Rock-tähden elkeistä jaksetaan puhua, vaikka oikeasti rokkarit vertailevat autovakuutuksia, muistavat venytellä ja siemailevat kahvinsa kauramaidolla. Pertti Kurikka, 60, yllättää. Hän antaa kylään tulevalle toimittajalle kynän ja alkaa sanella päiväkirjaansa: Aamulla heräsin reippaana ylös.
”Kirjoita selvästi”, Kurikka kehottaa, ja tekstaus vaihtuu tikkukirjaimiin.
Aamulla kävin suihkussa. Aamupalan jälkeen kävin Hietsun kirpputorilla, mutta siellä ei ollut mitään myytävänä. Kurikka tietää jo illan kulun, joten sanelu loppuu pinaattikeittoon ja hyvän yön toivotuksiin. Hän kiittää kirjuria.
”Ruvetaan hommiin.”
Tapaninpäivänä 2016 loppui yksi ajanjakso, kun vuodesta 2009 toiminut Pertti Kurikan Nimipäivät soitti viimeisen keikkansa. Hurjimmillaan lauluntekijä-kitaristi Kurikan, laulaja Kari Aallon, basisti Sami Helteen ja rumpali Toni Välimaan pyöritys oli Kovasikajuttu-elokuvan (2012) ja vuoden 2015 Euroviisu-ehdokkuuden aikaan.
Bänditouhuja Kurikka ei kaipaa ”yhtään”. Kuten hän on juuri sanellut: Pertillä on alkaneet eläkepäivät ja tänään keskustellaan siitä asiasta.
Kurikalle eläkeläisyys ei ole kiikkustuolia ja kasvimaata. Hän reissaa Pikku Huopalahden ryhmäkodista kirpputoreille ja levykauppoihin sekä syömään Kinaporin palvelukeskukseen. Kurikka on tehnyt jo joululahjaostoksia ja haluaisi matkustaa Ulvilan Antinkartanon kuntoutuskeskukseen tapaamaan ystäviä.
”Eilen kävin katsomassa (toiminnanjohtaja) Anu Kähärää Nuorten Kotkien toimistolla Tikkurilassa. Anulle vaan terveisiä!”
Kurikka osallistui lasten ja nuorten järjestön leirille ensi kertaa vuonna 1981, koska hänellä ei ollut läheisiä, joiden luona lomailla. Sen jälkeen hän on ollut leireillä tuttu näky soittamassa kitaraa ja vetämässä aamujumppaa.
Kirppisharrastajan kaksiossa on pelkästään kasetteja hyllyittäin: Abbaa, Hurriganesia, Kake Randelinia. Huhun mukaan kasettirivin takana on aina toinen rivi. Suosikkialbumi on vuonna 1977 Syksyn Sävelessä esiintyneen Rexin Puhtaat purjeet.
Iltaisin Kurikka katsoo olohuoneessa muiden kanssa Pikku Kakkosen ja Emmerdalen – ”muu on paskaa”, toteaa hän verkossa suositussa gallup-kuvassa. Silti päiväkirjassa on merkintä: Ruotsalainen voitti 200 metrin juoksun ja suomalainen tuli toiseksi. Välillä Kurikka lukee Raamattua. Joskus kylässä käy Tanja, uusi heila.
”Tutustuttiin ulkomaanmatkalla.”
Kurikka on tietysti nähnyt jo Tokasikajutun, yhtyeen lopputaipaleesta kertovan Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin dokumentin.
”Onhan se aika hyvä. Tyydy-dyy-dyy-dyy, aina mun pitää käydä töissä…”, Kurikka sanoo ja soittaa ilmakitaraa.
Yhtyeellä on ollut mittaamaton merkitys kehitysvammaisten näkyvyydelle, ja siitä riittäisi puhuttavaa. Mutta Kurikka ei halua puhua kehitysvammaisista ollenkaan, vaan pitää sanaa loukkaavana.
”Yksi juttu: me ei olla mitään kehitysvammaisia. Me ollaan samanlaisia kuin kaikki muutkin ihmiset.”
Viikonloppusuunnitelmat ovat umpihelsinkiläiset.
”Lauantaina ja sunnuntaina käyn Hietsun kirpputorilla. Ei mitään muuta.”
”Tokasikajuttu” elokuvateattereissa nyt.
