Ruudun ulkosivu on 3,14 metriä pitkä. Sivut muodostuvat valkoiseksi maalatuista katukivistä, joita on kahdessa rivissä. Rivien keskellä kulkee valaistu johto. Näin ruutu erottuu varmasti ympäristöstään: kuranharmaasta katukiveyksestä.
Kyseessä on taideteos, jonka nimi on Rutan eli Ruutu. Se on sekä totta että fiktiota.
Tosielämän Ruutu sijaitsee Etelä-Ruotsissa, Keravan kokoisessa Värnamon kaupungissa. Sen voi bongata ostarin vierestä, Lindexin, matkatoimiston ja Systembolagetin eli paikallisen Alkon tuntumasta.
Ruben Östlundin The Square -elokuvassa (2017) ruutu rakennetaan fiktiivisen X-Royal-taidemuseon pramealle etupihalle. Kyltin mukaan teos on ”turvapaikka, jossa luottamus ja huolenpito vallitsevat. Sen sisällä kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.”
Jos kaipaa apua, voi toivoa saavansa sitä ruudun sisällä.
Elokuvassa Ruudusta tulee pokkuroinnin väline. Kun kuraattori Christian esittelee muodollisesti teosta kutsuvieraille, hän keskeyttää ja pyytää saada aloittaa alusta. Seuraa näennäisesti aidompi, vessassa harjoiteltu puheenvuoro.
Tällainen teos, pelkkä tasa-arvoiseksi sanottu ruutu, saattaa helposti tuntua naiivilta, Christian puolustautuu. (Niin tuntuu.) Sitten leikkaus vie katsojan hetkeksi pois, kunnes aplodit jo myrskyävät.
Kas, naiivi teos ei äkkiä enää olekaan naiivi: siihenhän pitää kuraattorin vanavedessä vain uskoa.
Östlundin elokuvassa taidepuhe on teatteria, jolla keskiluokka peittelee pelkoaan tietämättömäksi paljastumisesta. On tilaa ja ei-tilaa, näyttelyä ja ei-näyttelyä. Osa kriitikoista on moittinut elokuvaa Trump-henkisestä anti-intellektualismista, jossa kaikki nykytaide on pilkattavissa postmodernina tekotaiteena ja kaikki poliittinen epäkorrektius automaattisesti oivaltavaa. Sanjin Pejković kirjoittaa elokuvalehti FLM:ssä The Squaren olevan ”tuplaironiaa post-post-kyynisessä maailmassa”: ympäriinsä räiskivä trolli, joka jättää katsojan tehtäväksi päätellä merkityksiä, joita ei oikeasti ole.
Minusta elokuva on hauska. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että Östlundilla on sormensa pelissä myös Värnamon tosielämän Ruudussa?
Vuonna 2014 Värnamon taidemuseo Vandalorum sai ehdotuksen. Elokuva-alan professori Kalle Bomanilla oli idea teoksesta, tasa-arvoisuuden ruudusta. Oli myös nimekäs työpari: Turisti-elokuvallaan (2014) kuusi Guldbagge-palkintoa kahminut Ruben Östlund.
Professori Boman on myös osakas Östlundin elokuvia tuottavassa Plattform Produktion -tuotantoyhtiössä.
Tietysti pikkukaupunki halusi teoksen, olihan Värnamon tärkein nähtävyys siihen asti ollut pala Ruotsin suurimmasta suosta. Ruutua ei vain maalattu, vaan se hakkautettiin pysyvästi torin kiveykseen. Teoksen teemoja pohdittiin näyttelyssä, jonka sisällöstä kellään ei ollut ajatusta kaksi kuukautta ennen avajaisia.
Paikallislehti Värnamo Nyheter kertoi Ruudusta kymmenissä ylpeissä jutuissa. Selvisi, että Östlund tekee ”Ruudusta inspiroitunutta” elokuvaa. Toukokuussa 2017 The Square voitti Cannesissa Kultaisen Palmun. Loppukesästä Värnamon ostariväki sai katsella, kun ohjaaja poseerasi heille Ruudussa pystin kanssa.
Samana päivänä nykytaidetta ivaava The Square sai ensi-iltansa Ruotsissa.
Haastatteluissa ohjaaja on vakuuttanut Ruudun olevan aito humanistinen projekti: tutkielma siitä, voisiko niin sanotun sivustakatsojaefektin rikkoa eli saada ihmiset auttamaan vaikkapa kadulla makaavaa ventovierasta.
No, ainakin Ruutuja on tullut lisää. Göteborgin Way Out West -festivaali sai ”Östlund-ruutunsa” juuri Ruotsin ensi-illan alla. Kun Ruutu saapui Etelä-Norjan piskuiseen Grimstadiin, vihkivät kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit sen käyttöön vetämällä yhdessä kankaan pois teoksen päältä. Norjassa Ruutu on ilmestynyt myös pieneen Vestfossenin kuntaan.
Östlund on toistellut, että Göteborgissa kuningas Kaarle IX:n ratsastajapatsas tulisi siirtää ja kaivauttaa tilalle Ruutu. Tässä kohtaa ruutuprojekti alkaa tuntua jo väljehtyneeksi venyvältä metavitsiltä, jossa nykytaide on yhtä PR-trollaamisen kerrosvoileipää. Se, kuka performanssissa on nolo, on katsojan silmässä. Voihan taideteoskin olla nykyään pisuaari tai pölykasa!
Mutta Värnamossa alkoi tapahtua jotain kiinnostavaa.
Nykyään korostetaan, että tulkinta on katsojan, ei taiteilijan määrättävissä. Julkinen taide on tässä omaa luokkaansa: sitä saatetaan myös käyttää yllättävillä tavoilla.
Havis Amanda -suihkulähde Ville Vallgrenin naisveistoksineen symboloi merestä nousevaa Helsinkiä, mutta teoksesta on tullut humalaisten leijonapaitainen molausallas. Englannin Gatesheadissa Antony Gormleyn The Angel of the North -patsaan monikymmenmetrisiin terässiipiin on heijastettu sekä Brexit-kampanjointia että patonkimainos. Kampissa metroaseman liukuportaita suojaa Pekka Paikkarin, Kristina Riskan ja Kati Tuomisen keltainen keramiikkateos Gekko, joka tunnetaan paremmin K-Supermarketin asiakkaiden nojailualustana.
Myös Värnamossa yleisö on ottanut Ruudun omiin käsiinsä.
Viikko avajaisten jälkeen joku rysäytti teoksen valokaapelin rikki. Juhlavasta tarkoituksesta kertova kyltti katosi. Kävi ilmi, että kaupungin työntekijä oli poiminut heikosti kiinnitetyn kyltin mukaansa, koska pelkäsi sen tulevan varastetuksi. Kun eräs nainen sitten jätti laukkunsa Ruudun suojaan, torikeittiön omistaja ihmetteli sitä Värnamo Nyheterin haastattelussa. Joku sentään oli todella pitänyt teosta turvapaikkana.
Sitten Värnamossa päätettiin, ettei kansanopiston kursseja lasketa päivätoiminnaksi, josta liikuntavammaiset voivat saada tukea. Mieltä osoitettiin tihkusateessa rollaattorin kanssa – tietysti Ruudun sisällä.
Kun Värnamoon alaikäisenä saapuneita turvapaikanhakijapoikia uhkasi kiristyvien lakien myötä käännytys, kokoontuivat kaupunkilaiset mielenosoitukseen Ruutuun. Kun päätökset alkoivat tulla voimaan, protestoivat nuoret itse tuomalla teoksen sisälle kukkia ja kynttilöitä.
Teinit alkoivat kokoontua iltaisin Ruutuun. Huhuttiin Ruudussa tapahtuneesta kihlauksesta.
Kun Tukholman Drottninggatanille tehtiin keväällä 2017 kuorma-autoisku, värnamolaiset muistivat uhreja juuri Ruudussa.
Jos The Square on hauska, onnistuu ilmiö oikean Ruudun ympärillä olemaan enemmän: radikaali. Mutta se ei ole tekijän ansiota.
Ostarin viereen hakattuun teokseen on kehdattu suhtautua tosissaan. Siis nykytaiteeseen!
Jos Ruudun tarkoitus oli jymäyttää pikkupaikkakuntalaisia, ei Värnamossa nähty teosta niin. Jos Ruutu oli hyväntahtoisuuden testi, on se taipunut rehvakkaampaankin käyttöön: siellä on juotu kaljaa, raivottu ja tehty politiikkaa. Se on tuonut torille takaisin sitä, mistä torissa on ollut kyse: kaikille avoimesta vaikuttamisen tilasta.
Ja vaikka Ruudun tarkoitus oli markkinoida elokuvaa, näkevät värnamolaiset toisin päin. Meidän Ruutu maailmalla!
Tällainen aitous on tietysti myös hyvää PR:ää. Jos The Square voittaa Oscarin, on Östlund luvannut tuoda patsaan Ruutuun näytille.
Oscar-palkinnot jaetaan 4. maaliskuuta.
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.
