Viime lauantaina kävin salilla. En tiennyt, että se olisi viimeinen kerta hetkeen.
Ulko-ovesta pyyhältäessäni kämppikseni huomautti, että THL ei suositellut salille menemistä. Ikkunaton tila täynnä hikoilevia, hyppiviä ja puuskuttavia ihmisiä ei kuulemma ole paras paikka näin pandemian aikaan.
Mutta en voinut kuvitellakaan keskeyttäväni treeniohjelmaani, olinhan muuten kaikin puolin mallikansalainen. Pesin käsiä, käytin desinfiointiainetta, yskin hihaan ja rajoitin kavereiden näkemistä. Eiköhän nyt ole jonkun muun vuoro uhrautua, mietin, ja viiletin kohti Unisporttia.
Moni treenaaja on ollut samoissa mielentiloissa. Kun salit ovat alkaneet yksi toisensa jälkeen sulkea oviaan, somessa on vaadittu rahoja takaisin ja kyselty epätoivoisesti: mitkä paikat ovat vielä auki? Samaan aikaan ihmiset rynnivät kauppakeskus Hertsin avajaisiin hakemaan ilmaisia ämpäreitä ja istuvat buffetravintoloissa.
Ajatus on tämä: eiväthän minun, yksilön, teot vaikuta tartuntojen leviämiseen.
Hallitus linjasi tiistaina, että julkiset harrastustilat suljetaan ja yli 10 hengen yleisötilaisuudet kielletään. Yksityisiä toimijoita on suositeltu sulkemaan ovensa, mutta pelissä ovat isot taloudelliset menetykset.
Suomen suurin kuntosaliketju Elixia sulki ovensa, mutta monet salit ovat auki normaalisti tai pienennettyjä ryhmäkokoja noudattaen (looking at you, Fitness24Seven, Fressi, Yoga Nordic ja Esport).
Kävijöitä näissä paikoissa näyttää riittävän. Esimerkiksi Fitness24Sevenin ryhmäliikuntoihin piisaa tällä hetkellä osallistujia jonotuslistalle asti.
Ihmisten riskienarviointia tutkinut psykologi Paul Slovic huomasi, että jos jokin asia tuottaa nautintoa, sen riskit nähdään matalampina. Koska treenaaminen on minulle elinehto, haluan pyyhkiä mielestäni ajatuksen siitä, että saattaisin levittää virusta tietämättäni.
Kun salit lupailevat desinfioivansa paikat kerran tunnissa, syntyy illuusio, että on ihan okei mennä treenaamaan. Pian ollaan naama jumppamatossa kiinni, ja viimeisessä mavessa sylki lentää. Unohdamme, ettei salista saa täysin bakteeritonta millään.
Taudin leviäminen ei ole ihan niin yksinkertaista kuin mieleni väittää sen olevan. Käyttäytymistutkija Daniel Kahnemanin mukaan meillä on taipumus tehdä päätöksiä intuition ja erilaisten nyrkkisääntöjen kautta. Intuitioni sanoi minulle lauantaina, että enhän minä mitään levitä, jos oleskelen salilla yksin. Tarvittiin kuitenkin ”hidasta ajattelua”, ensimmäisten päätösten kyseenalaistamista, jotta ymmärsin itsekeskeisen ajatteluni vinoumat. Päätin vaihtaa salin kotitreeneihin.
Ei minusta silti ole tuntunut maailmanpelastajalta. Kaikki arkeani kannattelevat rutiinit ovat sekaisin, ja samalla pitäisi olla positiivinen ja puhaltaa yhteen hiileen.
Välillä lähinnä ahdistaa ja vituttaa, mutta se on ihan ok. Jokaisella on oikeus tuntea pettymystä, vihaa ja pelkoa rutiinien tuhosta, oli kyse sitten kuntosalista tai kuorotreeneistä.
Social distancing eli etäisyyden ottaminen muihin ihmisiin on kaikkein tehokkain tapa hidastaa viruksen leviämistä ja sen kautta varmistaa, että terveydenhuollon kantokyky kestää. Washington Postin artikkeli näyttää grafiikan keinoin, miten tartunta leviää, kun liikumme vapaasti – ja miten tartunnat vähenevät, kun rajoitamme liikkumistamme.
En jää kotiin siksi, etten itse sairastuisi, vaan suojellakseni niitä, joille sairastumisella on vakavia seurauksia. Opiskelijakaveria, joka on juuri parantunut syövästä, tai mummiani, jonka kunto heikkenee taas.
Yksilön käyttäytymisellä on merkitystä koronaviruksen leviämisessä. Jos kuvittelemme, että kaikki muut kyllä jäävät kotiin, joten meidän ei tarvitse, itsekkyydellä ei ole rajoja.
