Suljettujen ovien takana

Kansainvälisen politiikan asetelmat ovat murroksessa, valtioiden kompromissihalu hukassa ja sodan uhka ilmassa. Diplomaatit Liisa-Maija Harju, Anni Ståhle ja Eero Vento ovat aloittamassa uraansa Suomen edustajina, mutta millaiseen diplomatian maailmaan he ovat astumassa?

T:Teksti:

K:Kuvat Akseli Valmunen & Theo Elias Lundgren

Anni Ståhle astuu ulos ovesta ulkoministeriössä

Portin vieressä on kaksi summeria. Ensimmäisessä lukee vastaanotto, toisessa sauna.

Vastaanottoa painamalla pääsee portin ovesta sisäpihalle, jonka ulko-ovesta mennään eteiseen ja eteisestä aulaan.

Siellä vastassa on Liisa-Maija Harju, Suomen Tukholman-suurlähetystön diplomaatti. Harju vastaa suurlähetystössä talous- ja kauppapolitiikasta sekä Team Finland -vienninedistämistyöstä.

Hän on aulassa täsmällisesti aamuyhdeksältä, vaikka edellisenä päivänä suurlähettilään virka-asunnolla on juhlittu Suomen itsenäisyyspäivää, diplomaattien tärkeintä juhlapyhää.

Vastaanottovirkailija haluaa nähdä ajokortin. Vastineeksi saa kulkukortin, jolla tosin ei tee paljoakaan. Ovista päästäkseen vieraat tarvitsevat saattajan. Aulan ja Harjun työhuoneen välillä niitä on vielä kaksi.

Harju näyttää kulkulätkäänsä lukijalle, ja ensimmäinen ovi avautuu. Toisen saa auki vasta, kun ensimmäinen sulkeutuu. Turvallisuussyistä.

Harju on luvannut, että Ylioppilaslehti saa seurata hänen työpäiväänsä – siltä osin kuin se on mahdollista.

Työhuoneessaan hän käy läpi lähipäivien aikataulua. Tapaaminen suurlähettilään kanssa, Teams-puhelu Ruotsin elinkeinoministeriön omistajaohjausyksikön uuden päällikön kanssa, Teams-puhelu Ruotsin elinkeinoministeriön edustajan kanssa EU:n puolijohdeasetuksesta, Teams-puhelu Suomen työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehen kanssa, tapaaminen Business Swedenin edustajien kanssa, Teams-puhelu Suomen Pankin edustajan kanssa.

Luottamuksellinen, luottamuksellinen, luottamuksellinen.

Sitten onkin aika passittaa toimittaja neuvotteluhuoneeseen odottamaan sopivaa hetkeä. Harju vetäytyy työhuoneeseensa ja sulkee oven.

Liisa-Maija Harjun kuva
Liisa-Maija Harju
• Opiskellut ekologiaa sekä kansainvälistä strategiaa ja diplomatiaa.
• Aloittanut kavaku 42:lla vuonna 2018.
• Ennen kavakua ollut töissä muun muassa Suomen ympäristöhallinnossa, YK:lla, OECD:llä.
• Kavakun aikana ollut protokollapalveluissa sekä henkilöstön kehittämis- ja työhyvinvointiyksikössä. Kavakun jälkeen ollut Tukholman-suurlähetystössä.
• Osaa suomen ja ruotsin lisäksi englantia, ranskaa ja espanjaa.

Suomessa diplomaatiksi pääsee vain yhtä reittiä: käymällä kansainvälisten asioiden valmennuskurssin, kavakun.

Ensimmäinen kavaku järjestettiin vuonna 1970. Syksyllä 2021 käynnistyi haku 45:nnelle kavaku-kurssille. Viime vuosina hakijoita on ollut vuosittain noin 800, huippuvuonna 2016 lähes 1 500.

Ensin tehdään hakemus, sitten vuorossa ovat aineistokoe ja rekrytointifirman alkuhaastattelu, soveltuvuuskoe ja ulkoministeriön valintaryhmän haastattelu sekä lopuksi vielä yksi valintaryhmän haastattelu. Joka vaiheessa hakijoita karsitaan, ja vasta yli puoli vuotta myöhemmin selviää, ketkä 15–30 onnekasta valitaan.

Prosessi on pitkä ja raskas, mutta palkintokin on sen mukainen. Hyväksytysti suoritetun kurssin jälkeen kavakulaiset vakinaistetaan, ja edessä on loppuelämän työura ulkoministeriössä Helsingissä ja ympäri maailmaa Suomen edustustoissa. Eikä palkkakaan ole kovin huono, kavakulaisille aluksi 3 680 euroa kuussa.

Anni Ståhle, 37, ja Eero Vento, 32, aloittivat kavaku 43:lla syksyllä 2020.

Vento tuli valituksi ensimmäisellä hakukerralla, Ståhle kolmannella. Toisella kerralla hän ehti käydä läpi kaikki hakuvaiheet, mutta ei tullut valituksi.

”Se oli karvasta. Silloin ajattelin aika pitkään, että tää oli tässä”, kertoo Ståhle.

Kavaku kestää lähes kaksi vuotta. Ståhle ja Vento kurssikavereineen vakinaistetaan toukokuussa, mutta toistaiseksi he eivät ole koronan takia olleet vielä kertaakaan yhtä aikaa samassa paikassa. Teamsissä kyllä senkin edestä.

Kurssi on jaettu kolmeen noin kuukauden mittaiseen luento-osaan. Kahden ensimmäisen aikana virkamiehet ministeriön eri osastoilta kertoivat omasta työstään esimerkiksi EU-, kehityspolitiikka- ja vienninedistämispäivillä.

Kaksi päivää kestäneessä konferenssisimulaatiossa neuvotteluammattilainen Robert Weibel opetti kurssille neuvottelutaitoja.

Osien välissä kurssilaiset ovat muutaman kuukauden töissä ministeriön eri osastoilla tai edustustoissa.

Ståhle työskentelee parhaillaan EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikössä poliittisella osastolla, joka koordinoi Brysselissä tehtävää työtä ja pitää huolta siitä, että Suomen näkemykset otetaan EU:ssa huomioon.

Vento puolestaan aloitti viime elokuussa työt Afganistan-tiimissä. Päivää aiemmin Taleban oli vallannut pääkaupunki Kabulin, ja Suomen suurlähetystöä alettiin evakuoida.

”En ole ikinä tehnyt elämässäni niin monta tuntia viikossa töitä. Ekan seitsemän päivän aikana keskiarvo taisi olla 14 tuntia päivässä”, Vento kertoo.

”Jos haluaa vaikuttaa maailman isoihin juttuihin, täytyy olla valtiolla töissä.”

Kavakulla olevat diplomaatit eivät ole harjoittelijoita, vaan heillä on usein jo vuosia kokemusta. Sitä hakijoilta myös odotetaan, ja siksi kurssille valittujen keski-ikäkin on ollut hieman yli 30 vuotta.

Kun Liisa-Maija Harju, 39, aloitti kavaku 42:lla syksyllä 2018, takana oli jo 10 vuotta työuraa ympäristöhallinnossa, YK:lla ja talousjärjestö OECD:llä. Harju laskee asuneensa lukion jälkeen 19 vuotta ulkomailla viidessä eri maassa. Työ Tukholman suurlähetystössä on hänen ensimmäinen pestinsä kavakun jälkeen.

Harju mietti kymmenen vuoden ajan, haluaako hän diplomaatiksi vai ei.

”Kansainvälisissä järjestöissä tajusin, että sihteeristö tekee, mitä jäsenmaat päättävät. Jos haluaa vaikuttaa maailman isoihin juttuihin, täytyy olla valtiolla töissä.”

Se, miten diplomaatteja koulutetaan on olennaisempaa kuin voisi kuvitella.

”Hyvä diplomatia saattaa olla huonon politiikan apurina, kun taas huono diplomatia voi kaataa hyvän politiikan”, todetaan pitkän uran tehneen diplomaatin Aarne Wuorimaan kirjassa Mitä on diplomatia (1949).

Osaavat diplomaatit voivat nostaa erityisesti pienen valtion merkityksen kokoaan suuremmaksi. Sitä Suomikin tavoittelee, hallitusohjelmaa myöten.

Maantieteelle emme voi mitään, mutta diplomatian laadulle voimme.

Itsenäistymisen alkuaikoina suomalaisdiplomaatit olivat akateemikkoja, joilla oli sopivaa kokemusta ja kielitaitoa, kertoo diplomatiaa tutkinut poliittisen historian professori Louis Clerc Turun yliopistosta. Kavakun tavoitteena oli saada ministeriöön monipuolisempi joukko diplomaatteja, erityisesti naisia.

Silti 1970-luvulla perinteinen diplomaatti oli mies, joka oli käynyt lukion Helsingissä ja sen jälkeen opiskellut Helsingin yliopistossa oikeustiedettä.

Tästä massasta poikkesi Ulla Väistö, 28-vuotias kauppatieteiden maisteri, joka aloitti kavakun numero 8 vuonna 1977.

Väistö on ollut jo kuusi vuotta eläkkeellä, mutta hänellä on yhä tehtävä ministeriössä: Hän toimii kavakulaisten kuraattorina. Mentorin tehtävä on tukea ja neuvoa uusia tulokkaita.

He kysyvät usein Väistöltä, miten vaikeista tilanteista selviää. Jos asemamaassa tapahtuu kriisi, konflikti, luonnonkatastrofi tai terroriteko, tai edustuston työyhteisössä on ongelmia. Vaikka ministeriössä on kehitetty työterveyshuoltoa ja psykologisia palveluita, ulkomailla diplomaatti voi olla aika yksin, Väistö sanoo.

”Kavakulla puhutaan transatlanttisista suhteista ja ilmastonmuutoksesta, ja ne ovat kauhean tärkeitä, mutta näitä asioita on tekemässä ihminen, ja ihmisen on selviydyttävä kaikissa olosuhteissa.”

Väistö oli 38-vuotisen uransa aikana suurlähettiläänä Meksikossa ja Romaniassa. Vastaan tuli kuolemantapauksia, onnettomuuksia ja rikoksia, joissa on ollut osallisina niin tavallisia suomalaisia kuin lähetystöjen henkilökuntaa. Pahin paikka oli Meksikossa, kun maasta lähti liikkeelle tuntematon sikainfluenssavirus ja puoli vuotta elettiin tiukkojen rajoitusten ohjaamina.

Naiset taas kysyvät toisinaan Väistöltä, millaista on toimia kulttuureissa, joissa naisen asema on heikompi kuin Suomessa, tai miten perheen ja muutaman vuoden välein ulkomaille vievän uran voi yhdistää.

Nykyään se on onneksi helpompaa. Diplomaateista ja suurlähettiläistä noin puolet on naisia. Kun Väistö tuli taloon 70-luvulla, naissuurlähettiläitä oli pari kolme.

”Ulkoministeriö oli tuolloin miehisen hyvä veli -kulttuurin läpitunkema. Siihen oli erittäin vaikea päästä mukaan.”

Naisten asema kehittyi ulkoministeriössä hitaammin kuin muualla 1900-luvun Suomessa, sanoo Clerc. Ministeriössä oli pitkään käytäntöjä, jotka estivät naisten etenemistä urallaan.

Vuonna 1983 kavakulle pääsi 16 hakijaa, joista 12 oli naisia. Ulkoministeriön valinta- ja koulutuslautakunta kokoontui pohtimaan tilannetta ja mietti, pitäisikö miesten asemaa vahvistaa antamalla heille pisteitä armeijan käymisestä.

Nykyään valtaosa kavakuille valituista on naisia. Esimerkiksi Ståhlen ja Vennon kurssikavereista noin kaksi kolmasosaa on naisia, samoin hakijoista – ja ylipäätään yhteiskuntatieteellisten alojen yliopisto-opiskelijoista ja korkeakoulutetuista.

Vuonna 2013 Helsingin Sanomat uutisoi, että ulkoministeriö ”haalii lisää miehiä diplomaateiksi”. Jutussa alivaltiosihteeri Peter Stenlund sanoi, että mieshakijoiden vähäisyys on ongelma, ja siksi kavakua pyritään markkinoimaan niin, että ”miehet innostuvat”. Valtiosihteeri Pertti Torstilan mukaan miehiä on käytännön syistä lähetettävä tiettyihin maihin kuten Saudi-Arabiaan.

Väistö on ollut rekrytoimassa noin paria sataa diplomaattia. Miesten vähäinen määrä hakijoissa ”käydään läpi joka kerta, kun rekrytoidaan”.

”Aina silloin tällöin heitetään, että tulisiko enemmän miehiä, jos palkka nousisi tonnilla”, Väistö kertoo. Siihen ei ole kuitenkaan ryhdytty.

Ståhle ja Vento toivovat, että sukupuolen sijasta ulkoministeriö miettisi monimuotoisuutta laajemmin.

Eikä kaikkia naistenkaan lasikattoja ole ulkoministeriössä rikottu, Väistö muistuttaa.

Tärkeimmistä tehtävistä naisdiplomaatti ei ole koskaan ollut Moskovassa suurlähettiläänä tai valtiosihteerinä.

Ulla Väistö istuu tuolissa
Ulla Väistö
• Opiskellut kauppatieteitä.
• Aloittanut kavaku 8:lla vuonna 1977.
• Ulkomaankomennuksilla muun muassa Wienissä, Brysselissä, Strasbourgissa, Bonnissa, Pariisissa, Méxicossa ja Bukarestissa. Ulkoministeriössä työskennellyt muun muassa kauppapoliittisella osastolla, poliittisella osastolla, YK- ja ETYJ-tehtävissä sekä hallinnollisella osastolla. Jäi eläkkeelle vuonna 2016. Nykyään kavakujen kuraattori.
• Osaa suomen ja ruotsin lisäksi englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa ja romaniaa.

Tukholmassa Liisa-Maija Harjun luottamukselliset palaverit ovat vihdoin päättyneet ja työhuoneen ovi taas auki. Harju käy läpi sähköpostejaan ja kirjoittaa raportteja päivän tapaamisista, kuten siitä, mitä mieltä Ruotsi on EU:n kaavailemasta puolijohdeasetuksesta, mutta sitä hän ei voi meille kertoa.

Raportit lähetetään ”Helsinkiin”, siis eri ministeriöille. Koska Harju vastaa talous- ja kauppapolitiikasta sekä elinkeinoelämän seuraamisesta, hänen raporttejaan luetaan erityisesti työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM).

Päivän aikana on tullut myös uusi toimenpidepyyntö. Siinä toivotaan ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille (sdp) spiikkareita eli speaking pointseja eli puhepointteja. Aiheena on Suomen ja Ruotsin välinen vienninedistämistyö Skinnarin mediatapaamista varten. Toimenpidepyynnöt menevät kaiken edelle, ja ne tulevat usein lyhyellä varoitusajalla, Harju kertoo.

Erityisesti pandemian aikana toimenpidepyyntöjä on tullut tiuhaan. Suomessa on haluttu tietää useita kertoja viikossa Ruotsin koronakäytännöistä, kuten yritystuista ja maskien käytöstä.

Iltapäivällä ruotsalaismedia kertoo, että hallitus on päässyt sopuun uusista koronarajoituksista. Omikron-virusmuunnos on heikentänyt tautitilannetta ympäri Eurooppaa, Tanskassa ollaan jo menossa kohti uutta lockdownia. Ruotsissa eletään toisessa todellisuudessa: juuri kukaan ei käytä maskeja ja ravintoloissa käsidesiä saa tosissaan etsiä.

Hallituksen tiedotustilaisuuden anti on suomalaisen koronakurimuksen näkökulmasta laiha. Aikuisia kehotetaan tekemään etätöitä ja käyttämään maskia julkisessa liikenteessä. Työpaikkojen glögitilaisuudet saavat jatkua, jos kaikki osallistujat on rokotettu. Pääministeri kehottaa kuitenkin ottamaan krampausin, halaustauon, jos ei ole varma, onko halattava rokotettu.

Kun Harjun työpäivä viideltä päättyy, hän kävelee parinkymmenen metrin päässä sijaitsevalle asunnolleen. Siellä Harju asuu Selma-nimisen terrierinsä kanssa. Naapurissa asuu toinen diplomaatti.

”Mä oon kuvaillut tätä espoolaiseksi rivitaloksi”, Harju kertoo.

Jos Harju saisi valita, koti voisi kuitenkin olla hieman kauempana työpaikalta. Osa lähetystön väestä asuu suurlähettilään residenssin yhteydessä olevissa asunnoissa.

Ulkoministeriö maksaa asumiskulut maasta riippumatta, koska diplomaattien asuntojen on täytettävä tietyt turvallisuusmääräykset. Lisäksi monissa maissa diplomaattien odotetaan käyttävän asuntoaan edustustilaisuuksien järjestämiseen. Sellaisia voivat olla päivälliskutsut, grillijuhlat tai pizza and beer -illanvietot.

Illalla Tukholman metrossa maskia käyttää kuusi ihmistä. Vielä edellisiltana heitä oli kolme. Ehkä hekin ovat katsoneet hallituksen tiedotustilaisuuden.

Keskiviikkona Harjulla ei pitänyt olla yhtään kokousta. Nyt niitä on kolme.

”Juoksupäivä”, Harju kuvailee.

Aamulla hänellä on jälleen (luottamuksellinen) puhelu TEM:n kanssa. Sitten on riennettävä sähköjopolla muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Business Swedenin toimistolle (luottamukselliseen) tapaamiseen.

Koska lähetystön viralliselle puolelle ei voi jäädä ilman valvontaa, täytyy Harjun vapautumista odottaa aulassa. Penkit taitavat olla Artekia, kuten monet muutkin lähetystön kalusteet.

Diplomatiassa kaikella on väliä, koska kaikki on pohjimmiltaan maakuvatyötä. Siksi niin lähetystössä, residenssissä kuin diplomaattien kotona lähes kaikki on kotimaista. Maljakot Aaltoa, astiat Iittalaa ja Arabiaa, suklaa Fazeria. Kun Harju aloitti Tukholmassa syksyllä 2018, häntä kehotettiin hankkimaan työhuoneeseensa matto. Se piti tilata Suomesta.

”On lähes maagista, miten suurlähettiläs vartalollaan, käyttäytymisellään, teoillaan ja puheillaan edustaa maata, joka hänet on lähettänyt. Myös perhe edustaa suurlähettilään kanssa. Se tekee diplomatiasta pelkkää neuvottelemista paljon isomman asian”, sanoo Louis Clerc.

Skotlannin Glasgow’ssa syksyllä pidetyn ilmastokokouksen aikana Yhdysvaltain presidentti Joe Biden osallistui illalliselle, jonka aikana hänen kerrottiin pieraisseen.

”Sitä pidettiin kovana virheenä, miten mies voi noissa olosuhteissa pieraista. Se kertoo siitä, kuinka tärkeänä edustaminen nähdään”, Clerc sanoo.

Finns love karaoke, julistaa epäilyttävän paljon Tarja Turuselta näyttävä emoji lähetystön aulan pöydällä laminoidussa 100 Fun Facts on Finland -julisteessa. Julkisuus ja imago ovat mediavälitteisessä maailmassa valtioille entistä tärkeämpiä. Siksi Team Finland kyhää Suomi-emojeja ja diplomaatteja kannustetaan pitämään yhteyttä toimittajiin.

Valtiot ovat yhä diplomatian ainoita täysivaltaisia toimijoita, mutta yhä useammin yritykset, kansalaisjärjestöt, tavikset ja julkkikset osallistuvat kansainvälisiin suhteisiin, Clerc sanoo. Yhdysvallat voi vain seurata vierestä ja toivoa parasta, kun koripalloilija Dennis Rodman käy Pohjois-Koreassa vetämässä kännit Suuren johtajan Kim Jong-unin kanssa. Tai Ruotsi, kun ilmastoaktivisti Greta Thunberg kurmuuttaa maailman poliittista eliittiä mediassa ja kansainvälisissä kokouksissa. Niissä hän saa enemmän huomiota kuin Ruotsin viralliset edustajat.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Östermalmilla, jota Tukholman matkailusivustolla kuvataan sanalla posh. Suurlähetystöjä ei ole tapana perustaa paikalliseen Kontulaan.

Suomen 92 edustustosta ainakin kuudellakymmenellä on sauna lähetystössä, residenssissä tai molemmissa. Moskovan suurlähetystössä saunoja on peräti neljä.

Saunadiplomatia elää ja voi hyvin. Ensi viikolla Harjukin on saunomassa lähetystöllä parin kollegan kanssa.

Tukholmassa Suomen lähetystön lähellä sijaitsevat Japanin, Saksan ja Yhdysvaltojen lähetystöt. Kadulla on hiljaista. Yhdysvaltain lähetystön porteista ajaa ulos katumaasturi.

Samassa ilmaa halkoo suomenkielinen tervehdys.

Harju viilettää sähköjopolla ohi kohti lähetystöä. Vartin päästä alkaa puhelu Suomen Pankin edustajan kanssa.

Diplomatia ei ole koskaan ollut vain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vaan myös taloutta. Globaalissa maailmassa ulkomaankaupan merkitys korostuu.

Kun Venäjä myrkytti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin elokuussa 2020, Yhdysvallat ja EU vastasivat talouspakotteilla. Kun Kiina suuttui viime vuoden lopulla Liettualle siitä, että Liettua antoi Taiwanin avata edustuston Vilnaan, Kiina aloitti kauppasodan.

Normaalioloissa Harju vierailisi suurlähettilään kanssa enemmän ruotsalaisissa ja Ruotsissa toimivien suomalaisten yritysten luona. Marraskuussa Harju ja suurlähettiläs Maimo Henriksson olivat kolme päivää Pohjois- Ruotsissa, jossa on meneillään 107 miljardin euron teollisuusinvestoinnit.

”Haluttiin selvitellä, mitä mahdollisuuksia siellä olisi suomalaisilla yrityksillä tulla mukaan niihin tai olisivatko ruotsalaisyritykset halukkaita tekemään yhteistyötä”, Harju selittää matkan tarkoitusta.

Elinkeinoelämän ja diplomatian suhde on monimutkainen.

Suomen valtio on rakentanut maineensa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon varaan. Vienninedistäminen vaikkapa uiguureja sortavassa ja toisinajattelijoita tappavassa Kiinassa voi kuulostaa groteskilta.

”Se on paradoksi, jossa usein kuitenkin vienninedistäminen voittaa”, sanoo professori Clerc.

Suomi esimerkiksi vie aseita Arabiemiraatteihin, vaikka maa on osallisena Jemenin sodassa. Arabiemiraatit tunnetaan myös surkeasta ihmisoikeustilanteesta, mutta silti Dubaissa on käynnissä vienninedistämiseen keskittyvä maailmannäyttely Expo, jossa Suomikin on mukana.

Kaupankäynnistä kieltäytyminen voisi kuitenkin olla Suomen kaltaisen pienen maan talouden kannalta järjetöntä. Tuskinpa Kiinaa hetkauttaa, onko länsisiperialainen mikrovaltio sen kelkassa vai ei.

Suomen ratkaisu on ollut tehdä kauppaa, mutta pyrkiä vaikuttamaan asioihin muilla keinoilla esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kautta. Kehitysyhteistyövaroista voidaan rahoittaa maan sisällä ihmisoikeuksia edistäviä järjestöjä, Harju kertoo. Ongelmakohtia nostetaan esiin myös keskusteluissa suljettujen ovien takana.

Pohjois-Ruotsin matkasta on kulunut kaksi viikkoa, mutta Harju ei ole ehtinyt kirjoittaa matkaraporttiaan.

Usein kirjoittaminen venyy iltoihin ja viikonloppuihin. Harjun tavoitteena on pitää viikossa kaksi kokouksetonta kirjoituspäivää, mutta se ei onnistu tälläkään viikolla.

Jussi Tanner istuu pöydän ääressä
Jussi Tanner
• Opiskellut teoreettista filosofiaa.
• Aloittanut kavaku 31:llä vuonna 2005.
• Ulkomaankomennuksilla Roomassa ja New Yorkissa. Johti Suomen evakuointioperaatiota Afganistanissa Kabulin lentokentällä elokuussa 2021. Ulkoministeriössä muun muassa oikeudellisella osastolla, konsulipalveluissa, Eurooppa-osastolla ja ulkoministerin diplomaattiavustajana. Nykyään hoitaa al-Hol-erityistehtävää.
• Osaa suomen ja ruotsin lisäksi englantia, italiaa, ranskaa ja espanjaa.

”Ootko kuullut, mitä eroa on teoreettisella ja käytännöllisellä filosofialla?” Jussi Tanner kysyy ja virnistää. Haastattelua on kulunut pari minuuttia.

”Jos valmistuu käytännöllisestä filosofiasta, ei ole käytännön mahdollisuuksia saada töitä. Jos valmistuu teoreettisesta filosofiasta, kuten minä, ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia saada töitä. Kerroin tämän mun kavaku-haastattelussa.”

Tannerilta oli kysytty, miten teoreettisesta filosofiasta valmistunut päätyy hakemaan diplomaatiksi. Generalistille selkeä diplomaatin ura tuntui houkuttelevalta.

Tanner aloitti kavaku 31:llä vuonna 2005. Kurssin kuraattorina toimi Tapani Brotherus, jonka nimi tuli suomalaisille tutuksi Ylen Invisible Heroes -televisiosarjasta vuonna 2019. Sarja kuvaa, kuinka Suomen asiainhoitajana Chilessä toiminut Brotherus kollegoineen auttoi tuhansia chileläisiä pakenemaan vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen – vastoin Suomen virallista linjaa.

”Silloin muistan, että oli vahva narratiivi, että liian kulmikkaat persoonat karsitaan kavaku-haussa pois, koska diplomaatin kuuluu olla hajuton ja mauton. Tapani kaikella persoonallaan ja läsnäolollaan ja viisaudellaan asetti täysin päinvastaisen standardin, että suomalainen diplomaatti voi ja vähän pitääkin olla persoona”, Tanner kertoo.

Tannerin nimi on vilahdellut julkisuudessa usein sen jälkeen, kun hän sai ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr) vastuulleen Syyrian al-Holin vankileirillä olevien suomalaisten kotiuttamisen. Elokuussa Tanner johti Afganistanissa Suomen laajasti uutisoitua evakuointioperaatiota. Miltä julkisuudessa esillä oleminen on virkamiehestä tuntunut?

”Monenlaiselta. Mä olen yrittänyt välttää sitä, etten alkaisi tuntea viehtymystä esiintymistä kohtaan, koska sellainen tenho on kiistatta olemassa.”

Vaikka diplomatiassa ei koskaan luovuta luottamuksellisuudesta, on työ yhä julkisempaa ja samalla diplomaatit enemmän esillä. Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautalakin on Suomen Kuvalehden vakikolumnisti.

”Puhutaan digidiplomatiasta, jossa suurlähettiläät ovat Twitterissä kommentoimassa asioita reaaliaikaisesti”, kertoo professori Clerc.

Tanner uskoo, että virkamiestenkin täytyy pystyä selittämään, miten on toimittu ja miksi.

”Mä en usko sellaiseen, että viranomainen voisi pysyä täysin piilossa. Se ei vaan kuulu oikeusvaltioon.”

Kun Tannerin kavaku alkoi syksyllä 2005, ulkoministeriö kävi yhä läpi edellisenä jouluna iskenyttä Thaimaan tsunamia ja sitä, mitä katastrofin hoitamisesta voitaisiin oppia.

”Se tapa poikkesi kaikesta siitä, mitä olin aiemmin nähnyt. Miten aidosti ja rehellisesti haluttiin ottaa opiksi ja mennä eteenpäin. Osittain sen takia kiinnostuin konsuliasioista.”

Tanner työskenteli kolme vuotta konsuliyksikön kriisi- ja avustustiimin johtajana. Niinä vuosina hänen pöydälleen tulivat Syyriaan lähteneet suomalaiset Isis-taistelijat sekä nykyään kokoomuksen kansanedustajana toimivan Atte Kalevan ja tämän vaimon sieppaus Jemenissä. Niistä Tanner ei voi paljoa puhua.

Diplomatiaa tutkinut Clerc uskoo, että tulevaisuudessa konsulit ovat niitä diplomaatteja, joiden työ on yhä tärkeämpää. Tanner viittaa ”YK-guruun”, tutkija Richard Gowaniin, jonka mukaan konsuliasiat ovat ainoa ulkoministeriön osa, jolla on oikeasti poliittista merkitystä.

Tanner kertoo nähneensä läheltä useita ministereitä, jotka ovat yhtäkkiä tajunneet konsuliasioiden merkityksen.

Yksi näistä on todennäköisesti ulkoministeri Timo Soini (ps/sin), jonka diplomaattiavustajana Tanner oli kolme vuotta. Soini kuvaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan Yhden miehen enemmistö, kuinka vaikea paikka suomalaisen lähetystyöntekijän sieppaus Afganistanissa vuonna 2017 hänelle oli.

Suomessa on pidetty tärkeänä, että vaikka hallitukset vaihtuvat, pitkä linja säilyy. Ulkopolitiikassa se lisää ennakoitavuutta ja luottamusta. Pitkään linjaan on kuulunut muun muassa hyvä keskusteluyhteys Venäjän kanssa, mutta samalla asema länsimaana ja EU:n jäsenenä, rooli diplomatian sillanrakentajana sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana.

Jos ulkoministeri haluaa poiketa linjasta, diplomaattiavustaja voi varoittaa seurauksista.

Ulkoministerikaudellaan Soini joutui kohun keskelle osallistuttuaan Kanadassa abortinvastaiseen mielenosoitukseen, vaikka virallisesti Suomi kannattaa oikeutta aborttiin.

Tanner kertoo, että Soini käytti oikeuttaan jättää puheistaan pois kieltä, joka olisi ollut vastoin hänen vakaumustaan. Mitään kehitysyhteistyöhankkeita lisääntymisterveyden tueksi ei kuitenkaan keskeytetty.

”Kriisitilanteissa ollaan usein korostetun tyynesti, mutta YK:ssa tunteet leiskuvat.”

Afganistanin kaoottisesta evakuointioperaatiosta huolimatta uran vaikein paikka on nykyinen al-Hol-tehtävä.

”Siinä on kaikki ollut vaikeaa, ihan kaikki. Afganistan oli lyhyt intensiivinen sprintti, jossa mentiin koko ajan eteenpäin. Al-Hol on ollut totaalinen lukko, jonka eri käänteiden avaamiseksi on täytynyt rakentaa koko juttu uusiksi, purkaa neuvottelutilanne aina osiin.”

Tanner myöntää, että on usein turhautunut, mutta hän ei suhtaudu töihinsä kovin tunteikkaasti.

Kakkossuurlähettiläänä YK:ssa Tanner sanoo nähneensä paljon enemmän tunteita kuin kriisitilanteissa. YK:ssa neuvotellaan suljettujen ovien takana perinteisesti ”vain” pilkun paikasta ja kielestä, jota sopimuksissa ja julkilausumissa käytetään.

Kieli on kansainvälisen politiikan pohja, ja pelkästään se, onko englanninkielisen sanan edessä a vai the voi muuttaa tulkintaa.

”Kriisitilanteissa ollaan usein korostetun tyynesti, mutta YK:ssa tunteet leiskuvat. On turhautumista ja raivoa ja surua ja toiveikkuutta ja riemua ja kyyneliä ja kaikkea näkyvää tunneilmaisua.”

Yleensä diplomatian show on kohdistettu oman maan medialle ja kansalaisille. Suljettujen ovien takana show’ta pidetään kuitenkin muille valtioille. Sekin voi olla osa neuvottelutaktiikkaa.

Torstaiaamuna neuvotteluhuone ja aula jäävät vihdoin taakse, kun Liisa-Maija Harju lähtee suurlähettiläs Maimo Henrikssonin kanssa tapaamaan teknologiayhtiö Ericssonin edustajia.

Autonkuljettaja kyyditsee seurueen pienellä henkilöautolla. Suomalaiseen tyyliin eivät sovi jenkkien katumaasturit.

Henriksson on palannut myöhään edellisiltana Helsingistä, jossa Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on ollut hallituskautensa ensimmäisellä vierailulla ulkomailla.

Vierailuja varten ulkoministeriössä on protokollapalveluiden osasto, joka hoitaa kaikki ulkoministerin ja pääministerin vierailujen muodollisuudet ja käytännön järjestelyt. Jo lentokoneen ovella Anderssonia oli vastassa protokollapalveluiden työntekijä, joka kulki hänen mukanaan koko päivän. Avasi ovet, osoitti istumapaikat ruokapöydissä ja varmisti aikataulussa pysymisen.

Ericssonin konttorilla Harju ja Henriksson ohjataan kokoushuoneeseen. Toimittaja saa taas jäädä aulaan odottamaan.

Keskustelujen jälkeen Ericssonin edustajat antavat ”demokierroksen” hallissa, jossa on esillä firman uusimpia tuotteita. Ne kaikki liittyvät jollain tapaa 5G-verkkoon, jonka suuresta tulemisesta on puhuttu jo vuosia. Suomalaisdiplomaateille aihe on kiinnostava erityisesti siksi, että Suomessakin monet yritykset kilpailevat 5G-herruudesta.

Paluumatkalla Henriksson kertoo ajatuksiaan diplomaatin työstä. Kuusikymppinen Henriksson on huomannut, että ulkoministeriön hyvä puoli on se, että uusia tehtäviä saa eläköitymiseen asti.

”Minulla oli monta kaveria, jotka nelikymppisenä olivat saaneet nopeasti hyvät työt, mutta miettivät, että äh, teenkö tätä nyt vielä 25 vuotta”, Henriksson kertoo.

Henriksson aloitti Tukholmassa suurlähettiläänä syksyn alussa. Aiemmin hän on työskennellyt Moskovan-suurlähetystössä ja ulkoministeriön itäosaston päällikkönä.

Suomi on viikon aikana näkynyt ruotsalaismedian otsikoissa itsenäisyyspäivän, hävittäjäkauppojen ja Sanna Marinin bilekohun takia. Ericssonilla vierailun aikana Twitterissä leviää Dagens Nyheterin kolumni, jossa Marinia syytetään julkkisten nuoleskelusta ja klikkien keräämisestä.

”Oho. Siis Dagens Nyheterissä? Ou nou. Täytyypä lukea”, Henriksson sanoo.

Anni Ståhle istuu neuvotteluhuoneen sohvalla
Anni Ståhle
• Opiskellut pohjoismaisia kieliä ja englantilaista filologiaa.
• Aloittanut kavaku 43:lla vuonna 2020.
• Ennen kavakua ollut töissä muun muassa harjoittelijana Suomen Ottawan-suurlähetystössä ja työskennellyt Ison-Britannian Helsingin-suurlähetystössä.
• Kavakun aikana ollut Amerikan ja Aasian osastolla, suurlähetystössä New Delhissä ja poliittisella osastolla.
• Osaa suomen ja ruotsin lisäksi englantia, espanjaa, norjaa, ranskaa ja saksaa.

Harju ei tiedä, haluaisiko hän tulevaisuudessa suurlähettilääksi.

”Se on oikeasti aika vaativa homma. Heillä on ihan aamusta iltaan joka päivä töitä ja viikonloppuisin. Vapaa-ajan ja työn raja on häilyvä. Se on ehkä samantyyppinen homma kuin olla suuressa yrityksessä toimitusjohtaja.”

Diplomaatin työssä Liisa-Maija Harju, Anni Ståhle ja Eero Vento pitävät työtehtävien monipuolisuudesta ja arvoista: ulkoministeriössä on helppo seistä työnsä takana.

”Suomi puolustaa demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja sääntöperustaista maailmanjärjestystä. On helppo samaistua isoihin arvoihin ja tuntuu helpolta toimia Suomen edustajana”, Vento pohtii.

Entä voiko diplomaatti olla maailmanparantaja?

”No eihän tätä työtä voi tehdä, jos ei oo maailmanparantaja!”, Harju toteaa ykskantaan.

”Jos me haluttaisiin vain hyvää palkkaa, me kaikki oltaisiin yksityisellä sektorilla.”

Suomen diplomaatit ajavat ensisijaisesti suomalaisten asiaa, mutta vaikuttamistyötä tehdään myös asemamaassa. Ulla Väistö kertoo, että toimiessaan Romanian suurlähettiläänä hän pyrki muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa parantamaan romanivähemmistön asemaa vaikuttamalla paikallisiin viranomaisiin.

Parhaimmillaan diplomaatilla voi olla huomattavasti vaikutusvaltaa. Esimerkiksi Harjun gradututkimuksessa selvisi, että idea YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin tuli kolumbialaiselta diplomaatilta, joka lähti edistämään asiaa guatemalalaisen ja singaporelaisen kollegansa kanssa. He tunsivat YK:n sihteeristöstä oikeita ihmisiä ja osasivat ajaa asiaa niin, että vuonna 2015 jäsenmaat sopivat yhteisistä tavoitteista. Parempaan maailmaan voi pyrkiä, mutta aktivistiksi ei diplomaattikaan voi heittäytyä.

Ståhle ja Vento pohtivat, ettei diplomaatin ura ehkä sovi sellaiselle, joka haluaa edistää vain tiettyjä kysymyksiä.

”Jos olisi aivan aatteenpalolla mukana, se voisi olla raastavaa välillä, koska isot laivat kääntyvät hitaasti”, Ståhle sanoo.

Se voi myös kyynistää. Sitä on pidetty jopa vanhojen ja ”kaiken nähneiden” diplomaattien ammattivaivana.

Kun Harju, Ståhle ja Vento kahdenkymmenen vuoden päästä saattavat olla suurlähettiläitä tai muita korkeita virkahenkilöitä, Clerc uskoo, että kansainväliset suhteet ovat kovemmat kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.

Kovemmilla suhteilla Clerc tarkoittaa sitä, että ”kukin valtio punnitsee omaa voimaansa ja käyttää sitä ilman esteitä, kunnes toiset valtiot tulevat vastaan”. Kynnys käyttää sotavoimaa on jo nyt matalampi kuin vielä 2000-luvun alussa.

Kolmas maailmansota ei ole syttymässä, mutta uhkailua, painostamista, vallankäyttöä ja sanktioita esiintyy yhä enemmän.

Euroopassa pakolaiskriisi nostatti oikeistopopulismin uuteen kukoistukseen. Koronaviruspandemia sai valtiot sulkemaan rajansa ja tappelemaan verissäpäin rokotteista. Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump repi niin Pariisin ilmastosopimuksen kuin Iranin ydinsopimuksen. Niiden takana oli vuosien, jopa vuosikymmenien diplomaattisia ponnisteluja.

Ei kovin helppoja lähtökohtia diplomaateille.

Samalla jäsenmaiden sisäpolitiikka on jumiuttanut Euroopan unionin, ja sama ongelma uhkaa Clercin mukaan muutakin kansainvälistä politiikkaa: kompromissihalu on huvennut olemattomiin.

Clercin mukaan kylmän sodan jälkeen maailmassa vallitsi ajatus, että valtiot jakavat jotain yhteistä, kansainvälisen ilmapiirin ja pyrkimyksen, että Yhdysvaltojen ohjauksen alla kaikki pyrkivät rauhaan ja demokratiaan. Tällainen yhteinen pyrkimys on kadonnut melkein kokonaan, Clerc sanoo.

Suomelle, muille pienille maille ja oikeastaan koko Euroopalle nykyisen maailmanjärjestyksen luhistuminen ja suurvaltapolitiikan paluu ovat ongelmia. Yhtäkkiä puhutaan jälleen etupiiripolitiikasta, ja Suomeenkin vaikuttavia asioita sovitaan suurvaltojen kesken suljettujen ovien takana, kuten Yhdysvaltojen ja Venäjän neuvotteluissa Naton laajentumisesta tammikuun alkupuolella.

Samalla jäsenmaiden sisäpolitiikka on jumiuttanut Euroopan unionin, ja sama ongelma uhkaa Clercin mukaan muutakin kansainvälistä politiikkaa: kompromissihalu on huvennut olemattomiin.

Sen on työssään huomannut myös Jussi Tanner. Valtioiden diplomaattisissa kannoissa näkyy sisäpoliittisesti kiristynyt tilanne:

”Kaikki tietää, että hallitus pelkää siinäkin maassa populistista oppositiota. Se vaikuttaa keskusteluilmapiiriin. Liikkumavara on pienempi kuin aiemmin.”

Tanner ei halua antaa esimerkkejä, mutta sanoo, että osa al-Holiin liittyvistä neuvottelukumppaneista on tämän takia ”aika vaikeita”.

Entä ilmastonmuutos, voidaanko se ratkaista diplomatialla? Ei pelkästään, mutta diplomatia on osa ratkaisua, sanoo Ståhle.

Niin kauan kuin diplomatiaa tehdään, saadaan välillä myös tuloksia, muistuttaa Clerc.

Liisa-Maija Harju on optimistinen. Hän on seurannut ilmastoasioita opinnoissaan ja töissään jo parikymmentä vuotta, ja sinä aikana edistystä on tapahtunut. Harjun mukaan monet parhaat kansainväliset sopimukset on tehty juuri ympäristöasioissa.

Diplomatiaa tarvitaan myös siksi, etteivät valtiot ilmastoasioissa välttämättä halua sitoutua sopimuksiin, jotka olisivat hyväksi kansainväliselle yhteisölle, mutta aiheuttaisivat niille kansallista haittaa.

Kotisohvilta on helppo huudella, miksei sopimuksia vain runtata, vaikka kaikkia se ei miellyttäisi. Valittaahan oppositiokin kaikesta, mitä hallitus tekee. Kansainvälinen politiikka ei kuitenkaan toimi kuin sisäpolitiikka. Oppositiota ei ole olemassa, kaikki ovat osa hallitusta.

Kohta Euroopan reunamilla saattaa olla avoin sota, joka Clercin mukaan muistuttaa pohjimmiltaan Korean sotaa. Vastakkain ovat Ukraina ja Itä-Ukrainan separatistiryhmät, mutta todellisuudessa Yhdysvallat ja Venäjä. Tämän lehden painoon mennessä tilanne oli yhä jännitteinen.

Mukana neuvotteluissa ovat korkean tason diplomaatit. Viime kädessä vastuun sodasta kantavat kuitenkin poliitikot.

Siksi ei auta kuin odottaa.

Eero Vento työskentelee neuvotteluhuoneessa
Eero Vento
• Opiskellut kehitysmaantiedettä.
• Aloittanut kavaku 43:lla vuonna 2020.
• Ennen kavakua ollut muun muassa harjoittelijana Suomen suurlähetystöissä Ankarassa ja Nikosiassa sekä työskennellyt asiantuntijana Suomen Haagin suurlähetystössä.
• Kavakun aikana ollut kehityspoliittisella osastolla ja Eteläisen Aasian yksikössä.
• Osaa suomen ja ruotsin lisäksi englantia, espanjaa ja hollantia.

Anni Ståhle muistaa luetelleensa kavaku-haastattelussa pitkän listan maita, joihin voisi kuvitella lähtevänsä töihin. Yksikään niistä ei ollut Aasiassa. Sen jälkeen kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet. Kavakun aikana Ståhle oli töissä Intian-suurlähetystössä, ja syksyllä hän on lähdössä Malesian-suurlähetystöön.

Eero Vento ei vielä tiedä, millä osastolla hän syksyllä työskentelee. Vento ei hakenut ulkomaanedustustojen paikkoja, ja Helsingin paikat tulevat hakuun vasta keväällä. Jos vain mahdollista, Vento haluaisi jatkaa Afganistan-tiimissä. Siellä hän on viihtynyt.

Jussi Tanner jatkaa kolmatta vuotta työtään al-Holin naisten ja lasten parissa. Heitä on leirillä yhä noin kymmenen, ja erityisesti lasten tilanne on karmea.

Ulla Väistö on luvannut olla kuraattorina vielä yhden kavakun. Sen jälkeen viimeinenkin työrupeama ulkoministeriöllä on ohi.

Liisa-Maija Harju muuttaa ensi syksynä Tukholmasta Etelä-Afrikan Pretoriaan, suurlähetystön kakkoseksi eli suurlähettilään sijaiseksi. Sen jälkeen edessä on paluu Helsinkiin, koska diplomaatti voi olla korkeintaan kaksi peräkkäistä pestiä ulkomailla. Sillä varmistetaan, että diplomaatilla säilyy ymmärrys kaikista tärkeimmästä maasta, Suomesta.

Mutta nyt Harjun on taas mentävä. On torstai-iltapäivä, ja pian Saksan suurlähetystössä alkaa jazz-konsertti.

Sinne ovet olisivat auenneet meillekin, ellei korona olisi rajoittanut osallistujamäärää.

Juttua varten on haastateltu myös ulkoministeriön henkilöstösuunnittelutiimin vetäjää Marja Rosvallia. Lähteenä on käytetty jo mainittujen lisäksi Klaus Törnuddin kirjaa Turvallisuus on oven avaamista: Tarinoita nuorille diplomaateille (2005) sekä Hiski Haukkalan kirjaa Suuren pelin paluu (2020).

Ylioppilaslehti on kompensoinut Tukholman-matkasta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt.