Kun Helsingistä ajaa ykköstietä Turkuun päin, tulee keskiverto-Suomen sydänmaille. Salon ja Helsingin väliin jäävät Lohja, Vihti ja Karkkila ovat tilastojen valossa Suomen tavallisimpia paikkoja: teollisuuden sekä maatalouden ympärille rakentuneita kuntia, joissa noin joka viides asukas on yli 64-vuotias ja suurten puolueiden kannatus vankkaa.
Suurimman kaupungin Lohjan 47 000 asukasta ovat kuin Suomen väestö pienoiskoossa: noin kolme prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, ja toiset kolme puhuvat äidinkielenään ruotsia. Suurin osa heistä asuu rivi- tai omakotitaloissa, joista autoillaan töihin noin kymmenen vuotta sitten hankitulla harmaalla Toyotalla, Volkswagenilla tai Volvolla. Töiden jälkeen pöytään katetaan makaronilaatikkoa, lihapullia tai uunilohta, kertoo Suomen Gallupin vuonna 2015 teettämä kysely.
Lohjalla ollaan siis ihan tavallisia suomalaisia. Kuka tahansa voisi olla kotoisin täältä – olipa sitten pop-tähti Sanni tai perusduunari. Myös kaupunkilaisten kohtaamat huolet ovat koko Suomen kokoisia: Miten ratkaistaan väestön ikääntyminen? Entä talouden murrokseen tai ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet?
Huhtikuussa käytävien kuntavaalien aikaan jokainen puolue ja ehdokas tuntuvat tietävän, mitä tavalliset suomalaiset todella haluavat. Mutta entä jos asiaa kysyttäisiin tavallisilta suomalaisilta itseltään?
Marraskuussa 2009 Lohjan kaupunginvaltuusto julkaisi strategian siitä, miltä kaupunki näyttää vuonna 2017. Skenaariossa Lohjan tulevaisuuden toimialoja ovat esimerkiksi hitech-yritykset ja metsäteollisuuden erikoistuotteet.
Sen sijaan perinteistä teollisuutta ei erikseen mainita, vaikka Lohja on teollisuuden mukana kasvanut paikkakunta. Kaupunkiin rakennettiin Suomen ensimmäinen rautakaivos 1500-luvulla. Se näkyy yhä: keskustaa dominoi valtava Tytyrin kalkkikaivos ja Lohjanjärveltä katsoessa puiden välistä pistää esiin useampi tehtaan piippu.
Samaan aikaan Lohja on malliesimerkki Suomen talouden rakennemuutoksesta. Todellisuudessa yhä useampi näistä tehtaista ei ole enää käytössä, sillä kaivos- ja metsäteollisuus ei ole ollut entisellään sitten 1990-luvun. Pelkästään kymmenessä vuodessa metsäteollisuuden työpaikoista on hävinnyt kolmannes, noin 20 000 työpaikkaa. Lohjalta suljettiin viimeksi vuonna 2015 paperitehdas, jonka viimeiset työntekijät pakkasivat laatikkonsa vuodenvaihteessa.
Muutoksista huolimatta teollisuus on yhä Lohjan suurimpia työllistäjiä palveluiden ohella. Leikkaukset eivät ole iskeneet kohtuuttomasti, sillä työttömien osuus työikäisistä on maan keskitasoa, 11,3 prosenttia lokakuussa 2016.
Lohjan Kirkniemessä valmistuu yhä paperia, rekan kokoisia rullia joka päivä. Eteläafrikkalaisen Sappi Limitedin tehdas on valtava, kuin futuristinen kaupunki Lohjanjärven rannalla. Mittakaavasta kertoo jotain se, että yhdellä paperilinjastolla on mittaa puoli kilometriä ja täällä niitä on kolme. Koneiden tasainen jyly kuuluu kauas.
Olemme tulleet tehtaalle tapaamaan lohjalaista Markku Saariota, sillä hän on harvinaista lajia: paperimies, joka ei armeijan jälkeen ole päivääkään työskennellyt missään muualla kuin Kirkniemessä. 28 vuoden ajan hän on saanut leipänsä samasta tehtaasta, jossa työskentelivät kolme setää ja joskus isäkin. Nyt tehtaan hiomolla on töissä myös yksi Saarion kolmesta pojasta.
Saario pohtii paljon työelämän muutosta, sillä voi olla, että aina Kirkniemi ei tuo leipää pöytään. Paperiteollisuus on murroksessa, ja Kirkniemessäkin väkeä on töissä huomattavasti huippuvuosia vähemmän.
”Sen takia mä oon koittanut meidän vanhinta poikaa patistaa, että hankkisi jonkun muunkin ammatin. Ei voi tuudittautua siihen varmuuteen, että hän olisi vielä 28 vuoden päästä täällä töissä.”
Kuten moni muukin teollisuuspaikkakunta, Lohja on perinteisesti ollut demarien ydinaluetta. Töiden katoaminen on johtanut siihen, että yhä useampi on äänestänyt mieluummin perussuomalaisia. Väistyvässä kunnallisvaltuustossa puolue oli kolmanneksi suurin seitsemällä jäsenellä. Perussuomalaisille Saariokin antoi muutoksen toivossa äänensä viime eduskuntavaaleissa.
Saariolle maahanmuuttokysymykset eivät olleet syy perussuomalaisten äänestämiseen, vaan kasvava jako ”eliittiin ja muihin”. Seuraavissa vaaleissa puolue saattaa mennä vaihtoon, sillä Saario ei ole ollut ihan tyytyväinen perussuomalaisten hallitustaipaleeseen.
”Perussuomalaiset markkinoi itseään silloin työntekijöiden puolueena. En mä tiedä onko se ihan niinkään. Soinikin on ollut aika helposti noiden Sipilän ja muiden talutusnuorassa”, Saario kertoo, muttei halua tarkemmin eritellä, mistä pettymys johtuu.
Hallituksen tekemät koulutuksen ja palveluiden leikkaukset huolestuttavat Saariota. Leikataan väärästä päästä, nuorilta ja vanhuksilta, hän uskoo. Menestyäkseen paperitehdaskin vaatii innovaatioita, eikä niitä synny ilman koulutusta.
”Suomen yksi kilpailuvaltti on hyvä osaaminen ja hyvä koulutustaso. Sillä mä nään, että nää paperitehtaatkin tulee pärjäämään edelleen. Että ollaan vaan niin perhanan hyviä”, hän sanoo.
Kun Kirkniemen paperitehtaalta ajaa Lohjanjärven toiselle puolelle, tulee Routiolle. Entinen Roution kylä Lohjan keskustan kupeessa levittäytyy harjun päälle järven rannalle. Pensasaidat jakavat yksikerroksiset omakotitalot omiin piharuutuihinsa. Kesällä pihoille olisi helppo kuvitella grillejä, lasten kahluualtaita ja trampoliineja.
Yhdessä taloista asuvat Seppo ja Anne Kuusela. He edustavat ikääntyvän Suomen nopeimmin kasvavaa väestöryhmää, eläkeläisiä. Lohjalla eläkeläisten osuus väestöstä on 2000-luvulla kasvanut rajusti: alle 14 prosentista yli 20 prosenttiin. Seppo on juuri jäänyt eläkkeelle, Anne työskentelee vielä hammashoitajana kolmena päivänä viikossa.
Kuten Markku Saario, hekin ovat aina asuneet Lohjalla ja niin asuu perheen viidestä lapsestakin kolme.
”Lohja on ihan best”, sanoo Anne Kuusela.
Täällä on kaikki: luontoa, järvi ja keskustan palvelut lähellä. Teatterikin on.
”Ei täältä ole tarvis lähteä merta edemmäs kalaan”, hän jatkaa.
Kuten moni muukin suomalaiskunta, nykyinen Lohja on kuntaliitosten seurauksena syntynyt tilkkutäkki täynnä pienempiä taajamia. 2000-luvulla Suomen kuntien määrä on laskenut yli neljästäsadasta reiluun kolmeen sataan kuntaan – niin Lohjallakin. 1990-luvulla Lohjan kaupunki ja kaupunkia ympäröivä Lohjan kunta yhdistyivät. Sitä seurasivat 2000-luvulla harvaan asutut naapurikunnat Sammatti, Karjalohja ja Nummi-Pusula.
Ihan kivuttomasti liitokset eivät ole sujuneet, vaikka kaupungin strategiassa yhteistyötä naapurikuntien kanssa halutaan tiivistää. Liitosten myötä pienemmistä kylistä hävisivät palvelut. Eläköityvien routiolaistenkin pitää matkustaa palveluitaan varten kauemmas kuin aikaisemmin. Ennen kylässä oli terveyskeskus, mutta nyt piti muutama vuosi pärjätä ilman ruokakauppaakin.
Julkiset eivät täällä juuri kulje, vaan on mentävä omalla autolla. Se on Koskeloiden mukaan aiheuttanut ”jupinaa” niiden asukkaiden kesken, joilla ei omaa autoa ole.
Pois Kuuselat eivät halua, sillä Lohja on heille koti. Tilastokeskus kertoo, että paljon on lähtijöitäkin. Lohja on niitä pääkaupunkiseudun kehyskuntia, jotka kasvoivat voimakkaasti 2000-luvun alussa, mutta joiden väestökehitys on kääntynyt pakkaselle 2010-luvulla. Vuonna 2015 Lohjalta muutettiin pois enemmän kuin uusia lohjalaisia tuli tilalle. Kaupungin strategian asettama suunta vetovoimaisesta kasvusta näyttää olevan hukassa.
Lohja on muualta tulleista syntynyt paikkakunta, jonne on tultu tehtaalle töihin Itä- ja Pohjois-Suomesta. Täällä noin 3,5 prosenttia asukkaista on jonkin muun maan kansalaisia, kun koko Suomessa heitä on noin 4,2 prosenttia.
Tulijoihin on totuttu, mutta eivät lohjalaiset silti ole välttämättä heti ovikelloa soittamassa.
”Meitä lohjalaisia syytetään vähän sellaisiksi sisäänpäin lämpiäviksi. Ulkopaikkakuntalaisen on ehkä vaikea päästä sisälle”, Seppo Kuusela myöntää.
Se näkyy esimerkiksi pakolaisten vastaanottamisesta käydystä kiivaasta keskustelusta paikallislehti Länsi-Uusimaan mielipideosastolla.
En tahdo tulevaisuuden Suomessa herätä minareettien rukouskutsuun kukonlaulun aikaan, kirjoitti perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Eila Hassinen, kun Lohjan valtuusto ehdotti 30 pakolaisen vastaanottamista syksyllä 2015. Kirjoitus herätti vastalauseiden ryöpyn.
Kuuseloiden mukaan Lohjalla vastakkainasettelu ei kuitenkaan vielä näy katukuvassa, ainakaan päälle päin. Vuonna 2016 maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odin -ryhmän jäsenet partioivat kaduilla Lohjan naapurikunnissa Salossa ja Vihdissä, mutta Lohjalla ryhmän partioinnista ei ole uutisoitu.
Seppo ja Anne Kuuselaa Suomen koventunut keskusteluilmapiiri suututtaa. Rasismi etenkin, koska se tulee lähelle.
”Ei ihmisiä voi lajitella missään nimessä sen mukaan, minkä värinen on tai mistä maasta on kotoisin. Varsinkin, kun meillä on tämä lapsenlapsi”, Anne Kuusela sanoo ja näyttää sohvalla olevaa tyynyä.
Siihen on painettu lapsenlapsi Justinin hymyilevä kuva. Hän on juuri ollut isovanhemmillaan hoidossa.
Yhä useampi suomalainen löytää puolison ulkomailta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 solmittiin 3 800 avioliittoa, joissa toinen puolisoista oli ulkomaan kansalainen. Määrä on kolminkertaistunut 30 vuodessa. Justininkin isä on aikanaan tullut Nigeriasta.
”Aivan huipputyyppi.”
Satavuotiaan Suomen juhlavuotena pinnalla on taukoamaton keskustelu siitä, mitä suomalaisuus on ja mihin se on menossa. Miltä suomalaisuus Kuuseloista tuntuu?
”Mielestäni se ei mitenkään ole kriisissä tai häviämässä”, Seppo Kuusela aloittaa.
”Meinasin sanoa, että perussuomalaisuus!”
”Älä sano!”
”Perussuomalaisiksi” ei tässä talossa haluta leimautua.
Jos Lohjan syrjäkylillä ei ole arki-iltaisin liikettä, ei sitä ole juuri kaupungin keskustassakaan. Yökerho Londonin kyljessä sijaitsevassa Lato-barissa Lohjan keskusaukiolla ei tiistai-iltana ole ketään. Lohjalla on vähän parikymppisiä nuoria, jotka notkuisivat baareissa arkisinkin. Paikkakunnalta eniten muuttavat pois juuri 20–24-vuotiaat.
”Yleensä täällä on enemmän porukkaa tähän aikaan”, baaritiskin takana 17 vuotta pyörinyt Tuomo Vuori kertoo.
Hänkin on Lohjalta kotoisin, täällä kasvanut, eikä koskaan ole harkinnut lähtevänsä pois. Ja miksi olisikaan: kuten sanottua, täällähän on kaikki. Työnsä puolesta Vuori tuntee puoli kaupunkia.
On aikaa jutella siitä, mikä tänä päivänä tekee Lohjasta Lohjan. Vuori tietää, etteivät kuntaliitokset ole olleet helppoja suomenkielisilläkään alueilla.
”Jos olisitte matkustaneet Nummi-Pusulaan, niin siellä olisivat varmaan sanoneet, että kaikki lohjalaiset on ihan perseestä”, hän täräyttää.
”Siellä vieläkin karvanopat heiluu corolloissa ja Popeda soi.”
Vitsailusta huolimatta vaikuttaa selvältä, kuka Lohjalla oikeasti on lohjalainen. Nummipusulalainen Corolla-kuski ei sitä ole. Tulokkaat erottaa puheestakin, sillä lohjalaisilla oma murre, yhdistelmä helsinkiläistä puheenpartta ja Turun murretta. Ei tarvitse ajaa kuin naapurikunta Vihtiin, ja puhetapa muuttuu.
Vuori on lähtenyt puuhaamaan kaveriaan Jarno Hirva kunnallispolitiikkaan, sillä valtuusto kaipaa Vuoren mukaan uutta verta. Londonin ravintolapäällikkö sentään on ollut jo kolme kautta valtuustossa.
On aina hyötyä siitä, että tuntee valtuustossa jonkun, Vuori kertoo. Niinhän asiat pienemmillä paikkakunnilla hoituvat: nopeammin, kun tuntee oikeat ihmiset.
Kuluu hetki, ja Hirva astuu sisään baariin. Mitä kokoomuksen ehdokas haluaisi muuttaa politiikassa?
”Jätetääs tää aihe nyt”, Hirva sanoo, eikä hän muutenkaan vaikuta kovin halukkaalta puhumaan politiikkaa tuntemattomien kanssa. Ei sitten. Vuori on kuitenkin varma, että ääniä suorastaan sataa. Tunteehan hän kaikki. Lohjan kokoisessa kaupungissa se usein riittää.
Pelikoneiden ohi sisään virtaa lisää porukkaa, kaikki tuttuja. Baarin seinällä on kuvia kanta-asiakaspikkujouluista – yksi kuvataulu jokaiselta vuodelta 1990-luvun alusta lähtien.
-
- Lato-baari Lohjan keskustassa
-
- Oppilaita Mäntynummen yhteinäiskoulussa
Kunnallisvaalien alla Lohjalla puhuttaa se, miten alueen talous säilyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin, arvioi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen. On tehtävä asioita eri tavalla.
”Yritetään vähän tästä teollisuuspaikkakunnan maineesta repiä itseämme irti”, hän kertoo ja mainitsee esimerkkinä uudenlaisesta asenteesta sen, että Lohjalla kaavaan ilmestyivät Emojikatu ja Meemikuja.
Lohjan haasteena on se, että kunnassa asuu keskimääräistä vähemmin korkeasti koulutettua työvoimaa. Korkeakoulutettujen osuus yli 15-vuotiaista asukkaista on hieman maan keskitasoa alhaisempi, vain 26,1 prosenttia, verrattuna valtakunnalliseen 30 prosenttiin. Vielä enemmän korkeakoulutettuja on Helsingissä, jossa yli 40 prosentilla aikuisista on korkeakoulututkinto.
”Se erottaa aika paljon meitä ympäröivistä kunnista, että korkeakoulutettujen osuus väestöstä on matalampi”, Räsänen myöntää.
Jos siis haluaa kurkistaa Suomen tulevaisuuteen, on lähdettävä etsimään sieltä, missä tulevaisuutta tehdään: peruskoulusta. Ja lohjalaisen Mäntynummen yhtenäiskoulu on kuin matka suomalaisen yhteiskunnan murrokseen. Heti ovella on vastassa 3D-printteri.
Koulun rehtori Hannu Makkonen esittelee printattua kännykänkuorta, johon on kaiverrettu koulun nimikirjaimet. Hän kertoo, että Mäntynummelle tullaan tutustumaan suomalaiseen peruskoulujärjestelmään ulkomailta asti, ensi viikolla Saksasta.
Koulussa panostetaan kansainvälisyyteen. Oppilaat käyvät kirjeenvaihtoa saksalaisten ja turkkilaisten ikätoverien kanssa. Täällä leirikoululaiset suuntaavat Rautavaaran sijasta vaikkapa Berliiniin. Lisäksi Mäntynummessa on jo jonkin aikaa käynyt opiskelemassa nuoria läheisestä vastaanottokeskuksesta. Ensimmäisenä päivänä pelattiin yhdessä jalkapalloa, vaikka yhteistä kieltä ei ollut.
Muuten koulu on kuin mikä tahansa suomalainen peruskoulu: on piha, jolla vuorottelevat männyt ja kiipeilytelineet, ja koulun käytäviä reunustavat oppilaiden kaapit säntillisissä riveissä.
Kahdeksasluokkalaisilla on alkamassa ruotsintunti. Opettaja Katariina Mikkonen ohjaa netin kautta toimivaa peliä, jossa oppilaat laittavat älypuhelimillaan sanoja oikeaan järjestykseen. Kansainvälisyys näkyy myös pienissä yksityiskohdissa.
Har du inte köpt kebab? lukee taululla. Kebab on 2010-luvun kansallisruokaa.
Kaikki ei sentään ole muuttunut sitten 1990-luvun: seinillä on pohjoismaiden lippuja ja esitelmäpahveja naapurimaista. Katariina Mikkonen kertoo, että monella tapaa nuoret haaveilevat ihan samoista asioista kuin ennenkin, mutta he katsovat avoimemmin myös muualle maailmaan. Se näkyy tilastoissakin: Taloudellisen tiedotustoimiston vuonna 2009 teettämään kyselyyn vastanneista nuorista 80 prosenttia oli sitä mieltä, että maailmanlaajuinen yhteistyö on Suomelle välttämätöntä.
Kaksi heistä ovat Lukas Virtanen ja Mikko Perätalo. Nämä pojat tietävät, mitä tulevaisuudelta haluavat. Virtanen haluaisi Helsinkiin ilmaisutaidon lukion ja sitten lääketieteelliseen. Perätalokin haluaisi lääkäriksi tai insinööriksi. Ja luontoon pitäisi päästä! Perätalo haluaisi valokuvaamaan Islantiin, Virtanen haaveilee muuttavansa Lappiin.
”Siellä on paljon kivempi ilmapiiri. Paljon enemmän maaseutua ja kaunista luontoa.”
”Ja ihmiset on luonteeltaan sellaisia, ettei kaikilla tarvitse olla hirveä kiire”, Perätalo jatkaa.
Pojat kertovat oppilaskunnan hallituksessa tekemästään kierrätysvideosta.
”Jos pitäisi mainita yksi asia, joka huolestuttaa, se olisi ilmastonmuutos”, Lukas kertoo painokkaasti. Luontokuvausta harrastava Perätalo on samaa mieltä.
”Olisi hauskaa, jos talvellakin pääsisi kuvaamaan kaikkea erilaista”, hän sanoo. Nyt ei ole enää talvisin kunnolla lunta, ainakaan Lohjalla.
Lohjalla on herätty ympäristön muuttumiseen. Kunta kuuluu Hiilineutraali kunta -hankkeeseen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Räsänen kertoo. Esimerkiksi joukkoliikennettä on kuitenkin haastava järjestää harvaan asutussa kunnassa, kuten Lohjalla, mutta ehkä tulevaisuudessa autoja omistetaan kimpassa. Kaupunkia aletaan myös rakentaa tiiviimmin.
Ympäristön muuttumisen on huomannut paperitehtaan Markku Saario, joka on viime vuosina ensimmäistä kertaa kokenut ilmastonmuutoksen nahoissaan. Aktiivisesti metsästystä ja kalastusta harrastava Saario on huomannut, miten Lohjanjärven jäälle pääsee joka vuosi myöhemmin pilkille. Ei voi enää luottaa siihen, että asiat jatkuisivat niin kuin ennenkin. Jos jotain haluaa, se on tehtävä heti.
”Sen takia mun mielestä on parempi elää vaan tässä hetkessä.”
