Puhelin kilahtaa Whatsapp-viestin merkiksi. Lounaskutsu irvistävällä naamalla ja parilla kirjekuorta muistuttavalla symbolilla. Kirjekuorten viesti on selvä: minulla on erilainen puhelin kuin ystävälläni. Irvistelyä en lähde edes tulkitsemaan.
Ennen lounasta tallennan kirjoittamani tekstin painamalla 3,5 tuuman diskettiä muistuttavaa kuvaketta. Oikeita diskettejä en ole nähnyt viiteentoista vuoteen, mutta tajuan kuvakkeen merkityksen – samoin kuin tajuan kolmen pisteen tarkoittavan mobiililaitteissa valikkoa.
Kuvallinen viestintä ei ole uusi asia. Tiedämme kivikautiset mammutinkuvat luolien seinillä, Egyptin hieroglyfit, liikennemerkit. Kirjoitettu kieli on jyllännyt kuitenkin vuosisadat. Voisiko tekstijärjestelmä olla vaivihkaa jäämässä jälleen sivurooliin?
Kuvat ovat pikemminkin tulleet taas tekstin takaa näkyviksi, sanoo Taideyliopiston taidehistorian ja -teorian professori Anita Seppä. Siinä mielessä teknologinen kehitys merkitsee paluuta vanhaan.
Eniten viime aikoina on muuttunut tapa, jolla kirjoitamme viestejä toisillemme.
Chat-keskustelumme näyttäisivät toiselta ilman japanilaista Shigetaka Kuritaa. 1990-luvun lopulla teleyhtiö NTT DoCoMon työntekijä hahmotteli kynällä paperille 176 symbolia. Niillä Kurita aikoi kalastaa yhtiölleen nuorten suosiota Japanin kireästi kilpailluilla matkapuhelinmarkkinoilla. Aiheet kuvakkeisiin hän otti arkipäiväisestä ympäristöstään, kuten säätiedotusten symboliikasta sekä kiinalaisista kanji-merkeistä. Keksintö oli menestys, ja muut japanilaiset teleyhtiöt lähtivät mukaan. Kymmenen vuotta myöhemmin emojit levisivät Applen mukana ympäri maailman.
Arkipäiväisen viestittelyn kuvallistuminen otti harppauksen, kun Kuritan kehittämät emojit saivat paikkansa Unicode-standardissa vuonna 2010. Unicode on teknologiayhtiöiden perustama standardi, koodausjärjestelmä, joka mahdollistaa, että maailman pientenkin kielien merkit toistuvat oikein digitaalisessa viestinnässä. Nykyään emojeilla on globaalissa järjestelmässä vastaava täsmällinen arvo kuin vaikkapa pohjoismaisten kielten ääkkösillä. Standardiin kuuluu myös karkea yksivärinen malli emojista sekä sanallinen kuvaus: ”mies pelaamassa vesipooloa”, ”irvistävän kissan kasvot” ja niin edelleen.
Useimmat teknologiayhtiöt korvaavat pelkistetyt emojimallit omilla tulkinnoillaan. Whatsapp-viesteihin ilmestyvät kirjekuorisymbolit selittyvätkin esimerkiksi emojien eritahtisella päivittymisellä eri laitteisiin. Samsungin ja iPhonen emojisuhteen pitäisi olla kitkaton, mutta käytännössä niin ei aina ole.
Edes Unicode-standardi ei siis takaa, että emojit olisivat universaali kieli.
Kuten sanallinen kieli, myös emojien kieli muuttuu ja saa uusia merkityksiä. Tämä kieli ei kuitenkaan kehity käyttäjien mielihalujen mukaisesti, sillä tarjottu merkkivalikoima on teknologiayhtiöiden päätösvallassa. Unicodea hallinnoivaan organisaatioon kuuluvat niin Apple, Google, Netflix kuin Intian hallituskin. Emojeista saa kyllä tehdä ehdotuksia, mutta konsensukseen perustuva järjestelmä tekee emojikuvastosta helposti kädenlämpöisen.
Vuoden 2010 jälkeen on huomattu, että tietyt emojilisäykset ovat helpompia kuin toiset. ”Mies pelaamassa vesipooloa” voi nyttemmin olla myös ”henkilö pelaamassa vesipooloa; keskitumma ihonväri”. Maapalloemojista on tarjolla vaihtoehtoisia, eri mantereet huomioivia kuvakulmia perinteisten Atlantin rantojen sijasta.
Vaikeampia aiheita ovat, eivät ehkä yllättäen, väkivalta ja seksuaalisuus. Kesällä 2016 Apple esti kivääriemojin lisäämisen Unicode-kokoelmaan. Sateenkaariperheitä kuvaavat emojit on hyväksytty itse standardiin, mutta niitä sovelletaan vaihtelevasti. Esimerkiksi naisparia ja lapsia kuvaava perhe-emoji on kelvannut Applelle, muttei Microsoftille. Instagram esti joksikin aikaa munakoisoemojin käytön haussaan, koska emojille on annettu seksuaalinen merkitys. Venäjällä mietitään homopropagandalakien soveltamista emojeihin.
Anita Seppä vertaa ilmiötä yritysten mesenoimaan taiteeseen. Myöskään emojien takana olevat yhtiöt eivät ole kiinnostuneet kohujen herättämisestä.
Viestinnän laimentumisesta on huolehdittu ennenkin.
”Väljähtyneitä kielikuvia, vertauksia ja ilmauksia käyttämällä säästää paljon henkistä vaivannäköä, mutta sillä kustannuksella, että merkitys jää epämääräiseksi sekä lukijalle että kirjoittajalle”, moitti kirjailija George Orwell vuonna 1946 esseessään Politics and the English Language.
Kummalliset kielikuvien sekoitukset – kuin ”joutsenlaulua laulava fasistimustekala” tai ”sulatusuuniin heitetty saapas” – olivat Orwellin mielestä vain ajattelun laiskuutta.
Tuskin Orwell olisi pitänyt emojeistakaan. Ne olisivat hänestä luultavasti pelkkä viestien vesittämisen väline. Onnittelu, kiitos tai kannustus – kaiken voi kuitata samalla peukalon kuvalla.
Anita Seppä ei ole yhtä ankara. Nopeasti arjessa käytettävät emojit mahdollistavat hänestä uudenlaisella viestinnällä leikkimisen – vaikka puitteet tulisivatkin teknologiayhtiöiltä.
”Sanat ovat usein tavallaan kuluneita. Ne kiinnittyvät arkikäytössä tiettyyn merkitykseen, jollei niitä sitten vaivaudu käyttämään runollisesti. Kuvilla on helpompaa ja nopeampaa luoda monenlaisia, vähän hämäriäkin merkityksiä.”
Niinpä yhteen liitettyjen käsien emoji voi tarkoittaa rukoilua, kiitosta, pyyntöä tai ylävitosten heittämistä. Ehkä lähemmäs jaettua todellisuutta ei voi tällä hetkellä edes päästä. Hymynaama on hymynaama niin vihapuhefoorumilla kuin eläinvideoryhmässäkin, myös kielirajat ylittäen.
Tuoreessa Arrival-elokuvassa Amy Adamsin esittämä kielitieteilijä yrittää muodostaa yhteyttä maapallolle saapuneisiin avaruusolioihin, jotka viestivät suihkuttamalla raajoillaan ilmaan ympyröitä. Kirjaimellisesti universaalia kieltä on kuitenkin yritetty kehittää myös todellisuudessa.
Vuonna 1972 Nasa lähetti avaruuteen Pioneer 10 -luotaimen, johon kiinnitetyssä metallikyltissä esitettiin perustiedot ihmisestä ja Maapallosta vastaanottajalle, jonka kielitaidosta tai olomuodosta ei ollut mitään käsitystä. Universaalein merkistö, jonka tutkijat saattoivat kuvitella, perustui vetyyn ja valoon.
Vety on havaittavissa olevan maailmankaikkeuden yleisin alkuaine, ja valon nopeus on sama havainnoitsijasta riippumatta. Vety värähtelee tietyllä taajuudella, ja valolla on tietty aallonpituus tällä samalla taajuudella. Näistä johdettiin mittayksiköt: 0,7 nanosekuntia, 21 senttimetriä. Nämä mitat esitettiin kyltissä vetyatomia kuvaavina ympyröinä, joihin kaikki muu luotaimeen kaiverrettu on suhteutettu. Kyltissä esiintyvät esimerkiksi mies ja nainen (alkuperäisten emojien tapaan valkoihoisia), joista naisen pituudeksi on valittu 168 senttimetriä eli kahdeksan 21 senttimetrin universaaliyksikköä.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen. Laatan alaosaan kaiverrettiin myös kuva aurinkokunnasta, jossa Pioneer liitelee Jupiteria ja Saturnusta kuvaavien pallojen välistä. Tätä luotaimen matkaa havainnollistetaan nuolella. Nuolisymboli ei kuitenkaan ole millään tavoin universaali – edes maapallolla. Nuoli on tietoisen kehittelyn tulos, muutaman hassun vuosisadan mittainen käytäntö, joka on modernilla ajalla alkanut korvata osoittavan sormen kuvaa.
Nasan huolellinen asiantuntijajoukko siis kuvasi ihmiskunnan valkoiseksi ja kompastui suunnilleen ainoaan käyttämäänsä symboliin. Kosmisen lounasviestin nuolesta tuli kirjekuori.
