Kuntavaaleihin lähdetään masentavasta asetelmasta: suurten puolueiden ehdokashankinta on epäonnistunut, ja ihmisiä kiinnostaa politiikka koko ajan vähemmän. Ja miksi heitä kiinnostaisi? Mehän olemme viimeiset vuodet kuulleet jatkuvasti, mikä politiikassa on vialla.
Politiikka on rikki, sanoi kokoomus vuonna 2015, ja kertoi olevansa korjausliike.
Politiikka on rikki, sanoo puolestaan perussuomalaiset tänä vuonna, ja kertoo, että heidän joukossaan saa ajatella itse.
Toistossa on voimaa. Kun hokeman kuulee tarpeeksi monta kertaa, siihen alkaa uskoa. Muistan sanoneeni joskus itsekin, että no hei, politiikkahan on rikki.
Usein toistuva lausahdus tuskin kertoo oikeasti mitään politiikan tilanteesta. Heittona se on tietysti kätevä. Fraasin ympärillä käytävä keskustelu näyttää nimittäin hyvin, millainen poliittisen kulttuurin ihanne on lyönyt läpi 2010-luvun Suomessa.
Lausahduksen toistajat korostavat, että politiikassa ”riidellään” liikaa, eikä ratkaisuja saada aikaiseksi. Hyvien ratkaisujen tekemistä puolestaan haittaavat ikävät ideologiat, joiden sijaan pitäisi keskittyä siihen, mikä on järkevää.
Väittely ja ideologiat halutaan siis pois, tilalle toivotaan puolestaan tehokkuutta ja järkevyyttä.
Erityisen suosittuja järkiperusteluista on tullut talouspoliittisessa keskustelussa. Siitä on jo lähes täysin kadonnut ajatus, että taloustiede – jota ennen kutsuttiin syystä poliittiseksi taloustieteeksi – on kokoelma erilaisia teorioita, joiden väliset erot johtuvat toisistaan poikkeavista eettisistä ja poliittisista näkemyksistä.
Ei ole olemassa yhtä järkevää, arvovapaata taloustiedettä. Ei siis myöskään ole olemassa yhtä järkevää, arvovapaata ratkaisua. Arvoista ja ideologioista vapaat ”järkipäätökset” eivät kerta kaikkiaan ole mahdollisia.
Järkevyyden taakse on kuitenkin helppo mennä piiloon, kun oman politiikan kärkeä ei ole jaksettu tai haluttu teroittaa kunnolla. Jos omaa ideologiaansa tai arvovalintojaan ei jaksa perustella, voi vain kuitata kaiken järkevyydellä.
Olisi tietysti paljon reilumpaa sanoa, että nämä ovat minun arvoni, tämä on minun ideologiani ja siksi olen tätä mieltä. Samalla tulisi kuitenkin sanoneeksi, että politiikka ei ole mustavalkoista, eikä näihin kysymyksiin siksi ole ”oikeita” tai ”vääriä” vastauksia.
Keskustelukulttuurin muuttaminen vaatisi rohkeutta ehdokkailta ja puolueilta. Siksi se on jotain, mitä ei uskalleta tehdä.
Mutta jos niin tehtäisiin, keskustelu voisi ehkä siirtyä ideologioiden ja arvomaailmojen välisiin eroihin ja pois siitä, mikä on järkevää ja mikä ei. Tuota keskustelua on käyty jo niin kauan, että se on puuroutunut mössöksi, johon on vaikea edes koskea.
Ja kun itsetehty mössö ei enää miellytä ihmisiä, poliitikon on helppo sanoa, että poliitikka on rikki.
No kai se nyt on rikki, kun rikoitte sen.
