Kirjat, jotka haluaisivat olla kohukirjoja
Jouni K. Kemppainen
Kaija Koo: Taipumaton (WSOY)
360 sivua
Kaija Koo on kertonut aivan kaiken, kuten lehdistä varmasti jo luitte. Kiinnostavinta on se, mitä melko perusteellisessa kirjassa jätetään kertomatta, kuten viime vuosien talousasiat. Kertomisesta puheen ollen, kirjan kertojahan kuulostaa aivan sukulaissedältä, joka pitää itseään jutunkertojaluonteena. Kuukausiliitteen toimittajana työskentelevän Kemppaisen tyyliä pitää kyllä todella rakastaa, jotta kokonaisuudesta selviäisi huokailematta.
”Juttu kuulosti oudolta, melkein uskomattomalta, mutta tottahan sen täytyi olla. Miten kenellekään armeijaa suorittavalle nuorelle miehelle tulisi mieleen keksiä sellaista tarinaa: heidän tupansa aamurutiineihin kuului, että luukutettiin täysillä Kaija Koota.”
Johannes Lahtela
Samuli. Pimeydestä valoon (Otava)
272 sivua
Vuonna 2019 ”saimme” kuulla, kuinka Vesa-Matti Loiri löi päänsä liukasteltuaan spermaansa. Tänä syksynä oppipoika Samuli Edelmann seuraa perässä ja rehentelee viina- ja pimppijutuilla itsesäälillä, johon vain kuuluisa toipuva alkoholisti kykenee.
”Ainoa asia joka piti Samulia enää kasassa, oli tähteys. I am a fucking big star. I am a lizard king and I can do anything.”
Tuomas Nyholm
Samu Haber: Forever yours (Otava)
508 sivua
Toisin kuin kuvitella saattaa, suureen huumejuttuun sotkeutuneesta suositusta rokkarista on mahdollista tehdä Aamu-tv:täkin unettavampi muistelmateos. Kokaiinista ja Katiskasta puhutaan ensimmäiset kahdeksan ja melkein viimeiset kahdeksan sivua. Loput 492 turistaan suoraan nauhalta kitaroista, verkostomarkkinoinnista ja suhmuroinneista.
”Lempituotteeni on edelleen krokotiili, jossa on kahva ja paristot sisällä. Kun painoi napista, krokotiili teki sellaista… liikettä. Seksiliikettä. Päällään. Nimesimme laitteen ArschKrokodiiliksi.”
(Toim. huom. Toisin kuin toimitus kuvitteli, Samu Haber -elämäkerta on ilmestynyt jo vuonna 2020. Toimitus pahoittelee virhettä.)
Pöyristy myös: Pirjo Kemppinen Tuntematon Danny (Otava), Linda Lampenius Kesytön elämäni (Otava), Veli-Pekka Lehtonen Renny Harlin (Tammi), Kauko Röyhkä Vaeltava vitsaus – Muistelmat 2 (Docendo).
Kirjat, jotka haluaisivat olla mestariteoksia
Edward St Aubyn
Sokkotesti (Otava)
279 sivua
Luenko varmasti oikeaa kirjaa? Sokkotesti ei muistuta lainkaan St Aubynin maineikkaita, kaikkien stadilaisten autofiktioilla lattioita peseviä, julmetun hauskoja omaelämäkerrallisia Patrick Melrose -satiireja. Uusi teos on kiinni tässä ajassa muilla tavoin. On ilmastokriisi, ekologiaa, epigenetiikkaa, neurotiedettä, psykedeelejä, rakkautta ja seksiä – turhan paljon ideoita ja dataa perinteisen realistisen romaanin asuun puettuna.
”Nyt kun he olivat seurantaevästeiden tavoittamattomissa, kun näkymättömien tarkkailijoiden ei ollut mahdollista kytkeä päälle yhdenkään laitteen mikrofonia tai kameraa, kun he olivat ajattoman arkisesti tässä hetkessä ja paikassa kuuluttamatta sijaintiaan maailmanlaajuisessa tietoverkossa ja ruokkimatta bayesilaista tiedonlouhintaa, itseään vahvistavia käytösmalleja ja räätälöityä uutisvirtaa, he saattoivat vihdoin lakata selvittämästä, mihin joukkosukupuuttoon tämä liittyi ja keskittyä varsinaiseen syyhyn, jonka vuoksi he tässä olivat.”
Kiinnostaa jotakuinkin yhtä paljon kuin uusin Image.
Karl Ove Knausgård
Aamutähti (Like)
666 sivua
Knausgårdin 666-sivuinen uutuus kiinnostaa jotakuinkin yhtä paljon kuin uusin Image, joka toisaalta lienee ainut julkaisu, jossa Knausgårdin tekemisistä enää välitetään. Aamutähti on maailmankuulun norjalaisen ensimmäinen ei-omaelämäkerrallinen romaani sitten suomentamattoman En tid for altin vuodelta 2004. Yliluonnollisilla elementeillä leikittelevä kahdenpäivänromaani alkaa kuin mikä tahansa Knausgårdin kirja: Minäkertoja, neuroottinen professorimies, kuvailee arkisia askareitaan. Pian mukaan tulee muitakin kertojahahmoja, mutta sillä ei ole merkitystä, koska jokainen heistä kuulostaa Knausgårdilta itseltään. Teos päättyy pitkään kuolema-aiheiseen esseeseen, jonka on kirjoittanut eräs kertomuksen sivuhenkilöistä, hänkin kahden markan filosofi-Knasun alter ego.
”Kreikkalaiset rakensivat järjelle huoneen, mutta kuolemaa he eivät osanneet järkeistää, se pysyi vanhana ja arvoistuksellisena kuin metsä, tuo lakkaamattoman muutoksen paikka jossa elävät muuttuivat kuolleiksi ja kuolleet eläviksi, eläimet ihmisiksi ja ihmiset eläimiksi.”
Miki Liukkonen
Elämä: esipuhe (WSOY)
1 036 sivua
Aikamme eittämättä keskeisin mieskirjailija Miki Liukkonen luottaa yhä kvantitatiivisiin mittareihin. Elämä: esipuhe on mies-statement täynnä sattumanvaraista horinaa, mutta ei sillä väliä, kunhan kyseessä on 1 200 sivun jätkäle eikä mikään 200 sivun tyttöjen kirjoittama romaani. Kustannustoimittaja Samuli Knuuti on kirjoittanut kirjan laajennettuun painokseen esipuheeksi väitetyn apologian, jolla perustella Liukkosen päättymätöntä DFW-larppia. Perusteos jää harmillisesti lyhyemmäksi kuin Päättymätön riemu, joten laajennus on tarpeen.
”Hänellä oli kaulatuki ja sähkönsininen paita jossa luki I AM HOLOGRAM. Ja yksi tarot-ennustaja, jonka korkeaa kampausta koristi gangsta-rap- sanoituksilla kirjailtu islanninkampasimpukan muotoinen hiussolki, ja joku toogassa käyskentelevä kaveri, joka kutsui itseään Ekvaattoriksi. Ihmiset joivat verenpurkaumanpunaista viiniä ja tabascolla höystettyjä sci-fi-drinkkejä, jotka polttivat kurkkua kuin flogiston, he tupakoivat ja rähähtivät kouristuksenomaisiin, limaa repiviin naurunpurkauksiin.”
”Kevyt” tietokirjallisuus
Laura Friman
Tauko (Gummerus)
219 sivua
Laura Frimanin vuoden mittainen vaatteidenostolakko on suoraan influenssereiden vastuullisuusviestintästrategiasta. Friman esittää puhuvansa tärkeästä aiheesta saadakseen asiantuntijajulkisuutta, vaikka enimmäkseen hän lörpöttelee poikaystävästään. Luokkahyppy Hämeenlinnasta Maria Veitolan skeneen vaikuttaa juuri niin epämukavalta kuin näyttää. Kun kirjaa on takana viidesosa, Friman siteeraa tutkimusta. Lopussa luetellaan, keille asiantuntijoille hän melkein jaksoi soittaa.
”Vaatteet on mun aatteet kuulostaa 1970-lukulaiselta sanonnalta, ja ellen olisi ikävässä krapulassa, jaksaisin ehkä googlata, onko mielikuvani validi. Niin tai näin, pukeutuminen on linkitetty vaatteiden kantajan arvoihin varmaan jostakin Jeesuksen ajoilta saakka. (Vielä kerran: olen sellaisessa krapulassa jossa en uskalla katsoa peiliin ja pystyn seurustelemaan vain pizzalaatikon kanssa, joten en vieläkään aio googlata.)”
Ilkka Karisto
Vuosi ilman nettiä (WSOY)
216 sivua
Maineikas toimittaja on vuoden ilman nettiä, mikä vaikeuttaa hänen elämäänsä niin paljon, ettei hän saa oikein analysoiduksi netittömyyttään. Ihmiskokeen loppuraportti on parissa tunnissa lukaistava muistelma ja anekdoottikooste eräästä vuodesta varhaiskeski-ikäisen helsinkiläismiehen elämässä. Suuri paljastus on, miten myös 1970-luvulla syntyneet ovat internetin suhteen täysiä boomereita.
”Lapset ovat viikonlopun mummolassa, ja puolison kanssa viriää ajatus ravintolaillallisesta. Lupaan hoitaa pöytävarauksen. Heti sen sanottuani huomaan kaipaavani puhelinluetteloa, mutta Helsingissä niitä ei ole enää vuosiin painettu ja jaettu kaikkiin kotitalouksiin.”
Persaukinen kriitikko vei kirjan divariin.
Julia Thurén
Kaikki kuluttamisesta (Gummerus)
246 sivua
Kirjaksi painettu blogitekstikokoelma, self-help-teos, jolle keskiluokkaiset kaupunkilaiset nuoret naiset antavat viisi tähteä GoodReadsissa, kuten moderniin kulutuskulttuuriin kuuluu. Persaukinen kriitikko vei kirjan divariin ja kulutti rahansa kaljaan.
”Vaikka tunnen syyllisyyttä kuluttamisesta, niin silti, kaiken sen jälkeen mitä tiedän ja olen oppinut kuluttamisesta, halajan uutta. Kyllä te tiedätte sen ihanan tunteen, kun kävelee kaupungilla katu-uskottavan brändin logolla varustetut paperikassit käsissä heiluen. Sen fiiliksen, hypistelee käsissään silkkipaperiin käärittyä paitaa, kaivaa tyylikkäästi muotoillusta pahvilaatikosta uutuuttaan hohkaavan läppärin tai asettelee uutta nojatuolia olohuoneen nurkkaan.”
Lue myös: Pauline Harmange Miksi vihaan miehiä (S&S), Moona Laakso Vaurastu kuin NAINEN (Into), Katri Norrlin & Nelli Kenttä Vitun ruma (Into).
Sivistävä tietokirjallisuus
Sanna Kajander-Ruuth
Laman lapset (S&S)
166 sivua
Toimittaja Sanna Kajander-Ruuthin Laman lapset asettuu muun muassa Juhani Branderin ja Suvi Vaarlan viimeaikaisten 1990-luvun lamaa käsittelevien teosten jatkumoon. Narratiivinen tietokirja on yhdistelmä henkilövetoista journalismia ja taustoittavaa tutkimustietoa. Ääneen pääsevät lama-aikana lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneet. Lama kouraisi ja jätti jäljet, mutta toisin kuin monet muut suomalaiset, kirjan henkilöt selvisivät siitä lopulta. Kajander-Ruuth kertoo myös omista kokemuksistaan.
”Perusturvallisuuden horjahtamisen seurauksena sieluun jää tietynlainen vakavuus, tunne jonkin jäämisestä kesken. Äidin yritys oli pakko lopettaa kannattamattomana. Valuuttalainan aiheuttamaa velkaa jäi niin paljon, että sen takaamiseen käytetty kotimme oli pakko myydä pilkkahinnalla.”
Antto Vihma
Nostalgia, teoria ja käytäntö (Teos)
276 sivua
Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessorin Antto Vihman mukaan nostalgia on perustunne, joka lävistää koko kulttuurimme. Nostalgia voi olla entistävää, banaalia tai pohdiskelevaa. Erityisesti jälkimmäisessä Vihma näkee valtavasti potentiaalia. Hän kuljettaa ansiokkaassa tietoteoksessaan narratiivia, jonka mukaan moderni aika on fundamentaalisti ambivalentti. Vanhat hyvät ajat eivät tule takaisin, mutta edistyskään ei korjaa kaikkea.
”Menneisyyttä ei tarvitse tarkastella nykyisyyden suorana esikuvana eikä myöskään katastrofia edeltävänä viattomuuden aikana. Niiden sijaan mennyt aika tarjoaa valitsematta jääneitä historiallisen kehityksen polkuja. Kuten kirjailija Robert Musil (1880–1942) kiteyttää, ’jos on olemassa todellisuudentajua, täytyy olla myös mahdollisuudentajua’.”
Lue myös: Kersti Juva Tolkienin tulkkina — Tarina Sormusten herran suomentamisesta (SKS), Sanni Lehtinen, Amanda Pasanen & Silja Uusikangas Huijareiden vallankumous – Huijarisyndrooman yhteiskunnallisilla juurilla (Vastapaino) ja Timo Miettinen Eurooppa – Poliittisen yhteisön historia (Teos), Anniina Nurmi Rakastan ja vihaan vaatteita (S&S).
Kirjat, joissa naisia ahdistaa
Anni Ihlberg
Ilonpilaaja (Tammi)
368 sivua
Taidekoulua käyvän nuoren naisen kasvua ja itse-etsiskelyä kuvaava esikoiskirja eroaa lukuisista sukulaisistaan siinä, että sekoilukuvaukset pajauttelusta panemiseen ja ahdistuksesta syömishäiriöajatteluun tuntuvat uskottavilta ja tutuilta, eikä tyylikään muistuta pikkusievää autofiktiota tai tätimäistä nuorisokuvausta. Pituus lienee kohderyhmälle haaste.
”Lotta liihottaa pakkaamaan viimeisiä tavaroitaan, päättää ettei pysähdy, nyt hän todella elää tätä kesää. Elää ja heittäytyy, ottaa asiakseen elää sellaista elämää jossa ei tiedä mistä seuraavana aamuna herää. Hän on tyttö, joka lentää yksin eurooppalaisiin suurkaupunkeihin hanttihommiin, eikä se ole surkean tai tylsän tytön elämää, hän muistuttaa itseään.”
Tuntuu imelänä vihlaisuna. Hampaassa ja mahassa.
Helmi Kekkonen
Tämän naisen elämä (Siltala)
209 sivua
”Kirjailija, äiti, feministi” Helmi Kekkonen haluaa oman ilmoituksensa mukaan ”kirjoittaa niin että se tuntuu. Että jotain muuttuu. Sinussa, ja minussa”. Tämän naisen elämä tuntuu imelänä vihlaisuna. Hampaassa ja mahassa. Kerronta on hienovaraista kuin pilkunjälkeiset pokausyritykset Mustan Härän pihalla.
”Äiti on kuollut ja minä mietin kulmakarvoja ja tissejä.”
Amanda Palo
Outoja kaloja (Kosmos)
96 sivua
Syksyn instagrammatuin kirja on sitä paitsi estetiikan myös käytettävyyden näkökulmasta. Alle satasivuisesta miehiä, naisia, suhteita ja sivullisuutta käsittelevästä lyhytproosasta selviytyy, vaikka aivot ja keskittymiskyky olisivat käristyneet syötteiden syövereissä.
”Olen vielä kaunis, salaperäinen ja täynnä sellaista eroottista latausta, jolla saisi koko kaupungin valaistua ainakin viikoksi. Mutta minä kuulun yhdelle, ja se saa minut suremaan kaikkia niitä ihmisiä, joita en koskaan ehdi riisua.”
Sisko Savonlahti
Kai minä halusin tätä (Gummerus)
296 sivua
Esikoisteoksessaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Sisko Savonlahden neuroottinen kertoja valitteli poikaystävän puutetta ja yksinäisyyttä, toisinaan toisteisessa toisessa poikaystävää ja yksityisyyden puutetta. Edelleen maataan paljon sohvalla ja lattialla, mutta luvut ovat pidempiä, mikä sysännee potentiaalisia lukijoita äänikirjan syliin.
”Joka kerta kun kävin kylpyhuoneessa mietin, sanoisinko mytyistä ja housuista Valtterille. Olinko sellainen nainen, joka marmatti miehelle, vai sellainen nainen, joka ei marmattanut ja hyväksyi sen, että toisen vaatteita ajelehti joka paikassa? Miksei kukaan ollut kertonut minulle, että tässä olivat ne vaihtoehdot, joista valita silloin kun ihmettelin, miksi ihmiset pitivät yllä stereotypiaa siitä, että parisuhteessa nainen napisee miehelle pienistä, arkisista asioista?”
Lue myös: Rachel Cusk Toinen paikka (S&S) ja Hanna Ryti Eron kuvia (Siltala).
Kirjat, joissa miehiä ahdistaa
Ville Ranta
Kuinka valloitin Ranskan (WSOY)
160 sivua
Ville Ranta on nero. Tai ainakin hän luulee olevansa – aivan kuten kaikki muutkin taiteilijat. Rannan autofiktiivinen sarjakuvaromaani taidemaailmasta ja -markkinoista on herkullista satiiria. Itseironisen pinnan alla kulkee koskettava kertomus unelmista ja menestyksen tavoittelusta. Kypsän ja paikoin surumielisenkin teoksen takana voi olla ainoastaan omaa suuruudenhulluuttaan reflektoiva keski-ikäinen mies.
”Tärkeintä oli, että täällä saisin täysin häiriöttä tehdä seuraavan teokseni, sen, josta (Lancelotin avulla) tulisi vihdoin menestys! Aikaa oli kulunut hukkaan jo niin paljon! Keskittyminen ei ollut kotioloissa ollut mahdollista enää vuosiin… ja kohta olisin 40-vuotias! Nyt oli viimeinen mahdollisuuteni yrittää vielä. Oli ollut pakko lähteä kotoa…! Onneksi epäuskoon ja mielenmurheeseen on olemassa lääke. Nimittäin alkoholi. Se oli pelastanut minut monta kertaa ja pelastaisi nytkin.”
Antti Rönkä
Nocturno 21:07 (Gummerrus)
192 sivua
Kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun millenniaaleja on syytetty omaan napaan tuijottelusta, on Antti Rönkä todellakin kirjoittanut kirjan omista masturbaatiomuistoistaan ja siitä, kuinka paljon runkkaaminen häntä ahdistaa. (Paljon.)
”Tästä lähtien hän olisi runkkari, kaikissa paikoissa, kaikissa tilanteissa. Runkkari saapuu aamupalalle. Runkkari syö maapähkinälevitettä. Runkkari valitsee jäätelöä. Runkkari potkii palloa, runkkari kahlaa järvessä, runkkari istuu saunassa. Runkkari käy vessassa.”
Itke myös: Juha Itkonen Kaikki oli heidän (Otava).
Kirjat, jotka näyttävät hyvältä hyllyssä ja Instassa ja luet varmaan ihan kohta
Gloria Anzaldúa
Rajaseutu / La frontera: uuden mestizan kutsu (Tutkijaliitto)
306 sivua
”Ohittamaton lähde tutkijoille muun muassa feministisen teorian, queer-teorian ja dekoloniaalisen tutkimuksen aloilla”, sanoo kustantamon katalogi. Jep.
Tärkeä teos.
Iris Hanika
Menneisyydenhallintalaitos (Siltala)
175 sivua
Palkitun saksalaiskirjailijan merkkiteos käsittelee Saksan historian pimeintä hetkeä, jota ei saa unohtaa. Tärkeä teos.
Fernanda Melchor
Hurrikaanien aika (Aula & Co)
260 sivua
Meksikolaiskirjailijan läpeensä kehuttu epälineaarinen romaani. Maksimaalisten makupisteiden tavoittelija hankkii englanninkielisen käännöksen, jonka on julkaissut ultracooleista sinisistä ja valkeista kansista tunnettu Fitzcarraldo Editions. Puhutteleva teos.
Yoko Ogawa
Muistipoliisi (Tammi)
368 sivua
Japanilainen dystopia, joka ei Keltaisen kirjaston statuksestaan huolimatta ole mikään ukkelikirja. Tärkeä aihe. Hyvin ajankohtainen. Puhutteleva teos.
Miriam Toews
Naiset puhuvat (S&S)
232 sivua
Tositapahtumiin perustuva järkyttävä ja tärkeä teos on saanut inspiraationsa bolivialaisen mennoniittasiirtokunnan hirmuteoista. Kristillisen siirtokunnan miehet tainnuttivat ja raiskasivat öisin naisia ja lapsia. Fiktiivinen teos kuvaa naisten reaktioita tapahtumiin. Täynnä ei järin hienovaraisia #Metoo-metaforia. Handmaid’s Talen ystävien iloksi elokuva tulossa ensi vuonna, mikä kerrotaan jo takakannessa. Puhutteleva ja ajatuksia herättävä teos.
Puhutteleva teos.
David Foster Wallace
Tennisesseet (Siltala)
200 sivua
Ehkä tärkein kirjallinen inspiraatio jokaiselle esseistin elämästä ja omien harrastustensa julkisesta fiilistelystä haaveilevalle pojalle. Puhutteleva teos. Poikkeuksellinen.
Ole lukevinasi myös: Brit Bennett Mikä meidät erottaa (Tammi), Rebecca Buxton, Lisa Whiting Filosofian kuningattaret – Historian sivuutettujen ajattelijoiden elämä ja perintö (Niin & näin), Marko A. Hautala Kapinallinen kynämies – A. Untolan merkillinen elämä (Warelia), Julia Phillips Katoava maa (Siltala), Riko Saatsi Hyviä aikomuksia (Gummerus), Juha Seppälä Bog Edin / Lataa ja lue (Siltala), Kim Thúy Em – Rakasta (Gummerus).
Kun olisi tosi kiva lukea jokin hyvä kirja
Tove Ditlevsen
Lapsuus (S&S)
142 sivua
Arvostetun tanskalaiskirjailijan 1970-luvulla kirjoittaman autofiktiivisen Kööpenhamina-trilogian avauksessa alkaa työläisperheen tyttären kasvu taiteilijaksi. Millintarkassa pienoisromaanissa elämä on köyhää ja karua, selkäsaunat rajuja ja suhteet vaikeita. Lohtu löytyy runoista. Seuraava osa ilmestyy talvella.
”Useimmat aikuiset sanovat, että heillä on ollut onnellinen lapsuus, ja ehkä he uskovat siihen itse, mutta minä en usko. Luulen vain, että he ovat onnistuneet unohtamaan sen.”
Kazuo Ishiguro
Klara ja aurinko (Tammi)
371 sivua
Kriisinjälkeisessä maailmassa aurinkoenergialla toimiva keinoystävä (KY) Klara saa tehtävän, kun hänet ostetaan sairaalloisen Josien seuralaiseksi. Lapset tarvitsevat keinoystäviä oppiakseen selvitymään maailmassa, aikuisilla on omat moraalisesti monitulkintaiset suunnitelmansa.
”Merkkejä oli varmasti ollut ilmassa pitemmän aikaa, koska sunnuntaiaamun tapahtuma ei tullut aitona yllätyksenä, vaikka saikin minut tuntemaan surua ja muistutti taas siitä, kuinka paljon minulla oli vielä opittavaa.”
Jukka Viikilä
Taivaallinen vastaanotto (Otava)
379 sivua
Ehkä on vastareaktio nykykirjallisuuden totalt jävla -typeryydelle, että Jukka Viikilä tempaisee parhaan kotimaisen romaanin vuosikausiin käyttämällä autofiktion muotoja ja moottoreita. Taivaallinen vastaanotto on kirja Jukka Viikilää muistuttavan kirjailijan Jan Holmin Taivaallinen vastaanotto -kirjan taivaallisesta vastaanotosta. Epälineaarisessa kirjassa epälineaarisen kirjan sirpaleita kommentoi satoja ja satoja ihmisiä, muun muassa presidentillinen Sauli ja Jemina from Wolt. Lauseet ovat ajattelusta tukossa, kuten Viikilän ja parin muun suurteoksessa Ensyklopediassa (2011). Koko ajan haluaisi pölliä juttuja muistikirjaan, vaan kun ei jaksa, tyytyy kadehtimaan.
”Olisi hyvä kirjoittaa hyvin jos kirjoittaa. Ei ainakaan huonosti. Pahinta on yliminän riivaama ahkera keskinkertaisuus.”
Lue myös: Lydia Davis Kafka valmistaa päivällistä. Valitut novellit (Siltala / Sanavalinta), Annie Ernaux Vuodet (Gummerus), Matias Riikonen Matara (Teos), Kristiina Wallin Vaikeampaa on olla näkemättä unia (S&S), Jaakko Yli-Juonikas Jääasema KOOMA (Siltala).
Juttua oikaistu 20.10. kello 10.58. Korjattu Karl Ove Knausgårdin kansalaisuus ja lisätty tieto siitä, että todellisuudessa Samu Haber -kirja on jo viime vuoden kirjasyksyn satoa. Toimitus pahoittelee koko yhteiskunnan puolesta.
