Kun Googleen kirjoittaa sanat ”tapan itseni kriisi puhelin”, ensimmäinen hakutulos on Soita.me-niminen ”24 h auttava puhelin”. Siellä palvelujaan tarjoavat muun muassa Ruut-Raakel, Inkeri ja Pirjo ”usein myös öisin”. Mitä sieltä saa? Soitimme.
Tuut tuut.
Euro ja 99 senttiä minuutilta. Anna koodi tai odota, että puhelu siirtyy auttajalle.
Tuut tuut.
”Henkilökohtaista keskustelua auttaja puhelimessa.”
No tässä on Sonja moi.
”Moikka Sonja. Mitäs sinulla on sydämellä?”
Anteeks tää kuuluu vähän huonosti.
Sanotko uudestaan?
”Oij! Juu kyllä. Ihan kyselin sitä vaan, et mitä sun sydämellä on, sellasta.”
No mulla on vaan tosi paha olo.
”Just. Mistäköhän tää paha olo vois johtuu, onko siihen mitään sellasta tiettyy syytä vai onks se ihan yleisesti sellasta pahaa oloa? Ei oikein pysty määrittelemään sitä alkulähdettä.”
No nyt on ollu ehkä vähän pahempi olo, mut on mul ollu pitkäänki tälleen jossain määrin paha olo.
”Ja nyt on sit vähän enemmän vielä? Voi että joo. Ei tunnu, ei tunnu hyvältä. Ootko sä niinku… Koetko sä olevas masentunu, onko tää sen tyyppistä? Mää vaan koitan kartottaa, minkä tyyppisestä ahdistuksesta on kysymys.”
No miten nyt sit masennusta kuvailis…
”Aivan aivan, vaikee se on itsekään kuvailla välttämättä tietenkään että.”
Auttaja haluaa tietää olotiloistani ja ahdistuksestani. Välillä hän mutisee jotain, mistä ei saa selvää. Vastaan, että missään ei tunnu olevan järkeä.
”Just. Voi että. Asutko sä yksin ihan vai ootko parisuhteessa? Haluutko sä kertoo tarkemmin tilanteestas?
En oo parisuhteessa… Mä asun sellasessa opiskelijakämpässä.
”Just. Ja jotenki vaan tilanteet tuntuu sellaselta, että välillä vaan tulee niitä oloja, tietysti itse kullakin voi tulla niitä hetkiä ja sellasia päiviä et tuntuu et mikään ei rullaa. Tietysti se, et jos niitä on jatkuvasti, jos on niinku jatkuvasti hallitseva olotila, niin sit varmaan täytyy ruveta miettimään et mistä on kysymys. Et mitä paremmin ne pystyy pukemaan sanoiks, ni sitä paremmin saa yhteyden toiseen henkilöön, joka pystyy ehkä kenties vähän auttamaan siinä.”
Sanon, että paha olo on jatkunut pidemmän aikaa. Auttaja mainitsee mielenterveystoimiston ja terapian ja alkaa puhua langanpäistä.
”Siel on isompi möntti vaan. Epämääräsenä lilluu ja sen pukeminen sanoiks on tosi tärkee juttu. Sillon sua voidaan ymmärtää.”
Must vaan tuntuu et mä oon niin kauhee.
”Kauhee. Susta tuntuu et sä oot kauhee. Millä tavalla kauhee?”
No jotenki sillee, että ei täs mun elämässä oo mitään, mä en osaa mitään, mä en oikeen tykkää kenestäkään eikä kukaan tykkää musta…
”Joo. Joo-o. Eli sulla on nyt sellanen tunne, että näin on asiat. Huolimatta siitä onko se totta eli se on sit toinen totta. Mutta sulla on se tunne, sul on se tunne. Tää on keskeistä, se tunne on sulle totta nyt, jos sä tunnet niin, tunne on totta. Sulle. Sen ei tartte olla muilla.”
Mutta mitä jos musta tuntuu et se on muilla?
”No… se on tunne, se ei välttämättä oo niinku semmonen tosiasia siltikään heille. He voi sanoo jolleki muulle et ei pidä paikkansa lainkaan. – Ja muuta. Eli nyt ku otetaan huonommuuden tunne melkeenpä tässä. Voisko se olla sellasta? Koet ittes huonoksi, epäonnistuneeksi? Jotenki niinku et riitä itselles.”
Varmaan se on sit jotain tai ainaki nyt koen et olen huono.
”Joo aivan. Ja se sitten taas onko se totta niin sitä ei kannata sillä tavalla arvioimaan niinku ulkopuolisten silmin heidän puolestaan.”
Linja rahisee.
Nyt en kuule.
”Mistä on kaikki saanu alkunsa, se on sulle totta. Sulla on itselläsi yksityisesti huonommuuden tunne, olipa se totta tai muille tai ei. Ja miltä osin totta. Joku voi pitää sua parhaimpana ihmisenä, minkä hän on ikänä kohdannu, mutta sulla on se tunne, et sä uskot olevas huonompi syystä tai toisesta. Mikä tähän on johtanut onkin mielenkiintonen asia. Että mistä tää tämmönen, et sä et osaa mitään, sä et öö sä et sitä ja tätä, oikein mitään ei, mistäs tää johtuu? Mikset osais?”
No ei must nyt vaan…
Auttaja keskeyttää.
”Voisko se olla valheellinen. Nii. Se voi olla nyt ihan valhetta. Valheellinen itsekäsitys sinulla itse itsestäs.”
Mutta mistä mä saan tietää et onks se valheellinen?
Auttaja neuvoo olemaan kuuntelematta muita ja kertoo, että minulla on itsetunto-ongelmia. Kun kysyn, kuka minua voisi auttaa, auttaja sanoo, että pitää lähteä tutkimusmatkalle omaan itseen. Kun kysyn asiaa toisen kerran, hän sanoo, että ”nää menee tietenki sit voisin sanoo terapiasuhteen kautta”. Sen jälkeen hän haluaa tietää, onko minulla ollut koskaan mitään harrastuksia, joissa olisin ollut hyvä.
Noo.. öööö.. tota. Mä joskus olin ihan hyvä tekee ruokaa, varsinki nakkikastiketta.
”Joo-o. Vau. Kaikki ei niinku osaa tämmösiä asioita. Ruuanlaitto! Tykkääksä ruuanlaitosta oikein erityisesti, onks se semmonen mistä sä tykkäät?”
No mul oli näit syömishäiriöitä ni mä lopetin sen oikeestaan, tein aiemmin muille ihmisille mutta…
”Aivan! Aivan!”
Sitte en oo oikeestaan tehny kauheesti mitään et ei oo sillee, mut kuka mua auttaa…?
”Täähän lähtee siitä, et lähtee terapiaan. Kerroit, et sul on syömishäiriöitä. Syömishäi-
riöihin sairastuu keskiarvosesti erittäin lahjakkaat nuoret naiset, jotka kerta kaikkiaan omaa vääristyneen kehonkuvan elikkä näkee itsensä laihanakin tota näkee itsensä vääristyneesti peilistä. Eli se on ihan samalla tapaa ku puhutaan et jollakin voi olla yliluuloja itsestään ni semmosiaki ihmisiä on, näkee itsensä vääristyneesti ei oo realistisia ni se on ali, ali sellanen käsitys joka on liian kriittinen sitä tutkailla. Sä tarttet siihen terapiaa. Keskiarvosesti syömishäiriöitä sairastaa kuitenki tunnetusti poikkeuksellisen välkyt, älykkäät ja lahjakkaat nuoret naiset, jotka sairastuu syömishäiriöihin. Ihan tämmönen fakta faktana.”
Auttaja jatkaa. Koitan keskeyttää kaksi kertaa, mutta auttaja puhuu päälle.
”Se on niitten asioitten oivaltamista plus itsensä lopulta. Etsiä niitä hyviä puolia itsestään, aina vaan niitä.”
Lopulta saan keskeytettyä.
Mut mitä mä teen jos mä en vaan jaksa enää.
”Mm, no mä sanon sulle et sun täytys lähtee heti puhumaan näistä asioista.”
Sanon, etten tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Auttaja käskee menemään terveyskeskukseen.
Mm no mut onks joku sellanen, et jos mä en ehi odottaa.
”No tota sä voit päättää sen tietenki niin et sä katsot nyt ensin sen jutun. Eiks ni? Ettet ajattele et et ehdi odottamaan. Kannattaa nyt ainaki tarttua tilaisuuteen ja tuota selvittää se asia.”
Mut mitä…
”Et jos tälle voidaan nyt oikeesti jotain tehdä. Tälle voidaan nimittäin tehdä, ei syömishäiriö ole mikään elinikänen leima. Nää itsetunto-ongelmat… Mitäpä jos yks kaks sulla alkaa tapahtumaan semmonen joku, et sä alat oivaltaa sieltä. Et sä alat saamaan rikkautta sisäiseen elämään. Tuntee ittes vahvemmaks. Ja sä menetät sen tilaisuuden. Nii! Yrittämällä, anna ittelles tilaisuus, ees vähän.”
Mut entä jos mä en jaksa yrittää… Mitä jos mulle tulee sellanen olo, ku mä pelkään vähän et mä jotenki teen itelleni jotain?
”Nii.. nii et sä vahingoittaisit ittees? Sit sun kannattaa sit semmoses tilantees ihan niinku käytännös katsoen eihän siinä muuta sitte vaan ku sä lähet sitte päivystykseen ja kerrot vaan sen asian. Et sul on nyt sellanen olo. Sillon ne auttaa sua nopeesti. Et se on se keino.”
Auttaja kertoo naurahtaen, että on varma, että minua voidaan auttaa. Hän jatkaa pitkää monologiaan ja ilmoittaa, että ”oravanpyörä pitää saada katkastua”.
”Koska mitä mitä ihmettä menetätkään jos et mee koittaa. Et voi tietää. Et jos jäät yksin sinne pyörittelee, ei oo tähänkään asti yksin pyörittelemällä näköjään muuttunu, voisko olla näin.”
Nii, mä en oikein vaan tiedä, mä en…
”Nii, ihan rohkeesti! Varaa huomenaamusta aika sieltä terveyskeskuksesta ja sano et täytyy pääst lääkäriin. Toinen vaihtoehto on tietysti mennä yksityispuolen, psykiatrin ihan suoraan vastaanotolle pistää…”
Auttajan ääni muuttuu puuroksi.
”Saa Kelalta kyl sit takasin.”
Auttaja muistuttelee vielä psykiatreista ja terveyskeskuksista.
”Että sä oot sen lähteellä, että nyt täytyy lähteä tutkimaan että mitä tää on. Sä tart-
tet siihen apuu ulkopuolelta. Selvitetään sitä hommaa. Et yksin jumittaa ajatukset samassa jutussa. Huonommuuden tunteessa, jumittaa jumittaa. Ei päästä eteenpäin. Et ehkä sä vaan tarvit alotukseen sellasen avun. Ihan siihen vaan semmoseen alotukseen. Ja ehkä tääki nyt on se alotus. Ehkä, ihan hyvä alotus.”
Mun pitää lopettaa ku tää on niin kallista.
”Joo totta kai totta kai! Mut tee näin! Yritä!”
Kiitos moi.
”Noni kiitos moimoi!”
Soita.me on tuntematon ”auttaja”
Soita.me on puhelinpalvelu, joka kertoo voivansa auttaa muun muassa masennuksessa, stressissä ja epätoivossa. Palvelun minuuttihinta on 1,99 euroa. Se tarkoittaa, että 45 minuutin puhelu maksaa 90 euroa. Se on enemmän kuin suuri osa koulutetuista psykoterapeuteista veloittaa. (Esimerkiksi Helsingin Vastaamo-psykoterapiakeskuksessa psykoterapiaan pääsee 85 eurolla 45 minuutiksi.)
Puhelussa kerrottu tarina ei ole totta, se on keksitty tätä artikkelia varten. Tämä on journalistin ohjeiden mukaan sallittua, jos tietoja ei muuten ole mahdollista saada ja aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä.
Ylioppilaslehti näytti litteraation puhelusta Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winterille.
”Siitä tuli sellainen olo, että nyt on mennyt Kriisipuhelimen toiminnan periaatteisiin peilaten ihan perusasiatkin avun tarjoamisessa vähän vikaan”, Winter sanoo.
”Perusasia on, että soittaja kokee, että hän tulee kuulluksi, hän on äänessä.”
Winter sanoo, että Soita.me:n auttaja teki tulkintoja ja päätelmiä muun muassa soittajan itsetunnosta ja syömishäiriöstä, joita puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukuntaan kuuluvassa Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimessa päivystävä ei voisi tehdä. Soita.me ei kuulu eettisten periaatteiden neuvottelukuntaan, eikä ole tiedossa, mikä taho sitä ylläpitää.
”Päivystäjällä puhe oli usein tajunnanvirtaa ja suorastaan painostusta. Päivystäjä ei keskittynyt kuuntelemiseen eikä tilan antamiseen soittajalle. Soittajan kriisi ei ollut keskiössä, kuten meidän mielestämme pitäisi olla.”
Winterin mukaan on myös ongelmallista, että Soita.me:n auttaja ei tarttunut soittajan itsetuhoisuudella vihjailuun juuri millään tavalla.
”Jos meillä soittaja sanoo vähänkin sen suuntaisesti, kysymme ihan suoraan, onko itsemurha-ajatuksia, onko suunnitelma valmiina, aikaisempia itsemurhayrityksiä tai onko lähipiirissä joku tehnyt itsemurhan. Teemme kartoitusta siitä, kuinka suuri itsemurhariski on.”
Teksti: Sonja Saarikoski
Kuvitus: Jaakko Suomalainen
