Vuosi 1768, New York: 20 merimieskisälliä menee lakkoon protestina palkanalennuksia vastaan.
Vuosi 1791, Philadelphia: puuverstaan kisällit alkavat vaatia kymmentuntista työpäivää.
Vuosi 1794, Baltimore: Puolet kaupungin suutareista lakkoilee palkankorotusten puolesta.
Maaliskuu 2016, Leeds ja Manchester: Sadat Uber-kuljettajat osoittavat mieltään palkkionalennuksia vastaan.
Mobiilisovellukset ravistelevat työn luonnetta kuin teollinen vallankumous 200 vuotta sitten. Pelkästään Lontoossa 30 000 ihmistä lataa joka viikko Uber-sovelluksen ja tilaa sillä kyydin ensimmäistä kertaa, kertoi brittiläinen sanomalehti The Guardian kesällä.
Uber edustaa ilmiötä, jota sanotaan jakamis-, alusta- tai vertaistaloudeksi: yksityinen ihminen tilaa palvelun, toinen toimittaa sen ja Uberin tapainen yritys toimii tapaamisen alustana. Uberin tilalla voi olla myös majoitussovellus Airbnb, kodin askareita välittävä Taskrabbit tai Foodoran tai Woltin tapainen ruokalähettisovellus.
New York Times käyttää ilmiöstä nimeä on-demand economy, jonka voisi suomentaa vaikka tilaustaloudeksi. On ihmisiä jotka tilaavat ja ihmisiä, jotka odottavat tilauksia saadakseen rahaa.
Uudessa mobiilityössä kuka tahansa voi parilla klikkauksella alkaa palvelujen tilaajaksi tai niiden freelance-tuottajaksi. Siksi tilaustalous liittyy keskusteluun silpputyöstä. 2000-luvun alussa puhuttiin vuokratyön epävarmuudesta, sitten freelancereiden tekijänoikeuksista ja sosiaaliturvan puutteesta.
Myös varaukset tilaustaloudesta liittyvät siihen, ettei vertaistaloudesta tulisi epävertaistaloutta.
Tilaustalous on askel digitaalisen työn kehityksessä, sanoo työ- ja organisaatiopsykologian professori Matti Vartiainen Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta. Hän on kollegoineen tutkinut uuden työn muotoja ”vuosikaupalla ellei jopa vuosikymmeniä”.
Käännöspalvelut ja verkkosivujen koodaus on jo aikaa sitten kilpailutettu tehtäväksi Nepaliin tai Filippiineille, Vartiainen sanoo. Nyt digitaalinen optimointi ja kilpailutus ulottuu myös fyysisempään työhön.
Esimerkiksi ruoan kuljetukselle on käynyt uberit melko nopeasti. Vuonna 2001 Piilaaksossa meni konkurssiin Webvan-niminen yhtiö, joka toimitti asiakkaille ruokaa kotiin. Yhtiön virhe oli se, että se palkkasi työntekijöitä, osti kalustoa ja maksoi tiloista – siis käytti itse paljon rahaa. Vuonna 2002 City-lehti taas kertoi uudesta Gastronautti-palvelusta, josta ”voi tilata työpaikalle tai kotiinsa muutakin ruokaa kuin iänikuista pizzaa ja kebabia”. Gastronautti meni ensi kertaa konkurssiin vuonna 2007. Hesburgerin perustaja Heikki Salmela jaksoi pyörittää toimintaa muutaman vuoden lisää.
Viime vuonna Salmela epäili Helsingin Sanomissa, voivatko uudet kuriiriyritykset olla kannattavia polkematta ruokalähettiensä työehtoja. Mutta tilaustalous perustuukin ulkoistamiseen: entisestä työnantajasta on tullut reitti, jonka kautta työsuoritukset ja korvaukset kulkevat maksua vastaan.
Tekijälle tilaustaloudella on samoja etuja kuin perinteisemmällä freelance-työllä. Opiskelijalle muutaman tunnin pyörälähettikeikat voivat sopia paremmin kuin kahdeksan tunnin työpäivät kaupassa.
Tilanne muuttuu, jos tarve työlle onkin lisätulojen hankkimista suurempi. Yhdysvalloissa on kasvava joukko ihmisiä, jotka kokoavat toimeentulonsa päivittäin vaihtelevista töistä: Uber-kyydeistä, koiran vahtimisesta, remonttiavusta. Viime vuonna noin seitsemän prosenttia yhdysvaltalaisista koki tarjoavansa palveluita jakamistaloudeksi kutsutussa ilmiössä, kertoo tilintarkastusjätti PricewaterhouseCoopersin selvitys.
Toisin kuin oikeat yrittäjät, tilaustalouden osallistujat eivät yleensä määritä laskuttamiaan summiaan itse, vaan muuttavat niitä, kun välittäjäyritys niin määrittää.
Palvelujen tuottajan asema vaihtelee. Airbnb-majoittaja pyörittää majataloa kodissaan, ja useimmiten kyse on lisäansioista eikä vuokranmaksun mahdollistamisesta. Ruokalähetti voi olla sekä työsuhteinen että freelancer, joista työsuhteisilla on myös työsuhteeseen liittyviä etuja. Usein alustayritykset eivät kuitenkaan tarjoa työsopimuksia tai ylityökorvauksia saati työterveyshuoltoa tai työvälineitä.
Uber-kuskit toimivat täysin harmailla markkinoilla, koska San Franciscosta johdettu Uber on Suomessa ” laittoman taksiliiketoiminnan harjoittamista”. Elokuussa Helsingin poliisi tiedotti, että kaikista kiinni jääneistä Uber-kuljettajista tehdään rikosilmoitus ja käynnistetään esitutkinta.
Toistaiseksi työsuojelu ei juuri ulotu alustatalouden osallistujiin, koska ala ei ole säänneltyä.
”Kyllä tätä mietitään Euroopan yhteisön tasolla, mutta ei asia ole mitenkään hanskassa. Aina voi tietysti kysyä, että tarvitseeko sen ollakaan hanskassa. Jotkut pitävät tätä järjestäytyneen yhteiskunnan disruptiivisena voimana, joka syö vakiintuneita rakenteita”, Matti Vartiainen sanoo.
Vartiaisen itsensä mielestä suunta on sellaisenaan ”rapauttava”.
”Palkka voi perustua pelkkään palvelun tuottamiseen ja siihen käytettyyn aikaan. Mutta siinä ei huomioida palvelun tuottajan tarvitsemia palveluja, kuten terveydenhuoltoa, eläkettä, liikkumista: kaikkea, mitä verovarojen kautta tällä hetkellä kustannetaan. Ja jos yhteiskunnalta jää verotuksen kautta saamatta tuloja, on aika vaikea järjestää julkisia palveluja.”
Jos kaikesta työstä tulisikin äkkiä tilaustaloutta, kuka häviäisi ja kuka voittaisi?
”Yksilöhän voi olla tässä myös menestyjä, jos hänellä on jotain arvokasta osaamista ja hän pystyy hinnoittelemaan sen oikein. Nepalissa jakamistalouden keikkatyöläiset elävät hyvin, koska he saavat sikäläiseen tulotasoon nähden tosi hyviäkin palkkoja”, Vartiainen sanoo.
Mutta:
”Ilmiö polkee hintoja ottamatta huomioon kontekstia, jossa kukin toimija toimii. On todella vaikeaa olla helsinkiläinen freelancer, joka yrittää asua kantakaupungissa ja maksaa yksiöstään 800 euroa vuokraa.”
Kiinnostus matalan kynnyksen töihin jakautuu epätasaisesti. Deliveroo-ruokalähetti ”Tom” kritisoi The Guardianin haastattelussa kesällä, että yritys luo työstä kuvaa trendikkäästi pukeutuvien nuorten miesten lisätyönä.
”Suuri osa läheteistä on kuitenkin maahanmuuttajia tai lähialueen työväenluokkaisia ihmisiä”, Tom sanoo.
”Useimmat tekevät työtä täysiaikaisesti saadakseen rahaa.”
EU:n ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat ovat Suomessakin muita herkempiä tarttumaan epävakaaseen työhön, linjaa tutkija Jukka Könönen sosiaalipolitiikan väitöskirjassaan. Koska tulijoiden oikeudellinen asema on heikko, he ovat valmiita esimerkiksi siivoamaan ja tiskaamaan keikka- tai vuokratyönä – tai pimeästi.
Mitä vapaalle alustataloudelle käy?
”On vaikea uskoa, että tämä on ikuista. Se voi kestää muutaman vuoden tai vuosikymmenen, mutta sitten rakentuu sopimiseen perustuvaa toimintaa”, Vartiainen arvioi.
Alustayritykset ovat itsekin paikoin ryhtyneet joihinkin toimenpiteisiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa keikkoja välittävä Taskrabbit on alkanut yhteistyökumppaniensa kanssa tarjota käyttäjilleen etuja, kuten alennusta sairasvakuutuksesta (yhteistyöyritys Stride Health on itse asiassa sekin vain alusta eri vakuutusyhtiöille).
Uber-kuskit taas kokoontuvat omilla keskustelufoorumeillaan.
”Tällainen ammattikuntatoiminta on järjestäytymisen ensimmäinen askel. Sellaisesta myös ammattiyhdistysliike lähti kehittymään”, Vartiainen sanoo.
Tai sitten voidaan palata 1700-luvun New Yorkiin, Philadelphiaan ja Baltimoreen.
Kisällien ja suutarien lakkoilu johti osuuskunnan eli työntekijöiden oman yrityksen perustamiseen. Baltimoressa suutarit ottivat pääkadun haltuunsa ja toivottivat kaikki lakkoilijat osuuskuntaan tervetulleiksi.
Keväällä Leedsin ja Manchesterin Uber-lakkojen moottori kertoi, että kuskit perustavat oman osuuskuntansa, jonka ehdot he itse määrittelevät. Muun muassa kalifornialainen Loconomics haastaa jo suoraan Taskrabbitin: listoille voi ilmoittautua vaikka valokuvaajana tai siivoojana ja liittyä samalla yrityksen omistajaksi.
Alustataloudesta kumpuaville osuuskunnille on kömpelö nimi: alustaosuuskunta. Niiden puolesta on puhunut etenkin yhdysvaltalainen tutkija-aktivisti Trebor Scholtz. Hän kannustaa produsereita (producer + user) luomaan itse samaa ravistelua, jota tilaustalouden yritykset ovat markkinoille tuoneet. Demos Helsingin Flow Talks -sarjassa Flow Festivalilla puhunut Scholtz uskoo kuitenkin, että tilaustalouden yritykset ja osuuskunnat elävät tulevaisuudessa rinnakkain. Luultavasti moni saapuikin kuuntelemaan Scholtzin puhetta Uber-kyydillä.
Jutussa on käytetty lähteenä myös kirjaa ”Uusi osuuskunta – tekijöiden liike” (Hanna Moilanen, Jukka Peltokoski, Jaana Pirkkalainen & Tero Toivanen, Into Kustannus, 2014).
Tapasimme neljä tilaustaloudessa työllistyvää henkilöä, joilla on ilmiöstä sekä hyvää että huonoa sanottavaa. Haastateltavien nimet on muutettu, eivätkä he esiinny itse kuvissa.
Quang, 19, Foodora-lähetti:
Muutin Suomeen Vietnamista kaksi vuotta sitten, ja aloitin Foodoralla töissä viime joulukuussa. Opiskelen ammattikorkeakoulussa sähkötekniikkaa, ja koulullamme oli Foodoran ilmoituksia, joissa he kertoivat etsivänsä työntekijöitä. Enimmäkseen teen ruokalähetin töitä, mutta jaan myös välillä Foodoran esitteitä eri paikkoihin.
Teen töitä keskimäärin 10-18 tuntia viikossa. Työni painottuu loppuviikon iltoihin ja viikonlopun keskipäiviin. Merkitsen työpaikkamme sovellukseen kolme viikkoa kerrallaan, milloin olen valmiina töihin. Kolmen, neljän tunnin vuorossa vien pyörällä keskimäärin kahdeksasta kymmeneen toimitusta ravintoloista asiakkaille. Pyöräilen akselilla Lauttasaaresta Sörnäisiin, enimmäkseen kantakaupungin alueella. Noin 80 prosenttia tilauksista tulee yksityisiltä ihmisiltä ja loput yrityksiltä.
Foodoralla on kahdenlaisia työntekijöitä: työsuhteisia ja freelancereita. Työsuhteeseen voi päästä koeajan jälkeen. Me työsuhteiset saamme 9 euroa tunnilta arkisin ja 11 euroa tunnilta lauantaisin. Sunnuntaisin tuntipalkka on 18 euroa. Käytän palkkaani vuokraan, ruokaan, lääkkeisiin ja muihin peruskuluihin. Foodoran palkka kattaa noin 90 prosenttia kuluistani.
Tässä työssä on parempi olla töissä työsuhteella kuin freelancerina. Freelancerit saavat palkkion kuljettamiensa ruokatilausten perusteella. Palkkio jää huonoksi, tai sitten täytyy olla tosi kilpailukykyinen. Meidät työsuhteiset Foodora vakuuttaa ja tukee oman pyörän kunnossapitoa. Palkallinen sairasloma on tietääkseni mahdollista.
Töissä on ollut aika paljonkin ongelmia. Ravintoloissa ruoka saattaa valmistua viiveellä, kun on ruuhka-aika. Silloin sekä minä että asiakas joudumme odottamaan. Jotkut ravintolat eivät pakkaa ruokaa kunnolla, ja kun me ojennamme annoksen asiakkaalle, ruoka onkin vuotanut pakkauksesta. Siitä asiakkaat eivät ole innoissaan. Foodora taas on kerran pari jättänyt palkan vahingossa maksamatta. Asia on kyllä korjattu.
Joskus ruoan tilaajat eivät kerro osoitteitaan selkeästi. Navigaattori ei silloin osaa ohjata perille, ja lähetti ajaa väärään suuntaan. Välillä asiakkaita taas on mahdotonta saada kiinni, kun he eivät ole antaneet puhelinnumeroitaan tai he ovat kirjoittaneet numeronsa väärin. Varsinaista töykeää käytöstä on ollut vain kerran tai kaksi. Se johtuu varmaan kulttuurista, Suomessa ihmiset eivät ole ylimielisiä.
Välillä töissä on liikaa ruuhkaa. Niin on käynyt esimerkiksi pääsiäisenä tai jääkiekon MM-kisojen aikaan. Pääsiäisenä tilauksia oli muutaman tunnin ajalle noin 50, ja jäin ylitöihin.
Työssäni parasta on pyöräily – jos siis sitä haluaa harrastaa, kuten minä. Myös kollegat ovat plussaa, olemme kuin yhtä tiivistä perhettä. Olen polkenut viemään ruokaa myös yhdelle Foodoran kollegalleni, joka oli sairaana. Hänestä palvelu oli hyvä keksintö.
Obike, 38, Uber-kuljettaja:
Olen kotoisin Nigeriasta, ja muutin Suomeen neljä vuotta sitten. Teen pääasiassa postinjakajan töitä ja ajan Uberia siinä ohessa. Löysin Uberin, kun etsin työmahdollisuuksia verkosta. Uberin yhteydessä mainittiin, että voisin käyttää omaa autoani ja saada ajamisesta ylimääräistä rahaa. Autovakuutus ja auton ylläpito vievät paljon rahaa muutenkin, joten on hyvä saada siihen rahallista tukea. Uberista tulevat rahat menevät paljolti juuri bensaan ja muihin auton kuluihin.
Ajan kyytejä yleensä perjantai- ja lauantai-iltaisin. Työ sijoittuu ympäri Helsinkiä: minne asiakas haluaa mennä, niin sinne minäkin menen. Yleensä ihmiset ovat noina iltoina menossa baariin. Keskimäärin ajan ehkä 10-15 kyytiä illassa, mutta se vaihtelee.
Toimin Uber-kuskina kuin yrittäjänä. Teen töitä silloin kun haluan. Uberin matkahinnat ovat kiinteitä, eli en neuvottele niistä asiakkaan kanssa. Mitä mieltä olen tuloistani? Jos taksoja katsoo asiakkaana, niin ei silloin halua kävellä. (Toim. huom: kolmen kilometrin matka voi maksaa 6-9 euroa). Toisaalta me Uber-kuskit emme yleensä tee työtä pelkästään rahan takia. Kotona voi olla yksinäistä, ja Uber-kyytien ajaminen on keino lähteä ulos ja tavata ihmisiä. Tavallisen työn, minun tapauksessani postinjakajan työn, täytyy riittää elämiseen.
Jokainen päättää itse: jos ei halua ajaa näillä hinnoilla, ei tarvitse olla Uber-kuski. Tämä ei ole kuukausipalkkaista työtä, jonka tulot tietää etukäteen. Jonain iltana saan 10 euroa, joskus 20, joskus en euroakaan.
Minulla ei ole ollut ongelmia asiakkaiden kanssa. Yleensä kaikki ovat ystävällisiä. Saatamme tavata jo neljättä kertaa samojen asiakkaiden kanssa.
Voin hyvin tilata Uber-kyydin itsekin. Joskus sitä haluaa mennä ulos ystävien tai perheen kanssa ja juoda muutaman oluen. Asun niin korvessa, että taksista joutuisin maksamaan tuhottoman paljon, mutta Uber on halvempi.
Työn löytäminen Suomessa riippuu siitä, mitä haluaa. Monet Nigeriasta Suomeen tulevat saattavat olla jo koulutukseltaan lääkäreitä. Suomessa pitää kuitenkin kouluttautua paikallisen järjestelmän mukaan ennen kuin on pätevä työhön. Siksi olemme valmiita tekemään sekalaisia hommia, kuten tiskaamaan ja siivoamaan. Minäkin olen ollut Suomessa siivoojana ja tiskaajana. Ennen Suomeen muuttoa opiskelin maantiedettä ja aluesuunnittelua.
Voisin ajaa Uberia täysipäiväisesti, jos se olisi Suomessa selkeästi sääntelyn piirissä. Se olisi oikeastaan ihanaa, koska rakastan ajamista. En haluaisi työskennellä tavalliselle taksiyhtiölle. Jos olen pystynyt ostamaan oman auton ja voin ajaa sillä taksikyytejä, niin miksi haluaisin ajaa taksia ulkopuoliselle yritykselle?
Pidän Uberin kaltaisia yrityksiä hyvänä muutoksena. Eihän vaatteitakaan enää pestä samalla tekniikalla kuin joskus. Teknologia tulee kehittymään joka tapauksessa, ja yhteiskunnan täytyy olla valmis kehittymään mukana. Tiedän kyllä, että yhteiskunnan on vaikea äkkiä ylistää tällaisia muutoksia. Mutta mitä nopeammin alamme arvostaa kehitystä, sitä parempi meille.
Mitä tulee meidän uusien freelancereiden asemaan, niin kaikessa liiketoiminnassa on aina kyse riskistä. Voi voittaa tai hävitä. Jos et lopulta saakaan toivomiasi etuja, niin sitten katsot muualle. Se on bisnestä.
Maria, 29, Treamer-keikkailija:
Latasin Treamerin tänä kesänä. Poikaystäväni oli ladannut sovelluksen ja näytti sitten minulle, että tuossa on sinulle työtä. Nyt olen tehnyt useita keikkoja auttamalla kodin askareissa.
Treamer toimii vähän kuin Tinder. Yksityishenkilöt rekisteröityvät palveluun kuvallisella profiililla joko työntekijänä tai työnantajana. Työnantaja kirjoittaa, mihin työhön hän hakee tekijöitä ja mikä on palkkio. Työntekijänä voin swaipata profiileja: ei kiinnosta, ei kiinnosta, tämä kiinnostaa. Kummankin pitää swaipata olevansa kiinnostunut, jotta yhteistyö syntyy. Työnantaja maksaa Treamerille, ja Treamer maksaa palkkion sekä hoitaa verot, eläkemaksut ja muut sivukulut.
Treamerissa ei ole hirveän monipuolisesti töitä tarjolla. Pääasiassa vastaan on tullut siivous- ja puutarhatöitä, rakennushommia ja lasten vahtimista. Tekisin mielelläni enemmänkin keikkoja, jos sopivia olisi. Olisi mahtavaa, jos tarjolla olisi oman alan töitä, joita haluaisin tehdä jo kehittymisenkin vuoksi. Opiskelen Helsingin yliopistossa, ja tekisin mielelläni kirjoittajan työtä tai editointia erilaisissa projekteissa tai tuntityönä.
Keskimäärin Treamerissa näkemistäni töistä maksetaan 7,50-10 euroa tunnilta. Omista työkeikoistani se tuntuu kohtuulliselta, mutta olisi eri asia kantaa rakennustyömaalla kahdeksan tuntia raskaita tavaroita. Osa palkkioista tuntuukin poljetuilta. Toivottavasti kukaan ei ala ottaa vastaan sellaisia työkeikkoja, koska sen myötä palkkioita voidaan taas laskea. Korvauksen pitäisi vastata työn vaativuutta.
Treamerissa on ollut joitain ongelmia, joista huomaa, että palvelu on vielä uusi. Ensin en päässyt rekisteröitymään palveluun ollenkaan. Pitkän säädön jälkeen minulle tehtiin käyttäjätili jotain reittiä. Kerran huomasin pari viikkoa maksuajan jälkeen, ettei yhtä palkkiota ollut tullut. Treamerissa he pahoittelivat ja olivat kovin ystävällisiä, kaikki hoitui.
Kaiken kaikkiaan pidän tällaista palvelua tosi hyvänä juttuna. Moni opiskelija, äitiysloman viettäjä tai kuntoutuja tekee varmasti mielellään tällaista pientä tuntityötä. Järjestelmä on hyvä myös työnantajalle, koska hän ei sitoudu palkkaamisesta tulevaan riskiin. Toisaalta töihin ei tarvitse palkata harjoittelijaa pienellä palkalla, vaan keikasta voi maksaa reilun hinnan. Voisin itsekin kuvitella tilaavani Treamerista vaikka muuttoapua.
Ongelmiakin voi tulla. Miten hoidetaan lakisääteiset asiat, kuten työsopimukset ja -ehdot? Tämä ilmiö on hyväksi ihmisille, jotka haluavat tehdä silpputyötä. Vakityötä haluaville tilanne on turvaton. Itse voisin tehdä tällaista työtä pääasiallisestikin, jos Treamerin tarjonta olisi runsasta. Toisaalta voisin tehdä keikkatyötä myös vakityön ohella, jos keikkatyö olisi itselleni mielekästä.
Tuntuu, että yhteiskunnassa on nyt erilaisten tukien suhteen liian monimutkainen järjestely. Jos Treamerin tapainen työ yleistyy, niin perustulo voisi olla parempi ratkaisu. Nyt moni on loukussa, jossa töiden vastaanottaminen on riski.
Olisi mahtavaa, jos esimerkiksi Treamer tarjoaisi ammatillisen verkostoitumispalvelun, jossa työn tai työntekijän sijaan etsittäisiinkin ihmisiä, joiden kanssa tehdä yhdessä jotain uutta. Silloin itsensä voisi työllistää vaikka yhteisellä projektilla.
Johanna, 32, Airbnb-majoittaja:
Olen vakitöissä valtiolla, ja palkkani on noin 3 750-4 000 euroa kuussa. Airbnb-majoittajana saan rahaa ehkä tonnin vuodessa. En tee sitä rahan takia. Matkustan tosi paljon, ja rahoitan Airbnb:llä omaa lomailuani. Ainakin puolet kavereistani vuokraavat asuntojaan Airbnb:n kautta, myös vuokrakämppiä. Aiemman asunnon vuokraani rahoitin osittain Airbnb:llä.
Asun Alppilassa 45-neliöisessä omistuskaksiossa. Majoitan ihmisiä keskimäärin kuusi kertaa vuodessa. Matkailijoita on ollut vähän kaikkialta: Sveitsistä, Ranskasta, Venäjältä, Italiasta, Etelä-Koreasta, Yhdysvaltain Oregonista. Jonkin aika sitten oli Aussi-kausi: Australiasta oli kolme, neljä seuruetta peräkkäin.
Veloitan majoittumisesta 70 euroa yöltä, ja Airbnb:n osuuden jälkeen saan itse 60 euroa. Kolme yötä on tyypillinen aika majoittua. En ota vieraita yhdeksi yöksi, koska tuotto-vaivasuhde on heikko.
Yleensä olen majoittamisen aikaan itse reissussa. Merkitsen kalenteriin vapaita majoitusaikoja lomieni ja matkojeni perusteella. Hylkään melkein puolet varauspyynnöistä. Välillä lomat ovat menneet uusiksi ja olen unohtanut, että olen puoli vuotta aiemmin luvannut kämpän matkailijoiden käyttöön. Silloin olen yöpynyt kaverin tai veljen luona.
Airbnb on eri tavalla tuttavallista kuin hotellissa majoittuminen. Vieraat jättävät usein kortteja tai kukkia. Venäläiset matkailijat lahjoittavat venäläistä samppanjaa. Oregonilaiset kutsuivat majoittumaan luonaan ”milloin tahansa”.
Minulla ei ole juuri ollut kommelluksia vieraiden kanssa. Viimeksi majoittujien jälkeen keinutuoli oli mystisesti parvekkeella. Tavarat olivat muutenkin eri paikoissa kuin ennen. Jouduin ensimmäistä kertaa antamaan kielteisen palautteen palvelussa.
Ymmärrän hotellien turhautumisen Airbnb:hen, mutta samalla näen tämän haasteena hotelleille parantaa palveluitaan. Matkailu bisneksenä kasvaa hirveästi maailmanlaajuisesti. Airbnb palvelee tietyntyyppisiä käyttäjäryhmiä paljon paremmin kuin moni hotelli. Kävijänä voi majoittua sellaisten ihmisten luona, jotka vaikuttavat kiinnostavilta tai jotka asuvat kiinnostavasti. Majoittuminen on räätälöidympää kuin bulkkihotellissa, jossa kaikki on samaa. Onhan tämä myös trendi-ilmiö, jossa itse olen uhri tai kohde – tai miten sen nyt määrittääkään.
Berliinissähän Airbnb on kielletty. Perusteena on, että se nostaa liikaa asumisen arvoa. En voisi kuvitella itse maksavani enemmän asumisestani, vaikka saisin lisää Airbnb-tuloja. Majoittamisessa on kuitenkin oma vaivansa. Mutta jos olisin köyhä berliiniläinen taiteilija ja haluaisin silti asua loftissa tonnilla kuussa, niin varmasti alkaisin miettiä aktiivista majoittamista.
Jos olisin työtön, vuokraisin luultavasti asuntoani matkaajille ja yöpyisin enemmän vanhemmillani, tai sitten sopisin diilin kaverilla majoittumisesta pientä maksua vastaan.
Tänä syksynä lähden kahdeksi viikoksi Etelä-Amerikkaan. Laitoin juuri kodin Airbnb:ssä tarjolle siksi ajaksi.
