En yleensä saa kyselyjä Ylioppilaslehden jutuista ennen niiden ilmestymistä, mutta kevään viimeinen numero tekee poikkeuksen sääntöön.
Satavuotiaan kasvot -juttuumme kirjoitimme näkyvistä hahmoista, jotka tiivistävät suomalaisen julkisuuden ja sen diskurssit vuonna 2017. On tunteista puhuvaa poliitikkoa, tolkusta puhuvaa toimittajaa, levyttävä tubettaja ja eläköitynyt urheilusankari, joka ei kestä itsestään tehtävää parodiaa.
Ja sitten on Cheyenne Järvinen – Seiskan sivuilta tuttu Tempation Island -ohjelman viettelijäsinkku. Kohusalarakas, joka ei päätoimittajan postilaatikkoon saapuneen ennakkopalautteen mukaan ”kerrassaan lainkaan istu Ylioppilaslehden sivuille”.
Olen luonnollisesti eri mieltä. Sillä jos kerran puhumme suomalaisesta julkisuudesta, on meidän puhuttava myös Cheyenne Järvisestä.
Julkkikset ovat eräänlaisia roolihahmoja. Kuten jutussakin kirjoitamme: haluamme tilata heiltä sitä samaa, mitä olemme ennenkin tottuneet saamaan.
Siksi hahmot pysyvät, vaikka heitä esittävät henkilöt vaihtuvatkin. Parikymppinen Cheyenne Järvinen esittää nykypäivän näytelmässä kutakuinkin samaa roolia, jossa kymmenen vuotta sitten nähtiin Johanna Tukiainen.
On salarakkausasioita, on bilekohuasioita, on silikoniasioita. Nuo tarinat on kuultu niin monta kertaa. Silti me kuuntelemme ne aina uudelleen ja uudelleen. Vihaamme Järvistä, mutta emme voi olla seuraamatta häntä. Miksi?
Vastauksen tarjoaa mediatutkija Veijo Hietala Ylen haastattelussa vuodelta 2014. Hietalan näkemyksen mukaan Tukiaisen (ja miksei Järvisenkin) kaltaiset hahmot ovat meille yhteiskunnan likasankoja ja syntipukkeja, jotka kantavat kansakunnan traumoja ja aggressioita. Heidän vihaaminen on – no, terapeuttista.
Jotkut asiat tietysti ovat muuttuneet. Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten Seiska ja muut lehdet kontrolloivat julkisuutta julkkisten ympärillä, on nykypäivän roolihahmolla mahdollisuus vaikuttaa asemaansa myös itse. Järvinenkin sanoo, että kohut ovat vain ”välivaihe” matkalla kohti some-markkinoinnin yrittäjyyttä.
Hahmon rooliin asettumisesta voikin tehdä itselleen enemmän tai vähemmän tuottoisan bisneksen. Se on samalla tavalla uutta työtä kuin Foodora-lähettinä tai Uber-kuljettajana toimiminen.
Miksi emme siitä kirjoittaisi?
