Anton Vartiainen ja Hanne Jurmu valittiin Hyèresin muotikilpailun finaaliin. Mutta luojan kiitos, uuden suomalaisen muoti-ihmeen sijaan he haluavat puhua suomalaisista nokkosista.
31. kertaa järjestettävän Hyères-muotifestivaalin finaaliin päässeistä suunnittelijoista on kirjoitettu suomalaisessa mediassa ihastelevasti. Suomen muoti-ihme! Design! Josko seuraava Prada tulisi Aalto-yliopistosta!
Ranskan Rivieralla huhtikuussa järjestettävään tapahtumaan valittiin tänä vuonna neljä suomalaista suunnittelijaa. Yhteismalliston tehneet Anton Vartiainen, 23, ja Hanne Jurmu, 26, eivät kuitenkaan puhu ”Suomi-muodin uudesta aallosta”, vaan, luojan kiitos, kaikesta muusta.
Suunnittelijat päätyivät yhteistyöhön vuosi sitten, kun he valmistelivat omia projektejaan samassa tilassa. Vartiainen ja Jurmu päättivät yhdistää työt ja esittelivät yhteismalliston viime toukokuussa Aalto-yliopiston muotitapahtumassa Näytöksessä. Joulukuussa he lähettivät lehtori Tuomas Laitisen rohkaisemana Hyèresin kilpailuun portfolion ja yhden malliston asuista. Parin kuukauden kuluttua saapui kutsu finaaliin.
Kymmenen parhaan joukkoon pääsy ei tuntunut Jurmusta hienolta vain siksi, että Hyères on yksi alan vaikutusvaltaisimmasta kilpailuista, jossa tavataan kokeneita tekijöitä ja solmitaan kontakteja tuleviin työnantajiin.
”Haimme Hyèresiin, koska sen tuomaristo ajattelee taidetta, henkilöitä ja ajatuksia vaatteen takana. Ei vain sitä, miltä vaate näyttää.”
”Muodin” sijaan Vartiainen ja Jurmu ovat kiinnostuneita siitä, millaisen suhteen ihminen muodostaa vaatteeseen ja elinympäristöönsä. Heidän miestenvaatemallistonsa herättää postapokalyptisia vaikutelmia kukkineen ja sekalaisine roikkuvine narunpätkineen. Niihin pukeutuva ihminen näyttää siltä, kuin sulautuisi riekaleiksi revittyyn luontoon.
Vartiainen kuvaa työskentelymetodia intuitiiviseksi. Pari ei miettinyt visuaalisia linjauksia tai ”tyylejä”, vaan pikemminkin koki puhuvansa vaatteiden kielellä.
Vartiainen ja Jurmu kiinnittävät suunnittelussa huomiota ennen kaikkea ekologisuuteen. Seuraavalla viikolla he aikovat etsiä kierrätysmateriaaleja Pariisiin kangasmessuilta, jonka kanssa Hyères tekee yhteistyötä.
”Mieluiten tosin tekisin vaatteet jostain suomalaisesta nokkosesta”, Vartiainen hymähtää skeptisesti.
Viime vuonna Hyèresin finaaliin päässeiden suomalaisten vaatteissa nähtiin turkiksia. Kuolleita eläimiä lobataan vaatesuunnittelun opiskelijoille kuin mielialalääkkeitä aloitteleville lääkäreille. Firmat tekevät suunnittelijoille selväksi, että jos he haluavat käyttää turkiksia, vain taivas on rajana. Jurmu kertoo opiskelukavereistaan, jotka kerran tiedustelivat turkisfirmalta lampaannahkaa mallistoa varten. Lammasta ei löytynyt, joten firma ehdotti, että voisi erikseen valmistaa minkistä lampaan näköistä nahkaa.
Mutta on eettisyys vaikeaa Jurmulle ja Vartiaisellekin. Miten suunnitella ekologisia vaatteita, jos pelkät materiaalit tuodaan järjestään kaukaa tai viljellään orjuudessa? Miksi suunnittelijoiden on niin vaikea selvittää, milloin on kyse ”vihreydestä” ja milloin viherpesusta? Miksi ylipäätään edes suunnitella uusia vaatteita, kun vaatteita on jo tässä maailmassa liikaa?
”Välillä tuntuu siltä, ettei pitäisi tehdä mitään, koska hyviä ratkaisuja ei tunnu olevan olemassa”, Jurmu huokaisee.
Hyèresin kautta he ainakin pääsevät tekemään lisää sitä, mitä haluavat, eli tutkimaan vaatteiden olemusta. Suunnittelijat ovat väsyneet siihen, että ympäristökriiseistä huolimatta vaatteisiin suhtaudutaan edelleen kertakäyttötavarana. Ensin muotia himoitaan, sitten se heitetään pois.
”Monien mielikuvissa vaatesuunnittelijat miettivät päivät pitkät, että mikäs punainen väri on muodikkain ensi kaudella. Me haluamme keskustella vaatteiden kautta siitä, miten meidän pitäisi säilyvyytemme kannalta toimia ihmiskuntana”, Vartiainen pohtii.
Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuvitus: Laura Matikainen
