Päivä 1/10:
Hei, millaisia oireita omikron on teissä aiheuttanut? Tuntuu koko ajan vähän kummalliselta, silleen kokonaisvaltaisesti oudolta, niin kuin vähän särkisi joka paikkaa. En pysty yhtään keskityttymään, joten prokrastinoin katsomalla Temppareita.
Päivä 2/10:
Onks jollain ajantasaista tietoa, mistä saa kotitestejä suur-Kallion alueella?
Päivä 3/10:
Toi testi näyttää yhtä viivaa, mutta oon kyllä ihan varma, että se on väärä negatiivinen. Kuumeesta en tiiä, koska kuumemittarista on patteri loppu enkä oo saanut aikaiseksi ostaa uutta. Mutta kaikki oireet täsmää. Tää aivosumu on kaikkein pahin. Tän storynkin kirjoittaminen tuntuu henkisesti ja fyysisesti tosi kuormittavalta…
Mistä saa kotitestejä suur-Kallion alueella?
Päivä 4/10:
Googlasin hallituksen tiekkarin jälkeen pitkää koronaa, ja alkoi itkettää. Entä jos tää aivosumu vaan jatkuu ja jatkuu? Ottakaa oikeesti ne rokotteet!
Päivä 5/10:
Joo voin kertoo, että tää ei todellakaan ole mikään pieni flunssa. Pelottaa ajatella, mitä tää ois ilman rokotteita, jos röhisen keuhkoni pihalle kolmenkin rokotuksen läpi. Pandemian alussa oli puhetta, että me kaikki olemme viruksen edessä tasa-arvoisia, mutta tiede on osoittanut, ettei niin ole. Ajatukseni ovat Afrikan lapsissa. On etuoikeutettu olo. Melkein lähetin kaksikymppiä johonkin kehitysmaiden rokotuskampanjaan, mutta varasinkin tatska-ajan ja tilasin itselleni kristallin, jonka energiat auttaa long covidiin.
Päivä 6/10:
Tänään olo oli parempi, kunnes aloin miettiä kulttuurialan ahdinkoa. Kirjoitin siitä ketjun Twitteriin, jatkoin Temppareita ja wolttasin Shanghai Tacoja. Olis kiva käydä enemmän keikoilla ja teatterissa, mutta äänenpaineet on aistiyliherkälle ongelmallisia ja suomalainen teatteri kuulemma vaan uusintaa heteronormatiivisia maailmankuvia. Tunnen voimattomuutta näiden uusien sulkukierrosten äärellä. Mä pärjään itse, olen ollut koko ajan sitä mieltä, että olen ehkä karanteenissa, mutta monin tavoin lucky bastard, ja isojen turvaverkkojen suojissa. Toki muakin ahdistaa, ahdistaa itse asiassa tosi paljon, ja huolettaa.
Päivä 7/10:
Aivosumu jatkuu, enkä saa tehtyä yhtään mitään. Pelottaa etäopiskelun jatkuminen. Pelottaa long covidin seurausten aliarvioiminen. Haloo, on vuosi 2022, ja Suomessa ihmiset sairastuvat kroonisesti, mutta heitä ei kuunnella ja viranomaiset vähättelevät julkisuudessa heidän kokemuksiaan. Kaikkien pitäisi ymmärtää, että se on ihan oikea sairaus! Kiitos kaikille rohkeille, jotka puhuu avoimesti pitkästä koronasta ja terveydenhuollossa kokemastaan syrjinnästä.
Itkettää.
Päivä 8/10:
Itkettää.
Päivä 9/10:
Nyt kun mennään kolmatta pandemiavuotta, saa lukea kaikkia ”mitä pandemia on opettanut meille” -tekstejä. Ei siinä mitään, oon mäkin saanut tästä karanteenista oppia, mutta itse oon ainakin vaan ensin löytänyt itseni, sit kyllästynyt ja sit löytänyt taas itseni, kuten olette saaneet lukea. En oo löytänyt sisältäni rauhaa maailman melskeen keskellä. En ole hahmottanut suuria yhteisiä linjoja tai ymmärtänyt jotain oleellista ihmisyydestä tai edes itsestäni. Ja se on ihan okei, eikä sunkaan tarvi. <3
Päivä 10/10:
Testit näyttää vieläkin negatiivista, mutta on tää selvästi ollut korona, kun mun kokemus siitä on ollut näin selvä ja kiistaton. Muun muassa näitä ajatuksia käsittelen karanteenin aikana kirjoittamassani 50-sivuisessa esseekokoelmassani, jonka upea Kosmos Kustannus (Kiitos ihanin kustannustoimittaja Mikko Aarne!) julkaisee syksyllä 2022. Stay safe!
