä vedessä kärvisteleminen paras tapa viettää laatuaikaa yksinään.
Kahden ja puolen tunnin saunomisen aikana kaksi miestä kysyi puhelinnumeroani ja tarjosi kyytiä kotiin, yksi kutsui minut kahville ja tarjoutuipa eräs muuttamaan kämppäkaveriksenikin. Hiki valui selkääni pitkin, ei kuumuuden vaan korventavan epämukavuuden vuoksi. Välttelin katseita, naureskelin vaivaantuneesti ja kiemurtelin kuumilla lauteilla. Rentoutumisesta ei tullut mitään.
Kotimatkalla minua turhautti. Kävin kyseisessä saunassa usein, niin yksin kuin kumppanini kanssa, mutta vastaavaa en ollut aiemmin kokenut – ainakaan tällä mittakaavalla.
Saunomisen kautta olin löytänyt uudelta paikkakunnalta yhteisön. Viikoittainen saunahetki oli tarjonnut muuten kiireisen opiskelijaelämän keskelle aikaa hengähtää ja rauhoittua.
Koin olevani osa porukkaa, joka arvosti saunomista ja sen rehellistä rosoisuutta. Tunsin ylpeyttä, kun pärjäsin ylimmällä lauteella ja pysyin avannossa, kunnes varpaani kangistuivat. Ajattelin, että jaoimme hetken, johon kaikki sukupuolet, vartalot ja aatemaailmat mahtuivat. Vähäinen vaatetus oli sivuseikka.
Nyt minusta olikin tullut soidinhuutojen kohde.
Tunsin oloni petetyksi. En ollutkaan osa jotain suurempaa, vaan mahdollinen treffikumppani, tissit ja peppu. Paikka, jossa luulin olevani seksualisoivilta katseilta suojassa, paljastui samanlaiseksi näyteikkunaksi kuin yökerhot.
Voi olla vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet osuvat yksiin. Saunasta löytyvät uudet yhteydet – niin henkiset kuin arkiset – ovat osa saunomisen taikaa. Ymmärrän sinänsä, että vastakkaisella lauteella istuvaa tekisi mieli pyytää kahville, kun vihdoin löytää vertaisensa himosaunojan.
Seksuaaliseen lähestymiseen sauna ei kuitenkaan ole oikea paikka. Saunoja on perinteisesti pidetty pyhinä tiloina, joita suojelevat erinäiset tontut ja haltijat. Kun ajattelen saunaa pyhänä paikkana, tuntuu siellä lähentely yhtä absurdilta kuin se, että kirkossa joku tarjoaisi omasta ehtoollisviinistään ja pyytäisi illalliselle.
Pyhyys ilmenee edelleen saunarauhan käsitteessä. Kansainvälinen Savusaunaklubi on kehittänyt saunarauhajulistuksen, jonka ensimmäinen lausahdus kuuluu näin: ”Tänäkin vuonna itse kullakin olkoon oikeus saunoa rauhassa mielisaunassaan.” Suurta suosiota Helsingissä saavuttanut Sompasauna taas julisti Instagramissa oman saunarauhan, jossa esimerkiksi seksuaalinen häirintä on tuomittu ankarasti. Mikseivät julistukset näy lauteilla?
En enää ihmettele sitä, että suurin osa vakituisista saunojista on miehiä. Jos joudun arvioimaan saunalle lähtiessä, jaksanko vältellä katseita tai kieltäytyä kyydeistä, saunominen menettää keskeisen merkityksensä. Moni ei sellaista jaksa.
Saunarauhan huomiotta jättäminen ei ainoastaan turmele rentouttavaa kokemusta vaan rikkoo keskinäisen luottamuksen. Hetken pyhyys haihtuu.
Viime kädessä saunarauhassa on kyse kunnioituksesta: jaettua tilaa arvostetaan eikä yhteisiä rajoja ylitetä. Minun ja yhteisöni keskinäinen kunnioitus on särkynyt molemminpuolisesti.
Taika Butters on toimittaja, joka pitää sopivan lämpöisistä saunoista ja pistelevän kylmistä avannoista.
