Miksi koulutettu työvoima haluaisi muuttaa Suomeen, kun jopa henkensä uhalla tänne tulleiden työskentelystä halutaan tehdä mahdollisimman vaikeaa? kysyy päätoimittaja Antti Pikkanen.
Irania ja Suomea yhdistää yksi asia.
Pitkään jatkunut kitka Iranin ja lännen välillä on saanut aikaan sen kaikkein vaarallisimman: paikalliset nuoret eivät ole aikoihin luottaneet kotimaansa voivan tarjota heille kunnollista tulevaisuutta. Siksi Iran on pitkään kärsinyt kenties maailman suurimmasta aivovuodosta. Aivovuodolla tarkoitetaan koulutetun työvoiman muuttamista pois kotimaastaan, jolloin lähtömaasta häviää osaavaa työvoimaa.
Aivovuoto on vaikeasti ymmärrettävä ja ratkaistava ongelma. Ennen kaikkea siksi, että sen taloudellista tappiota on vaikeaa määritellä. Kansainvälinen valuuttarahasto on arvioinut aivovuodon maksavan Iranille joka vuosi noin 50 miljoonaa dollaria. Tämä tuskin on koko totuus.
Viime aikoina aivovuodosta on puhuttu Suomessakin. Tai tarkalleen ottaen siitä, että nuoret tutkijat ja osaajat lähtevät, ja aivan toinen asia on se, saadaanko heitä koskaan takaisin. Lähtemiselle ovat antaneet kasvonsa muun muassa arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila, molekyylilääketieteen instituutinjohtaja Olli Kallioniemi ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Mähönen.
Olisi kuitenkin typerää väittää, että ihmisten lähteminen ulkomaille osaamistaan täydentämään olisi itsessään huono asia. Hienoahan se lähtökohtaisesti on.
Ulkomaille lähtemisessä ja aivovuodossa on kuitenkin ero. Aivovuodossa pois lähdetään, koska kotimaan mahdollisuudet eivät riitä. Silloin yleensä ei tulla takaisin. Näin on käynyt Iranissa, jonne tullaan takaisin korkeintaan tuomaan perheelle välillä rahaa. Ilmiölle ei Suomessakaan siis kannattaisi naureskella. Nuoret tutkijat eivät nimittäin oikeasti lähde ovet paukkuen ”protestina leikkauksille”, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että eivät enää näe mahdollisuuksia tehdä tutkimusta Suomessa.
Ajatellaanpa vaikka työpaikkaa. Kun johto suhertaa mitä sattuu, painaa eteenpäin muutoksia, joiden oikeasta sisällöstä se ei itsekään vaikuta olevan perillä ja perustelee palaverikahveista luopumista ”säästötarpeella” (vaikka varsin hyvin tietää, etteivät ne ole mikään todellinen kulu, vaan tarkoitus on ainoastaan käyttää valtaa), työntekijät eivät ala painaa kovempaa töitä. He nostavat kytkintä ja lähtevät, osaavimmat ensin, sillä heille on kysyntää muuallakin. ”Surkeasti menee, joten kaikkiin pitää sattua” -retoriikka on ennen kaikkea tätä, huonoa johtamista ja visiottomuutta. Se saa parhaat lähtemään Suomesta.
Iranin tulevaisuus näyttää juuri nyt lupaavalta. Historiallinen ydinsopu on vapauttanut maan lännen sille asettamista talouspakotteista. Lisäksi 2013 valitun presidentti Hassan Rouhanin valtakaudella sana ”aivovuoto” on vihdoin sanottu ääneen. Iranilaiset ovat koulutettuja ja yli puolet on alle 35-vuotiaita. Yhden heistä, erään nuoren insinöörin, tarina kerrotaan tässä Ylioppilaslehden jutussa.
Valitettavasti Suomen tulevaisuudesta ei voi sanoa samaa. Meidän aivovuotomme näyttäisi olevan, jos ei vielä todellisuutta, niin ainakin tulevaisuutta. Miksi koulutettu työvoima haluaisi muuttaa Suomeen, kun jopa henkensä uhalla tänne tulleiden työskentelystä halutaan tehdä mahdollisimman vaikeaa? Samaan aikaan Suomen väestö on iäkästä ja ikääntyy koko ajan lisää.
Siis, hyvä yliopisto-opiskelija, koska maamme johto haluaa syyttää sinua laiskaksi luuseriksi, minä haluan valaa sinuun toivoa. Vaikka luentokurssejasi pian perutaan etkä jatkossakaan tule saamaan palautetta esseestäsi, olet silti ainakin henkilökohtaisesti onnekkaassa tilanteessa. Opiskelet yhdessä maailman parhaista yliopistoista. Sinun osaamistasi kyllä tullaan arvostamaan. Jos ei meillä, niin aivan varmasti jossain muualla.
Teksti: Antti Pikkanen, päätoimittaja, @apikkanen
Kuva: Emma Sarpaniemi
